Suomalaiset!

Tämä on yksi harvoja kertoja kun pyydän mitään.
Nyt on pakko pyytää.
Jos osaatte ajatella älkää antako periksi.
Itse en anna periksi vääryydelle niin kauan kuin
henki kurkussa korisee.
Te jotka osaatte ajatella kertokaa ajatuksenne
välittämättä paskan vertaa roistojen uhosta.
Kertokaa totuus kokemuksistanne rehellisesti,
mitään poistamatta tai kainostelematta.
Tämä on meidän maamme
-ei KENENKÄÄN muun.
Me täällä ylläpidämme ajatuksen vapautta ja ihmisoikeuksia.
On meidän tehtävämme taistella sen puolesta
että rikolliset ainekset eivät saavutuksiamme tuhoa.
Rakastakaamme ainoaa isänmaatamme ja älkäämme koskaan luovuttako sitä käsiin jotka turmelevat sen, lopullisesti.
362188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

eivät ole koskaan muuta tehnetkään kuin vain alistuneety ja antaneet periksi ja eläneet venäjän/neuvvostoliton sivellä. turhaa ja kulunutta uhooa

Äänestä
  • Oli mahdollisesti tuon kommentin merkitys?
    Itselleni sillä on vain se merkitys että se todistaa oman merkityksettömyytensä
    ja hyvä näin.
    Voisiko sinusta jotenkin poistaa toisen puolen ja mikä se toinen sitten on?
    Todennäköisesti jotain vielä mitättömämpää.
    Muuta en tuollaiselle enää vastaa kuin että sinunkaltaisesi otukset ovat aikansa eläneitä
    -EI ISÄNMAALLISUUS.

    Äänestä

rasistisia paskakasoja!. Milloin se omaan napaan tuijottaminen loppuu?! Ja sinä Fafner(on muuten harvinaisen natsimainen nimi) loppuelämäksesi lukkojen taakse ja kaikki muutkin sotaintoilijat ja rasistit! Okei myönnetään, olen itsekin rasisti, mutta syrjinnän kohteeni on Fafnerin mielipidettä kannattavat "ihmiset" siis rasistit ja sotahullut.

Äänestä
  • Minä olen myös juuri samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan, ja sen vuoksi ihan hävettää olla suomalainen.

    Ainakin Fafner ja J. Julistaja ovat tämän palstan pahimmat uusnatsit, ja aika varmasti molemmat kuuluvat myös johonkin uusnatsijärjestöön. Näiden molempien mielipiteet ovat juuri kun Hitlerin suusta otettuja.

    Minulta ei myös löydy minkäänlaisia sympatioita näitä vääruskoisia rasisteja kohtaan, ja sen vuoksi haluaisin viedä kaikki rasistit ja muut sotahullut hakattavaksi ja lähettää siperiaan loppuiäkseen. Näin kunnolliset ihmiset pääsisivät eroon näistä idiooteista.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Minä olen myös juuri samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan, ja sen vuoksi ihan hävettää olla suomalainen.

    se kaikkien henkisten munattomuuksien symboli taas piipittää.
    Tiedoksesi:
    Edustan ihmisluonnetta jonka oikeudentaju ei
    muutu vaikka kymmenet kaltaisesi paskahousuiset peikot "hakkaisivat" mitä narukäsistään kykenisivät.
    Teikäläiset perustavat KOKO OLEMASSAOLONSA YKSINOMAAN SIIPEILYYN JA PELKURIMAISEEN RUIKUTUKSEEN, vailla mitään todellista uskoa sydämessään tai kummoista järkeä päässään.
    Teikäläisillä on juuri sen verran älyä että pelkureina säilytte ITSE hengissä -mikä on AINOA motiivinne jatkaa mitätöntä ja saamatonta sekä TÄYSIN TURHAA ELÄMÄÄNNE.
    Jollet nyt -kuten todennäköistä- ole vain juuri se kakkihousuinen pojankoltiainen joka yrittää pokata oikeita ihmissuhteita esittämällä mukamas muodikkaasti, joskin epäonnistuneesti, jonkinlaista humanistia.
    Minä en haluaisi tuollaista reppanaa edes "hakata", hieman henkisesti sivistää kyllä voisin.
    Se on humanismia
    -oikeata.
    Olla jalo olennolle
    joka
    ainakin NÄYTTÄÄ viholliselta,
    poju.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Minä olen myös juuri samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan, ja sen vuoksi ihan hävettää olla suomalainen.

