Kuinka pitkään olette lukeneet palstaa &
kirjoittaneet ?
Aloitin kauan ( 2015 ) sitten eri palstalla:
Helluntailaisuus.
Kun työni siirtyi
kotipöydälle.
Aiheet eivät ole juurikaan muuttuneet.
Varmasti moni allekirjoittaa.
Vaikka olen uskova. Niin kiihkon taso vain nousee. Uskot tai et.
Kirjoitus historiamme ?
22
86
Vastaukset 22
- Anonyymi00001UUSI
Olen jo pitkään kirjoitellut tänne, mutta Jumala ei ole koskaan kommentoinut mitenkään. Hänen kirjoitustaitonsa on yhtä surkea kuin Raamatun kirjoittamisen aikaan, jolloin kirjoitustaitoiset joutuivat keksimään ns. jumalansanan omasta päästään.
- Anonyymi00019UUSI
Jumala on todella tyhmä.
Sellaiset eivät opi.
- Anonyymi00002UUSI
Aloin kirjoittamaan noin vuonna 2016 Kreationismi -palstalla. Tein heti nimimerkin, jotta minut tunnistaisi. Palsta oli silloin aktiivinen ja kirjoitteluni lisäsi vielä lisää aktiivisuutta. Sitten siirryin ateismipalstalle keskustelemaan yleisemmin jumalien älyttömyyksistä ja ristiriidoista kun ne eivät rajoitu pelkästään biologiaan. Nimimerkkini on siis *******t******.
16 vuotta kirjoitushistoriaa eikä ole vieläkään oppinut yhdyssanoja kirjoittamaan. Onko uskkonharhaisten heikkolahjaisuus myötäsyntyistä vai opitaanko se seuroissa?
- Anonyymi00003UUSI
Heikkolahjaisuus on minulla
myötäsyntyistä. Kuten usko
Jumalaan myös.
Olen siirtynyt ateisti
palstalle 2020. Anonyymi00003 kirjoitti:
Heikkolahjaisuus on minulla
myötäsyntyistä. Kuten usko
Jumalaan myös.
Olen siirtynyt ateisti
palstalle 2020.Hyvä!
- Anonyymi00005UUSI
Miten kukaan koskaan voi oppia suomen yhdyssanaoppia. Jokailtainen, joka tiistainen, johon iltaan.
- Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00005 kirjoitti:
Miten kukaan koskaan voi oppia suomen yhdyssanaoppia. Jokailtainen, joka tiistainen, johon iltaan.
Ihmiselle se voi olla mahdottomuus, mutta herralla mikään ei ole mahdotonta.
- Anonyymi00004UUSI
Olen vuosia kirjoittanut pyrkinyt tuomaan tekoälyn käytön yleiseksi olenkin tyytyväinen käytön lisääntymiseen
En usko jumalia olevan olemassa se riittää ateistina olemiseen
Varma Tieto- Anonyymi00007UUSI
Kun älystä osaton käyttää tekoälyä, se on vähän sama kuin sokea ja rampa ihminen käyttää kainalosauvoja. Pystyy kyllä kävelemään, mutta ei edelleenkään tiedä minne kävelee.
- Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Kun älystä osaton käyttää tekoälyä, se on vähän sama kuin sokea ja rampa ihminen käyttää kainalosauvoja. Pystyy kyllä kävelemään, mutta ei edelleenkään tiedä minne kävelee.
Hyvä että huomasit. Tekoälyä ei tule käyttää ellei ole taitoja. Älä käytä ei ole pakko.
- Anonyymi00016UUSI
Tekoälykin uskoo Jumalaan.
Eihän Raamattuakaan olisi keksitty,
ellei Jumalaa olisi.
- Anonyymi00008UUSI
25 vuotta. Vähemmän kuin Hard_atheist. Suolainen_setä.
