Assur jumalasta

Radion Ylen Ykkösellä mielenkiintoinen sarja Assyriasta.

Professorit:
Simo Parpola
Martti Nissinen
Toimittajana arkkitehti Aaro Söderlund

Ohjelmasta 25.7.
Jokaisella kaupungilla oli oma jumalansa. Kun Assur oli vielä kaupunkivaltio, niin sen jumala oli Assur. Myöhemmin valtion laajentuessa Assur sen mukana laajeni imperiumin ja koko universumin jumalaksi. Ei kuitenkaan tiedetä kovin tarkkaan varsinkaan sen alkuvaiheita. Mahdollisesti se oli alunperin nk. vuorijumala. Vertautuu Babylonin jumalaan Mardukiin, esim. jumalten luojana. Kerrotaan että Assur oli jumala joka loi itse itsensä, syntynyt tiedon kosmisessa valtameressä eli valossa. Oliko hän kaksineuvoinen? Oli siinä mielessä, että se jakaantui kahteen pääaspektiin. Varsinaiseen jumalaan itseensä ja sitten feminiiniseen aspektiin, joka esiintyy Assurin puolisona eli Istar.

Assurin temppeli oli valtava ja se kuvasi taivaallista Assuriaa. Toimittaja viittaa Lähi-idässä esiintyneisiin palvonnan kohteina olleisiin kumpareisiin, kuten Asera-karsikot ja sanoo heittävänsä rohkeasti sumerilaisen sanan omenapuusta. Olisiko palvonnan kohteina olleiden kumpareiden huipulla ollut hyviä omenoita tuottava puu ja josta elämänpuun myytti olisi saanut lisävoimaa. Parpola pitää todennäköisenä sellaisen olemassaoloa. Tosin aiemmat jumalat, kuten sumerilainen Enlil, "institutionalisoitiin" Assuriin. Heiltä tunnetaan kosminen puu, joka yhdistää taivaan ja maan. Babyloniassa olleiden temppeleiden huipuilla kasvoi puita ja on oletettavaa että niin tapahtui myös Assyriassa.

Assyriassa pidettiin pääsiäisen eli uudenvuoden aikaan tilinteko, joka kuvasi myös maailmanjärjestyksen loppua. Ruhtinaat, vasallikuninkaat ym. velvoitettiin osallistumaan. Eräänlainen eskatologinen tilinteon päivä jossa hyvät erotettiin pahoista. Ne virkamiehet, jotka olivat toimineet kunnolla, saivat pitää virkansa, ne jotka eivät olleet toimineet kunnolla olivat vuohia ja he potkaistiin pellolle. Juutalaisessa perinteessä uskottiin, että koko vuoden onni perustuu uudenvuoden päivänä ja siinä yhteydessä puhutaan kirjoista. Eli mihin kirjaan oma nimi joutuu. Kirjat avataan ja tuomiot langetetaan. Parpola toteaa, että on aivan varmaa että Assyrian hovissa tapahtunut oikeuden tuomion julistaminen heijastuu myös Raamatullisissa käsityksissä, kuten Hesekielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa.

Niissä valtiosopimuksissa jotka Assyria teki mm. Juudaan kanssa, niissä vasallin edellytettiin omaksuvan Assyrian uskonnon. Joten Assur jumala tuli näin ollen heidänkin ainoaksi jumalaksi, josta muut jumalat ovat vain heijastumia tai Assurin luomia. Myös Hiskia ja Manasse joutuivat vannomaan valan tästä. Assyrian kuningas oli yhtä kuin Assur-jumalan kuva ja muut vaikutuspiirin kuninkaat muita jumalia. Jumalten kokous pidettiin siis vuoden vaihteessa eli pääsiäisen eli paaston aikaan. Tämä esiintyy myös Vanhassa Testamentissa, jumalten pojat -ilmaisuna ja tilanteissa joissa tehdään tätä maailmaa koskevia päätöksiä. Tähän liittyy profetia, jonka kautta päätökset annettiin kuninkaalle ja kansalle. Mahtava määrä olutta oli varattuna tällaisiin kokouksiin. Nissinen kertoi liittoaterioista joihin vasallikuninkaat osallistuivat ja joihin myös liittyi profetioita. Kristillisen ehtoollisen asetussanat muistuttavat Asarhaddonin hyväksi lausutusta liittoateriasta. Liittosopimukseen vasallisvaltioiden kanssa liittyi aina lammasuhri, joka uhrattiin symbolisesti jotta voitaisiin havainnollistaa se mitä tapahtuu vasallille joka rikkoo sopimusta. Joten muistoateria on ollut tapahtuma, jota on vietetty ympäri Lähi-itää satojen vuosien ajan ja myös juutalaiset ovat olleet hyvin tietoisia tästä traditiosta.

--------------------------------------------------------------------------

(MD-levy ja Sonyn CMT-CP500MD mikrostereosarja ovat käteviä.)

Ja jottei totuus unohtuisi:

Johannes 14
1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?
3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.
4 Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte."
5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?"
6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vesa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu