”Jos kävelee kuin rasisti ja ui kuin rasisti, niin todennäköisesti se on rasisti.”
Kerrotaan. Kai tuo paikkansa pitää.
"Persut on avoimesti rasistinen puolue"
148
247
Vastaukset 148
- Anonyymi00001
Äärioikeisto on aina ollut – ja on edelleen – taitava häivyttämään oman "äärensä" muilta kuin omilta kannattajiltaan.
Ja äärioikeisto on onnistunut hyvin.
Rasismista tuli julkisessa keskustelussa asiallinen "maahanmuuttokriittisyys". Äärioikeistosta tuli leppoisaa "laitaoikeistoa".
Äärioikeistolaisesta terrorismista tuli "yksittäistapaus".
Sipilän hallituksessa Kokoomuksen Petteri Orpo kieltäytyi kategorisesti yhteistyöstä Halla-aholaisen äärioikeiston kanssa.
Tänä päivänä Kokoomuksen Petteri Orpo käy lämmintä käsikynkkää äärioikeistolaisen Riikka Purran kanssa.
Persut eivät ole muuttaneet mielipiteitään. Kokoomus oli se, joka otti roiman harppauksen oikealle, sillä talousporvaristo jyräsi sivistysporvariston toteuttaakseen kokoomusjohtoisen Elinkeinoelämän keskusliiton asettamat tavoitteet palkansaajien työehtojen heikentämiseksi. Hintana oli avoin tuki äärioikeistolle.
Petteri Orpon mielestä Italian pääministeri, uusfasistinen Meloni on hyvin yhteistyökykyinen poliitikko.- Anonyymi00082
Persuus on sairaus, mielensairaus.
- Anonyymi00127
Kokoomus on mennyt vasempaan suuntaan rajusti. Ei sillä ole enää arvoja kotiuskontoisänmaa
- Anonyymi00128
Miksi kukaan ei puhu äärivasemmistosta jotka Suomessa on paljon. Äärioikeistoa ei juurikaan ole.
Persut siunaa juutalaisia ja Israelia. Entä vassut
- Anonyymi00002
No sebe ei ainakaan oo rasisti .
- Anonyymi00041
Minä olen rasisti. Mitä sitten? Keksi jotain uutta ulistavaa.
- Anonyymi00066
Anonyymi00041 kirjoitti:
Minä olen rasisti. Mitä sitten? Keksi jotain uutta ulistavaa.
Minäkin olen rasisti. Rasismi on ihmisen normaali olotila. Erilainen ihminen on jotenkin vaan ällöttävä.
- Anonyymi00100
Anonyymi00066 kirjoitti:
Minäkin olen rasisti. Rasismi on ihmisen normaali olotila. Erilainen ihminen on jotenkin vaan ällöttävä.
Olwt narsisti. Rasismit yms ovat pelkkä sosiaalisen hyväksynnän mahdollistama oikeutus manifestoida paskaa luonnettasi
Anonyymi00066 kirjoitti:
Minäkin olen rasisti. Rasismi on ihmisen normaali olotila. Erilainen ihminen on jotenkin vaan ällöttävä.
Vaikutat hieman paskahkolta.💩
- Anonyymi00003
Persut eivät ole pelkästään rasisteja. Kyseessä on demokratian vastainen trumpistinen liike.
- Anonyymi00004
Vielä pahempaa on kun haluavat Putinin mallin Suomeen .
- Anonyymi00005
Anonyymi00004 kirjoitti:
Vielä pahempaa on kun haluavat Putinin mallin Suomeen .
Kerro toki lisää tuosta putin mallistasi? eli haluavatko persut että stubbista tulee siis ikuinen presidetti suomessa vai mitä?
- Anonyymi00006
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kerro toki lisää tuosta putin mallistasi? eli haluavatko persut että stubbista tulee siis ikuinen presidetti suomessa vai mitä?
Hallapersuilla eli putinistipersuilla käytännössä täsmälleen samat tavoitteet kuin Kremillä – eristää Suomi muusta maailmasta ja heikentään Suomen kansan elinolosuhteita.
- Anonyymi00009
Anonyymi00006 kirjoitti:
Hallapersuilla eli putinistipersuilla käytännössä täsmälleen samat tavoitteet kuin Kremillä – eristää Suomi muusta maailmasta ja heikentään Suomen kansan elinolosuhteita.
Ok hahaha buaahahahah.
Jussi Halla-aho varoittaa Venäjästä ja Eero Heinäluoma SDP puolustaa Venäjää
https://www.youtube.com/watch?v=quhNej6IPpY - Anonyymi00013
Anonyymi00009 kirjoitti:
Ok hahaha buaahahahah.
Jussi Halla-aho varoittaa Venäjästä ja Eero Heinäluoma SDP puolustaa Venäjää
https://www.youtube.com/watch?v=quhNej6IPpYJuu, kyllä persut paljon kirjoittavat sitä sun tätä, kuten tämä Peltokangas.
Mutta mitä he tarkoittavat onkin aivan toista.
Hallapersut ovat putinisteja, ja tavoitteet on samat kuin Kremlillä. - Anonyymi00020
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kerro toki lisää tuosta putin mallistasi? eli haluavatko persut että stubbista tulee siis ikuinen presidetti suomessa vai mitä?
Eihän Stubb ole Perussuomalaisten presidentti.
- Anonyymi00021
Anonyymi00020 kirjoitti:
Eihän Stubb ole Perussuomalaisten presidentti.
Ja kenestä piti tulla, on suunnitellut laittavansa kansan kuriin panssarivaunujen avulla.
- Anonyymi00039
Anonyymi00006 kirjoitti:
Hallapersuilla eli putinistipersuilla käytännössä täsmälleen samat tavoitteet kuin Kremillä – eristää Suomi muusta maailmasta ja heikentään Suomen kansan elinolosuhteita.
Paljon on puhuttu vasemmiston MT ongelmista, totta ne näyttäö olevan.
- Anonyymi00042
Anonyymi00005 kirjoitti:
Kerro toki lisää tuosta putin mallistasi? eli haluavatko persut että stubbista tulee siis ikuinen presidetti suomessa vai mitä?
Kerron toki lisää siitä Putinin mallista:
Persut ihailevat Putinin Venäjää, koska siellähän toteutuu käytännössä persujen arvomaailma.
Venäjällä ei ole woketusta eikä homotusta, ei Setaa eikä Prideä, ei feminismiä eikä tasa-arvoa, ei suvakkeja eikä mamutusta, ei vihervouhotusta eikä intersektionaalisuutta, ei EU:ta eikä globalismia.
Kaikenlainen homotus on Venäjällä lailla kiellettyä. Siellä on kristinusko, konservatiivisuus, perinteiset perhearvot, ultranationalismi ja lasten ideologinen kasvatus äärikonservatiivisiin arvoihin. Persujen paratiisi. - Anonyymi00058
Anonyymi00004 kirjoitti:
Vielä pahempaa on kun haluavat Putinin mallin Suomeen .
Totta. Totalitarismia
- Anonyymi00101
Anonyymi00020 kirjoitti:
Eihän Stubb ole Perussuomalaisten presidentti.
On se.
Samanlainen linssilude kuin Riikkakin - Anonyymi00146
Minä et pidä ulkomaalaisista olenko siis rasisti.?
- Anonyymi00007
Valtiorajojen ylittely ei tee yksilöstä kuin taikaiskusta erilaista, vaikkapa synnytä kehitysmaalaisesta hyvinvointivaltion olemassaololle tärkeitä korkean koulutuksen innovatiivisia osaajia, jotka pystyvät synnyttämään hyvinvointivaltion olemassaololle tärkeitä nettoverovaroja oman työnsä kautta.
- Anonyymi00008
Jos ajaa politiikkaa kuin natsibastardi, propagoi populistisesti kuin natsibastardi ja siighailaa käsivarsi jäykkänä kuin natsibastardi...
Niin silloin on natsibastardi.- Anonyymi00010
Nyt oli tiukka tekstiä hahahaahahah baastaartiiaa hahaahah.
- Anonyymi00011
Onko rasistisuus muka kielletty jossain ?
Miksei saisi olla rasisiti jos haluaa ?
Miksi saa olla punavihreä äärivasemmistolainen mutta rasisti ei ?- Anonyymi00014
Vain persu voi olla noin tietämätön.
- Anonyymi00043
Öyhöttävälle rasistipersulle tiedoksi:
Suomen laki kieltää rasismin ja syrjinnän. Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kielen tai uskonnon perusteella. Rikoslaki taas huomioi rasistiset motiivit koventamisperusteena. - Anonyymi00057
Anonyymi00043 kirjoitti:
Öyhöttävälle rasistipersulle tiedoksi:
Suomen laki kieltää rasismin ja syrjinnän. Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kielen tai uskonnon perusteella. Rikoslaki taas huomioi rasistiset motiivit koventamisperusteena.No sitten sen pitäisi kieltää myös demarien vas. liiton ja vihreiden syrjivät puheet persujen hallituskelpoisuudesta ?
Nythän nuo toitottaa, että eivät missään nimessä huoli persuja hallitukseen ,vaikka kansalaiset olisi vaaleissa heille riittävästi ääniä antaneet.
Heiveröisellä pohjalla on noidenkin poliittisten puolueiden demokratia käsitykset ! - Anonyymi00067
Anonyymi00043 kirjoitti:
Öyhöttävälle rasistipersulle tiedoksi:
Suomen laki kieltää rasismin ja syrjinnän. Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kielen tai uskonnon perusteella. Rikoslaki taas huomioi rasistiset motiivit koventamisperusteena.Ei kannattaista laista kirjoitella, kun ei ymmärrä siitä mitään. Ei laki kiellä ajattelua, eli ei rasismia, ei vasemmistolaisuutta, ei feminismiä, eikä muitakaan ismejä.
Rikokseen vaaditaan teko. Ajatus ei ole rikos. Jos ajatus olisi rikos, niin sinä olisit ollut koko elämäsi vankilassa. Nyt sentään olet välillä vapaana. - Anonyymi00096
Anonyymi00043 kirjoitti:
Öyhöttävälle rasistipersulle tiedoksi:
Suomen laki kieltää rasismin ja syrjinnän. Perustuslaki takaa yhdenvertaisuuden. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kielen tai uskonnon perusteella. Rikoslaki taas huomioi rasistiset motiivit koventamisperusteena.Miksi sitten tällä palstalla , tämän otsikon alla vähintään joka toinen kommentti manaa perussuomalaiset alimpaan h-vettiin , haukkuu tyhmäksi , ylistää "parempaa päivetystä" , eikö tuollainen ole nimenomaan sitä syrjintää ?
- Anonyymi00012
Rasismi on rikoslain mukaan rangaistavaa. Persut on siis rikollinen puolue. Miten rikolliset voi istua hallituksessa?
- Anonyymi00015
Ja kuinka rikolliset voivat toimia ministerinä?
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ja kuinka rikolliset voivat toimia ministerinä?
Tai eduskunnan puhemiehenä? Alas on Suomessa vajottu laittomuuden tiellä.
- Anonyymi00068
Rasimi ei ole rangaistavaa. Teko voi olla, ajatus ei ole.
- Anonyymi00069
Anonyymi00015 kirjoitti:
Ja kuinka rikolliset voivat toimia ministerinä?
Sitä sinun pitää kysyä JauhoMarinilta.
- Anonyymi00016
Erikoinen on tie Suomen Maaseudun Puolueesta äärioikeistolaiseksi hitlerjugendiksi.
- Anonyymi00019
Natsien teloitaminen jäi ikävästi kesken WW2 jälkiselvittelyissä. Nyt siitä joudutaan maksamaan kovaa hintaa.
- Anonyymi00018
On turhan epä-älyllistä kuitata asiat ko.viitekehyksen sisään. Purskauttaa vastavuoroisesti vielä enemmän halveksuntaa ja ennakkoluuloja.
Luoden sellaisen vastamuurin, mikä sitten suojaisi kaikelta kriittisiltä näkemyksiltä, kun voi sen arvostelun vai kuitata menemällä tuollaiseen moodiin.
Halutaan kiinnittyä afgaani-muslimi tekstin osalta siihen, että se olisi pelkästään sen takia tehty, että katsottaisiin että (ennakkoluuloisesti) muslimi ei olisi kyvykäs, hyvä hoitamaan ministerin tms tehtävää, vaan sen takia koska on muslimi (ja tässä kohtaan luodaan se ennakkoluulo).
Teksti afgaani-muslimista voi kuitenkin myös juontaa siitä, miten ko.taustainen on toiminut, mitä painottanut, miten reagoivat maailman tilanteisiin (mm. muslimitaustaisten tekeminä jne) ja sen takia on/ovat huolenaiheen kohteena.
Tuollaisia tietysti saa ja pitää tuoda esille, että millainen on toisten maailmankuva, maailmankatsomus, miten se mahdollisesti vaikuttaisi, mutta tietysti olisi suotavaa, ettei siihen liitetä tarpeettomia ennakkoluulojen ja erottelujen vaikutuksia.
Ps. kun toivat ilmi, että tuollainen uskonnollistaustaan viittaaminen olisi suoraan rasisistista, ja puolustivat raamitettua, sanoen ettei hänen liberaali uskonnollisuus ole peruste sitä korostaa, kun erityisesti pitäisi enemmän olla huolissaan Räsäsen&co uskonnollisuustaustasta? Ts. heille ei tee tiukkaakaan raamittaa Räsästä uskontotaustan takia miten päin tahansa.
