Suomen 2015 tzunami pakolaiskriisin jälkeen turvapaikanhakijoita mukaan suomalaiseen kamppailulaji harrastus- ja metsästyskulttuuriin🫣
Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen Suomessa järjestettiin toimintaa, jossa turvapaikanhakijoita pyrittiin tutustuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan harrastusten ja paikallisen toiminnan kautta.
1. Turvapaikanhakijoita karateharjoituksiin – Tapanila, Helsinki
Tapanilan Erä järjesti vuosina 2015–2016 turvapaikanhakijoille karateharjoituksia ja muuta harrastustoimintaa. Harjoituksia järjestettiin sekä seuran omalla salilla että vastaanottokeskuksissa. (Kuka maksoi heidän toiminnan en tiedä?)
Tavoitteena oli tarjota liikuntaa, mielekästä tekemistä ja mahdollisuus tutustua suomalaisiin ihmisiin. Toiminta laajeni myöhemmin myös naisille ja lapsille.
Hanke herätti myös voimakasta vastustusta ja sen ympärillä järjestettiin mielenosoituksia. Seura kuitenkin jatkoi toimintaa.
2. Turvapaikanhakijoita tutustumaan hirvenmetsästykseen – Savonlinnan seutu
Lokakuussa 2016 Savonlinnan vastaanottokeskus teki yhteistyötä Pirttimäen Erämiehet ry:n kanssa ja järjesti turvapaikanhakijoille mahdollisuuden tutustua hirvenmetsästykseen.
Tarkoituksena oli tutustuttaa turvapaikanhakijoita suomalaiseen metsästyskulttuuriin osana esikotouttavaa toimintaa. Kiinnostus oli suurta, ja osallistujia ilmoittautui enemmän kuin tapahtumaan voitiin ottaa mukaan.
Tapaus herätti julkista keskustelua ja vastustusta. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei tapahtumaa pidä kuvata niin, että turvapaikanhakijoille olisi yksinkertaisesti annettu vapaa pääsy aseisiin tai metsästämään ilman valvontaa. Metsästykseen liittyvät luvat, turvallisuusmääräykset ja vastuut olivat edelleen voimassa.
Miksi juuri tällainen toiminta herättää kysymyksiä?
Näissä tapauksissa tavoitteena oli edistää kotoutumista tarjoamalla turvapaikanhakijoille mahdollisuus osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan ja harrastuksiin.
Ajatus sinänsä on ymmärrettävä: ihminen tutustuu uuteen yhteiskuntaan helpommin, jos hän pääsee mukaan paikalliseen toimintaan, harrastuksiin ja yhteisöihin.
Mutta tästä herää myös toinen kysymys:
Miksi vastaavaa maksutonta tai voimakkaasti tuettua toimintaa ei järjestetty samalla tavalla vähävaraisille kantasuomalaisille?
Suomessa oli ja on paljon pienituloisia suomalaisia, joilla ei ole varaa harrastuksiin, kursseihin tai esimerkiksi metsästykseen liittyviin kustannuksiin. Olisiko ollut perusteltua tarjota heillekin ilmaisia liikunta- ja harrastuskursseja, välineitä, ohjattua toimintaa sekä mahdollisuuksia tutustua esimerkiksi metsästykseen ja muihin suomalaisen maaseutukulttuurin muotoihin?
Tässä ei välttämättä ole kyse siitä, että turvapaikanhakijoille järjestetty toiminta olisi ollut joissakin tapauksissa väärin tai saatika isossa mittakaavassa ja pitkässäjuoksussa valtion turvallisuuden kannalta järkevää toimintaa. Pikemminkin voidaan kysyä, oliko tukipolitiikka tasapuolista ja huomioitiinko riittävästi myös Suomen omat vähävaraiset ihmiset ja Suomen väestön ja kantaväestön sisäinen koheesio ja turvallisuus pitkässä juoksussa?
🇮🇱 Entä Israel?
Mielenkiintoinen vertailukysymys on myös tämä:
Olisivatko israelilaiset urheilu-, kamppailu- tai metsästysjärjestöt toimineet vastaavalla tavalla Gazan alueen tai naapurivaltioiden turvapaikanhakijoiden kanssa?
Tähän on perusteltua antaa yksinkertaista ei-vastaus, jopa ilman ilman konkreettisia tapauksia. Mutta Israelissa toimivien järjestöjen ja viranomaisten käytännöt pitäisi selvittää tapauskohtaisesti. Kysyä voi somen kautta ja vaikka X sivuston kautta. Israelin armeijan reservin rivisotilailta ja työssä olevilta poliiselta.
