Kuolemahan on yhtä tärkeä tapahtuma kuin syntymäkin. Kuoleman jälkeisistä tapahtumista on kaikenlaisia kuvitelmia, fantasioita. Millaista on ollut ihmisellä ja ihmisen sielulla ennemmin syntymää?
Kuolema vapauttaa, ei siinä mitään pelättävää ole. Kuka haluaisi olla ikuinen? mitään ikuista ei ole, kaikella on alkunsa la loppunsa, niin yksinkertaista. Mitä pelättävää siinä on?
Kuolema vapauttaa, ei siinä mitään pelättävää ole. Kuka haluaisi olla ikuinen? mitään ikuista ei ole, kaikella on alkunsa la loppunsa, niin yksinkertaista. Mitä pelättävää siinä on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kenny 79.
Olet oikeassa siinä että kuolema on tärkeä! Mutta et tiedä mitä toisella puolen on, eikö? Minä tiedän mitä toisella puolen! Siellä on meidän kotimme, oikea sellainen. Kun kuolemme, menemme kotiin, tarkoitta juuri tätä. Mitä tapahtuu kun sinä kuolet, tiedätkö?
Vastaan sinulle tähän kysymykseen uudella viestillä kuoleman palstalla , tule ja lue se sieltä. Jatkamme vain oikeassa foorumissa aloitettua keskustelua.
Kautta historian ihminen on rakentanut mitä mielikuvituksellisempia uskontoja, vain peittääkseen pelkonsa siitä mikä häntä kohtaa, kun viimeinen henkäys on vedetty.
Järkevästi ajateltuna kaikki suuretkaan uskonnot eivät voi olla oikeassa, miten sitten mitättömät pikkulahkot?
Pieni kyynisyys ei olisi pahaksi. Itse suhtaudun elämään siten, että se joku päivä loppuu ja se siitä. Miksi murehtia, tai kehitellä katumusriittejä etukäteen?
Kun elämänkatsomus venyy ja paukkuu sopivasti, ei tule suru puseroon, vaikka kuoleman jälkeen tapaisikin Jeesuksen sijaan Buddhan tms.
Jos ei taas ole mitään, niin sitä ei varmastikaan havaitse:-)
Ei, en todellakaan haluaisi elää ikuisesti. Kamala ajatuskin...
Klisheiseltä kun se kuulostaakin, niin elämä on matka, ei päämäärä.
Ikuisuus on asia erikseen, päämäärä, loputon.
Älä puhu fantasioista heidän suhteensa jotka puhuvat kuoleman jälkeisyydestä, sillä et itsekkään ole käynyt tuonelassa, vai?
P.Ervast vastaa kysymyksiin...
www.teosofia.net
-----
KYSYMYS: — Mitä on kuoleminen elämän aikana?
VASTAUS: — Kun ihminen oppii kuolemaan elämänsä aikana, silloin hän todella kuolee pois siitä kiirastulesta, mikä muuten voisi olla hänellä kuoleman jälkeen. Kuoleminen elämän aikana on juuri sitä, että sitten ei enää kuoleman jälkeen joudu kiirastuleen ja helvettiin. Kun sanotaan, että ihmisen pitää oppia kuolemaan elämänsä aikana, niin tarkoitus ei ole, että vapautuisimme joutumasta kiirastuleen, sillä mitä se merkitsee, jos me joudumme kiirastuleen, sillä sehän on puhdistusta, ja sitä me saamme kokea aina täällä maan päälläkin. Sehän on kaikki hyvää koko olemassaolossa. Olemassaolossa ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, koska olemme henkiolentoja, meidän täytyy olla kiitollisia elämälle, Jumalalle, että meillä on mahdollisuus kuoleman jälkeen puhdistua ja tulla viattomiksi. Kun elämme täällä maan päällä ja elämme pahoin ja epäpuhtaasti, niin on itse asiassa suuri etu meille, että meillä on tilaisuus siitä vapautua. Meistä tuntuu välistä siltä, että tämä elämämme on niin ikävää siksi, että me emme voi pysyä kauniina ja viattomina. Elämän varrella me olemme tulleet sellaisiksi, että koko meidän persoonallisuutemme voi meitä kiusata. Silloin meissä voi olla sellainen tunne, että kyllä lapsi on onnellinen. Se lapsen viattomuus, tietämättömyys pahasta on ihmisen luonnollinen tila, niin että kun me kerran tulemme viattomiksi, me emme tiedä mitään pahasta. Silloin itse oleminen on ihanaa. Meidän elämämme on autuasta juuri siinä määrin, kuin meitä ei raskauta mikään meissä itsessämme, mikä on pahaa. Silloin meidän elämämme on yhtä rauhaa ja autuutta. Kaikki on ihmeellistä harmoniaa, jos me olemme saavuttaneet lapsuuden tilan.