    Ainakin Fafner ja J. Julistaja ovat tämän palstan pahimmat uusnatsit, ja aika varmasti molemmat kuuluvat myös johonkin uusnatsijärjestöön. Näiden molempien mielipiteet ovat juuri kun Hitlerin suusta otettuja.

    Minulta ei myös löydy minkäänlaisia sympatioita näitä vääruskoisia rasisteja kohtaan, ja sen vuoksi haluaisin viedä kaikki rasistit ja muut sotahullut hakattavaksi ja lähettää siperiaan loppuiäkseen. Näin kunnolliset ihmiset pääsisivät eroon näistä idiooteista.

    "Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan"

    Ovatko somalit kaikki? Tuskin monikaan täällä vihaa sellaisia ulkomaalaisia, jotka tekevät töitä, eivät vittuile suomalaisille, eivätkä raiskaa laumassa pikkulapsia.

    "Minulta ei myös löydy minkäänlaisia sympatioita näitä vääruskoisia rasisteja kohtaan"

    Vääräuskoisia? Oletko itse kenties islaminuskossa Kun kirjoitat tuolla lailla väkivaltaista tekstiä ihmisten hakkaamisesta ja haukut "vääräuskoisia"?

    "Näin kunnolliset ihmiset pääsisivät eroon näistä idiooteista."

    Ja vain toveri DarkFear yksin päättää ketä on kunnollinen ihminen ja ketä saa luodin päähänsä - Tekstistäsi tosin käy ilmi, että kaikki ketkä eivät ajattele kuin sinä ovat idiootteja. Kuinka ylimielistä.

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    rasisteja ole, luulen että minulla sentään on parempi asiantuntemus tästä aiheesta.suomalaiset on minun mielestä enneminkin ennakkoluuloisia kaikkea erilaisuutta kohtaan,mikä on minusta aivan normaalia minkä rotuisille tahansa.esimerkkinä minua katsotaan uusissa työpaikoissa yleensä alussa altakulmien, mut tutustuessaan monista tulee ihan hyviä kavereita.niihän se on eläimilläkin että kun tulee uusi jäsen laumaan se joutuu hakemaan omaa paikkaansa,joko se sopeutuu tai se joko häädetään tai tapetaan

    Äänestä

  • monte66 kirjoitti:

    sorry vaan

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Minä olen myös juuri samaa mieltä kanssasi tästä asiasta. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan, ja sen vuoksi ihan hävettää olla suomalainen.

    Ainakin Fafner ja J. Julistaja ovat tämän palstan pahimmat uusnatsit, ja aika varmasti molemmat kuuluvat myös johonkin uusnatsijärjestöön. Näiden molempien mielipiteet ovat juuri kun Hitlerin suusta otettuja.

    Minulta ei myös löydy minkäänlaisia sympatioita näitä vääruskoisia rasisteja kohtaan, ja sen vuoksi haluaisin viedä kaikki rasistit ja muut sotahullut hakattavaksi ja lähettää siperiaan loppuiäkseen. Näin kunnolliset ihmiset pääsisivät eroon näistä idiooteista.

    Sinä tässä rasisti olet; suomalaisia kohtaan! Kannatat kaikenlisäksi punafasisteja eli kommunisteja! Taitaa olla pennulla asiat vähän liian hyvin!

    Sinut ja kaltaisesi punikkiloiset, punahipit ja punaterroristit tulisi hakata ja viedä Siperian sijasta saunan taakse.

    Äänestä

  • Realisti kirjoitti:

    "Valitettavasti suurin osa suomalaisista on hyvin rasistisia kaikkia ulkomaalaisia kohtaan"

    Ovatko somalit kaikki? Tuskin monikaan täällä vihaa sellaisia ulkomaalaisia, jotka tekevät töitä, eivät vittuile suomalaisille, eivätkä raiskaa laumassa pikkulapsia.

    "Minulta ei myös löydy minkäänlaisia sympatioita näitä vääruskoisia rasisteja kohtaan"

    Vääräuskoisia? Oletko itse kenties islaminuskossa Kun kirjoitat tuolla lailla väkivaltaista tekstiä ihmisten hakkaamisesta ja haukut "vääräuskoisia"?

