Presidentin palatsikompleksia suojannut S-400-ilmatorjuntajärjestelmä sai osuman.
Ukrainan droonit iskivät elokuun 9. päivän vastaisena yönä S-400 Triumf -ilmatorjuntajärjestelmän asemaan Gelendžikissä Krasnodarin alueella, kertoo riippumaton Moscow Times.
Ilmapuolustuksen asemat sijaitsivat lähellä Mustanmeren rannikolla olevaa luksuskompleksia, joka tunnetaan yleisesti ”Vladimir Putinin palatsina”.
Ukrainan miehittämättömien järjestelmien joukkojen komentaja Robert Brovdi kertoi S-400:n laukaisseen hyökkäyksen yhteydessä kuusi ohjusta. Hänen mukaansa asema paloi iskun jälkeen noin kolmen tunnin ajan.
New Voice of Ukraine kertoo satelliittikuvien osoittavan, että ainakin yksi S-400 laukaisualusta tuhoutui.
Iskua edelsi toinen operaatio samalla alueella. Ukraina oli 7. elokuuta lamauttanut Volna Kupol Garant -nimisen elektronisen sodankäynnin järjestelmän, jota oli sijoitettu Gelendžikiin. Järjestelmä on kehitetty häiritsemään Starlink-satelliittiyhteyksiä.
Venäjän on kerrottu ottaneen häirintäjärjestelmiä käyttöön juuri Ukrainan pitkän kantaman drooneja vastaan. Ukrainan puolustusministeriön neuvonantajan Serhii Beskrestnovin mukaan järjestelmä pystyy häiritsemään Starlink-yhteyksiä noin 20 neliökilometrin alueella.
Sotilasasiantuntija Ian Matveev arvioi Moscow Timesille, että suuren ja vaikeasti naamioitavan häirintäjärjestelmän tuhoaminen avasi ukrainalaisille tien S-400-asemaa vastaan. Hänen mukaansa elektronisen sodankäynnin järjestelmä oli ollut tehokas juuri droonien torjunnassa.
– Nyt Putinin palatsi on ilman suojaa, Matveev arvioi.
Ruotsin entinen pää- ja ulkoministeri Carl Bildt kiinnittää huomiota iskujen järjestykseen.
– Nyt Ukraina on iskenyt keskeisiin ohjus- ja elektronisen puolustuksen järjestelmiin, jotka suojaavat Putinin palatsia Mustallamerellä. Mitä seuraavaksi, Bildt kirjoittaa X:ssä.
jatkuu
https://www.verkkouutiset.fi/a/vladimir-putinin-palatsin-ilmapuolustus-lapaistiin/#95439e36
Vladimir Putinin palatsin ilmapuolustus läpäistiin
16
74
Vastaukset 16
- Anonyymi00003
Huono yhdistelmä, verkkouutiset uutisoimassa.
- Anonyymi00009
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Lue suoraan Moscow Timesia, sillähän siitä pääset.
Parempi ratkaisu, valtamedia muuttelee sanomaa.
Anonyymi00009 kirjoitti:
Parempi ratkaisu, valtamedia muuttelee sanomaa.
Kerropas tiltu, miten tuota artikkelia oli siis muutettu.
- Anonyymi00012
Repe_RuutikaIlo kirjoitti:
Lue suoraan Moscow Timesia, sillähän siitä pääset.
Oman tietämättömyyden laajuuden tietämättömyys on osa ihmisenä olemista. Ongelmana siinä on, että näemme sen muissa ihmisissä, emmekä itsessämme. Dunning–Kruger-klubin ensimmäinen sääntö on, ettet tiedä olevasi Dunning–Kruger-klubin jäsen.
- Anonyymi00004
Hienoa, nyt ohjuksia Putin piilopaikkaan, ja maan tasalle koko palatsi.
Karjalan Kannaksella on pari tuhottavaa paikkaa sen lisäksi. Kai suomalaiset ovat antaneet tarkat sijainti tiedot, että droonit osaavat paikalle. Putinin datsoja nekin. - Anonyymi00006
Rotalle tulee lähtö kolostaan.
- Anonyymi00007
Moskova Times on Hollannissa julkaistava täysin riippuvainen klobalistien anti russian propagandakanava.
Tuo uutinen Putinin italiantyyppisestä huvilasta on niin vanha, että se on nouusut zombina jo useita kertoja haudastaan. Tämä viimeinen on Daily Telegrafin uusinta.
Tässä on vielä vanhempi uutinen vuodelta 1993:
https://t.me/c/3233625802/104
Soros kertoo, miten Naton pitää ottaa jokin vanha Neuvostovaltio proxiksi ja aseistaa se Lännen ihmeaseilla, jotta Lännen ei tarvitse ottaa ruumissäkkejä vastaan rintamalta.
Videolla on monta pätkää eri maiden politikoista, jotka puheissaan vaativat sodan aloittamista Venäjää vastaan ja lopulta tunnustavat, että Ukraina valikoitui valtioksi, joka uhraa kansalaisensa Naton puolesta sodassa Venäjää vastan.
Miksihän Suomen media on kaivanut nuo kaikki sotahaukkojen julkiset puheet sodasta Venäjää vastaan 8 jalkaa maan alle?- Anonyymi00010
moloch_horridus kirjoitti:
Sodan Ukrainassa aloitti Venäjä, ei länsi, oi riemuidiootti.
Molokilla on kova pieti, kieltää kaikki selvimmätkin faktat.
Venäjä on romuttanut kaikki lännen sinne toimitetut aseet, olisi pitänyt uskoa Vladimiria.
Ei vaikuta lopputulemaan. Anonyymi00010 kirjoitti:
Molokilla on kova pieti, kieltää kaikki selvimmätkin faktat.
Venäjä on romuttanut kaikki lännen sinne toimitetut aseet, olisi pitänyt uskoa Vladimiria.
Ei vaikuta lopputulemaan."Molokilla on kova pieti, kieltää kaikki selvimmätkin faktat."
En tietenkään kiellä, mutta sinä itse kiellät:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
"Venäjä on romuttanut kaikki lännen sinne toimitetut aseet, olisi pitänyt uskoa Vladimiria.
Ei vaikuta lopputulemaan."
Ja silti Venäjä ei ole kyennyt vieläkään kokonaan valtaamaan edes niitä alueita, joiden se jo yli neljä vuotta sitten valehteli muka kuuluvan ikuisesti Venäjään.- Anonyymi00015
Anonyymi00010 kirjoitti:
Molokilla on kova pieti, kieltää kaikki selvimmätkin faktat.
Venäjä on romuttanut kaikki lännen sinne toimitetut aseet, olisi pitänyt uskoa Vladimiria.
Ei vaikuta lopputulemaan.Älyvapaata tekstiä.
- Anonyymi00011
Oikein mukava uutinen.
- Anonyymi00013
Putinin palatsi on ilman suojaa.
Odotamme jatkoa mielenkiinnolla. - Anonyymi00016
Nyt minulle selvisi mistä on peräisin "seisoo kuin tikku paskassa" sanonta.
https://images.sanoma-sndp.fi/179f5cc20481f8ac9006d223307f7536/normal/978.avif
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497