IMF kuristaa Suomen hengiltä. Uutiset kertoo, että IMF eli kansainvälinen valuuttarahasto vaatii Suomelta lisää sopeutustoimia, eli toisinsanoen kuristaa entisestään kansalaisten elämää. Ja oikeistohallitus toteuttaa mielellään
sen käskyjä. IMF on oikeiston etujen ajaja.
IMF on todellinen kansojen kuristaja ja kiero laitos. IMF on ajanut monet maat kuilun partaalle. Argentiina oli totaalisessa konkurssissa, Argentiina on edelleenkin vuosien päästä huonossa jamassa.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/07/22/valtio-joka-meni-konkurssiin-ja-selvisi-siita
IMF antaa lainaa sellaisilla ehdoilla että maa joutuu kuristusotteeseen, eli löysään hirteen.
Ihmiset eivät kertkaikkiaan tule palkallaan toimeen. IMF kurjistaa kansaa.
IMF aiheuttaa vaikeuksia toimillaan ja tarjoaa ratkaisuksi lisää lainaa jonka ehdot ovat suhteettoman kovat, sopeutusta eli kurjistamista ja kaikkea pahoinvointia.
Nyt Suomen vuoro.
Kun IMF antaa kehotuksia se sataa aina rikkaitten laariin ja köyhdyttää kansaa.
IMF on globaalin rahaeliitin järjestö
7
<50
Vastaukset 7
Kun olet Somessa saanut ilmaisen tai lähes ainakin ilmaisen koulutuksen, niin on omaa tyhmyyttäsi, jos et kykene ansaitsemaan oman elosi kustannuksia. Elämä on aina pyrittävä mitoittamaan olevien varojen mukaan eikä kukaan kiellä pyrkimästä suurempiin tuloihin. Sinne pääsee kuin oppii tekemään työnsä tuottavasti!
Homma ei voi olla vaikeaa kun minäkin olen tuolla tavoin tullut toimeen ja vielä nyt eläkkeelläkin on mukavasti kulutettavaa ajan ratoksi aina kun mieleen tulee,
Elämiseen ei pidä ottaa velkaa, velkaa voi ottaa vain tuottavaan toimintaan kuten asuntoon esimerkiksi.- Anonyymi00002
Hallitushan sitä velkaa ottaa kansan maksettavaksi ennätysmäisen määrän.
Anonyymi00002 kirjoitti:
Hallitushan sitä velkaa ottaa kansan maksettavaksi ennätysmäisen määrän.
Halliotushan ottaa velkaa menoihin joita Suomella oli edellisten hallitusten ansiosta! Jos ei tarkastella turvallisuuteen suoraan liittyviä menoja, niin valtaosa niistä periytyneistä menoista on niitä joihin sitä velkaa tarvitaan. Menoja ovat siis aiemmat hallitukset saaneet aikaan enemmän kuin verot tuottavat ja nyt on vielä maailman tilanne alkanut vaatimaan niiden suhteen varautumista.
Valtion menoja on karsittava ja työehtoja rukattava suuntaan, jossa saadaan koko työikäinen poppoo tienaamaan omaa elantoaan!
- Anonyymi00001
Tuhlaaminen pitää lopettaa . kaikensortin avustukset ihmisten arkeen lopetetaan . Tarpeetonta painolastia mistä ei synny verotettavaa poistetaan .
- Anonyymi00003
Hallitus lakatkoon tuhlaamasta veronmaksajien rahoja.
Rikkaat kyllä pärjää, vaikkei valtion yhteistä varallisuutta
niille siirretäkään.
- Anonyymi00004
Hallitus rikastuttaa rikkaita opa velkarahalla.
- Anonyymi00005
Lapanen on rikkaitten ja rasistien hyysääjä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371433- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69916- 68723
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56713Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi231655- 37599
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39527
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7521