    "Näin kunnolliset ihmiset pääsisivät eroon näistä idiooteista."

    Ja vain toveri DarkFear yksin päättää ketä on kunnollinen ihminen ja ketä saa luodin päähänsä - Tekstistäsi tosin käy ilmi, että kaikki ketkä eivät ajattele kuin sinä ovat idiootteja. Kuinka ylimielistä.

    Ainakin nämä julistajan kaltaiset natsifasistit tuntuvat vihaavan myös rehellistä työtä tekeviä ulkomaalaisia, vai etkö ole kuullut koskaan näitä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" iskulauseita?

    Lisäksi nämä rasistisuomalaiset pitävät aina kaikkia ulkomaalaisia rikollisina, eivätkä ota huomioon sitä että osa elättää täällä itsensä ihan rehellisen työn avulla siinä missä suomalaisetkin. Ja kyllä ne suomalaiset osaavat myös niitä rikoksia tehdä, joten turha syyttää pelkästään ulkomaalaisia.

    En ole mikään uskovainen, mutta pidän näitä pahoja rasisteja vääräuskoisina koska heidän mielipiteensä ovat toisia ihmisiä sortavia.

    En nyt tarkoita että kaikkien pitäisi olla juuri samaa mieltä minun kanssani, mutta en vaan hyväksy ihmisten erottelua ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.

    Äänestä

  • Onko näin että nimet jotka ovat esim. saksalaista
    syntyperää tarkoittavat että ne ovat "natsimaisia"?
    Oma nimeni päättyy ER-kirjaimiin ja olen juutalainen.
    Fafnerin kirjoituksessa en nähnyt "natsimaisia"
    piirteitä.
    Itseasiassa en nähnyt hänen kirjoituksessaan edes rasismia.
    Ja on sanottava että nationalismi äärimmillään on
    aivan eri asia kuin patriotismi joka on oman maansa puolesta kamppailua sekä täysin hyväksyttävä, toivottavakin ilmiö.
    Nimimerkki Fafner on käsitykseni mukaan isänmaan ystävä, siis patriootti.
    Minäkin olen patriootti ja suomalainen.

    Äänestä

  • ER-päätteinen itse kirjoitti:

    Onko näin että nimet jotka ovat esim. saksalaista

    ompas toi fatner kamala natsi
    kunkerran täälä kirjottaa tollaista
    fasistista yllyttämistä.!
    Haluiaistko sinä että tollainen digdaattori taas
    alkasi murhaamaan juuri vaikka teitä juutlaisia.?
    Tai meitä muita ulkomaalta tuleeta.?

    Äänestä

  • ei asetta nazielle kirjoitti:

    ompas toi fatner kamala natsi
    kunkerran täälä kirjottaa tollaista
    fasistista yllyttämistä.!
    Haluiaistko sinä että tollainen digdaattori taas
    alkasi murhaamaan juuri vaikka teitä juutlaisia.?
    Tai meitä muita ulkomaalta tuleeta.?

    Kaikenlaatuista on luettu mutta...voihan saatana!

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Ainakin nämä julistajan kaltaiset natsifasistit tuntuvat vihaavan myös rehellistä työtä tekeviä ulkomaalaisia, vai etkö ole kuullut koskaan näitä äärioikeistolaisten "suomi suomalaisille" iskulauseita?

    Lisäksi nämä rasistisuomalaiset pitävät aina kaikkia ulkomaalaisia rikollisina, eivätkä ota huomioon sitä että osa elättää täällä itsensä ihan rehellisen työn avulla siinä missä suomalaisetkin. Ja kyllä ne suomalaiset osaavat myös niitä rikoksia tehdä, joten turha syyttää pelkästään ulkomaalaisia.

    En ole mikään uskovainen, mutta pidän näitä pahoja rasisteja vääräuskoisina koska heidän mielipiteensä ovat toisia ihmisiä sortavia.

    En nyt tarkoita että kaikkien pitäisi olla juuri samaa mieltä minun kanssani, mutta en vaan hyväksy ihmisten erottelua ihonvärin, uskonnon ja kansalaisuuden perusteella.

    lässyttää taas täällä.
    Välillä niin suvaitsevainen
    ja sitten taas jotain aivan muuta.
    Ei asiaa, ei luonnetta.
    Pelkkä hullu pässi koko tyyppi (darkfear).
    Natsifasistinatsifasisti...plaa plaa ja plaa.
    Paskaa kirjoittaa.
    Hullu mies ja tyhmä kuin Stalinin kalossi.