Mutta näissä asioissahan ei ole tasapuolisuutta. Vaikka provokaatisia heittoja voi molemmat puolet käsitellä miten tahtovat, mikä heille parhaiten sopii, soisi myös edellyttävän ettei niitä nyt noin läpinäkyvästi aleta käyttämään sellaisena suojamuurina, joka estäisi tietynlaisten asioiden esillä käsittelyn, vain tokaisemalla niiden olevan sitä jotakin.- Anonyymi00022
"On turhan epä-älyllistä kuitata asiat ko.viitekehyksen sisään. Purskauttaa vastavuoroisesti vielä enemmän halveksuntaa ja ennakkoluuloja."
Nytkö ongelma on Peltokankaan rasistisen postauksen kommentoinnin epä-älyllisyys eikä itse postaus?
Jos Peltokankaan toiminnan epä-älyllisyydestä ja epärehellisyydestä on jotain epäilystä, niin voi lukea Peltokankaan umpityperiä selittelyjä, miten hänen viestinsä ei lainkaan ollenkaan tairkoittanut tietenkään Nasima Razmyaria.
Ketäköhän muita afgaanimuslimitaustaisia potentiaalisia ministereitä SDP:ssä on?!?
Ja kirsikkana kakun päälle Peltokankaan seuraajat perustelevat juuri RAZMYARIN arvostelua sovaamalla häntä milloin mistäkin. He joille viesti oli tarkoitettu tiesivät kuka oli kohde.
Kysymys siitä haluaako ministeriksi afgaanimuslimin on lähtokohtaisesti rasistinen, koska siinä oletetaan, että ihmisen etninen tausta kertoo hänestä jotain oleellista tai peräti kaiken oleellisen.
Selittelyt on turhia. Perussuomalaiset on umpirasistinen puolue, jonka ainoa yhteinen ideologia on muukalaisviha. - Anonyymi00023
Anonyymi00022 kirjoitti:
"On turhan epä-älyllistä kuitata asiat ko.viitekehyksen sisään. Purskauttaa vastavuoroisesti vielä enemmän halveksuntaa ja ennakkoluuloja."
Nytkö ongelma on Peltokankaan rasistisen postauksen kommentoinnin epä-älyllisyys eikä itse postaus?
Jos Peltokankaan toiminnan epä-älyllisyydestä ja epärehellisyydestä on jotain epäilystä, niin voi lukea Peltokankaan umpityperiä selittelyjä, miten hänen viestinsä ei lainkaan ollenkaan tairkoittanut tietenkään Nasima Razmyaria.
Ketäköhän muita afgaanimuslimitaustaisia potentiaalisia ministereitä SDP:ssä on?!?
Ja kirsikkana kakun päälle Peltokankaan seuraajat perustelevat juuri RAZMYARIN arvostelua sovaamalla häntä milloin mistäkin. He joille viesti oli tarkoitettu tiesivät kuka oli kohde.
Kysymys siitä haluaako ministeriksi afgaanimuslimin on lähtokohtaisesti rasistinen, koska siinä oletetaan, että ihmisen etninen tausta kertoo hänestä jotain oleellista tai peräti kaiken oleellisen.
Selittelyt on turhia. Perussuomalaiset on umpirasistinen puolue, jonka ainoa yhteinen ideologia on muukalaisviha.Sekä että, molempien on. Mutta kyllä, on niinkin ettei taustat ole (täysin) epärelevantteja. Kyllä niin on.
- Anonyymi00034
Anonyymi00022 kirjoitti:
"On turhan epä-älyllistä kuitata asiat ko.viitekehyksen sisään. Purskauttaa vastavuoroisesti vielä enemmän halveksuntaa ja ennakkoluuloja."
Nytkö ongelma on Peltokankaan rasistisen postauksen kommentoinnin epä-älyllisyys eikä itse postaus?
Jos Peltokankaan toiminnan epä-älyllisyydestä ja epärehellisyydestä on jotain epäilystä, niin voi lukea Peltokankaan umpityperiä selittelyjä, miten hänen viestinsä ei lainkaan ollenkaan tairkoittanut tietenkään Nasima Razmyaria.
Ketäköhän muita afgaanimuslimitaustaisia potentiaalisia ministereitä SDP:ssä on?!?
Ja kirsikkana kakun päälle Peltokankaan seuraajat perustelevat juuri RAZMYARIN arvostelua sovaamalla häntä milloin mistäkin. He joille viesti oli tarkoitettu tiesivät kuka oli kohde.
Kysymys siitä haluaako ministeriksi afgaanimuslimin on lähtokohtaisesti rasistinen, koska siinä oletetaan, että ihmisen etninen tausta kertoo hänestä jotain oleellista tai peräti kaiken oleellisen.
Selittelyt on turhia. Perussuomalaiset on umpirasistinen puolue, jonka ainoa yhteinen ideologia on muukalaisviha."Kysymys siitä haluaako ministeriksi afgaanimuslimin on lähtokohtaisesti rasistinen, koska siinä oletetaan, että ihmisen etninen tausta kertoo hänestä jotain oleellista tai peräti kaiken oleellisen".
Kun tarkemmin ajattelee, niin onko niin suoraviivaisesti (pelkästään) rasistinen?
Tuolla rasismi leimalla kuitenkin pyritään peittämään se, että sillä muslimisuudella on merkitystä, sillä taustalla on monien esimerkkien myötä vaikutuksia.
Silloin se ei ole täysin epärelevantti. Nythän on tietysti englannin tapaan ollut muodissa fobia ym. syyttelyt, kaikista todellisuudessa tapahtuvista toimista ja tapahtumista huolimatta. Luotu muslimisanan ja muslimeiden ympärille täysin kaiken kattava suoja, jotta siitä ei saisi luoda minkäälaista muuta sisältöä kuin mitä he itse haluavat muotoilla. Vaikka se maailmankatsomus heijastuisi heissä voimakkaastikin, asennoituminen, valinnat mitä tekee, toimet mitkä perustelee taustallaan jne.
Voisiko se olla noin, pitäisikö sen olla noin? muslimisuus merkitsee monille, siis itse muslimeille, velvollisuutta ja periaatetta islam-oppien noudattamisiin, ja velvollisuuteen olla sen puolella, ajaa sitä ja luoda sen kautta maailmankatsomusta.
Se maailmankatsomus on relevantti tieto ihmisestä, kyllä se on. Mutta kyllä, sen käytöllä voi myös syyllistyä luomaan omien ennakkoluulon painotuksia (muiden muslimien tekemien toimien takia, mutta toisaalta nehän ovat olemassa olevia asioita, tietoja), eikä vain sitä, että sen maailmankatsomuksen sisällä on ristiriitoja tiettyjen asioiden kanssa, mitkä jossakin suuntaviivassa luotu tärkeämmäksi.
Miksi siis tuo tausta ei olisi oleellinen ja siihen viittaus olisi automaattisesti (vain) rasistinen, kun se sisältää myös muutakin (maailmankatsomuksen myötä tulevat painotukset, valinnat, suuntaviivat), jos rehellisiä ollaan.
Sitä vaan, että tuollaiset erityissuojat, mikä esim. johtanut englannissa järjettömään tilanteeseen ja käsittämättömiin painotuksiin, kaikkine oman maan väheksyntään, pitäisi välttää, eikä jatkaa tuollaista linjaa, vaan hyväksyä se, että kyllä, taustalla on väliä, se ei ole (täysin) epärelevantti.
Ja tässähän jos oletetaan että kohdistui tiettyyn raamitettuun hlöön, vaikka loppulause olisi voinut olla yleinen heitto, niin se tausta on näkynyt sanomisissa, painotuksissa, toiveissa mitä tapahtuisi ja miten reagoi tapahtumiin ym. jne.
Joten ei nämä mielestäni aina niin yksiselitteisiä ole, vaikka tuntuu taas olevan hauskaa päästä purskauttelemaan. - Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
"Kysymys siitä haluaako ministeriksi afgaanimuslimin on lähtokohtaisesti rasistinen, koska siinä oletetaan, että ihmisen etninen tausta kertoo hänestä jotain oleellista tai peräti kaiken oleellisen".
Kun tarkemmin ajattelee, niin onko niin suoraviivaisesti (pelkästään) rasistinen?
Tuolla rasismi leimalla kuitenkin pyritään peittämään se, että sillä muslimisuudella on merkitystä, sillä taustalla on monien esimerkkien myötä vaikutuksia.
Silloin se ei ole täysin epärelevantti. Nythän on tietysti englannin tapaan ollut muodissa fobia ym. syyttelyt, kaikista todellisuudessa tapahtuvista toimista ja tapahtumista huolimatta. Luotu muslimisanan ja muslimeiden ympärille täysin kaiken kattava suoja, jotta siitä ei saisi luoda minkäälaista muuta sisältöä kuin mitä he itse haluavat muotoilla. Vaikka se maailmankatsomus heijastuisi heissä voimakkaastikin, asennoituminen, valinnat mitä tekee, toimet mitkä perustelee taustallaan jne.
Voisiko se olla noin, pitäisikö sen olla noin? muslimisuus merkitsee monille, siis itse muslimeille, velvollisuutta ja periaatetta islam-oppien noudattamisiin, ja velvollisuuteen olla sen puolella, ajaa sitä ja luoda sen kautta maailmankatsomusta.
Se maailmankatsomus on relevantti tieto ihmisestä, kyllä se on. Mutta kyllä, sen käytöllä voi myös syyllistyä luomaan omien ennakkoluulon painotuksia (muiden muslimien tekemien toimien takia, mutta toisaalta nehän ovat olemassa olevia asioita, tietoja), eikä vain sitä, että sen maailmankatsomuksen sisällä on ristiriitoja tiettyjen asioiden kanssa, mitkä jossakin suuntaviivassa luotu tärkeämmäksi.
Miksi siis tuo tausta ei olisi oleellinen ja siihen viittaus olisi automaattisesti (vain) rasistinen, kun se sisältää myös muutakin (maailmankatsomuksen myötä tulevat painotukset, valinnat, suuntaviivat), jos rehellisiä ollaan.
Sitä vaan, että tuollaiset erityissuojat, mikä esim. johtanut englannissa järjettömään tilanteeseen ja käsittämättömiin painotuksiin, kaikkine oman maan väheksyntään, pitäisi välttää, eikä jatkaa tuollaista linjaa, vaan hyväksyä se, että kyllä, taustalla on väliä, se ei ole (täysin) epärelevantti.
Ja tässähän jos oletetaan että kohdistui tiettyyn raamitettuun hlöön, vaikka loppulause olisi voinut olla yleinen heitto, niin se tausta on näkynyt sanomisissa, painotuksissa, toiveissa mitä tapahtuisi ja miten reagoi tapahtumiin ym. jne.
Joten ei nämä mielestäni aina niin yksiselitteisiä ole, vaikka tuntuu taas olevan hauskaa päästä purskauttelemaan.Ja lisäksi tuollaisesta purskauksista, mitä tekevät N & Co, niin tulee kyllä mieleen se islamistilaisuuden korostajien uhriutumis velvoite ja fobiasyyttelyt, jos edes muslimisana on heitetty ilmaan oletettujenkin kielteisyyksien tai (kyvykkyys) tai muiden mittauksien muodossa. Pyrkimyksenä peittää alleen kaikki aiheellinenkin ilmaisu siitä, miten se muslimisuus ilmenee, miten sitä maailmankatsomusta toteutetaan, mitä sen avulla tehdään jne.
Ette voi kieltää, etteikö noudattaisivat tuota toimintamallia.
Luulisi että voisi vain todeta, että muslimisuus on monimuotoinen asia eikä ole (välttämättä) syytä luoda sen kautta pätevyys arvioita, tekoni puhukoot puolestaan.
Niinhän kaikki joutuvat tekemään, milloin minkin taustan /toimen takia.
- Anonyymi00024
Mutta vaikka ei kävele kuin demari ja ui kuin demari niin voi siltikin demari olla🤭
- Anonyymi00025
Persu-puolue on läpeensä rasistinen.
Yhden asian ryhmä, vastustaa kaikenlaista maahanmuuttoon liittyvää, johon kuuluu tiukasti rasismi ja sen eri muodoilla pelottelu.
Persut muuttui tiukasti tälle yhden asian-linjalle Jussi Halla-ahon asettuessa puheenjohtajaksi vuosina 2017–2021. - Anonyymi00026
Avoimen rasistinen kielenkäyttö on jo pitkään kuulunut persujen toimintapoihin. He väittävät puolustavansa suomalaista kulttuuria, mutta häpäisevät, halveksivat ja kurjistavat toiminnallaan Suomea ja täällä asuvia ihmisiä.
Puolueen "isänmaallisuus" on vain savuverho toiminnalle, joka perustuu pohjattomalle katkeruudelle ja narsismille, sivistyksen halveksunnalle ja yleisen epäsovun lietsonnalle.
Persut ei halua rakentaa mitään, vaan hajottaa ja särkeä kaiken mikä tässä maassa on kestävää ja hyvää. Ja tämä jatkuu niin kauan kun suomalaiset hiljaisesti hyväksyen antavat sen tapahtua.- Anonyymi00030
Hyvin sanottu!
- Anonyymi00027
"”Jos kävelee kuin rasisti ja ui kuin rasisti, niin todennäköisesti se on rasisti.”
Kerrotaan. Kai tuo paikkansa pitää."
Kerro tarkemmin! Miten todista, että joku ui kuin rasisti tai kävelee kuin rasisti? Sen todistaminen ja näyttötaakka on syyttäjällä. Mutta tunteilla, tarinoilla ja niistä tehdyillä implikaatioillahan totuus ja sanktiot Suomessa ratkaistaan? Jos ei ole konekstitietoisuutta, ei totuuden kertovaa rehellistä näyttöä..., mutta mielivalta tukeituu mielikuviin ja ennakkoasenteisiin!
Mutumielivallassa poliittinen totuus ja korruptiivinen arvio ovat perustelujen keskiössä.
Pane nyt keskisormi ja etusormi ristiin, niin voit sanoa, että "eihän meillä Suomessa, jossa on "oikeusvaltio". - Anonyymi00028
Persuille on valjennut, että mikään puolue ei enää halua heidän kanssaan hallitukseen kevään eduskuntavaalien jälkeen.
- Anonyymi00102
Ikävää. Mutta he hyökösivät Luijan polun. Menkööt siis piri-sannan perässä siis sitä laveaa, typerää, joukkotuhon valtaväylää
- Anonyymi00029
Persuille on valjennut, että mikään puolue ei enää halua heidän kanssaan hallitukseen kevään eduskuntavaalien jälkeen.
- Anonyymi00032
Purra antaa lämpimän kodin rasistiselle puheelle ja toiminnalle persuissa.
- Anonyymi00033
Lindtman painottaa, että nyt on aika mitata hallituksen rasisminvastaiset puheet.
- Anonyymi00036
Kuinka kourallinen nössöpersuja kuvittelee pärjäävänsä uskonsodassa 2 miljardia muslimia vastaan? Ihan oman turvallisuutensa tähden persujen kannattaa pysytellä vaiti.
- Anonyymi00104
PS ei ymmärrä mitä edes 1 mrd muslimia tarkoittaa.
Eikä heidän edes pidäkään, jos islamisaatiot aiheuttavilta BIS-talmudisteilta kysytään:
https://www.reddit.com/r/Sverige/comments/1lbywft/barbara_spectre_forteller_åpenlyst_hva_planen_for/?solution=b89f6d88818fb6bfb89f6d88818fb6bf&js_challenge=1&token=7afd7253fec22262ff1c52b1703fe9ecf2f29367a871296f4a75372b8a2f749b&jsc_orig_r=
- Anonyymi00037
Surullisinta on se, että ylemmyydentuntoiset kaikkitietäjät ovat niitä, jotka kieltävät tieteelliset tosiasiat. Kuten rikkaimman kehitysmaan johtaja Trump.
- Anonyymi00038
Vaikka yksi persu olisi rasisti, se ei meinaa, että kaikki ovat.
- Anonyymi00044
Joo, onhan se ikävää että 90 % persuista pilaa täysin lopun 10 % maineen...
- Anonyymi00105
Anonyymi00044 kirjoitti:
Joo, onhan se ikävää että 90 % persuista pilaa täysin lopun 10 % maineen...
99 ja 1%, lähinnä...
- Anonyymi00040
Persut ovat alusta alkaen olleet tyylipuhtaasti rasistinen puolue. Koko puolueen kannatus on rakennettu pelkälle rasismille ja rasismi on sen kantava ideologia.
Persut toki aina selittelevät että eiku me ollaan niinku maahanmuuttokriittisiä, mutta eihän sillä silmittömällä vihapuheella ja tyylipuhtaalla rasismilla ole mitään tekemistä asiallisen kritiikin kanssa.- Anonyymi00045
Facebook kirjoituksensa pohjalta, NR:n ylireakointi on puhtaasti harkittu mielikuvamarkkinointi kampanjan aloittaminen. Facebook:
"Kyllä, aikoinaan perheeni lähti Afganistanista pakoon. Olin silloin pieni tyttö. Minulle jäi mieleen pelko siitä, mitä tapahtuu, jos viha saa liikaa tilaa.
Olen oppinut, että viha, pelottelu ja toisten ihmisarvon kyseenalaistaminen eivät katoa sillä, että niille antaa enemmän tilaa. Niitä vastaan voi asettua rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Voi pitää kiinni ihmisarvosta, vaikka ympärillä yritettäisiin saada meidät pelkäämään.
Sellaista Suomea minä haluan olla rakentamassa, ihan jokaiselle
Kaikkea ei tarvitse kohdata vihalla. Joskus vahvin vastarinta on sitä, että seisoo paikallaan, katsoo kohti ja sanoo: minä en väisty.
Olen edelleen se pieni tyttö, joka tietää miltä pelko tuntuu. Enkä enää halua rakentaa elämää sen pelon varaan.
Enää en pakene. Seison tässä. Viha ei voita." - Anonyymi00046
Anonyymi00045 kirjoitti:

Enää en pakene. Seison tässä. Viha ei voita."Ja kuten olettaa, että monet sympatisoivat kuin olisi oikeastikin joutunut jonkin vihan ja suuren epäinhimillisen loukkauksen kohteeksi. Jotain suhteellisuuden tajua voisi olettaa omaavan.
Oikeasti. - Anonyymi00052
Anonyymi00045 kirjoitti:
Facebook kirjoituksensa pohjalta, NR:n ylireakointi on puhtaasti harkittu mielikuvamarkkinointi kampanjan aloittaminen. Facebook:
"Kyllä, aikoinaan perheeni lähti Afganistanista pakoon. Olin silloin pieni tyttö. Minulle jäi mieleen pelko siitä, mitä tapahtuu, jos viha saa liikaa tilaa.
Olen oppinut, että viha, pelottelu ja toisten ihmisarvon kyseenalaistaminen eivät katoa sillä, että niille antaa enemmän tilaa. Niitä vastaan voi asettua rauhallisesti, mutta päättäväisesti. Voi pitää kiinni ihmisarvosta, vaikka ympärillä yritettäisiin saada meidät pelkäämään.
Sellaista Suomea minä haluan olla rakentamassa, ihan jokaiselle
Kaikkea ei tarvitse kohdata vihalla. Joskus vahvin vastarinta on sitä, että seisoo paikallaan, katsoo kohti ja sanoo: minä en väisty.
Olen edelleen se pieni tyttö, joka tietää miltä pelko tuntuu. Enkä enää halua rakentaa elämää sen pelon varaan.
Enää en pakene. Seison tässä. Viha ei voita."Timo Harakka facebook: jossa hän vetää yhtäläisyyksiä Ben Zyskowicziin, mutta poliitikkoina ko.hlö eroaa NR:stä. Ben profiloitui yksilönä, eikä hänellä ollut oman taustansa takia (ilmeisesti) eturyhmää, jota olisi painottanut ja sitä kautta korostanut valintojaan, painotuksiaan. NR:n ja monen muunkin muslimin tapauksessa hänen taustansa selvästi vaikuttaa hänen painotuksiin, sen miten profiloituu, mihin asioihin ottaa kantaa tai on ottamatta kantaa (eturyhmä toimintaa) ja mihin suuntaan se sitten vie asioita, jolloin kaikessa tulee läpi muslimin varovaisuus islam-kysymyksissä, luo heihin sellaista englantilaistyyppistä käsittelysuojaa, joista jokainen muslimiviittaus vie syytteisiin, kun aletaan liioittelemaan vihan ja syrjintä käsityksiä. Huolimatta siitä, mikä on todellisuus.
Ja sitä paitsi, kyllä siinä sisäministeri viittauksessa oli pohjalla niitä asioita, missä on arvioitu sitä kyvykkyyttä näkemysten mukaan, mihin vielä arvellaan muslimitaustan erinäisten syiden takia vaikuttavan. Se, ei siis ollut lähestulkoonkaan satapuhtaaksi sellainen heitto, että "muslimi ei ole pätevä koska on muslimi" .
Mukana on yleistystä maailman esimerkkien mukaisesti mihin muslimi viehtämykset voivat johtaa, ja koska näistä ei tuollaisen omituisen muslimien itsensä omaksuneen uhriutumisen ja fobiasyytösten vuoksi ei saisi käsitellä, kun haluavat muslimikäsittelysuojan, mikä taas itsessään luo lisää muslimiheijastuksien pelkoa ja hyväksikäyttöä, kun se viittaa islamilaisuuden oppien omaksumiseen ja sen mukaiseen asettamiseen itsensä vain uhriasemaan ja koskemattomuuden suojaan (minkä takana voisivat sitten vain ohjailla asioita itselleen ja ryhmilleen haluamiin suuntiin). Yleensä ryhmät ajavat etujaan avoimesti, jolloin ei ole suotavaa että luodaan suojia omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tämä nyt laajenee tästä alkuperäisestä tapauksesta, mutta se itsessään sisältää jotain sellaista, mitä voisi käsitellä. Tulee taas rynnäkkö vasemmistosiiven tunteella ajateltu asioita, liioittelua ja ylireakointia, jolloin astuu voimaan muslimikäsitesuoja, mitä NR myös tuolla mielikuvavaikuttamisella ajaa.
"Suomen on oltava maa, jossa myös ulkomailla syntynyt pakolaisen lapsi voi nousta arvostetuksi yhteiskunnalliseksi päättäjäksi.
Olkoon pakolaisen lapsi kansanedustajana rohkaiseva esimerkki muillekin, jotka tulevat vaatimattomista taustoista – se on suomalainen unelma.
Suomen oltava maa, jossa päättäjää arvostellaan kykyjen ja näkemysten perusteella – ei syntyperän, uskonnon tai perinteen nojalla. Myös ulkomailla syntyneen pakolaisen lapsella on oikeus olla yksilö, josta ei tehdä yleistyksiä yhteisönsä perusteella.
Suomen on oltava maa, jossa päättäjän edustamaa vähemmistöä kunnioitetaan, eikä vainota sanoin tai teoin.
Suomen on oltava maa, joka antaa arvon Ben Zyskowiczille." - Anonyymi00054
Anonyymi00052 kirjoitti:
Timo Harakka facebook: jossa hän vetää yhtäläisyyksiä Ben Zyskowicziin, mutta poliitikkoina ko.hlö eroaa NR:stä. Ben profiloitui yksilönä, eikä hänellä ollut oman taustansa takia (ilmeisesti) eturyhmää, jota olisi painottanut ja sitä kautta korostanut valintojaan, painotuksiaan. NR:n ja monen muunkin muslimin tapauksessa hänen taustansa selvästi vaikuttaa hänen painotuksiin, sen miten profiloituu, mihin asioihin ottaa kantaa tai on ottamatta kantaa (eturyhmä toimintaa) ja mihin suuntaan se sitten vie asioita, jolloin kaikessa tulee läpi muslimin varovaisuus islam-kysymyksissä, luo heihin sellaista englantilaistyyppistä käsittelysuojaa, joista jokainen muslimiviittaus vie syytteisiin, kun aletaan liioittelemaan vihan ja syrjintä käsityksiä. Huolimatta siitä, mikä on todellisuus.

Suomen on oltava maa, joka antaa arvon Ben Zyskowiczille."Mediakin taas tällä kertaa haluaa tuoda tai lähteä mukaan tuohon mielikuvavaikuttamiseen ja ylireakoimiseen ja oletukseen, että kun viitataan muslimitaustaan, se on joko kiellettyä tai kielteistä.
Mutta jos olette havannoinneet niin viime aikaiset poliittiset nousijat kun mainitaan ulkomailta, aina viittaavat siihen, että he ovat muslimeja, sitä kuitenkaan sen tarkemmin määrittelemättä, että kuinka laaja-alaista islam-oppien noudattaminen on.
Mutta tuovat sen positiivisena viitekehyksenä esille, että muslimi maailmankatsomuksineen pääsee rikkomaan valkoisen kristillistaustaisen poliittisen kentän.
Jolloin ilmaisevat, että kyllä, sillä taustalla on väliä, sillä muslimivaikutuksella, siitä tulevilla painotuksilla, vaikutuksilla on heidän mielestään suurtakin ja heidän painotuksien mukaisesti positiivista vaikutusta. Media itsekin luo kuin myös poliittiset vastustajat uskonnollistaustaisia vastakkainasetteluja ja painotuksia (Usan poliitikoista).
Ja silloin voidaan tuollaisia taustapainotuksia käyttää, koska oletetaan että taustalla on vaikutusta, siitä miten painottaa asioita, kenen ryhmässä myös seisoo (eikä pelkästään poliittisen ryhmänsä edustajana). Sillä media vahvasti viittaa siihen, että muslimitaustainen ei aja vain poliittisen esim. USAN demokraattisen linjan mukaisia asioita. Ja kuten monesti on nähty ja todettu, niin on, heillä (muslimeilla) tuntuu aina olevan myös se toinen viiteryhmä kuvioissa mukana, ja se viiteryhmä saa kuin saakin pontta ko.edustajilta ja tai heidän kauttaan.
Silloin taustalla on paljonkin väliä. Se on fakta.