Jos me elämme täällä ilman kuolemaa, niin mitä toivoa meillä olisi silloin saavuttaa puhtautta. Mutta kuolema on se ystävä, joka heittää meidät kiirastuleen vapauttaakseen meidät pahasta ja tehdäkseen meidät uudestaan lapsiksi. Me saavutamme taivaallisen sieluntilan. Sitten me synnymme tänne uudestaan ja tuomme sen muistin mukanamme, niin että meidän lapsuutemme on ihana. Lopulta meille tulee tuo taivastila niin voimakkaaksi, että elämä kaikkine kokemuksineen ei voi sitä enää riistää. Ja ennen kuin me voimme tulla Valkoisen Veljeskunnan jäseniksi, meidän täytyy tulla kuin lapset.
Kun meidän täytyy oppia kuolemaan tässä elämässä, niin se on sitä, että meidän pitää saavuttaa tässä elämässä se, minkä me saavutamme kuoleman jälkeen, siis lapsuuden tila. Se tapahtuu ensin meidän sieluruumiissamme, ja sitten se tulee tähän fyysiseen ruumiiseemme. Se kuolema, mikä silloin tapahtuu, on sama puhdistusprosessi, mikä tapahtuu kuoleman jälkeen. Me heitämme sieluruumiimme kiirastuleen ja helvettiin, jotta se tulisi lapseksi. Se merkitsee käytännössä, että meidän täytyy oppia irrottamaan itsemme persoonallisuudestamme, meidän täytyy oppia unohtamaan, että olemme persoonallisuuksia. Ensimmäinen askel on se, että meidän täytyy oppia unohtamaan tuo "minun" ja "minä". Jeesus Kristus sanoi: "Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja jaa köyhille." Nuorukainen, jolle hän niin sanoi, olisi voinut tehdä juuri niin, mutta hän ei jaksanut. Se oli hyvin tepsivä koetus, mutta nuorukainen ei älynnyt, mitä sillä tarkoitetaan.
Tällä tavoin sanoo Jumala, elämä, meille jokaiselle, mutta se ei merkitse, että meidän täytyy myydä kaikki, mitä omistamme, vaan se merkitsee: sinun pitää sydämessäsi luopua kaikesta; sinä et saa kuvitella, että mikään on sinun. Meidän täytyy oppia; pääsemään siitä ajatuksesta, että jokin on meidän. Ei mikään ole meidän, eivät rahat, eivät tiedot, eivät kyvyt, ei ruumiimme, ei, mikään ole meidän todellisuudessa, vaan Jumalan, Kristuksen. "Niin kuin Sinä, Jumala, tahdot, niin minun pitää tehdä." Jos me olisimme kuin lapset, niin me joka hetki osaisimme elää Kristuksessa ja meidän ei tarvitsisi olla mistään vaivautuneita; me olisimme antautuneet Kristuksen palvelukseen. Se on se aate, jonka mestari on saavuttanut. Se on ihmeellisen yksinkertaista ja ihmeellisen vaikeaa. Jokainen ihminen voi sitä aavistaa. Se on se kuoleminen. Silloin me emme kadota mitään.
14.2.23 (RR 1954/6)