Olemmeko mekin lumotut?

“Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia...” (2. Tim. 4:3).


Paavali oli julistanut galatalaisille yksinkertaisen evankeliumin ja kuvannut heidän silmiensä eteen heidän tähtensä ristiinnaulitun Kristuksen ja he olivat ottaneet lapsenomaisesti vastaan tämän Jumalan evankeliumin.Kohta tämän jälkeen heidän keskuuteensa tuli hämmentäjiä, jotka selittivät heille, että heiltä puuttui jotain hyvin oleellista, josta Paavali ei ollut heille mitään maininnut. Hämmentäjien mukaan heidän tuli jättää jo taakseen tuo lapsenomaisuus ja tehdä “täyttä totta” pelastuksensa asiassa.

Paavalin opettama tie oli heidän mielestään liian helppo ja liian yksinkertainen.Hämmentäjien “evankeliumi” oli kuitenkin ihmistekoista ja kaikesta näennäisestä “hengellisyydestään”huolimatta se oli täydellinen vastakohta sille armon evankeliumille, jota Paavali julisti. Ihminen “hengellisine”tekoineen tuli kaiken keskukseksi. Siksi Paavali oli aivan suunniltaan kirjoittaessaan heille: “Oi te älyttömät galatalaiset, kuka on lumonnut teidät...”

Galatalaiskirjeen sanoma on tänään ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Siksi nytkin tarvittaisiin niitä, jotka olisivat suunniltaan puhtaan evankeliumin puolesta (2.Kor. 5:13). Miksi näin? Evankeliumiahan julistetaan kaikkialla enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Mistä nyt siis tämä ahdinko ja huoli? Huoli tulee siitä, että evankeliumi ei saa olla sitä mitä se on. Evankeliumia ei voida ymmärtää oikein ilman lain ymmärtämistä. Jumalan laki on täydellinen ja vaatii ihmiseltä täydellisyyttä (Matt. 5:48. Evankeliumi puolestaan on hyväuutinen siitä, että Jumalan armo on myös täydellinen.

On siis olemassa täydellinen laki ja täydellinen armo. Nyt lähes kaikkialla kristikunnassa on vallalla vesitetty laki ja vesitetty armo. Kumpaakaan ei ymmärretä. Kaikki on tehty suhteelliseksi. Tämä ilmenee siten, että Jumalalle olisi annettava jotain ihmisestä itsestään lähtevää, että Jumala hänet hyväksyisi ja että ihminen näin pääsisi Jumalan “läsnäoloon”. Nämä vaadittavat asiat näyttävät hyvin hengellisiltä. Varsinkin tänä aikana korostetaan ylistystä “avaimena” korkeamman hengellisyyden tasolle ja menetelmänä Jumalan kohtaamiseksi. Jonain aikakautena tällainen avain on rukous, raamatun lukeminen, paasto, palvelu tai jokin muu itsessään hyvä asia.


Meidän tekomme — olkoot sitten kuinka hengellisiä tahansa — ovat kuitenkin vastakohtia ilmaiselle ja ansiottomalle Jumalan armolle. Jumala on armollinen meille ainoastaan ristiinnaulitun Jeesuksen loppuunsuoritetun lunastustyön
perusteella. Siinä on pelastuksemme kulmakivi ja perusta ja sitä ei voida siirtää meihin. Pelastus tulee ulkopuoleltamme. Tältä perustalta syntyy myös oikea kristittyjen yhteys ja ilman tätä perustaa todellista kristittyjen yhteyttä ei synny.

Kaikki sen kaltainen opetus, että pelastus on vastikkeellista, on harhaoppia julistipa sitä kuinka arvostettu julistaja tahansa. Vaikka enkeli taivaasta julistaisi tällaista oppia, hän joutuisi kirotuksi (Gal. 1:8,9). Näin oleellisesta erosta on siis kysymys.- - -Edellisen suhteen useat kristityn nimeä kantavat ovat samaa mieltä. On kuitenkin paljon niitä, jotka siirtävät vastikkeellisuuden uskonelämään. He opettavat, että saat Jumalan siunauksen vastikkeeksi kuuliaisuudestasi ja näitä kuuliaisuuden askeleita onkin julistajilla varastossaan erilaisia valikoimia.

Armo siis rajataan vain uskoontuloon, mutta sitten astuvat kuvaan“hengellisen elämän lait” (hienompi ilmaisu lainalaisuudelle). Ihminen tekemisineen on jälleen kaiken keskuksena eikä Golgatalla tapahtunut sovitus, jota ei nähdä enää keskipisteenä vaan ainoastaan kerran tapahtuneena historiallisena asiana. Näin uskovat johdetaan elämään armon vaikutuksista — ei enää yksin armosta.

Siksi monet ahdistuvat ja nääntyvät matkalla.- - -Nämä opetukset leviävät kulovalkean tavoin eikä kukaan näytä
asettavan niille esteitä. Varoittajan tehtävä on kuitenkin aina ollut epäkiitollista vastavirtaan kulkemista. Toinen evankeliumi on houkuttelevampaa, voihan siinä ihminen saada jopa kunnioitetun ja ihaillun asemankin, kunhan riittävästi “panostaa”hengelliseen elämäänsä. Kuinka vähäiseksi kerskaus itsestämme jääkään, jos perustamme kaiken — sekä pelastuksemme, että vaelluksemmekin — ainoastaan Hänen armoonsa.

Paavalikin joutui jopa ystäviensä hylkäämäksi, sillä niin vastakkainen hänen oppinsa oli ihmisluonnolle. Joudummeko mekin muiden hylkäämäksi, jos asetamme kaiken toivomme yksinomaan Jumalan armon evankeliumiin? Se on hyvinkin mahdollista.“Sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut” (Gal. 2:21).


( Lähde: Paavo Lievonen)

s-seutulainen