Ortodoksisuuden paradoksi

Anonyymi-ap

Ortodoksisuutta tulisi kyetä tarkasteleman kriittisesti. On olemassa aina vaara, että mikä tahansa uskonnollinen yhteisö voi muuttua samanmielisten klubiksi, jossa toisinajattelu tai ylipäätään ajattelu on kiellettyä.

Onko vanhoillinen ortodoksinen kirkko menettänyt dynaamisuutensa, joka vain toistelee dogmaattisia uskontotuuksia, ghettoutuu ja lopulta siltä loppuu happi?

Rakkaus viihtyy ja säilyy vain luottamuksen ja avoimuuden ilmapiirissä. Samoin on laita uskonnollisen hengellisyyden. Jos se umpioituu ja sulkeutuu vain oman porukan oikeaoppiseksi yhteisöksi, ei se enää ketään ajattelevaa ihmistä tyydytä. Siihen on silloin syytä ottaa etäisyyttä ihan oman jaksamisen takia. On hyvä säilyä elävien kirjoissa.

Efesoksessa aikanaan vaikuttanut filosofi Herakleitos loi tunnetun käsitteen "panta rhei" eli kaikki muutuu jatkuvasti. Virta, johon tänään astut, ei huomenna enää ole sama. Tämä on aiheuttanut ortodoksisuuden paradoksin. Aluksi jopa oikealta tuntunut oppi on vuosien ja vuosisatojen saatossa ajautunut ristiriitaiseen ja jopa mahdottomaan tilanteeseen, josta paljastuu terveen järjen, nykytieteen ja ajattelun vastaisuutta.

Miksi ortodoksinen kirkko ei hyväksy piispojen avioliittoja ja naispappeutta? Miksi monien kirkon sakramenttien kieli ja sisältö ovat pahasti ristiriidassa nykytieteen kanssa? Miksi kirkko ei muuta ehtoolliskäytäntöä terveelle pohjalle? Miksi kirkko haikailee vielä opetuksessaan vanhoihin kirkkoisien opetuksiin, vaikka ne edustavat vanhoillista ajattelua? Miksi kirkon yhtenä kulmakivenä on edelleen kanoninen laki, vaikka sen sisältö edustaa julmaa vallankäyttöä eikä sitä juuri noudateta tai noudatetaan mielivaltaisesti? Miksi piispoille on annettu niin paljon valtaa omassa hiippakunnassaan? Tässä muutamia esimerkkejä.

30

421

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ortodoksikirkko riippuu liikaa historiassaan, menneen elementin kautta. Kristuksen toinen tuleminen on tavallaan tabu, sitä ei juurikaan käsitellä. Ei havaita tulevaa aikaa ja tapahtumia joista raamattu kertoo. Pyhähenki on ajettu pihalle, ainakin kirilin kirkossa.

    • Anonyymi00002

      Hyviä kysymyksiä. Niihin tuskin tulemme kuitenkaan saamaan vastauksia.

    • Anonyymi00003

      Hapen puutteen takia monet jättävät kirkon. Vaihtoehdoiksi jäävät joko kuole, sekoa tai lähde.

    • Anonyymi00004

      Ortodoksisen teologian opetuksen pitäisi siirtyä seuraavalle tasolle eli tieteen tasolle. Oppia ja kirkon historiaa pitäisi voida tutkia tieteellisin menetelmin. Kirkon vallankäyttöä pitäisi samoin tutkia sosiologian ja psykologian pohjalta.

      Jeesuksen oppi oli asioiden uudelleen ajattelua ja tulkintaa, samoin Paavalin. Kumpikaan ei kieltänyt järjen käyttöä. Miksi se kielletään tämän päivän ortodokseilta? Rippi-isäni sanoin (R.I. P): Älä ajattele noin paljon!

      • Anonyymi00005

        Oikeassa olemisen vaatimuksen sijaan kirkolle olisi hyväksi kuunnella mielekkään elämän kutsua, jossa historian ja tieteen ymmärtämisellä tulisi olla tärkeö sija.

        Tarvitaan uskonnonlukutaitoa menneen opinmuodostuksen ja sen verbalisoinnin suhteen. Sitä ortodoksit eivät ymmärrä.

        Oikea ja todelllinen Jumalan kaipuu sekä perimmäisten kysymysten selvitelyn halu tieteen avulla ovat jokaisen totuutta etsivän ihmisen tuntomerkki.


      • Anonyymi00006

        Kirkon opetus ei selviää ajattelemalla, vaan elämällä Kristuksen käskyjen hengessä ja hänen oppinsa samoin kuin Paavalin oppi ei ole uudelleen ajattelua ja tulkintaa, vaan sen totuuden paljastamista, joka on ollut olemassa ennen maailman perustamista.

        Ortodokisen kirkon mysteerit eivät aukea ajattelemalla, vaan sikäli kuin Jumala ne paljastaa. Emme voi tutkia oppia tieteellisin menetelmin, sillä se perustuu elävään kokemukseen Jumalan armon toiminnasta ja jos alistemma sen tieteelle alistamme sen taas ihmisajatuksille, joihin luottaminen oli alunalkaenkin syynä meidän eksymiselle Jumalan yhteydestä pois.

        Psykologia ja sosiologia eivät paljolti samasta syystä voi antaa kirkolle mitään ja kirkko ei ole vallankäytön, vaan palvelemisen hierarkia, joka on oikeastaan vastakkainen kaikille valtahierarkioille.


      • Anonyymi00007
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kirkon opetus ei selviää ajattelemalla, vaan elämällä Kristuksen käskyjen hengessä ja hänen oppinsa samoin kuin Paavalin oppi ei ole uudelleen ajattelua ja tulkintaa, vaan sen totuuden paljastamista, joka on ollut olemassa ennen maailman perustamista.

        Ortodokisen kirkon mysteerit eivät aukea ajattelemalla, vaan sikäli kuin Jumala ne paljastaa. Emme voi tutkia oppia tieteellisin menetelmin, sillä se perustuu elävään kokemukseen Jumalan armon toiminnasta ja jos alistemma sen tieteelle alistamme sen taas ihmisajatuksille, joihin luottaminen oli alunalkaenkin syynä meidän eksymiselle Jumalan yhteydestä pois.

        Psykologia ja sosiologia eivät paljolti samasta syystä voi antaa kirkolle mitään ja kirkko ei ole vallankäytön, vaan palvelemisen hierarkia, joka on oikeastaan vastakkainen kaikille valtahierarkioille.

        Kunpa joskus näkisimme sen ihmeen, että kirkko ryhtyisi palvelemaan. Kunpa kirkko lopettaisi alistamisen, vääräuskoiseksi nimittämisen, jatkuvan riitelyn, oikeusjutut ja vapauttaisi edes Tolstoin kirouksesta.


      • Anonyymi00008
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Kirkon opetus ei selviää ajattelemalla, vaan elämällä Kristuksen käskyjen hengessä ja hänen oppinsa samoin kuin Paavalin oppi ei ole uudelleen ajattelua ja tulkintaa, vaan sen totuuden paljastamista, joka on ollut olemassa ennen maailman perustamista.

        Ortodokisen kirkon mysteerit eivät aukea ajattelemalla, vaan sikäli kuin Jumala ne paljastaa. Emme voi tutkia oppia tieteellisin menetelmin, sillä se perustuu elävään kokemukseen Jumalan armon toiminnasta ja jos alistemma sen tieteelle alistamme sen taas ihmisajatuksille, joihin luottaminen oli alunalkaenkin syynä meidän eksymiselle Jumalan yhteydestä pois.

        Psykologia ja sosiologia eivät paljolti samasta syystä voi antaa kirkolle mitään ja kirkko ei ole vallankäytön, vaan palvelemisen hierarkia, joka on oikeastaan vastakkainen kaikille valtahierarkioille.

        Mysteerit eivät paljastu paasaamalla. Esitetään tällä palstalla mieluummin oikeita aitoja kysymyksiä kuin paasataan valmiita vastauksia, joista tule hullua hurskaammaksi?


    • Anonyymi00009

      Olipa hyvä ja raikas aloitus sekä sitä seurannut keskustelu. Jokin murrosvaihe on (taas) käynnissä selvästi. Uusia halukkaita tulee ovista ja ikkunoista, entiset ihmettelevät dogmaattisuuden hiipimistä kirkkoon.

      Alttarista ja "organisaatiosta" alkava kanoninen hierarkia valuu alaspäin seurakuntiin ja seurakuntien jäseniin. Jaotellaan ihmiset sisäpiiriin, ulkopiiriin ja rupusakkiin.

      Kanonien antamat ohjeet tai athoslaisten fanaattisuus on piste i:n päälle - suurin osa (erityisesti naisia) alustavaa hapatusta, mutta myös miehiä halventavaa.

      • Anonyymi00025

        Liberaaleilla on jo selvästi paniikki päällä...