    Äänestä

  • ER-päätteinen itse kirjoitti:

    Onko näin että nimet jotka ovat esim. saksalaista
    syntyperää tarkoittavat että ne ovat "natsimaisia"?
    Oma nimeni päättyy ER-kirjaimiin ja olen juutalainen.
    Fafnerin kirjoituksessa en nähnyt "natsimaisia"
    piirteitä.
    Itseasiassa en nähnyt hänen kirjoituksessaan edes rasismia.
    Ja on sanottava että nationalismi äärimmillään on
    aivan eri asia kuin patriotismi joka on oman maansa puolesta kamppailua sekä täysin hyväksyttävä, toivottavakin ilmiö.
    Nimimerkki Fafner on käsitykseni mukaan isänmaan ystävä, siis patriootti.
    Minäkin olen patriootti ja suomalainen.

    näin.
    Yllättävää
    ja
    herrasmiesmäistä.
    Joidenkin täällä seikkailevien ala-arvoisten pilipaliotuksien mielestä olisi
    todennäköisesti meikäläisen pakko pyytää
    -mitä ilmeisimmin- anteeksi tässä yhteydessä holokaustiakin.
    Olen pahoillani kansaanne -siis juutalaisia- kohdanneita vainoista mutta en pyydä niitä anteeksi koska olen niihin yhtä syytön
    kuin te itse Herra, Rouva?
    Rohkenen näin kovasti arkaa aihetta sivuta koska ymmärsin että olemme kummatkin saman maan kansalaisia.
    Suomalaisia.
    ENKÄ OLE MIKÄÄN EILISPÄIVIEN NATSI!
    Joskus, myönnettäköön, olen mielessäni harhautunut epäilyksiin joiden ajattelullisissa johtopäätöksissä Teidän uskontokuntanne edustajat eivät voisi olla sydämessään patriootteja kuin Israelille...?
    Joka tapuksessa eritäin mielenkiintoista, taas vaikka ajatusleikkinäkin (enhän voi ymmärrettävistä syistä tietää oletteko vain teeskentelijä-siis juutalainen lainkaan?)
    Kuitenkin:
    TERVEHDYS!!! Sekä reheviä elinvuosia kaikille---
    Teidän
    Aina
    Altis
    ja
    Aulis
    , Fafner...ei Hitler, Himmler jne...

    Äänestä

  • monte66 kirjoitti:

    sorry vaan

    sinä viidakkopoika mikään suomalainen ole!
    Mene takaisin siihen vitun maahas minkä nimeä
    ei valkoinen mies edes osaa sanoa!

    Äänestä

...on vain minusta suomalaista, toinen puoli muita kansalaisuutta...
...Kirjoitat kryptisesti...saa arvailla mitä mahdat tarkoittaa???
- Kansainvaellukselle ei taideta mahtaa mitään...se on tullut ja näkyy pysyvän...
- Kotimaatan, synnyinmaataan tulee siitä huolimatta jokaisen rakastaa :) näin on...

/yönsäde

Äänestä
  • Minun kirjoittaminen saattaa olla selkeydessään
    puutteellista.
    En ole kirjoitusihmisiä.
    Pitää opetella, onneksi opin aina asiat joihin löytyy motivaatiota (edes petraan jossain määrin).

    On paljon ihmisiä, täälläkin turisemassa, jotka eivät kykene kuin fraasien toistoon
    mikä ei luovaa ajattelua voi tietenkään korvata.
    Kirjoista opitut, valmiit fraasit näyttävät tietenkin usein nasevilta ja selkeiltä.
    Jos tässä aamutervehdyksessä on huomauttelemisia
    selkeyden suhteen, olen kiitollinen itseäni ällimpien palautteesta.
    En tarkasta kirjoitusvirheitä enkä hässiskele välimerkkejä. Jääkööt mahdolliset pikku virheet tähän
    -hyväksyn ne kirjoituksissa KUTEN IHMISISSÄKIN.