Media saa tuoda positiivisessa valossa muslimitaustan, luoden vaikutusta että sillä on väliä. Ei siten pitäisi ihmetellä, jos tulee vastakkaisia korotuksia, niiden näkemysten, kannanottojen ja muiden esimerkkien valossa (mistä osa perustuu kylläkin muiden muslimitaustaisten kytköksiin, toimenpiteisiin, painotuksiin eli menee yleistyksien ja ennakkoluuloisten oletusten puolelle), kun kerran luodaan siitä erityisesti muslimitaustasta erityistä, erikoista, mutta toivottavasti ei englannin mukaisesti käsitesuojan piiriin, jos ei ole pelkästään ylistäviä ja tosiasioita piilottelevia.
Usan uusin muslimitaustainen nousija pyysi haastattelukuvauksissa rajaamaan pois taustalla olevat koraani ym. islamilaisuuteen viittaavat kirjat, jotta pysyisi mielikuva hänestä maltillisena. Voinee siis olettaa että taustalla on hänellä muitakin tavoitteita kuin vain yleiset demokraattisen puolueen tavoitteet.
Joten sellaiset muslimien heijastukset ovat usein kylläkin olemassa, jolloin heidän taustansa ovat relevantteja ja se pitää voida yleisölleen kertoa. - Anonyymi00055
Anonyymi00052 kirjoitti:
Timo Harakka facebook: jossa hän vetää yhtäläisyyksiä Ben Zyskowicziin, mutta poliitikkoina ko.hlö eroaa NR:stä. Ben profiloitui yksilönä, eikä hänellä ollut oman taustansa takia (ilmeisesti) eturyhmää, jota olisi painottanut ja sitä kautta korostanut valintojaan, painotuksiaan. NR:n ja monen muunkin muslimin tapauksessa hänen taustansa selvästi vaikuttaa hänen painotuksiin, sen miten profiloituu, mihin asioihin ottaa kantaa tai on ottamatta kantaa (eturyhmä toimintaa) ja mihin suuntaan se sitten vie asioita, jolloin kaikessa tulee läpi muslimin varovaisuus islam-kysymyksissä, luo heihin sellaista englantilaistyyppistä käsittelysuojaa, joista jokainen muslimiviittaus vie syytteisiin, kun aletaan liioittelemaan vihan ja syrjintä käsityksiä. Huolimatta siitä, mikä on todellisuus.
Ja sitä paitsi, kyllä siinä sisäministeri viittauksessa oli pohjalla niitä asioita, missä on arvioitu sitä kyvykkyyttä näkemysten mukaan, mihin vielä arvellaan muslimitaustan erinäisten syiden takia vaikuttavan. Se, ei siis ollut lähestulkoonkaan satapuhtaaksi sellainen heitto, että "muslimi ei ole pätevä koska on muslimi" .
Mukana on yleistystä maailman esimerkkien mukaisesti mihin muslimi viehtämykset voivat johtaa, ja koska näistä ei tuollaisen omituisen muslimien itsensä omaksuneen uhriutumisen ja fobiasyytösten vuoksi ei saisi käsitellä, kun haluavat muslimikäsittelysuojan, mikä taas itsessään luo lisää muslimiheijastuksien pelkoa ja hyväksikäyttöä, kun se viittaa islamilaisuuden oppien omaksumiseen ja sen mukaiseen asettamiseen itsensä vain uhriasemaan ja koskemattomuuden suojaan (minkä takana voisivat sitten vain ohjailla asioita itselleen ja ryhmilleen haluamiin suuntiin). Yleensä ryhmät ajavat etujaan avoimesti, jolloin ei ole suotavaa että luodaan suojia omien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Tämä nyt laajenee tästä alkuperäisestä tapauksesta, mutta se itsessään sisältää jotain sellaista, mitä voisi käsitellä. Tulee taas rynnäkkö vasemmistosiiven tunteella ajateltu asioita, liioittelua ja ylireakointia, jolloin astuu voimaan muslimikäsitesuoja, mitä NR myös tuolla mielikuvavaikuttamisella ajaa.
"Suomen on oltava maa, jossa myös ulkomailla syntynyt pakolaisen lapsi voi nousta arvostetuksi yhteiskunnalliseksi päättäjäksi.
Olkoon pakolaisen lapsi kansanedustajana rohkaiseva esimerkki muillekin, jotka tulevat vaatimattomista taustoista – se on suomalainen unelma.
Suomen oltava maa, jossa päättäjää arvostellaan kykyjen ja näkemysten perusteella – ei syntyperän, uskonnon tai perinteen nojalla. Myös ulkomailla syntyneen pakolaisen lapsella on oikeus olla yksilö, josta ei tehdä yleistyksiä yhteisönsä perusteella.
Suomen on oltava maa, jossa päättäjän edustamaa vähemmistöä kunnioitetaan, eikä vainota sanoin tai teoin.
Suomen on oltava maa, joka antaa arvon Ben Zyskowiczille."Timo R. Stewart puolestaan tekee jonkinlaisen olkilukon, esimerkissään vaihtaa muslimisanan tilalle juutalaisen.
Että miltä kuulostaisi, jos sanottaisiin, että haluttaisiin maa täyteen juutalaisia ja hoitavat kiintiöjuutalaisen ministeriksi, että ajaisiko juutalainen "kantasuomalaisen" asioita. Ja ilmaisee että tämä luokiteltaisiin heti antisemistiseksi.
Paitsi, että jos maailmalla olisi esimerkkejä siitä, että juutalaisia alettaisiin suosia, korostaa juutalaisuuden perinteiden ja tapojen olevan sellaisia, joiden pitäisi näkyä yhteisöissä, yhteiskunnassa, heitä kuljettaisiin maahan pakolaisina varta vasten sen takia että ovat juutalaisia, juutalaisia tulisi maihin sillä asenteella että vain juutalaisuudella on merkitystä jne.
Juutalaiset poliitikot tekisivät ensin suurta numeroa juutalaisuudestaan, sen vaikutuksesta ja perinteiden noudattamisesta, osoittaen halua luoda siitä eturyhmittymän, ajaa joko suoraan tai epäsuoraan sen viiteryhmän asioita ja etuja, siinä poliittisen toiminnan suomalla mandaatilla. Kertoisivat että juutalaisena suhtautuu rajan takana oleviin juutalaisiin sillä tavalla että se ajaa muut valtion tai kansan etujen edelle jne.
Niin varmaan olisi sallittua myös viitata silloin heidän juutalaisuuteen ja olisiko nyt ihan niin automaattista että voisivat ensin tuoda juutalaisuutensa ja sen vaikutukset esille, mutta sitten estäisivät sen eli niiden vaikutusten arvioinnit?
Noin yksiselitteistä ei tämäkään asia ole mitä Timo R.Stewart ylittää olkilukkoilla. Pitäisi olla ymmärrystä mitä maailmassa tapahtuu, mitä painotuksia ja miten erilaisilla painotuksilla ensin yritetään saada vaikutuksia ja eturyhmä ajatteluja, silloin pitää olla myös kykyä olla arviointien kohteena.
Ja ko.lainalaisuuksien sisällä arviointien kohteena oleminen pitää ymmärtää olevan seurausta median, ko.taustaedustajuuden (tässä muslimisuus) yhteistöiden ja maailman todellisten ryhmittymä seurauksien tuloksia.
- Anonyymi00047
Peli menee vaan rumemmaksi kun persut tietävät että ensi vaaleissa on kannatuksen romahdus tulossa. Järki-ihniset ovat nähneet nyt persujen suomalaiselta ei leikata -valheet. Jaossa on siksi enää vain umpirasistien ääniä ja on surullista tähdä miten persut alentuvat siksi aina vain kamalampaan käytökseen kerta toisensa jälkeen.
- Anonyymi00106
"Sivistyneitä"
Mutta äänestivät kuitenkin rakenteeklisen korruption PUOLESTA.
+- 200 ääliötä siellä Eduskunnassa tosiasiallisesti on
- Anonyymi00048
Nyt jos koskaan Petterin toivoisi lakkaavan olemasta lapanen. Kun aikuiset miehet alkavat julkisesti kiusata ja maalittaa naista, se menee jo liian pitkälle.
- Anonyymi00107
..totta
- Anonyymi00049
Persujen alhaisuudella ei ole mitään rajaa
- Anonyymi00078
Ei niin. Todella raukkamaista sakkia. Persut aina joko lasten tai naisten kimpussa.
Muistakaa, miten persut vainosi ja haukkui niitä kahta pientä orpoa taaperoa. - Anonyymi00108
Anonyymi00078 kirjoitti:
Ei niin. Todella raukkamaista sakkia. Persut aina joko lasten tai naisten kimpussa.
Muistakaa, miten persut vainosi ja haukkui niitä kahta pientä orpoa taaperoa.Tyypillisiä luokattomia. Suvirestä tosin pisteet
- Anonyymi00050
Rasisti on yhteiskunnan rehellisin veronmaksaja , hän ei syö yhteiskunnan lompakosta . Vaan tuottaa oman palkkansa ,
- Anonyymi00051
Nämä käänteisfaktat ovat aina hauskoja, jos persut eivät itse uskoisi niihin.
- Anonyymi00053
Rasisti-sana voi tarkoittaa mitä tahansa tänä päivänä, yleensä se liitetään totuuden puhumiseen.
- Anonyymi00056
Psykoosipotilas näkee rasisteja kaikkialla
- Anonyymi00059
No kaikkihan sen tietää että Persut on pikku natseja.
- Anonyymi00060
Valitettavasti juuri näin
- Anonyymi00061
Valitettavasti juuri näin
-Demareita johtaakin natsi - Anonyymi00062
Anonyymi00061 kirjoitti:
Valitettavasti juuri näin
-Demareita johtaakin natsikaikkihan sen tietää että demarit on suurimpia natseja.
- Anonyymi00065
Anonyymi00061 kirjoitti:
Valitettavasti juuri näin
-Demareita johtaakin natsiNo persuja johtaa eukko joka on suomalaisten mielestä kaikkein huonoin puoluejohtaja: yhteistyökyvyttömin, epäinhimillisin ja epäasiallisin.
- Anonyymi00109
Anonyymi00065 kirjoitti:
No persuja johtaa eukko joka on suomalaisten mielestä kaikkein huonoin puoluejohtaja: yhteistyökyvyttömin, epäinhimillisin ja epäasiallisin.
Ainahan narsistit ovat tuommoisia
- Anonyymi00063
Suomalaisten puolella ja puolesta
- Anonyymi00064
Valitettavasti juuri näin
-Demareita johtaakin natsi
Juutalaisille kyyti kaasuautolla töihin
- tavaksi sanoo Antti - Anonyymi00070
Rasismissa mitään vikaa ole esimerkiksi suomessa. Sehän on vain avointa rehellisyyttä jos kertoo suoraan ettei arvosta pätkääkään ******sia ei tykkää niiden ulkonäöstä tavoista ihonväristä jne. ***** voi olla sitten minkä maan nimi tahansa.
Jossain muualla rasismi voi toki olla muutakin kuin vain rehellisyyttä. Muualla kun saatetaan tappaa vaikka rasismin takia. Suomessa tyydytään vain nimittelemään ja kertomaan rehellinen mielipide eri maiden kansalaisista. - Anonyymi00071
Rasismi on nykyään ihan tervettä ajattelua.
- Anonyymi00074
Suomen kieli muuttuu koko ajan, esimerkiksi rasisti tarkoittaa valveutunutta yksilöä. Nuorisojengi on maahanmuuttajajengi, espoolaismies on Muhammed jne.
- Anonyymi00072
PARIISIN RAUHANSOPIMUS KIELTÄÄ SUOMELTA SELLAISET PUOLUEET!
- Anonyymi00073
Se kieltää Suomesta basistit.
- Anonyymi00110
Totta. Ja mm. Venäjäkim hieroo jo käsiään Suimen virheitten seuraujsena..
Eikä ole läheskään ainut!
- Anonyymi00075
Olivat myös omia kohtaan. Osa siis.
- Anonyymi00076
Viime maanantaina Ranska Toulous ja A. Akbar vetäisi puukkolla poliisilta kurkun auki.
(toulouse france knife polis) - Anonyymi00077
Vaikka lapsi syntyisi suomalaiseen perheeseen somaliassa niin ei lapsesta kasva välttämättä kunnon somalialaista joka arvostaa somalialaisten perinteitä ja tapoja.
Saattaa kasvaa suomalaiseksi joka halveksii somalialaisia.
Sama juttu tietysti jos lapsi syntyy suomessa somalialaiseen perheeseen. - Anonyymi00079
Nasima voi luokitella kansalaisia hovikelpoisiin ja kelvottomiin. Vastusti itärajan sulkemista ja velkajarrua koska kaikkien halukkaiden pitää päästä vapaasti Suomeen eikä velkajarrulla saa estää heidän täysylöspitoa.
- Anonyymi00111
Etova koukkunokka
- Anonyymi00081
Pitäisi kieltää pariisin rauhansopimuksen nojalla!
- Anonyymi00083
Mikä tauti teitä demari-vihervasemmistoloisia vaivaa kun joka ikinen päivä tuota rasismi sanaa käytätte melkein kaikessa?