    • Anonyymi00010

      Voisi aloittaa Kristuksen opetuksista, verrata niitä omaan vaellukseensa. Sisäistettyään uskon, pyhänhengen antaman voiman avulla, kilvoittelusta tulisi hedelmällinen.

      • Anonyymi00011

        Jumala on Rakkaus, ei Tuomari! Jumala johdattaa meitä niin, että kannamme toinen toistemme taakkoja ja jaamme keskenämme elämän ilot ja surut sekä hyväksymme erilaisuuden.

        Lähimmäisen rakkauden tunnustus tarkoittaa, että ensin tulet sinä ja vasta
        sitten minä eikä päinvastoin.

        Toisen ihmisen elämänkatsomukseen tai uskonnolliseen vakaumukseen puuttuminen ei rakenna ketään eikä mitään. Eriävät mielipiteet ja katsomukset kuuluvat elämään.

        Jos haluamme uudistua ja tehdä itsestämme paremman, tarvitsemme luottamusta, voimaa elää ja halua käyttää kaikkia lahjojamme kaikkien yhteiseksi rakennukseksi.

        Tarvitsemme rakkautta - kaikissa sen olomuodoissa!


    • Anonyymi00012

      Piispojen naimattomuus

      Alkuseurakunnan aikana piispat saattoivat olla naimisissa. Käytäntö kuitenkin muutettiin Trullon kirkolliskokouksessa vuonna 692 (kanoni 12).

      Muutoksen taustalla olivat käytännön ja pastoraaliset syyt

      piispan virka vaati täydellistä omistautumista hiippakunnalle, mikä oli vaikeaa perhe-elämän velvoitteiden rinnalla.

      Haluttiin myös välttää kirkon omaisuuden peritymistä piispan lapsille.

      Nykyään ortodoksiset piispat valitaan aina naimattomien munkkien (tai leskeksi jääneiden pappien) joukosta.

      Tavalliset papit ja diakonit sen sijaan saavat olla naimisissa, kunhan avioliitto on solmittu ennen pappeudeksi vihkimistä.

      • Anonyymi00013

        Tavallisten pappien ja diakonien pitäisi olla avioliitossa naisen kanssa. Se on terve lähtökohta kirkolliselle työlle.

        Avioero tulee aina hyväksyä. Hiippakunnan piispan ja piispainkokouksen tulee kaikissa olosuhteissa pyrkiä myös hyväksymään pappien ja diakonien uudelleen avioituminen. Se oikeus kuuluu jo Suomen perustuslakiin.

        Saman lain tasa-arvotulkintojen ja kansalaisten yhdenvertaisuuden nimissä avioero ei missään olosuhteissa ole este pappeudessa toimimiselle eikä pappeuden menettämiselle.

        Tässä suhteessa piispat harjoittavat julmaa mielivaltaa ja samalla diakoneiksi ja papeiksi vihitään lähes kuka tahansa sopiva tai sopimaton ortodoksi (erityisesti vast´ikään kirkkoon liittyneet henkilöt ovat piispoille mieluisia).

        Tämä kehitys on huono ja voi tuoda tulleessaan tulevaisuudessa suuria ongelmia. Kirkko menettää arvokkaat perinteet, yhtenäisyyden, arvokkuden, arvostuksen ja vapauden. Siitä tulee lahko.

        Jos kirkollisessa työelämässä jokaiselta vaaditaan työntekemiseen pätevyyttä, sopivuutta ja korkeaa moraalia, toteutuuko tämä kaikkien piispojen kohdalla?

        Väitän, että tällä hetkellä piispat (3+3) ovat Suomen ortodoksisen kirkon heikoin lenkki ja kirkko on juuri niin hyvä, kuin ovat sen heikoimmat lenkit!


      • Anonyymi00017

        (Siviilisäädystä riippumatta) piispoilla kusi nousee päähän kuudessa kuukaudessa, totesi aikoinaan piispa Eero Huovinen. Näin siis myös luterilaisella puolella.


      • Anonyymi00019
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        (Siviilisäädystä riippumatta) piispoilla kusi nousee päähän kuudessa kuukaudessa, totesi aikoinaan piispa Eero Huovinen. Näin siis myös luterilaisella puolella.

        Näinpä, ovat teologian ja kasvatustieteen tohtoreita ja Jeesus oli puuseppä.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        (Siviilisäädystä riippumatta) piispoilla kusi nousee päähän kuudessa kuukaudessa, totesi aikoinaan piispa Eero Huovinen. Näin siis myös luterilaisella puolella.