- Anonyymi00013UUSI
Joo, Telia palkkasi minut vittuilemaan jo vuonna 1998 kun palvelun nimi oli vielä sirkus.com. Parin vuoden päästä saan virka-ansiomerkin menestyksellisestä 30 vuoden urasta Suomi24 palveluksessa.
- Anonyymi00009UUSI
Kävin ekoja kertoja isän tietokeelta joskus 2004-5 silloin oli kovianimiä joku orava vai kuusi, hänellä oli blokikin asui jossai Hesassa, muistaakseni piti politiikkoja vain oman onnen tavoittelijoina, sitten oli sellainen kuin sinärakas ja ek ihan ihme juttuja kirjoitti, lopetin kun aloin katsomaan yutubestta AmazinGatheistiä, nykyään käyn vain mainostamassa blogejani silloin tällöin.
- Anonyymi00010UUSI
Tuo on jo pitkä aika yli 20 vuotta
antaa hyvän vertailun ..
Väkevää fundisuskoa on mahtunut.
Mutta Islamissa on sama onko
palstalla vai kasvokkain.
Kiihkeä usko pysyy samana. - Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00010 kirjoitti:
Tuo on jo pitkä aika yli 20 vuotta
antaa hyvän vertailun ..
Väkevää fundisuskoa on mahtunut.
Mutta Islamissa on sama onko
palstalla vai kasvokkain.
Kiihkeä usko pysyy samana.Itse asiassa islamin leviämisestä vouhkaajat naurettiin ulos silloin varsinkin kun nämä olivat usein kovia kristittyjä uskovia, myöhemmin kun kasvoin ja sain vertailu kohtaa aloin pitämään, sen aikaisia juttuja täällä kaksinaismoralistisina ja aika vasemmanpuoleisina.
Kuten se yksi, uskova oli, että: Me kaikkihan olemme siittä samaa mieltä, että Islam on vaarallista lännelle. Niin häntä vain haukuttiin.
- Anonyymi00014UUSI
Olen seurannut palstaa vasta vajaat kaksi vuotta, kommentoin tai teen aloituksia noin viikoittain.
Ihmettelen vain, kuinka moni jaksaa väitellä kaikista älyttömyyksistä... mutta hyvä niin. - Anonyymi00015UUSI
En muista tarkkaan, joskus 2014 vuodesta asti varmaankin. Koko suomi24 taso on tasaisesti laskenut. Koska täällä ei ole nimimerkkien rekisteröintipakkoa, niin on mahdoton tietää keskusteleeko saman henkilön kanssa koko aikaa, myös trollaaminen on hyvin helppoa ilman rekisteröintipakkoa. Täällä ei myöskään ole ihmismoderaattoreja, ilmeisesti vain tekoäly havaitsee tiettyjä avainsanoja, joiden perusteella viestejä poistetaan.
- Anonyymi00017UUSI
Totta, mutta palstan idea on myös että tänne voi huudella kuka hyvänsä lähes mitä hyvänsä. Seinien töhrijöitä aina löytyy. Joskus se on kuin kurassa kahlaisi, mutta asiattomat kommentit oppii sivuuttamaan. Ne ovat myös tätä todellisuutta....
- Anonyymi00018UUSI
Anonyymi00017 kirjoitti:
Totta, mutta palstan idea on myös että tänne voi huudella kuka hyvänsä lähes mitä hyvänsä. Seinien töhrijöitä aina löytyy. Joskus se on kuin kurassa kahlaisi, mutta asiattomat kommentit oppii sivuuttamaan. Ne ovat myös tätä todellisuutta....
Uskovaisilla on kuraa päässä.
Siis aivojen tilalla.
- Anonyymi00020UUSI
Uskovat ovat ns. Vajakkeja
Ja Kuraa Päässä.
Tämä mantra sopisi
Vapaa ajattejoiden
Peruskirjaan
Lisättynä erottakaa
Lapset kirkosta
Jos mahdollista
Tehkää lähetystyötä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a474962- 57618
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160583- 51555
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä166548Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.232524Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.72487Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20466Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta93451Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187440