Sillä kuittaatte kaiken mikä ei juuri teitä miellytä, elikkäs jos suomalainen puhuu kuinka asian näkee , niin rasistiset vasemmistolaiset on heti tyrmäämässä yhdellä oppimallaan sanalla, joka on kyllä jo pahasti kulunut kun sitä laitetaan joka väliin. - Anonyymi00084
On kyseessä ilmiselvästi perussuomalaisten viha. Ei yksistään maalittaminen.
Jos ollaan täysin rehellisiä, kyseessä on katkeruus.
Nasiman kohdalla on samaa. Sekä ahneus ja suomalaisten hyväksikäyttö.- Anonyymi00113
Kaikki +- 200 WEFkakistokraattia ovat turhiq.
Vaihtoon ja kristillis-sotilasjuntta tilalle
- Anonyymi00085
Kiellettävä koko persut!
- Anonyymi00086
Persut kieltoon välittömästi!
- Anonyymi00087
Persut kiellettävä!
- Anonyymi00088
Persu on naZi puolue!
- Anonyymi00114
Ehkä snadisti
- Anonyymi00089
Härskiä menoa!
- Anonyymi00090
Olisko vaikka jotain youtubevideota aiheesta. Että sitten kun sellainen rasisti kävelee tai ui vastaan niin tunnistaisin heti.
- Anonyymi00091
Suomalaisista yritetään tehdä yhtä alistettuja kansalaisia kuin mitä on itä naapurissa. Alkon tuotteita levitetään kauppoihin, haukutaan oman maan kansalaisia ja pakotetaan hyväksymään kaikkea epänormaalia.
Mitä enemmän annamme turvapaikkoja muille, sitä enemmän meitä syytetään kaikesta mikä on aina kuulunut kulttuuriimme. On niin helppoa syyttää rasistiksi ja poliitikot ovat omien vierasmaalaisten myötävaikutuksella alkaneet sorsia muita ja saamme entistä useammin kuulla olevamme rasisteja. Kuka näistä musmileista muistaa enää millaisista oloista ovat tänne tulleet ja nyt kiittävät suomalaisia haukkumalla joka käänteessä.- Anonyymi00116
Eivät he valuneet eurooppaan kehumaan sivistysvaltioita,vaan väestönvaihtoa suorittamaan
Ja PSn NaZismit ainoastaan edesauttavat tuota talmud/kalergi-suunnitelmaa, koska se on Jumalattomuutta - jk on ERITTÄIN hyldyllistä talmudisteille. Ellei jopa sitä kaikkein hyödyllisintä..
https://www.reddit.com/r/Sverige/comments/1lbywft/barbara_spectre_forteller_åpenlyst_hva_planen_for/
- Anonyymi00092
Zelenskyi yritettiin murhata – Tämä tiedetään nyt
Ukrainan tiedustelupalvelu väittää paljastaneensa presidentti Volodymyr Zelenskyin murhaa suunnitelleiden juonen. Voi paska. - Anonyymi00093
Alienit tulee!
- Anonyymi00117
Totta. Ovat tosin demoneita
- Anonyymi00097
Pärjöilkööt tukholman profetioissaankin rasisteina siis; saavathan ylimielisen olemuksensa seurauksena vielä miljardeittainkin oikein joukkovahvistuksia ulkoa - not.
- Anonyymi00098
Onko persut ottamassa käsitervehdyksen käyttöön!
- Anonyymi00115
Aina on kätelty, mulkeroita aina vähän kovemmalla puristuksella.
- Anonyymi00118
Vigeliushan ottikin jo.
Slava Cuckraina!
Jne - Anonyymi00121
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, en ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Onko demut ottamassa käsitervehdyksen käyttöön!
- Anonyymi00099
Voi KAMALAA!
- Anonyymi00103
Hmm... "Auts Witch"
- Anonyymi00119
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, Hmm...ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Hmm... miten voi olla ylpeä? - Anonyymi00120
Anonyymi00119 kirjoitti:
Kuva leviää: Nuori Antti Lindtman mukana porukassa, jossa tehdään natsitervehdyksiä – näin Lindtman selittää
Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd) painottaa, ettei hän ole itse tehnyt koskaan minkäänlaisia natsiviittauksia. ”Vaikka kuvat ovat nuoruusvuosilta, Hmm...ole järin ylpeä niistä”, Lindtman kommentoi IS:lle.
Hmm... miten voi olla ylpeä?Onko demarit ottamassa käsitervehdyksen käyttöön!
- Anonyymi00122
Mitä seuraavaksi?
- Anonyymi00123
On aivan realistista ajatella, että uskonto, taustakulttuuri ja ryhmäkokemukset vaikuttavat poliitikon havaintoihin ja painotuksiin. Ne eivät voi olla ihmisessä täysin “näkymättömiä”. Virhe syntyy vasta siinä, jos vaikutus päätellään automaattisesti muslimi-identiteetistä tai jos havaitusta puolueellisuudesta hypätään suoraan epälojaalisuuteen.
Tässä kannattaa käyttää kolmea eri käsitettä:
1. Maailmankatsomuksellinen vinouma
Jos poliitikko suhtautuu toistuvasti ankarasti enemmistön tai vastapuolen rikoksiin mutta vähättelee oman viiteryhmänsä piirissä esiintyviä ongelmia, voidaan perustellusti puhua valikoivasta arvioinnista tai ryhmää suojelevasta vinoumasta.
Tällöin uskonnollinen tai kulttuurinen samaistuminen voi olla yksi mahdollinen selitys. Se ei kuitenkaan ole ainoa: taustalla voivat olla myös puoluepolitiikka, antirasistinen ideologia, pelko ryhmän leimaamisesta tai tavallinen poliittinen opportunismi.
2. Epäluotettavuus tietyn tehtävän kannalta
Jos tällainen valikoivuus toistuu turvallisuus-, rikos- tai integraatiokysymyksissä, voidaan aivan asiallisesti kysyä, onko henkilö riittävän tasapuolinen ja uhkatietoinen esimerkiksi sisäministeriksi.
Siihen tarvittaisiin mielellään johdonmukainen näyttöketju:
hänelle on esitetty konkreettista ja luotettavaa tietoa ongelmasta;
hän on vähätellyt, kiertänyt tai vääristellyt sitä;
hän soveltaa vastaavissa tapauksissa eri arviointiperusteita tekijöiden taustan mukaan;
toiminta on toistuvaa eikä yhden irrotetun lauseen varassa;
asialla on todellinen yhteys tavoiteltuun ministerintehtävään.
Tällöin täsmällinen kritiikki olisi: “Hänen aikaisemmat kannanottonsa herättävät epäilyn hänen kyvystään arvioida islamismiin tai tietynlaiseen maahanmuuttoon liittyviä turvallisuusongelmia tasapuolisesti.” Tämä on paljon paremmin puolustettavissa kuin “voiko muslimi ajaa kantasuomalaisten asiaa?”
3. Epälojaalisuus
Epälojaali on huomattavasti vahvempi ja vakavampi väite. Se tarkoittaa yleensä, että henkilö tietoisesti asettaa vieraan valtion, uskonnollisen liikkeen tai muun ryhmän tavoitteet Suomen perustuslaillisen järjestyksen ja yleisen edun edelle.
Siihen pitäisi olla näyttöä esimerkiksi:
sidoksista islamistisiin tai ulkomailta ohjattuihin järjestöihin;
niiden tavoitteiden aktiivisesta edistämisestä;
olennaisten turvallisuusuhkien tietoisesta salaamisesta;
maallisen lain ensisijaisuuden kyseenalaistamisesta;
luottamuksellisen aseman käyttämisestä ryhmän tai ulkopuolisen tahon hyväksi.
Poliittinen virhearvio, valikoiva puhe tai liian varovainen suhtautuminen maahanmuuton ongelmiin ei yksin tee ihmisestä epälojaalia. Se voi tehdä hänen harkintakyvystään tai soveltuvuudestaan tiettyyn tehtävään perustellun keskustelun kohteen.- Anonyymi00132
Tasapuolinen arviointiperuste
Mahdollisia eturyhmäsidoksia pitää voida tutkia, mutta arviointisäännön täytyy olla sama kaikille. Muslimipoliitikon moskeija- ja järjestösidoksia voidaan arvioida aivan kuten kristityn poliitikon herätysliikesidoksia, ay-taustaisen ammattiliittosidoksia tai yrittäjäpoliitikon elinkeinoelämän yhteyksiä.
Ongelma ei ole ryhmään kuuluminen tai edes ryhmän etujen puolustaminen – edustuksellinen demokratia rakentuu osittain juuri erilaisten intressien esittämiselle. Ongelmalliseksi asia muuttuu, jos:
sidonnaisuus salataan;
yleinen etu alistetaan järjestelmällisesti oman ryhmän edulle;
yhteisö painostaa jäseniään tai poliitikkoa;
uskonnolliselle normistolle vaaditaan asemaa maallisen lain rinnalle;
arvostelua pyritään estämään leimaamalla kaikki kritiikki vihaksi.
Näistä tarvitaan kuitenkin näyttöä henkilön puheista, toiminnasta ja sidoksista. Pelkkä muslimi-identiteetti ei sitä anna.
Painotettu loppupäätelmä
Uskonto tai vähemmistöasema ei saa antaa poliitikolle suojaa hänen näkemystensä, sidonnaisuuksiensa tai valtapyrkimystensä kriittiseltä arvioinnilta. Samalla arvioinnin on perustuttava siihen, mitä henkilö todella kannattaa ja tekee, ei siihen, mitä hänen oletetaan uskontonsa tai syntyperänsä vuoksi ajavan.
Peltokangas olisi voinut esittää täysin oikeutetun kysymyksen islamin, integraation tai ryhmäpolitiikan vaikutuksesta päätöksentekoon, mutta hän ei tehnyt niin: hän asetti muslimin kyvyn edustaa suomalaisia epäilyksenalaiseksi ilman yksilöityä näyttöä. Siksi hänen muotoilunsa oli syrjivä, vaikka sen taustalla oleva laajempi kysymys maailmankatsomusten ja eturyhmäsidosten arvioinnista on legitiimi.
- Anonyymi00124
Peltokankaan mahdollinen huoli islamismin vaikutuksista ei itsessään ole rasistinen eikä epäasiallinen. Jos kirjoitus oli suunnattu Razmyarille, hänen poliittisia näkemyksiään olisi saanut arvostella hyvinkin terävästi. Kirjoituksessa ei kuitenkaan yksilöity näitä näkemyksiä, vaan epäily rakennettiin afganistanilaisuuden, muslimiuden ja kantasuomalaisuuden vastakkainasettelulle. Siksi siinä oli uskonnollisesti syrjivä ja etnisesti leimaava rakenne, jota voidaan arkikielessä kutsua rasistiseksi. Se ei silti tee kirjoituksesta rasistisen ilmaisun vakavinta muotoa eikä todennäköisesti rikosoikeudellista vihapuhetta.
- Anonyymi00125
Jos sanottaisiin:
”Razmyarin kannanotot X ja Y antavat aihetta epäillä, suhtautuisiko hän sisäministerinä riittävän vakavasti islamististen liikkeiden muodostamiin uhkiin.”
arvio kohdistuisi hänen poliittisiin näkemyksiinsä. Muslimitaustaa ei edes tarvittaisi perusteluksi.
Kun taas kysytään:
”Ajaako muslimidemari kantasuomalaisen asiaa?”
epäilyn perusteluksi tarjotaan juuri muslimius. Samalla kysymys yleistyy Razmyaria laajemmaksi: lukijaa ohjataan pohtimaan, voiko muslimi lähtökohtaisesti olla lojaali muille suomalaisille. Siksi teksti voi olla sekä henkilökohtainen piikki että ryhmää leimaava.
Missä ”rasistisuus” silloin täyttyy?
Rasistisuus ei tässä ole rikoksen tavoin yksiselitteisesti joko täyttyvä tai täyttymätön tunnusmerkistö. Arvio kannattaa jakaa neljään tasoon.
1. Poliittinen islamkritiikki
Arvostellaan islamismia, uskonnollisia erivapauksia, rinnakkaisia normijärjestelmiä tai tietyn poliitikon konkreettisia näkemyksiä. Tämä ei ole rasismia, vaikka kritiikki olisi voimakasta.
2. Ennakkoluuloinen uskonnollinen yleistys
Muslimi-identiteetistä johdetaan ilman henkilökohtaista näyttöä epäily lojaalisuudesta tai kyvystä edustaa kaikkia. Tämä on vähintään uskonnolliseen taustaan perustuva syrjivä asenne.
3. Etnisesti värittynyt eli ”rodullistava” vastakkainasettelu
Kun samaan kehykseen yhdistetään ”afkaani-muslimi”, ”kiintiömuslimi” ja ”kantasuomalainen”, uskonto, syntyperä ja suomalaisuus asetetaan vastakkaisiksi kategorioiksi. Tällöin muslimi näyttäytyy ulkopuolisena riippumatta kansalaisuudestaan tai todellisista kannoistaan. Tässä kohdassa kirjoituksen kutsuminen arkikielessä rasistiseksi on jo hyvin perusteltavissa.
4. Rikosoikeudellinen rasistinen vihapuhe
Tämä edellyttää selvästi enemmän: esimerkiksi kansanryhmän uhkaamista, panettelua tai solvaamista rikoslain tarkoittamalla tavalla. Tarkasteltu kirjoitus vaikuttaa jäävän tästä kynnyksestä, koska siinä ei uhata, yllytetä väkivaltaan eikä suoraan väitetä muslimeja alempiarvoisiksi.