        Valta voi turmella ihmisen niin kuin se on nähtävissä eräissä suurvaltajohtajissa. Siitä seuraa kymmenen vuoden sairaus, joka vaikuttaa aivokemiaan huumeiden tavoin.

        Onko narsismista tullut uusi nomi? Ihminen on ehkä sama, mutta ihminen on vallan huumassa alkanut rakentaa ympärilleen narsistista kuttuuria erilaisine toimintatapoineen, valikoivine ystävineen ja outoine ratkaisuineen.

        Kykeneekö valtaa väärin käyttävä henkilö arvioimaan omaa toimintaansa ja omia ratkaisujaan objektiivisesti?

        Vain totuus tekee meidät vapaiksi ja monesti vasta eläkkeellä uskaltaa puhua totta.


    • Anonyymi00014

      Lopettaisivat edes yhteisen lusikan nuolettamisen Kristuksen asettaman ehtoollisen ja alkuseurakunnan käytännön vastaisena. Vaikeasti immuunipuutteiselle ei ole turvallista osallistua ortodoksiseen ehtoolliseen.

      • Anonyymi00015

        Olen samaa mieltä. Ehtoollinen on sekuraalisti aina leipää ja viiniä. Jos haluaa ottaa sen vastaan Kristuksen ruumiina ja verenä, se on jokaisen henkilökohtaisen uskon varassa.

        Ortodoksisen kirkon pitäisi nopeasti uusia koko ehtoolliskäytäntö terveelle ja turvalliselle pohjalle.


      • Anonyymi00020

        Näinpä, sanoiko Jeesus tosiaan niin, että likaisin sormin ja käsin tulee sinun ehtoollista nauttiman ja ehtoollista varten tulee lusikankin olla saastainen.


      • Anonyymi00028

        Saman lusikan käytöstä ehtoollisella voi saada syljen välityksellä tarttuvia virus-, bakteeri- ja sienitulehduksia. Koska sylki kuljettaa mukanaan lukuisia mikrobeja, yhteisestä ehtoollislusikasta nauttiminen altistaa erityisesti herkästi tarttuville infektioille kuten flunssa, influenssa, koronavirus, mononukleoosi, karies, huuliherpes ja sammal sekä vatsataudeille kuten norovirus, rotavirus ja helikobakteeri.

        Ortodoksisen kirkon piirissä pitäisi nopeasti uusia ehtoolliskäytäntö terveelle ja ainoalle oikealle perustalle, jossa ei käytetä samaa lusikkaa eikä samoja jälkiviinikauhoja.


    • Anonyymi00016

      Olen kaikkein kriittisin kaikista tuntemistani ihmisenkaltaisista syntisistä.

      AlkuKirkossa on Pyhä Henki läsnä; Jeesuksen Paluuseen saakka.

      Mikä oli upeaa

    • Anonyymi00018

      "Kristinusko on taivaassa suunniteltu, ja se täyttyi täydellisesti Golgatan ristillä. Ensimmäinen viite siitä on lupaus, että vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään – ja tämä toteutui täydellisesti Golgatan ristillä. Tämä on ydinsanoma, se substanssi, joka on ymmärrettävä: Jeesuksen Kristuksen Golgatan työ toi armon ja anteeksiannon.

      Jos te annatte anteeksi toisillenne, niin teidän taivaallinen Isännekin antaa teille anteeksi. Tämä on perusta, ja sanottiinpa se miten tahansa, se ei muutu.
      ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” on periaate, jonka läpi pitäisi katsoa niin omaa sielunelämää kuin koko maailmaa.
      Maailmaa tulisi muuttaa siten, että tämä todentuu: Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa. Sovittakaa itsenne tähän."

    • Anonyymi00021

      Yksi ortodoksisuuden paradoksi on näennäisesti looginen lähtökohta käyttää jumalanpalveluksissa mahdollisimman paljon eri kieliä (venäjä, kreikka, englanti, ruotsi jne.) Tämän oletetaan palvelevan kaikkia tasapuolisesti, niin kirkkokansaa kuin Jumalaa.

      Todellisuudessa pitkällä aikavälillä se johtaa ristiriitaiseen, jopa mahdottomaan lopputulokseen, jossa katoaa jumalanpalveluksen harmonia, kirkkokansa ei löydä turvallista kosketuspintaa ja ratkaisu ei tue maahanmuuttajien suomen kielen oppimista eikä kotoutumista suomalaiseen kansalaisyhteiskuntaan suomalaisten ehdoilla.

