Kokoukset eivät anna mitään.
Vastaukset 9
- Anonyymi00001
Eivät kokoukset todistajia varten olekaan. Järjestö haluaa niitä. Kyse on aivopesusta ja kontrollista.
- Anonyymi00002
Kokoukset perustuvat painostukseen. Niissä on pakko käydä. Ne eivät ole vapaaehtoisia. Siksi en käy ollenkaan niissä.
- Anonyymi00003
Yksin lukemalla oppii parhaiten.
Kyllähän raamatun mukaiset Peräilmaosuudet antavat paljon henkisttytetyä ravintoa ja iloa arjen keskelle.
- Anonyymi00004
Anonyymi-ap 2026-08-10 21:40:03 "Kokoukset eivät anna mitään."
-Mutta eikös siellä kerätä kolehti, lahjalootan nimellä.. Nimi on tärkeä, koska sanotaan että "meillä ei kerätä kolehtia".
Eihän siinä mitään järkeä ole. 1975 vietettiin maailmanloppua. Sitten katsellaan piirroskuvia kuinka sen jälkeisessä paratiisissa villieläimet ovat kivoja.- Anonyymi00005
Yksi asia, joka kokouksissa ärsyttää, on antiikkisen näköiset animaatiot. Ja niillehän on pakko naurahdella, kun videossa niin oletetaan. Ymmärrän, että ajan kelkasta pudonneille vanhimmille ja varsikin satavuotiaille hallintoelimen jäsenille 1970-1980-luvun tyyliset animaatiot ja mainosvideot kolahtavat lujaakin. Itseäni säälittää moiset tekeleet! Mitä ihmettä varten Seura rakensi mediatehtaan Warwickiin, jos verkkosisältö muistuttaa neuvostoaikaisten iltasatujen uusintoja vielä vuonna 2026? Miksi Vartiotorni rakennutti uuden mediapalatsin? Missä sen tuotoksiin voi tutustua? Vai onko sekin jo uutena varustettu jollakin vanhan kansan PC-koneila, joilla eläköityneet beteliläiset voivat verestää MEPS-muistojaan 1960-1970-luvuilta?
- Anonyymi00007
Anonyymi00005 kirjoitti:

Ja harmagedoninjälkeenei tietokoneita käytetä.
- Anonyymi00008
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ja harmagedoninjälkeenei tietokoneita käytetä.
Sitten jää zoom ja jw.orgin lukeminen.kokouksiin en tule enkä hae lehtiä salilta. Se on sitten loppu.
- Anonyymi00006
Rauta porttien takana ei hurmosta koeta.😇
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821127Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241085Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109480
- 43467
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40438- 19436
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397