Entä jos taustalla todella olivat Razmyarin aiemmat puheet?
Se lieventäisi arviota vain, jos niiden yhteys kritiikkiin tuotaisiin ymmärrettävästi esiin. Jälkikäteen ajateltu selitys ei kokonaan poista julkisen tekstin välittämää merkitystä.
Arvostelun pitäisi sisältää seuraava päättelyketju:
Razmyar on sanonut tai kannattanut asiaa X.
Asia X liittyy sisäministerin tehtävään tavalla Y.
Siksi hänen toimintalinjastaan on perusteltua esittää kysymys Z.
Peltokankaan tekstissä tämä ketju korvattiin identiteettitunnisteilla. Lukija joutuu itse täydentämään puuttuvan perustelun oletuksella, että muslimitausta ennustaa poliittista epäluotettavuutta. Juuri siinä on tekstin syrjivä ydin.
Lisäksi poliitikolta ei voi vaatia, että hän tuomitsee kaikki samaan uskontoon liitetyt ilmiöt. Mutta jos Razmyar on itse tehnyt muslimi-identiteetistään poliittisesti merkittävän, ottanut valikoivasti kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin tai vähätellyt konkreettisia islamistisia uhkia, tätä linjaa saa tarkastella kriittisesti. Silloinkin kritiikki pitää sitoa hänen omaan toimintaansa. - Anonyymi00129
"Vaan epäily rakennettiin afganistanilaisuuden, muslimiuden ja kantasuomalaisuuden vastakkainasettelulle. Siksi siinä oli uskonnollisesti syrjivä ja etnisesti leimaava rakenne, jota voidaan arkikielessä kutsua rasistiseksi."
Tuosta vastakkainasettelusta johtuen monet muslimit samaistuivat ko.esimerkkihlöön, tuntien joutuneensa ulkopuolisuuden asemaan (taas), toimivan samalla tavalla kuin esimerkkihlö noiden lauseiden takana, herkistyneenä taustansa takia ajattelemaan pahinta.
Jos toisaalta ajattelisivat asiaa, niin voisivat tavoittaa sieltä taustalta muutakin kuin ulkopuolistamista, syrjivää asennetta.
Mutta tietenkään se ei poista sitä, että ei ole perusteita luoda sellaisia vastakkainasetteluja, missä tarkoituksellisesti luodaan tarpeetonta epäluuloa, kun pitäisi pystyä painottamaan niitä tekijöitä, miksi on arvioinnin kohteena?
Kaikki nämä ylipöyristelyt ko.vastakkainasetteluraamittelun sisällä valitettavasti kertoo myös siitä, että aletaan vain luomaan herttaista ja suojelevaa kuvaa ajatelluista kohteista, toimien juuri sillä tavalla, mitä syytetään, luovat käsittely- ja käsitesuojan ympärilleen, jota ei saisi rikkoa, kaikki ongelmat ja taustalla olevat asiat peitetään, uskotellaan ettei tuota kautta saisi ihmisiä arvioida, siis varsinkaan jos itse tulevan sen kautta voimakkaasti julkisuuteen ja näyttävät omaan maailmankuvan vinoutumia toimissaan, puheissaan, loppupäätelmissään.
Silloin ko.taustat ovat relevantteja ja siihen pitää voida kiinnittää huomioita, mutta toki sillä tavalla ettei se mene tuollaiseen vastakkainasetteluun, missä oletetaan että automaattisesti oma vaihtoehto oli itsestään parempi (mitä myös tietysti pitäisi arvioida). - Anonyymi00130
Anonyymi00129 kirjoitti:
"Vaan epäily rakennettiin afganistanilaisuuden, muslimiuden ja kantasuomalaisuuden vastakkainasettelulle. Siksi siinä oli uskonnollisesti syrjivä ja etnisesti leimaava rakenne, jota voidaan arkikielessä kutsua rasistiseksi."
Tuosta vastakkainasettelusta johtuen monet muslimit samaistuivat ko.esimerkkihlöön, tuntien joutuneensa ulkopuolisuuden asemaan (taas), toimivan samalla tavalla kuin esimerkkihlö noiden lauseiden takana, herkistyneenä taustansa takia ajattelemaan pahinta.
Jos toisaalta ajattelisivat asiaa, niin voisivat tavoittaa sieltä taustalta muutakin kuin ulkopuolistamista, syrjivää asennetta.
Mutta tietenkään se ei poista sitä, että ei ole perusteita luoda sellaisia vastakkainasetteluja, missä tarkoituksellisesti luodaan tarpeetonta epäluuloa, kun pitäisi pystyä painottamaan niitä tekijöitä, miksi on arvioinnin kohteena?
Kaikki nämä ylipöyristelyt ko.vastakkainasetteluraamittelun sisällä valitettavasti kertoo myös siitä, että aletaan vain luomaan herttaista ja suojelevaa kuvaa ajatelluista kohteista, toimien juuri sillä tavalla, mitä syytetään, luovat käsittely- ja käsitesuojan ympärilleen, jota ei saisi rikkoa, kaikki ongelmat ja taustalla olevat asiat peitetään, uskotellaan ettei tuota kautta saisi ihmisiä arvioida, siis varsinkaan jos itse tulevan sen kautta voimakkaasti julkisuuteen ja näyttävät omaan maailmankuvan vinoutumia toimissaan, puheissaan, loppupäätelmissään.
Silloin ko.taustat ovat relevantteja ja siihen pitää voida kiinnittää huomioita, mutta toki sillä tavalla ettei se mene tuollaiseen vastakkainasetteluun, missä oletetaan että automaattisesti oma vaihtoehto oli itsestään parempi (mitä myös tietysti pitäisi arvioida)."1. Poliittinen islamkritiikki
Arvostellaan islamismia, uskonnollisia erivapauksia, rinnakkaisia normijärjestelmiä tai tietyn poliitikon konkreettisia näkemyksiä. Tämä ei ole rasismia, vaikka kritiikki olisi voimakasta"
Nythän eurooppalaiset yhteiskunnat ovat melko lailla tilanteessa, ettei tällaistakaan kritiikkiä saisi esittää, kun se luokitellaan automaattisesti syrjiväksi asenteeksi tai jopa vastakkainasetteluksi (eli rasismi perusteiksi). Mikä ei pitäisi olla mahdollista, vaan näistä asiosta pitäisi voida esittää mielipiteensä ja tuoda ne esille.
He tulee tietyistä yhteisöistä ja heidän tukijoiltaan viestiä, että "te" ulkopuolistatte "meidät". Ei siitä ole kyse. Tämä asenne on suuri ongelma, he voivat luoda omille normeilleen suurempaa tilaa ja oikeutusta, vain aloittamalla rasistisyyttelyt, tämän ykkösvaiheenkin osalta. Heiltä puuttuu kyky nähdä ja käsitellä yhteiskunnallisia asioita, ja sen puutteen projektoivat voimakkailla puolusteluasetelmissa rasismisyytöksillä. Ja yhtälailla herkistyneet ideologiansa mukaisesti menevät tuohon samaan suhtautumis- ja asennemaailmaan.
He pyrkivät estämään kaikki keskustelut ja asioista näkemykset toimimalla juuri sillä tavalla, että tuomitsevat valmiiksi kaikki ja saavat sen taakse suojan ongelmien tarkastelulta. - Anonyymi00131
Anonyymi00125 kirjoitti:
Jos sanottaisiin:
”Razmyarin kannanotot X ja Y antavat aihetta epäillä, suhtautuisiko hän sisäministerinä riittävän vakavasti islamististen liikkeiden muodostamiin uhkiin.”
arvio kohdistuisi hänen poliittisiin näkemyksiinsä. Muslimitaustaa ei edes tarvittaisi perusteluksi.
Kun taas kysytään:
”Ajaako muslimidemari kantasuomalaisen asiaa?”
epäilyn perusteluksi tarjotaan juuri muslimius. Samalla kysymys yleistyy Razmyaria laajemmaksi: lukijaa ohjataan pohtimaan, voiko muslimi lähtökohtaisesti olla lojaali muille suomalaisille. Siksi teksti voi olla sekä henkilökohtainen piikki että ryhmää leimaava.
Missä ”rasistisuus” silloin täyttyy?
Rasistisuus ei tässä ole rikoksen tavoin yksiselitteisesti joko täyttyvä tai täyttymätön tunnusmerkistö. Arvio kannattaa jakaa neljään tasoon.
1. Poliittinen islamkritiikki
Arvostellaan islamismia, uskonnollisia erivapauksia, rinnakkaisia normijärjestelmiä tai tietyn poliitikon konkreettisia näkemyksiä. Tämä ei ole rasismia, vaikka kritiikki olisi voimakasta.
2. Ennakkoluuloinen uskonnollinen yleistys
Muslimi-identiteetistä johdetaan ilman henkilökohtaista näyttöä epäily lojaalisuudesta tai kyvystä edustaa kaikkia. Tämä on vähintään uskonnolliseen taustaan perustuva syrjivä asenne.
3. Etnisesti värittynyt eli ”rodullistava” vastakkainasettelu
Kun samaan kehykseen yhdistetään ”afkaani-muslimi”, ”kiintiömuslimi” ja ”kantasuomalainen”, uskonto, syntyperä ja suomalaisuus asetetaan vastakkaisiksi kategorioiksi. Tällöin muslimi näyttäytyy ulkopuolisena riippumatta kansalaisuudestaan tai todellisista kannoistaan. Tässä kohdassa kirjoituksen kutsuminen arkikielessä rasistiseksi on jo hyvin perusteltavissa.
4. Rikosoikeudellinen rasistinen vihapuhe
Tämä edellyttää selvästi enemmän: esimerkiksi kansanryhmän uhkaamista, panettelua tai solvaamista rikoslain tarkoittamalla tavalla. Tarkasteltu kirjoitus vaikuttaa jäävän tästä kynnyksestä, koska siinä ei uhata, yllytetä väkivaltaan eikä suoraan väitetä muslimeja alempiarvoisiksi.
Entä jos taustalla todella olivat Razmyarin aiemmat puheet?
Se lieventäisi arviota vain, jos niiden yhteys kritiikkiin tuotaisiin ymmärrettävästi esiin. Jälkikäteen ajateltu selitys ei kokonaan poista julkisen tekstin välittämää merkitystä.
Arvostelun pitäisi sisältää seuraava päättelyketju:
Razmyar on sanonut tai kannattanut asiaa X.
Asia X liittyy sisäministerin tehtävään tavalla Y.
Siksi hänen toimintalinjastaan on perusteltua esittää kysymys Z.
Peltokankaan tekstissä tämä ketju korvattiin identiteettitunnisteilla. Lukija joutuu itse täydentämään puuttuvan perustelun oletuksella, että muslimitausta ennustaa poliittista epäluotettavuutta. Juuri siinä on tekstin syrjivä ydin.
Lisäksi poliitikolta ei voi vaatia, että hän tuomitsee kaikki samaan uskontoon liitetyt ilmiöt. Mutta jos Razmyar on itse tehnyt muslimi-identiteetistään poliittisesti merkittävän, ottanut valikoivasti kantaa uskontoa koskeviin kysymyksiin tai vähätellyt konkreettisia islamistisia uhkia, tätä linjaa saa tarkastella kriittisesti. Silloinkin kritiikki pitää sitoa hänen omaan toimintaansa.Razmyar voi silti aivan aidosti kokea kirjoituksen vihamielisenä. Kohteelle viesti ei näyttäydy abstraktina islamin arviointina, jos hänen syntyperäänsä ja uskontoaan käytetään perusteena epäillä hänen lojaalisuuttaan. Kokemus vihasta ja todiste kirjoittajan vihamotiivista ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Miksi hän painottaa juuri henkilökohtaista ja rasistista tulkintaa?
Mahdollisia selityksiä on useita, eikä niiden välillä voida ulkopuolelta varmasti ratkaista:
Vilpitön kokemus: Hän tunnistaa kuvauksesta itsensä ja kokee, ettei hänen poliittisia kantojaan vaan hänen taustaansa vastaan hyökätä.
Laajempi kokemusympäristö: Jos hän on aiemmin kohdannut taustaansa liittyvää vihamielisyyttä, tällainen kirjoitus voi näyttäytyä osana samaa jatkumoa. Tämä ei kuitenkaan ole todiste juuri tämän kirjoituksen motiivista.
Poliittinen kehystäminen: Kun kirjoitus nimetään rasistiseksi henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi, huomio siirtyy pois islamista, integraatiosta ja SDP:n politiikasta Peltokankaan menettelyyn. Tämä on Razmyarille ja SDP:lle poliittisesti tehokas kehys.
Aiheellinen rajaus: Peltokangas ei esittänyt täsmällistä islamkritiikkiä eikä yksilöinyt Razmyarin poliittisia näkemyksiä. Siksi Razmyar voi perustellusti torjua yrityksen selittää kirjoitus jälkikäteen yleiseksi maailmankatsomuskritiikiksi.
