Ekunomisti

”Valtion säästämisaste on myös Suomessa kulkenut perinteisesti vastakkaiseen suuntaan suhdannevaihteluiden kanssa, kuten on selvästi käynyt myös vuoden 2023 taantumassa. Poikkeuksellisen voimakkaan velan takaisinmaksun ja säästämisen taustalla on eittämättä korkojen nousun ja maailmantilanteen aiheuttaman varovaisuuden kaltaisia selittäjiä, mutta kirjallisuudenkin perusteella sopeutustarvetta on voinut lisätä myös se, että valtion velkaantuminen oli taantuman alkaessa historiallisen suurta”

Itse uutisessa "Valtio" oli laitettu "Kotitalous". No, kotitalouksien vaihtoehdot ovat monesti melko vähäiset. On mentävä vähimmän pahan periaatteella. Vatio toimii kuten valtio toimii, mikään ei ole omaa vaan muilta lainassa, joten pahoja on valittavissa enemmän.

Valtion velkaantuminen muun kuin investoinnin takia pitäisi olla lähtökohtaisesti kielletty. Taantumassa valtion tehtävä olisi investointi ja impaktin pienentäminen. Ei yrittää vivuttaa vanhaa velkaa uuteen, ja tehdä kokoajan "damagekontrollia", koska uusi velka menee aiemman velan korkoihin. Peli siis kokolailla menetetty.

Ja koskien kotitalouksia, jos ei syntynyt hopealusikka suussa, velanotto ennemin tai myöhemmin on melkolailla väistämätöntä. Tai monilta puuttuu taito olla velkaantumatta, näinkin sen voi sanoa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei missään nimessä Valtion omaisuutta enää Yksityisten käsiin, sillä silloin se vasta perikato koittaa , tosin suomi on jo sillä tiellä.

Tanska , Norja , Ruotsi ja jopa ISLANTIKIN ovat kyenneet hoitamaan asiat aivan toisella tapaa.

Laitan tähän Suomi-Porrrrvarin tavan toimia, esimerkiksi:
_______________________________________________________________

Metsäyhtiö UPM:n Suomeen maksama varsinainen yhteisövero oli vuonna 2024 noin 85 miljoonaa euroa ja vuonna 2025 maksetut yhteisöverot noin 97 miljoonaa euroa. Vuoden 2024 liikevaihdon (10 339 milj. €) suhteen yhteisöveron osuus oli noin 0,82 %, ja vastaavasti vuoden 2025 liikevaihdon (9 656 milj. €) suhteen noin 1,00 %
paljonko tuli voittoja ko. vuonna?

huomaa, vain 1 (YKSI) prosentti valtaisasta (10 MRD liikevaihdosta) veroiksi valtiolle. Ei ihme, että maa on KONKURSSISSA

t. haans.sea

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

”Valtion säästämisaste on myös Suomessa kulkenut perinteisesti vastakkaiseen suuntaan suhdannevaihteluiden kanssa, kuten on selvästi käynyt myös vuoden 2023 taantumassa. Poikkeuksellisen voimakkaan velan takaisinmaksun ja säästämisen taustalla on eittämättä korkojen nousun ja maailmantilanteen aiheuttaman varovaisuuden kaltaisia selittäjiä, mutta kirjallisuudenkin perusteella sopeutustarvetta on voinut lisätä myös se, että valtion velkaantuminen oli taantuman alkaessa historiallisen suurta”

Itse uutisessa "Valtio" oli laitettu "Kotitalous". No, kotitalouksien vaihtoehdot ovat monesti melko vähäiset. On mentävä vähimmän pahan periaatteella. Vatio toimii kuten valtio toimii, mikään ei ole omaa vaan muilta lainassa, joten pahoja on valittavissa enemmän.

Valtion velkaantuminen muun kuin investoinnin takia pitäisi olla lähtökohtaisesti kielletty. Taantumassa valtion tehtävä olisi investointi ja impaktin pienentäminen. Ei yrittää vivuttaa vanhaa velkaa uuteen, ja tehdä kokoajan "damagekontrollia", koska uusi velka menee aiemman velan korkoihin. Peli siis kokolailla menetetty.

Ja koskien kotitalouksia, jos ei syntynyt hopealusikka suussa, velanotto ennemin tai myöhemmin on melkolailla väistämätöntä. Tai monilta puuttuu taito olla velkaantumatta, näinkin sen voi sanoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu