Jos Espoo kiinnostaa paikkakuntana, niin tällä palstalla aiheina näköjään vain suvivirsi ja uskonto. Puuttuuko espoolaista näkemys omasta alueestaan ja kaupungistaan, vai uskallus ottaa kantaa niin positiivisessa kuin negatiivisessakin mielessä kaupunkiimme, jonne muuttaminen saattaisi kiinnostaa muualta Suomesta kotoisin oleviakin, etenkin lapsiperheitä?
Ei hakemallakaan löydy mitään kiinnostavia asioita keskusteluiden sisällössä äkkiä vilkaistaessa.
Muodostuu käsitys paikalleen suomalaisista jumittuneista ihmisistä, jotka jankkaavat samaa aihetta päivät pääksytysten löytämättä ulospääsyä ajatuksistaan.
Timo Airaksisen sanoin:
”Olen aina ollut kiinnostunut omituisuuksista ja perversioista, yhtä hyvin tieteessä kuin seksissäkin, ja mitä muuta uskonto on kuin ajattelun, halun ja tunteen perversio.”
Aihealueissa paikkakunnat
4
<50
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Samaa olen ihmetellyt. Kuinka monta eri aloitusta täytyy Suvivirrestä tehdä?
- Anonyymi00003
Toisaalta,jos on aiheesta Espoossa kiinnostunut tuskin jaksaa jumittunutta ketjua kelata, varsinkin kun syksy on jo aluillaan. Siispä aihealueista voi etsiä hakusanalla "Suvivirsi" josko löytyisi uskontoon, kirkkoon, koulun traditioihin tms. tai virsiin liittyvää.
- Anonyymi00002
Espoo on eriarvoisuuden karkein esimerkki suomessa. Olen todella iloinen että aikoinaan muutin sieltä pois pienenpään kaupunkiin, jossa ihmiset ovat pääosassa ja saavat enemmän osallisuutta kaupungin hallintoon, kuin kokkareiden perseenreiässä.
- Anonyymi00004
Espoon ongelmat hyvin tiivistittettynä. Kiitos!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591521- 261154
- 821002
- 41823
- 65816
- 92744
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13720Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19705- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �142605- 4602
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19536
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523- 41518
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t71493Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477