Nämä voivat olla samanaikaisesti totta: kokemus voi olla aito ja sen poliittinen hyödyntäminen tietoista. - Anonyymi00134
Anonyymi00129 kirjoitti:
"Vaan epäily rakennettiin afganistanilaisuuden, muslimiuden ja kantasuomalaisuuden vastakkainasettelulle. Siksi siinä oli uskonnollisesti syrjivä ja etnisesti leimaava rakenne, jota voidaan arkikielessä kutsua rasistiseksi."
Tuosta vastakkainasettelusta johtuen monet muslimit samaistuivat ko.esimerkkihlöön, tuntien joutuneensa ulkopuolisuuden asemaan (taas), toimivan samalla tavalla kuin esimerkkihlö noiden lauseiden takana, herkistyneenä taustansa takia ajattelemaan pahinta.
Jos toisaalta ajattelisivat asiaa, niin voisivat tavoittaa sieltä taustalta muutakin kuin ulkopuolistamista, syrjivää asennetta.
Mutta tietenkään se ei poista sitä, että ei ole perusteita luoda sellaisia vastakkainasetteluja, missä tarkoituksellisesti luodaan tarpeetonta epäluuloa, kun pitäisi pystyä painottamaan niitä tekijöitä, miksi on arvioinnin kohteena?
Kaikki nämä ylipöyristelyt ko.vastakkainasetteluraamittelun sisällä valitettavasti kertoo myös siitä, että aletaan vain luomaan herttaista ja suojelevaa kuvaa ajatelluista kohteista, toimien juuri sillä tavalla, mitä syytetään, luovat käsittely- ja käsitesuojan ympärilleen, jota ei saisi rikkoa, kaikki ongelmat ja taustalla olevat asiat peitetään, uskotellaan ettei tuota kautta saisi ihmisiä arvioida, siis varsinkaan jos itse tulevan sen kautta voimakkaasti julkisuuteen ja näyttävät omaan maailmankuvan vinoutumia toimissaan, puheissaan, loppupäätelmissään.
Silloin ko.taustat ovat relevantteja ja siihen pitää voida kiinnittää huomioita, mutta toki sillä tavalla ettei se mene tuollaiseen vastakkainasetteluun, missä oletetaan että automaattisesti oma vaihtoehto oli itsestään parempi (mitä myös tietysti pitäisi arvioida).Tämä vastakkainasettelun raamittelusta hakemalla hakeminen rasismiasteelle asti menee hieman kyllä sinne herkistymispisteeseen.
Nythän on avoin vastakkainasettelu sallittua, kun se tehdään mm. median/poliittisten ideologien toimesta kun korostetaan muslimitaustaa ja pidetään sitä jotenkin automaattisesti hyvänä ja parempana asiana vastakkain valkoista kristillistaustaa? Että siitä sitten yhteiskunnat itsestään muodostuisivat hyvemmiksi, mutta keille, se jää kertomatta?
He itse lyövät löylyä lauteille avoimen vastakkainasettelun ja halventamisten muodossa. Mitä sitten tapahtuu myös niiden osalta jotka ovat tulleet eurooppaan vastarintamielellä, jatkuva tarve korostaa vastakkainasettelun merkeissä muslimi/väri, kulttuuri ylivertaisuutta.
Jolloin tietysti herää kysymys, kun enää muslimitaustaiset eivät ole sellaisessa täysin vähemmistöasiassa ja ovat siirtyneet voimakkaasti vaikuttamaan yhteiskunnissa, päättäjinä jne.
Minkä pitäisi johtaa siihen, että tuollainen herkistyneiden ja poliittisten ideologioiden, idealismin kannattajien pitäisi pystyä hyväksymään jo se, että myös ko.taustaisten maailmankatsomukselliset (mahdolliset) vinoumat ym. sekä normitukset ovat samalla tavalla kyseenalaistettavissa automaattisesti suotuisena kehityskulkuna. Jos ja kun halutaan avoimesti eroon valkoisesta kristillistaustaisuus painotuksista, niiden vaikutuksista yhteiskunnissa (mitä kaikkea niiden ajatellaan olevankin).
Jolloin on luotu vastakkainasennetilanne, eikä mielestäni yhteiskunnissa varsinkaan enää pitäisi kaiken tällaisen jälkeen olla näin herkistyneissä vastaanottotilanteissa, vaan ymmärtää, että tällaisia vaikutuksia saa ja pitää tuoda esille, mutta ei tietenkään (pelkästään) heikosti raamitettujen lyhyen provokatiivisen näkemyksen sisällä. Ei pitäisi olla yksiselitteinen vastaus tuollaiseen, että joo se on rasistinen, kun se oikeasti on samaa provokatiivisuutta, mitä vastapuoli poliittisesti on näkemyksissään, asenteissaan muslimijäsenistöjen kanssa (ne jotka vastarinta asenteissa) esittämässä, median myötävaikutuksella.
Vastakkainasettelutilanne. Samaa kiinnittymistä omiin ja vastapuoliin kuin mitä nyt on millä tahansa poliittisilla ideologioilla, medialla painotuksineen, vastarinta asenteilla olevilla muslimeilla ym. Ei kumpikaan ole parempi toistaan. Enkä pidä enää nyky-yhteiskunnan tilanteen pohjalta tuollaisten lyhyiden näkemysten korostamiseen suoraan rasistisina herkistyneiden osalta, vaan omiensa provokatiivisilla heitoilla näkemysten vahvistamista, joka ei olisi "ansainnut" tuollaiseen ylipöyristelyyn menemistä, ei enää nyky-yhteiskunnan tilanteen pohjalta.
Heidän pitäisi päivittää tilanne nykyaikaan. - Anonyymi00135
Anonyymi00134 kirjoitti:
Tämä vastakkainasettelun raamittelusta hakemalla hakeminen rasismiasteelle asti menee hieman kyllä sinne herkistymispisteeseen.

Heidän pitäisi päivittää tilanne nykyaikaan."Minkä pitäisi johtaa siihen, että tuollainen herkistyneiden ja poliittisten ideologioiden, idealismin kannattajien pitäisi pystyä hyväksymään jo se, että myös ko.taustaisten maailmankatsomukselliset (mahdolliset) vinoumat ym. sekä normitukset ovat samalla tavalla kyseenalaistettavissa automaattisesti suotuisena kehityskulkuna. "
Tämä on oleellista. Ei tuollaiseen voi olla vastaus vain nyt nähtävissä oleva ylipöyristely ja herttaisuuskuvaelmat. Vaan pitää voida todeta, että kyllä, varsinkin niissä tapauksissa joissa sitä taustaansa tuodaan tietyllä tavalla esille, on nähtävissä maailmankatsomuksellisia vinoumia (mihin ne voivat johtaa, mitä se itseasiassa tarkoittaa, mitä sen taustalla voidaan eturyhmien asioita ajaa, jos siltä näyttää jne), sitä pitää voida asettaa raamittelun ja huomion kohteeksi, arvioitavaksi. Ei tuollaista voi pitää vain suojeltavissa olevan asiana, irrelevanttina.
Kun tosiasiassa kaikkien jotka painottavat jotakin maailmankatsomustaan, sen (mahdollisia) vinoumia tarkastellaan, tuodaan keskustelun alle. Ei pitäisi olla erikoispoikkeuksia. - Anonyymi00137
Anonyymi00135 kirjoitti:
"Minkä pitäisi johtaa siihen, että tuollainen herkistyneiden ja poliittisten ideologioiden, idealismin kannattajien pitäisi pystyä hyväksymään jo se, että myös ko.taustaisten maailmankatsomukselliset (mahdolliset) vinoumat ym. sekä normitukset ovat samalla tavalla kyseenalaistettavissa automaattisesti suotuisena kehityskulkuna. "
Tämä on oleellista. Ei tuollaiseen voi olla vastaus vain nyt nähtävissä oleva ylipöyristely ja herttaisuuskuvaelmat. Vaan pitää voida todeta, että kyllä, varsinkin niissä tapauksissa joissa sitä taustaansa tuodaan tietyllä tavalla esille, on nähtävissä maailmankatsomuksellisia vinoumia (mihin ne voivat johtaa, mitä se itseasiassa tarkoittaa, mitä sen taustalla voidaan eturyhmien asioita ajaa, jos siltä näyttää jne), sitä pitää voida asettaa raamittelun ja huomion kohteeksi, arvioitavaksi. Ei tuollaista voi pitää vain suojeltavissa olevan asiana, irrelevanttina.
Kun tosiasiassa kaikkien jotka painottavat jotakin maailmankatsomustaan, sen (mahdollisia) vinoumia tarkastellaan, tuodaan keskustelun alle. Ei pitäisi olla erikoispoikkeuksia.Tosiasiassa on myös niin, että näitä muutamia poliittisia henkilöitä raamitetaan voimakkaasti paljolti sen takia, että heillä on nähtävissä maailmankatsomus vinoumia. Eivät tietenkään halua sitä nähdä tai myöntää. Se herättää ylimääräistä kiihtymispisteitä. Varsinkin kun jyrkästi haluavat olla enempi niiden viiteryhmien puolella, johon samaistuvat (eivät ole huomaavinaan ongelmia, vähättelevät niitä, korostavat "enemmistön" ongelmia jne). Jolloin se yleinen tasapuolisuus jää heikoksi.
Sehän on ollut heidän maailmankatsomuksellisen aatteen painotus siinä sivussa, missä toimivat poliittisten agendojen parissa. Luoden itsekin vastakkainasettelua.
Ei pitäisi enää nykyaikana olla kiellettyä vastavuoroisesti (nykytapahtumien, tilanteiden myötä) kysyä sitä vaikka heittonakin, entäs jos muslimi? se voi sisältää liikaa epäluuloisuutta, syrjivää asennoitumista, mutta kuitenkin myös sitä, että tuoko se maailmankatsomuksellisuus, sen painottaminen mukaan ja mitä?
Ei automaattisesti tietenkään, mutta ei voi olla sellaista ettäkö itse sanankin käyttö olisi kiellettyä puntaroinnissa? kun halutaan luoda sellainen suoja, että se itsessään tarkoittaisi sitä, että siinä asetetaan itse itsensä korkeampaan arvoon?
Rajanvedot ovat tietysti vaikeita, mutta se ei saisi estää itse puntarointia. Koska nythän sellaista väheksyvää jo voitoniloista toimintaa tehdään vastakkainasettelun suuntaan valkoisia kristillistaustaisia kohtaan, luoden oletusta että he olisivat automaattisesti sellaisia jotka pitäisi korvata vastapuolella, vain sen takia että ovat valkoisia kristillistaustaisia, paitsi tietenkin ne, jotka ovat täysin samaa mieltä ja suojelevat, luovat herttaisuuskuvaelmia.
Miten tällaisesta pääsisi eteenpäin, kiihtyneistä vastakkainasettelutarpeista (molemmin puolin), joissa ei ole tarpeeksi puntarointia. Sitä puntarointia ei pitäisi estää jyrkillä puolustusmekanismeilla, eikä kieltää vain vetoamalla, että he omalta osaltaan ovat suojeltuja, jopa normaalia vinouma arviointien osalta maailmankatsomuspainotusten takia.
Mielestäni tämä on aika tärkeä aihe, asia, kun katsoo miten kehitys on mennyt, mitä lopputulemia on tullut jne. Puntarointi, entä sitten? ja se miten tasapuolisuuksista oikeasti ajetaan ja huolehditaan. - Anonyymi00140
Anonyymi00131 kirjoitti:
Razmyar voi silti aivan aidosti kokea kirjoituksen vihamielisenä. Kohteelle viesti ei näyttäydy abstraktina islamin arviointina, jos hänen syntyperäänsä ja uskontoaan käytetään perusteena epäillä hänen lojaalisuuttaan. Kokemus vihasta ja todiste kirjoittajan vihamotiivista ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.
Miksi hän painottaa juuri henkilökohtaista ja rasistista tulkintaa?
Mahdollisia selityksiä on useita, eikä niiden välillä voida ulkopuolelta varmasti ratkaista:
Vilpitön kokemus: Hän tunnistaa kuvauksesta itsensä ja kokee, ettei hänen poliittisia kantojaan vaan hänen taustaansa vastaan hyökätä.
Laajempi kokemusympäristö: Jos hän on aiemmin kohdannut taustaansa liittyvää vihamielisyyttä, tällainen kirjoitus voi näyttäytyä osana samaa jatkumoa. Tämä ei kuitenkaan ole todiste juuri tämän kirjoituksen motiivista.
Poliittinen kehystäminen: Kun kirjoitus nimetään rasistiseksi henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi, huomio siirtyy pois islamista, integraatiosta ja SDP:n politiikasta Peltokankaan menettelyyn. Tämä on Razmyarille ja SDP:lle poliittisesti tehokas kehys.
Aiheellinen rajaus: Peltokangas ei esittänyt täsmällistä islamkritiikkiä eikä yksilöinyt Razmyarin poliittisia näkemyksiä. Siksi Razmyar voi perustellusti torjua yrityksen selittää kirjoitus jälkikäteen yleiseksi maailmankatsomuskritiikiksi.