Tavallinen urheiluseura voisi periaatteessa järjestää laillista harrastustoimintaa myös turvapaikanhakijoille. Sen sijaan metsästys, ampuma-aseiden käsittely ja kaikki sotilaalliseen koulutukseen liittyvä toiminta olisivat aivan eri asia. Niihin liittyvät Israelissa tiukat turvallisuus- ja lupakysymykset.
Siksi kiinnostava vertailukysymys kuuluu:
Olisiko Israelissa esimerkiksi paikallinen kamppailuseura tai metsästysjärjestö järjestänyt ei juutalaisille tai ei kristityille turvapaikanhakijoille vastaavanlaista ilmaista toimintaa nimenomaan kotouttamisen nimissä? Ja jos olisi, kuinka Israelin poliisi suhtautuisi siihen, jos toimintaan liittyisi aseita tai muuta turvallisuuteen liittyvää toimintaa?
Israelia ei kuitenkaan pitäisi käyttää tässä pelkkänä oletettuna vastakohtana Suomelle. Jos halutaan tehdä oikeudenmukainen vertailu, pitäisi etsiä Israelista konkreettiset vastaavat tapaukset ja verrata niitä Suomen tapauksiin.
Lopulta olennaiset kysymykset ovat nämä:
🇫🇮 Kuinka paljon Suomessa käytettiin julkista rahaa ja järjestöjen resursseja turvapaikanhakijoiden harrastustoimintaan vuosina 2015–2017?
jatkuu...
Vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen Suomessa järjestettiin toimintaa, jossa turvapaikanhakijoita pyrittiin tutustuttamaan suomalaiseen yhteiskuntaan harrastusten ja paikallisen toiminnan kautta.
1. Turvapaikanhakijoita karateharjoituksiin – Tapanila, Helsinki
Tapanilan Erä järjesti vuosina 2015–2016 turvapaikanhakijoille karateharjoituksia ja muuta harrastustoimintaa. Harjoituksia järjestettiin sekä seuran omalla salilla että vastaanottokeskuksissa. (Kuka maksoi heidän toiminnan en tiedä?)
Tavoitteena oli tarjota liikuntaa, mielekästä tekemistä ja mahdollisuus tutustua suomalaisiin ihmisiin. Toiminta laajeni myöhemmin myös naisille ja lapsille.
Hanke herätti myös voimakasta vastustusta ja sen ympärillä järjestettiin mielenosoituksia. Seura kuitenkin jatkoi toimintaa.
2. Turvapaikanhakijoita tutustumaan hirvenmetsästykseen – Savonlinnan seutu
Lokakuussa 2016 Savonlinnan vastaanottokeskus teki yhteistyötä Pirttimäen Erämiehet ry:n kanssa ja järjesti turvapaikanhakijoille mahdollisuuden tutustua hirvenmetsästykseen.
Tarkoituksena oli tutustuttaa turvapaikanhakijoita suomalaiseen metsästyskulttuuriin osana esikotouttavaa toimintaa. Kiinnostus oli suurta, ja osallistujia ilmoittautui enemmän kuin tapahtumaan voitiin ottaa mukaan.
Tapaus herätti julkista keskustelua ja vastustusta. On kuitenkin tärkeää huomata, ettei tapahtumaa pidä kuvata niin, että turvapaikanhakijoille olisi yksinkertaisesti annettu vapaa pääsy aseisiin tai metsästämään ilman valvontaa. Metsästykseen liittyvät luvat, turvallisuusmääräykset ja vastuut olivat edelleen voimassa.
Miksi juuri tällainen toiminta herättää kysymyksiä?
Näissä tapauksissa tavoitteena oli edistää kotoutumista tarjoamalla turvapaikanhakijoille mahdollisuus osallistua suomalaiseen yhteiskuntaan ja harrastuksiin.
Ajatus sinänsä on ymmärrettävä: ihminen tutustuu uuteen yhteiskuntaan helpommin, jos hän pääsee mukaan paikalliseen toimintaan, harrastuksiin ja yhteisöihin.
Mutta tästä herää myös toinen kysymys:
Miksi vastaavaa maksutonta tai voimakkaasti tuettua toimintaa ei järjestetty samalla tavalla vähävaraisille kantasuomalaisille?
Suomessa oli ja on paljon pienituloisia suomalaisia, joilla ei ole varaa harrastuksiin, kursseihin tai esimerkiksi metsästykseen liittyviin kustannuksiin. Olisiko ollut perusteltua tarjota heillekin ilmaisia liikunta- ja harrastuskursseja, välineitä, ohjattua toimintaa sekä mahdollisuuksia tutustua esimerkiksi metsästykseen ja muihin suomalaisen maaseutukulttuurin muotoihin?