      Jumalanpalveluksiin kuuluu vain yksi kieli, suomi. Jokaisen Suomen kansalaisen tulee hallita suomen kieli niin hyvin, että kokee omakseen ja sisäistää sen hengellisyyden ja rukouksellisuuden, joka löytyy suomalaisesta liturgisesta perinteestä ja suomen kielestä.

      Tämän tulisi olla myös maahanmuutajien kotoutumisen ensimmäinen ja tärkein prioriteetti. Siinä Suomen ortodoksinen kirkko voisi näyttää esimerkkiä.

      • Anonyymi00024

        Tämä on itseasiassa todella hyvä huomio. Jumalanpalvelukset pitäisi olla ensijassa suomeksi juuri tuon harmonian säilymisen vuoksi.

        Maahanmuuttajat, jotka ovat tottuneet käymään kirkossa eivät mielestäni hyödy siitä, että palveluksia toimitetaan heidän kielellään, koska jos he kotimaassaan ovat olleet kirkollisia ihmisiä he kyllä osaavat liturgian ulkoa eikä siihen osallistuminen tuota heille vaikeuksia, vaan oppivat myös suomea samalla.


    • Anonyymi00022

      Onko ortodoksinen kirkko oppeineen, traditioineen ja sakramentteineen sellainen instituutio, joka kykenee antamaan ihmisille sellaisen lahjan, jonka kautta ihminen oppii ajattelemaan ja oppii ajattelemaan omaa ajatteluaan?

      Kykeneekö kirkko kylvämään sellaisen siemenen, joka jää nykyaikana itämään ja joka luo henkistä kasvua?

      Jos näin tapahtuu, kirkko on silloin hedelmällinen puutarha, joka ei lakkaa antamasta. Kysymys on elämästä, koska ihmisen aivot tarvitsevat happea.

      Valta kirkossa pitää siirtää osoittain piispoilta ajatteleville, osaaville ja uudistusmielisille tolkun "aikuisille".

      • Anonyymi00023

        Kun lukee viimeistä kirkollishallituksen ja piispainkokouksen pöytäkirjaa ei voi tehdä, kun yhden johtopäätöksen. Mustiin kaapuihin pukeutuneet pienet pojat ja tytöt leikkivät hiekkalaatikolla. Peukku ylös ja peukku alas, peukku sulle ja peukku mulle. Lapsellista ja tekopyhää touhua!


    • Anonyymi00026

      Heh, onko järkeä poistaa kirkosta juuri kaikkea sitä, mikä siinä vetää uusia käännynnäisiä puoleensa? Kuka pelkää nuorta miestä?

    • Anonyymi00029

      Tarjoaako ortodoksisuus viisautta ja sivistystä? Viisaus on toimintaa ja sivistys on aikuiseksi tulemista.

      Onko sivistyksestä ja viisaudesta kukaan huolestunut ortodoksisessa kirkossa, joka on patavanhoillinen?

      Pystyykö nykyisenlainen ortodoksisuus tarjoamaan meille kukoistusta, onnellisuutta ja hyvää elämää (eudaimonia)?

      Kykeneekö ortodoksisuus tarjoamaan kotona olemista tässä maailmassa, itsenäiseksi aikuiseksi kasvamista ja sellaista hyvinvointia läpi elämän, josta muodostuu elämän mittainen hieno ja positiivinen matka?

      Koska ihmisen hyvinvointi kietoutuu koko planeetan hyvinvointiin, ortodoksisuus pystyy tarjoamaan vain pieniä hyviä ja kauniita hetkiä kokea syvällistä elämää, sivistystä ja viisautta, jossa ovat mukana etsiminen, tutkiminen, uteliaisuus ja hämmästyminen.

      Väitän, että nykyisenlainen ortodoksisuus ei ole kyennyt uusiutumaan, muuttumaan ja laittamaan uskon perusteita kuntoon siinä määrin, että se pystyisi enää tarjoamaan sellaista elämää, jolla on tarkoitus.

      Ortodoksisuus tarvitsee uskonpuhdistuksen.

      • Anonyymi00030
        UUSI

        Ortodoksisuus on liikaa uskontoa ja iliian vähän uskoa. Usko on vapaata hengittämistä Jumalan lapsena osana luomakuntaa, uskonto on sääntöjä, karsinointia, kahlehtimista, tuomitsemista ja ulossulkemista, kaunista mutta suljettua tilaa, jossa loppuu happi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1511
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1124
    3. 82
      982
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      806
    5. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      780
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      774
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      723
    8. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      710
    10. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      685
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      666
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      592
    15. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      571
    17. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      522
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      513
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      508
    Aihe