Nämä voivat olla samanaikaisesti totta: kokemus voi olla aito ja sen poliittinen hyödyntäminen tietoista.Miten hän olisi voinut myös vastata/reagoida, jotta vahvistuisi näyttö, että hänestä olisi vastuullisen ministeripestin kantajaksi (ilman että lähtee tuolle voimakkaan tunteelliselle, te olette vihaajia, ihmisarvo alentavia rasisteja, johon puolmuslimiyhteisöä samaistuu):
"Jos Peltokangas tarkoitti minua, hänen kannattaa sanoa se suoraan ja yksilöidä, mikä lausuntoni, päätökseni tai sidonnaisuuteni herättää epäilyn kyvystäni toimia Suomen edun mukaisesti. Muslimitaustani ei vapauta minua arvostelulta, mutta se ei myöskään itsessään osoita epälojaalisuutta.
Islamismista, kotoutumisongelmista ja yhteiskunnan turvallisuudesta pitää voida keskustella avoimesti. Vastaan mielelläni konkreettiseen kritiikkiin. Pelkkä syntyperään ja uskontoon perustuva vihjaus ei kuitenkaan ole sellainen. Arvioikaa minua tekojen ja kantojen perusteella. Minun osaltani asia on tällä käsitelty." - Anonyymi00141
Anonyymi00137 kirjoitti:
Tosiasiassa on myös niin, että näitä muutamia poliittisia henkilöitä raamitetaan voimakkaasti paljolti sen takia, että heillä on nähtävissä maailmankatsomus vinoumia. Eivät tietenkään halua sitä nähdä tai myöntää. Se herättää ylimääräistä kiihtymispisteitä. Varsinkin kun jyrkästi haluavat olla enempi niiden viiteryhmien puolella, johon samaistuvat (eivät ole huomaavinaan ongelmia, vähättelevät niitä, korostavat "enemmistön" ongelmia jne). Jolloin se yleinen tasapuolisuus jää heikoksi.
Sehän on ollut heidän maailmankatsomuksellisen aatteen painotus siinä sivussa, missä toimivat poliittisten agendojen parissa. Luoden itsekin vastakkainasettelua.
Ei pitäisi enää nykyaikana olla kiellettyä vastavuoroisesti (nykytapahtumien, tilanteiden myötä) kysyä sitä vaikka heittonakin, entäs jos muslimi? se voi sisältää liikaa epäluuloisuutta, syrjivää asennoitumista, mutta kuitenkin myös sitä, että tuoko se maailmankatsomuksellisuus, sen painottaminen mukaan ja mitä?
Ei automaattisesti tietenkään, mutta ei voi olla sellaista ettäkö itse sanankin käyttö olisi kiellettyä puntaroinnissa? kun halutaan luoda sellainen suoja, että se itsessään tarkoittaisi sitä, että siinä asetetaan itse itsensä korkeampaan arvoon?
Rajanvedot ovat tietysti vaikeita, mutta se ei saisi estää itse puntarointia. Koska nythän sellaista väheksyvää jo voitoniloista toimintaa tehdään vastakkainasettelun suuntaan valkoisia kristillistaustaisia kohtaan, luoden oletusta että he olisivat automaattisesti sellaisia jotka pitäisi korvata vastapuolella, vain sen takia että ovat valkoisia kristillistaustaisia, paitsi tietenkin ne, jotka ovat täysin samaa mieltä ja suojelevat, luovat herttaisuuskuvaelmia.
Miten tällaisesta pääsisi eteenpäin, kiihtyneistä vastakkainasettelutarpeista (molemmin puolin), joissa ei ole tarpeeksi puntarointia. Sitä puntarointia ei pitäisi estää jyrkillä puolustusmekanismeilla, eikä kieltää vain vetoamalla, että he omalta osaltaan ovat suojeltuja, jopa normaalia vinouma arviointien osalta maailmankatsomuspainotusten takia.
Mielestäni tämä on aika tärkeä aihe, asia, kun katsoo miten kehitys on mennyt, mitä lopputulemia on tullut jne. Puntarointi, entä sitten? ja se miten tasapuolisuuksista oikeasti ajetaan ja huolehditaan.Nykypäivänä mm.Amerikassa on jo avoimesti maailmankatsomukselliset vinoumat ja etnosentrismismi voimissaan. Sekä muslimi- että puolustusasemiin joutuneet valkoiset kristillistaustaiset pitävät omia arvomaailmojaan parempina.
Molemminpuolista ylemmyysajattelua. On näyttöä että julkisuuteen nimenomaan muslimitaustakorotuksilla tulleet omaavat maailmankatsomuksellisia vinoumia mitä valittu etnosentrismisuus vielä korostaa. Ts. toimivat sen pohjalta omien eturyhmien puolesta ja ajavat omia etnosentrismi asioita.
Ja tässä on yhteiskuntien ongelmien syyt, puuttuu se tasapuolinen näkemys, se yhtenäinen ajatus, että pitäisikö nähdä yli molempien etnosentrismisyyksien? Nythän painotetaan ja hyväksytään hyvin paljon muslimien etnosentrismisyyttä ja väheksytään valkoisten kristillistaustaisten etnosentrismisyyttä, mikä heti leimataan rasistiseksi, vaikka se sitä ole.
Ihmettelen, miten mm. amerikassa, englannissa ei ole pyrittykään tasapuolisuuteen tai molempien painotusten yli näkemisiin, vaan valittu tiettyjä painotuksia, mikä tietysti johtuu osittain siitä, että on haluttu näyttää paremmilta kuin etnosentriset valkoiset kristilliset, jotka luokiteltu yksiselitteisesti ääri-oikeistolaiseksi siltä pohjalta.
Vaikka yhteiskunnan tilanteet, siinä tapahtuvat asiat, vaatisivat nyt kykyä nähdä yli molempien puolien ja pyrkiä rakentamaan tasapuolisempia yhteiskuntia, missä ei anneta kummallekaan tai kellekään ylemmyysajattelua mm.etnosentrisyyteen vetoamalla, vaan pitämällä niitä osia voimassa, mitkä ovat yhtenäisiä yleisten ihmisoikeusperiaatteiden ym. mukaisia. Nythän tosiasiassa näitä sivuutetaan kun halutaan uskoa että muslimit voisivat harjoittaa omia etnosentrisyyksiä milloin mitenkin päin ja millä painotuksilla.
Pitäisi tietää mitä on tekemässä ja miksi. - Anonyymi00142
Anonyymi00141 kirjoitti:
Nykypäivänä mm.Amerikassa on jo avoimesti maailmankatsomukselliset vinoumat ja etnosentrismismi voimissaan. Sekä muslimi- että puolustusasemiin joutuneet valkoiset kristillistaustaiset pitävät omia arvomaailmojaan parempina.
Molemminpuolista ylemmyysajattelua. On näyttöä että julkisuuteen nimenomaan muslimitaustakorotuksilla tulleet omaavat maailmankatsomuksellisia vinoumia mitä valittu etnosentrismisuus vielä korostaa. Ts. toimivat sen pohjalta omien eturyhmien puolesta ja ajavat omia etnosentrismi asioita.
Ja tässä on yhteiskuntien ongelmien syyt, puuttuu se tasapuolinen näkemys, se yhtenäinen ajatus, että pitäisikö nähdä yli molempien etnosentrismisyyksien? Nythän painotetaan ja hyväksytään hyvin paljon muslimien etnosentrismisyyttä ja väheksytään valkoisten kristillistaustaisten etnosentrismisyyttä, mikä heti leimataan rasistiseksi, vaikka se sitä ole.
Ihmettelen, miten mm. amerikassa, englannissa ei ole pyrittykään tasapuolisuuteen tai molempien painotusten yli näkemisiin, vaan valittu tiettyjä painotuksia, mikä tietysti johtuu osittain siitä, että on haluttu näyttää paremmilta kuin etnosentriset valkoiset kristilliset, jotka luokiteltu yksiselitteisesti ääri-oikeistolaiseksi siltä pohjalta.
Vaikka yhteiskunnan tilanteet, siinä tapahtuvat asiat, vaatisivat nyt kykyä nähdä yli molempien puolien ja pyrkiä rakentamaan tasapuolisempia yhteiskuntia, missä ei anneta kummallekaan tai kellekään ylemmyysajattelua mm.etnosentrisyyteen vetoamalla, vaan pitämällä niitä osia voimassa, mitkä ovat yhtenäisiä yleisten ihmisoikeusperiaatteiden ym. mukaisia. Nythän tosiasiassa näitä sivuutetaan kun halutaan uskoa että muslimit voisivat harjoittaa omia etnosentrisyyksiä milloin mitenkin päin ja millä painotuksilla.
Pitäisi tietää mitä on tekemässä ja miksi."Etnosentrismi on termi, joka viittaa etnisen tai kulttuurisen ryhmän taipumukseen pitää omaa kulttuuriaan ylempänä ja arvioida muita kulttuureja omien arvojensa ja uskomustensa perusteella. Tämä asenne voi johtaa syrjintään ja ennakkoluuloihin erilaisia ryhmiä kohtaan.
Etnosentrismin torjumiseksi on tärkeää kehittää empatiaa ja kunnioitusta kulttuurista monimuotoisuutta kohtaan sekä tunnustaa erilaisten elämäntapojen pätevyys ja merkitys. Moniarvoisuuden arvostaminen on olennaista kansojen välisen harmonian ja yhteistyön edistämiseksi ja oikeudenmukaisemman ja osallistavamman yhteiskunnan rakentamiseksi."
Tuossa puhutaan kansojen väliseen harmoniaan, ja sitten pitäisi miettiä, kun tullaan toisen kansan sisään, että miten harmoniaa rakennetaan ja voidaanko pitää hyväksyttävä sitä ollenkaan että sinne tullaan vastarinta asenteella painottaen omia kulttuuritaustoja, etnosentrisyyttään, pyrkimättäkään molemminpuoliseen moniarvoisuuden arvostamiseen.
Etnosentrisyys on normaali olotila alkuun, mutta monimuotoisuuden lisääntyessä siitä tulisi avautua näkemään miten yhteiskuntaa sitten rakennetaan osallistavammaksi, eikä pitää vain siitä yksinomaan kiinni, vaikka siitä kiinnipitäminen ei voi olla itsestään rasistista, mutta voi ajautua liian jyrkkien rajalinjojen luonnin myötä ylemmyydentuntoihin ja syrjintään. Mihin tietysti jos todellisuuden tasolla asioita käsitellään voi johtaa sisään tulijoiden omat etnosentrisyydet ja ylemmyydentunnot millä suhtautuvat ja mitä vaativat uudessa kotimaassaan.
Joten tällaisten temppujen tekeminen, etnosentrisyyksien korostaminen sillä rajoilla että luodaanko itselleen automaattista paremmuuskuvitelmaa, mikä sitten luo syrjintä mielikuvia, asenteita, kuin myös tuollainen vastareagointi, missä etnosentrisyys sekoitetaan automaattisesti ajattelematta mistä voisi olla kysymys, vihaavaan rasismistisuuteen, ei ole enää nykyaikana relevantti suhtautumistapa, eikä sitäkään pitäisi kannustaa, koska sillä haetaan tarpeettomasti suojaa ja peittelyjä nykyajan tosiasiallisista tilanteista (ja (voi) altistaa eturyhmien nostetta, vaikka ei välttämättä olisi tarkoitus, mutta niin on käynyt mainituissa maissa (amerikka, englanti).
Etnosentrisyys ja siihen suhtautuminen lieveilmiöineen. Päivitettävä nykyajalle.
- Anonyymi00126
Entä intersektionaalisuus
- Anonyymi00136
Persuusta käytetään istumiseen ja ulostukseen.
- Anonyymi00138
Valtioiden talous ja etenkin hyvinvointivaltioiden talous ei ole kiinnostunut rasismista vaan kansalaisten kyvystä tuottaa korkean koulutuksensa, osaamisensa ja innovatiivisuutensa kautta lisää jaettavaa nettoverorahaa yhteiskuntaan yleisen hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Jos maahaan tulee paljon alhaisen koulutuksen, alhaisen osaamisen ja esimerkiksi lähtömaan öljyrunsauden laiskistamaa innovaatiokyvytöntä ihmistä, niin tästä uudesta valtiosta tulee väistämättä ennenpitkää kehitysmaa.
- Anonyymi00139
Miksi vihervasurisuvakit haluaa tehdä Suomesta kehitysmaan? Eikö ne ymmärrä valtioiden taloudesta alkeitakaan?
- Anonyymi00143
Persut käy kuumana
- Anonyymi00144
Kokoomuksen punainen viiva menee juuri siinä.
Kokoomuksessa teidettiin että hallitus Persujen kanssa on yhtä helvettiä!
Se oli jo kerran nähty! Orpon äärioikeisto linja ja leikkaukset opiskelijoiden asumistukeen on kokoomusvaikuttajille yhtä helvettiä kannatukselle! - Anonyymi00145
Siinä taisi mennä se laillisuuslinjakin!
- Anonyymi00150
Ihan hirveetä!
- Anonyymi00151
Ensk miä saa olla natsi?
- Anonyymi00152
Perussuomalaisilla ei ole varraa arvostella kenenään vaaliohjelmaa ;D
- Anonyymi00153
Puhdas Natsismi on kunnia 💪
- Anonyymi00154UUSI
Heill sitten vaan Maurillekkin.
- Anonyymi00155UUSI
VOI HIRVEETÄ!
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371383- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56693- 64676
- 37579
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi199565Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551- 39517
- 63513