Tässä ei välttämättä ole kyse siitä, että turvapaikanhakijoille järjestetty toiminta olisi ollut joissakin tapauksissa väärin tai saatika isossa mittakaavassa ja pitkässäjuoksussa valtion turvallisuuden kannalta järkevää toimintaa. Pikemminkin voidaan kysyä, oliko tukipolitiikka tasapuolista ja huomioitiinko riittävästi myös Suomen omat vähävaraiset ihmiset ja Suomen väestön ja kantaväestön sisäinen koheesio ja turvallisuus pitkässä juoksussa?
🇮🇱 Entä Israel?
Mielenkiintoinen vertailukysymys on myös tämä:
Olisivatko israelilaiset urheilu-, kamppailu- tai metsästysjärjestöt toimineet vastaavalla tavalla Gazan alueen tai naapurivaltioiden turvapaikanhakijoiden kanssa?
Tähän on perusteltua antaa yksinkertaista ei-vastaus, jopa ilman ilman konkreettisia tapauksia. Mutta Israelissa toimivien järjestöjen ja viranomaisten käytännöt pitäisi selvittää tapauskohtaisesti. Kysyä voi somen kautta ja vaikka X sivuston kautta. Israelin armeijan reservin rivisotilailta ja työssä olevilta poliiselta.
Tavallinen urheiluseura voisi periaatteessa järjestää laillista harrastustoimintaa myös turvapaikanhakijoille. Sen sijaan metsästys, ampuma-aseiden käsittely ja kaikki sotilaalliseen koulutukseen liittyvä toiminta olisivat aivan eri asia. Niihin liittyvät Israelissa tiukat turvallisuus- ja lupakysymykset.
Siksi kiinnostava vertailukysymys kuuluu:
Olisiko Israelissa esimerkiksi paikallinen kamppailuseura tai metsästysjärjestö järjestänyt ei juutalaisille tai ei kristityille turvapaikanhakijoille vastaavanlaista ilmaista toimintaa nimenomaan kotouttamisen nimissä? Ja jos olisi, kuinka Israelin poliisi suhtautuisi siihen, jos toimintaan liittyisi aseita tai muuta turvallisuuteen liittyvää toimintaa?
Israelia ei kuitenkaan pitäisi käyttää tässä pelkkänä oletettuna vastakohtana Suomelle. Jos halutaan tehdä oikeudenmukainen vertailu, pitäisi etsiä Israelista konkreettiset vastaavat tapaukset ja verrata niitä Suomen tapauksiin.
Lopulta olennaiset kysymykset ovat nämä:
🇫🇮 Kuinka paljon Suomessa käytettiin julkista rahaa ja järjestöjen resursseja turvapaikanhakijoiden harrastustoimintaan vuosina 2015–2017?
jatkuu...
Vastaukset 1
Vanhimmat
jatkoa...
🇫🇮 Kuinka paljon Suomessa käytettiin julkista rahaa ja järjestöjen resursseja turvapaikanhakijoiden harrastustoimintaan vuosina 2015–2017?
Kuinka paljon vastaavaa ilmaista tai tuettua harrastustoimintaa tarjottiin samaan aikaan vähävaraisille suomalaisille?
Millä perusteilla toiminta kohdennettiin turvapaikanhakijoihin?
Oliko tarkoituksena ensisijaisesti kotouttaminen vai myös tarjota sellaista toimintaa, jota suomalaisille vähävaraisille ei ollut tarjolla?
Löytyykö Israelista vastaavia tapauksia, joissa turvapaikanhakijoita on otettu mukaan paikallisten järjestöjen, kamppailuseurojen tai metsästysseurojen toimintaan?
Jos vastaavia tapauksia ei löydy, mistä erot Suomen ja Israelin suhtautumisessa johtuvat? Onko suomalainen viranomainen ja kansanlaisaktiivi liian naivi ja sinisilmäinen vai suorastaa tyhmä asiassa?
Näitä kysymyksiä on mielestäni täysin perusteltua esittää. Samalla on tärkeää erottaa toisistaan kaksi asiaa: turvapaikanhakijoiden auttamisen kritisointi ja sen kysyminen, kohdeltiinko vähävaraisia suomalaisia tasapuolisesti. Jälkimmäinen on aivan aiheellinen kysymys yhteiskunnan varojen käytöstä ja sosiaalipolitiikan oikeudenmukaisuudesta.