    Terv.:
    Aamunkoin
    Ensi
    Kajo
    (puhdistavin mielin ja rakastavin ajatuksin).

    Äänestä

  • Fafner kirjoitti:

    Minun kirjoittaminen saattaa olla selkeydessään

    ...se kyllä taitaa olla niin että joskus minun on vaikea ymmärtää...ehkä siksi että suomen kieli ei ole kotikieleni...jotta et sinä epäselvästi kirjoita...*mystisesti* ehkä pikemminkin joskus ;))

    Nyt on ilta myöhä ja öiset säteeni hallitsee...

    /skrattande yönsäde

    Äänestä

Minä en näe kirjoituksessasi yhtikäs mitään natsismia enkä myös mitään halua sotaan.
Näen miehen kirjoituksen joka täysin sieluin rakastaa maataan ja on sen tulevaisuudesta huolissansa. Nuo jotkin hipit ovat paljon hyökkäävämpiä ja vailla järkeä. Älä pelkää Suomen Mies sillä et ole ajatuksissasi yksin.

Äänestä
  • En ole sodan/sotienpalvoja -sen olet oivaltanut,
    hyvä!
    Haluaisin vain yksinkertaisesti
    saada edes jotkut henkisesti uneliaat
    heräämään ja näkemään realiteetit
    sekä toimimaan ymmärryksensä velvoittamalla tavalla.
    Ymmärtämään ja toimimaan niin että tässä arvokkaassa maankolkassa ei tarvitsisi enää sotia
    -ei edes toisinajattelijoita "hakata", saati kul-
    jettaa jonnekin saamarin siperiaan.
    Kun viitsii AJATELLA ja jaksaa TOIMIA järjen
    rajoissa uhoaa typeryyksiä
    vähemmän ja säästyy sekä muiden että oma nenä.
    Henkikin säilyy, kaikilta.
    Kun VAIN SAA AJATELLA VAPAASSA MAASSA: SUOMESSA!

    Äänestä

Ihme sälli olet.
Suorastaan häiritset
mielenrauhaani.
Toisaalta,,,hmmm...
Miksi sitten tulla
lukemaan tänne jos...
parempi olla osallistumatta tähän...
menee yli hilseen.
Kertoisitko silti lissää?

Äänestä
  • palkitaan kenties myöhemmin.
    Nyt on muita velvoitteita.
    Oikea elämä kutsuu minua, FAFNERIA!!!

    Äänestä

painu helvettiin suomesta paska natsi!

Äänestä
  • sköneen.
    Pysy siellä myös.

    Äänestä

  • Mikä tuossa kirjoituksessa oli natsismiin viittaavaa?

    Ymmärrän kyllä, että yön timot jotka lähtevät sotaa pakoon isänmaastaan sen sijaan, että yrittäisivät tehdä jotain isänmaansa hyväksi eivät ymmärrä jos muut haluavat suojella isänmaataan - mutta natsismia se ei ole.

    Äänestä

  • Crom kirjoitti:

    Mikä tuossa kirjoituksessa oli natsismiin viittaavaa?

    Ymmärrän kyllä, että yön timot jotka lähtevät sotaa pakoon isänmaastaan sen sijaan, että yrittäisivät tehdä jotain isänmaansa hyväksi eivät ymmärrä jos muut haluavat suojella isänmaataan - mutta natsismia se ei ole.

    hänen on siksi oltava nazi koska tuomitsee ja haluaa selvää pahuutta muille kuin itelleen?
    väitä vastaa jos uskallat nazi

    Äänestä

  • rehellinen kirjoitti:

    hänen on siksi oltava nazi koska tuomitsee ja haluaa selvää pahuutta muille kuin itelleen?
    väitä vastaa jos uskallat nazi

    Ei ole natsi!
    Ei ole natsi!
    Ei ole Natsi!
    EI ole natsi!
    Jne...Jne...

    Äänestä

Tajusitko sinä minkä pahuksen
puuron menit keittämään.

Mielestäni ymmärrän motiivisi
mutta tämä on hullujenhuone oikeasti.

Nyt se on ainakin viimeistään todistettu.
Lähes kaikki tyyni aivan pimeitä
tahi sitten häiriköivät paremman tekemisen puutteessa.

Voimia vaan yrityksillesi joo.

