Tarja C lentelee puolueen linjasta välittämättä

Vihreiden uusi puheenjohtaja Tarja Cronberg totesi sunnuntain vastaisena yönä Radio Suomen, YleQ:n ja YleX:n taajuuksilta kuullussa haastattelussaan rentoutuvansa Höytiäisen mökillään, johon pääsee Helsingistä näppärästi iltapäiväKONEELLA... Siis hetkinen, miten ihmeessä Vihreän Liiton puheenjohtaja voi kehuskella lentelemisillään, kun puolue on määrännyt ilmailukulkuneuvojen turhasta käytöstä sakon?? Onhan Cronberg sen maksanut lenneltyään paikkaan, johon saman päivän puitteissa pääsisi junallakin?
Satu Hassin tilalle eduskuntaan tullut ekoaktiivi Oras Tynkkynen on puolueensa yleistäkin linjaa tiukempi suhteessaan lentomatkailuun. Hän on julistanut, ettei lennä ollenkaan, paitsi siinä tapauksessa, jos poliittisista suhteista ja kuvioista johtuvat kiireet ovat niin ylitsepääsemättömiä, ettei muu auta.

Lentoliikenne on yksi vakavimmista yksittäisistä maailman ilmaston pilaajista. On äärimmäisen ikävää, että sitä mainostetaan edullisuudella (esim.Ryanair), sillä todellisuudessahan kustannuksia tulee ja jostain muusta yrittäjä sitten repii ne rahat, jotka dumppupaikkoja ostaneilta matkustajilta jäävät saamatta. Lentomatkustamisesta luopumalla yksittäinen ihminen ei paljoa tee, mutta ajattelemalla aina ennen lentoon lähtöään: "Voisiko tämän tehdä jollain kestävän kehityksen mukaisellakin kulkuneuvolla?" uhraa jo ajatuksen paremman maailman puolesta.
Ja vaikkei yksilön luopuminen ilmailuelämästä olisikaan täydellinen Flying Never Again-lupaus, on aina syytä muistaa, että lentokone on ainoa kulkuneuvo maailmassa, johon ei koskaan ole pakko nousta. Paikkaa, johon pääseminen vaatii lentämistä, ei yksinkertaisesti ole.

3

271

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pasifisti

      Matkustaminen ei vaadi lentokonetta. Kyse on nopeudesta ja ajasta lentokoneella matkustettaessa. Cronbergilla on puoluesihteeri ja kolme varapuheenjohtajaa, joille voi jakaa työtaakkaa, niin ehkäpä ehtisi siirtymään paikasta toiseen junalla.

    • Päästelee mustikkametsään

      Dieselillä, joka tupruttaa pienhiukkasia keuhkojen tukkeeksi! Inhottaa, kun joutuu ajamaan jonkun tupruttavan dieselin perässä.

      • tutummaksi

        Juuri yli 4 l menee satasella, on katalysaattori ja nokiluokku, se puhdistetaan säännöllisesti

        Semmoisia uusimmissa autoissa

        Osattava ajatella, kun vähemmän kuluu silloin ei niin paljoa päästöjä, ja loukku puhdistetaan aika-ajoin

        Jo yksi lentokone matka vie autoon verrattuna, vaikka Ameriikkaan kokoukseen vihreät menee, saa tämmöisellä ajella satoja vuosia

        Ei ajatella kuin vihreät: minä en haaskaa, muut haaskaa, minun kestää ajella lentokoneellakin

        Vai milloin ollaan kuultu vihreän suusta omasta matkastaa ilmoitse moitetta


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2280
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      903
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      892
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      563
      816
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      718
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      24
      612
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      571
    Aihe