Yksi esimerkki feminismin saamasta arvostuksesta on, että Kuopion keskustassa sijaitseva Minna Canthin talo Kanttila on 50 vuotta anellut turhaan peruskorjausrahoja. Kuopion kaupungin mukaan sille paikalle sopisi jokin oikeasti tasa-arvoa edistävä moderni liikekeskus, jossa naiset saisivat meikattuina edustaa
Minna Canthin talo anellut peruskorjausrahoja
Anonyymi-ap
13113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Feministit korjaavat tuollaisen pikku talon talkoilla ihan itse. Kyllä feministi osaa.
Ihan yhtä hyvin osaa kuin mikä vaan mies. 😂
Tietysti osaa, mutta jostain syystä ei vain tee. Miksi?
Minna Canth ei koskaan määritellyt itseään feministiksi. Ei siis ole perustetta pitää häntä feministinä. Tasa-arvotyötä hän kyllä teki ja käsitteli erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia esimerkiksi kirjallisessa tuotannossaan. Feministit etsivät tähtiä, joiden avulla voi propagoida feminististä ideologiaa, mutta tällainen "kulttuurillinen omiminen" on tuomittavaa. On pyrittävä ymmärtämään historiallisia ihmisiä heidän omassa kulttuurillisessa ja ajallisessa kontekstissaan.
Minna ei tuolla enää asustele, vaan omistaja on aatteellinen järjestö.
Tämä on huvittava ilmiö näin feministinkin näkökulmasta. 😄 Menneisyyden naispuoliset vaikuttajat usein luokitellaan jälkikätisesti feministeiksi vaikka he olisivat olleet oman aikansa fanaattisia feminismin vastustajia. Feminismi joka ajaa yksilöiden oikeutta itsemäärittelyyn joidenkin toimijoiden osalta marssii menneisyyden vaikuttajanaisten itsemäärittelyoikeuden yli ja omii heidät osaksi feminististä liikettä.
Jos pyydät tekoälyä luettelemaan erityisesti oikeistolaisempia tai konservatiivisia feministejä sinne tulee ensimmäisenä sellaisia nimiä kuin Phyllis Schalfly, Margaret Thatcher ja Ayn Rand vaikka he olivat aikansa äänekkäimpiä sen aikaisen feminismin vastustajia. Ayn Rand luokitteli itsensä miessovinistiksi. Schalfly vastusti oman aikansa feministien pyrkimyksiä tuhota sikäläinen kotiäitikulttuuri. Margaret Thatcheria pidetään poikkeuksetta feministinä vaikka hän ei sellaiseksi itseään luokitellut.
Tälle määrittelylle on selvä syy: nuo naiset toteuttivat omalla elämällään käytännössä juuri sitä mihin feminismi on aina pyrkinyt. He olivat varsinkin ottaen huomioon aikakauden jossa he elivät, itsenäisiä, autonomisia, riippumattomia naisia jotka tekivät itsenäisiä elämänvalintoja. He eivät eläneet kenenkään takataskussa edes silloin kun valinta oli kotiäitiys.
Kaikki heistä oli kuitenkin jo lähtökohtaisesti suhteellisen etuoikeutetuissa asemissa. Toisin sanoen heidän olosuhteensa olivat mahdollistaneet itsenäiset elämänvalinnat. Yhtä Schalflya kohden oli aika monta vastentahtoista kotiäitiä. Thatcher tuli keskiluokkaisesta perheestä ja hänen isänsä oli Granthamin pormestari. Vaikka Rand kasvoi kommunistisessa maassa hänen perheensä oli varakas ja varmasti älyllistä pääomaa tuli ihan kodinperintönäkin.
Kun oma elämä on mallillaan on helppo huudella.
Kun näiden vaikuttajanaisten feminismi- kritiikkiin tutustuu he itse asiassa yleensä kritisoivat jälleen kerran poliittista vasemmistolaisuutta ja sosialismia.
Miesviha oli Minnalle tuttua, joten kyllä häntä voi feministiksi kutsua.
Minna Canth kuului omana aikanaan korkeasti koulutettuun eliittiin. Samaan aikaan suurin osa kansasta - niin miehistä kuin naisistakin - eli vailla mahdollisuuksia minkäänlaiseen korkeampaan koulutukseen ja sen tuomiin etuoikeuksiin.
Tiedetään.
Mitä siitä?
Kaikki tietävät tämän jo. Mitä siitä?
Mistä on tullut käsitys että feminismi väittäisi kaikkien maailman ongelmien liittyvän jotenkin sukupuolten väliseen tasa- arvoon tai ettei muut, kuten sosioekonomiseen asemaan liittyvät ongelmat, olisi koskaan vaikuttaneet miehiin?
Se että naisasialiike luonnollisesti keskittyy naisia koskeviin asioihin ei ole sama kuin että kiistetään kaikkien muiden ongelmien olemassaolo, tai ettei miehet koskaan ole kärsineet mistään ongelmista. Nykyisinhän feministit keskittyvät aivan liikaa kaikkeen muuhun kuin naisia koskeviin asioihin. Koko ajan mietitään vääränlaista "miehenmallia" kun feministinä voisi pohtia sitä naisen mallia. Wokettajat ovat harhailleet jo kokonaan toiselle galaksille eivätkä muista edes että naisia on olemassa.
Kaksi kertaa vastattu tähän ja aina viesti poistuu eikä pyynnöistä huolimatta palauteta. S24.fi palstoilla keskusteluyritykset on kuin juoksuhiekassa tarpomista.
Hän on merkittävä hahmo suomalaisessa kultturihistoriassa, oli hänen taustansa mikä vaan. Mieluummin tuen maksamillani veroilla esimerkiksi tuon talon kunnostamista kuin jotain UN Womenin kaltaista epämääräistä järjestöä.
Komea talohan se on ja haluavat kunnostaa sen epämääräiseen "taiteelliseen toimintaan".
Sitten kunnostettuna se vasta alkaakin maksaa.