Äänestä
  • & suurinpiirtein.
    En voinut kyllä olettaa että tästä "puurosta"
    tietenkään aivan näin mautonta olisi tullut mutta
    aina joitain pieniä positiivisiakin yllätyksiä sattuu kohdalle kun edes jotain vaikka vain lilliputtimaista pistää vireille.
    Tavoitteeni eivät ole aivan niin yksinkertaiset kuin voisi äkkisiltään päätellä mutta
    vilpittömyyttäni ei tarvitse epäillä.
    Kartoitan jotain jostain
    -nyt täältä.
    Tämä nyt on sisällöltään
    tarkoituksellisesti tällaista
    SIK SAK
    -kamaa.
    Korostan:
    TARKOITUKSELLISESTI.
    Jahka kuluu
    aikaa kotvasen
    selviävät asiat
    myös,
    voit uskoa.

    Äänestä

  • Fafner kirjoitti:

    & suurinpiirtein.

    Teidän näkemyksenne tai ei ehkä näkemyksenne
    mutta jokin teissä on peloittavaa minulle.
    Katsoin kuvaanne ja mielestäni näytätte jotenkin
    hirviömäiseltä tai ehkä humanoidilta tai joltain epätodelliselta oletteko te tulleet tuomaan tuomion ihmisten ylle?

    Äänestä

  • tarkkailija vaan kirjoitti:

    lutuselta se meidän mielestä näytti.

    Äänestä

  • 2 L-NAISTA kirjoitti:

    lutuselta se meidän mielestä näytti.

    oikeassa on silti.

    Äänestä

  • tarkkailija vaan kirjoitti:

    Teidän näkemyksenne tai ei ehkä näkemyksenne
    mutta jokin teissä on peloittavaa minulle.
    Katsoin kuvaanne ja mielestäni näytätte jotenkin
    hirviömäiseltä tai ehkä humanoidilta tai joltain epätodelliselta oletteko te tulleet tuomaan tuomion ihmisten ylle?

    motiivini ovat kehittyneet yksinomaan voimakkaasta
    sisäisestä tarpeestani SÄILYTTÄÄ oikeudellisuus ja
    kaikki siihen liittyvät -inhimillisin varauksin-
    järjestyksen rippeet (edes) joita kaltaisesi ilmeisen pelokas ihminen kaipaa turvakseen tällä kieltämättä petojen hallitsemalla Telluksellamme.

    En ole:
    Hirviö,
    humanoidi toiselta taivaankappaleelta (tietääkseni).
    Itse asiassa olen melko tavallinen
    ja
    rento suomalainen kundi.

    Ja:
    tämä
    keskustelu on nyt mielestäni näiltä osin käyty.

    Tässähän voisi jo alkaa syyttelemään ulkonäkörasismista johon en ainakaan itse ole sortunut.
    Hyvästi voimakas- ja heikompijärkisetkin
    sekä rumat ynnä helvetin nätitkin.

    siis ekaks et sä oot vaan taas joku vauhko ja hullu lisää täällä mut ihan järki jäbä täytyy sanoo

    Äänestä

  • mä luulin kirjoitti:

    siis ekaks et sä oot vaan taas joku vauhko ja hullu lisää täällä mut ihan järki jäbä täytyy sanoo

    oujjjeiiijejejejeeeejejeoujejejeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee oujeje.......ouuuujejeeeeejejeoujeje.
    ouuu ouuuuuuu je je oujeje.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Fafner kirjoitti:

Tämä on yksi harvoja kertoja kun pyydän mitään.
Nyt on pakko pyytää.
Jos osaatte ajatella älkää antako periksi.
Itse en anna periksi vääryydelle niin kauan kuin
henki kurkussa korisee.
Te jotka osaatte ajatella kertokaa ajatuksenne
välittämättä paskan vertaa roistojen uhosta.
Kertokaa totuus kokemuksistanne rehellisesti,
mitään poistamatta tai kainostelematta.
Tämä on meidän maamme
-ei KENENKÄÄN muun.
Me täällä ylläpidämme ajatuksen vapautta ja ihmisoikeuksia.
On meidän tehtävämme taistella sen puolesta
että rikolliset ainekset eivät saavutuksiamme tuhoa.
Rakastakaamme ainoaa isänmaatamme ja älkäämme koskaan luovuttako sitä käsiin jotka turmelevat sen, lopullisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu