Kyllä, koulu- ja päiväkotipäiviin liitettävät ev.-lut. kirkon uskonnolliset tilaisuudet voitaisiin siirtää vapaa-ajan ja kodin kasvatusvastuun puolelle. Näin lapsia ei enää tarvitse jakaa kirkolliseen ohjelmaan osallistuviin ja rinnakkaiseen, sitouttamattomaan ohjelmaan osallistuviin.
”Uskonnollinen, katsomuksellinen ja puoluepoliittinen sitouttamattomuus” on opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden linjaus. Se ohjaa kaikille yhteisen toiminnan kehittämiseen.
Kirkon tutkimuskeskus ja toiveista huolimatta Nuorisobarometrikaan eivät ole kyselleet kirkon koulujumalanpalvelusten suosiota. Suvivirren suosiota on sen sijaan aina uudestaan haluttu kysyä, vaikka noin 80 prosentin kannatus ei ole ollut uhattuna.
Kuitenkin Kirkon tutkimuksen Gallup Ecclesiasticassa kysyttiin pari vuotta sitten uskonnollisten päivänavausten kannatusta. Koko väestöstä enää alle puolet piti niitä hyvinä, ja kouluikäisten lasten vanhempien ikäryhmissä, 30- ja 40-vuotiassa noiden päivänavausten kannatus oli alle neljäsosan.
Uskonnollisten päivänavausten suosion laskusta voisi päätellä, että koulujumalanpalvelusten liittäminen koulupäivään ei sekään nauti enää mitään suuren suurta suosiota.
Hyvät rehtorit ja päiväkodin johtajat, tarjolla on kaikille helpotuksen huokaus, kun päätätte jättää seurakuntien uskonnolliset tilaisuudet koulu- ja päiväkotipäivien ulkopuolelle, kodin kasvatusvastuun piiriin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämän toteutuminen vahvistaa kaikkien katsomusvapautta, vähentää uskonnollista härintää ja osaltaan lisää myös kirkosta eroamista.
Tuo aloitus sopisi melkein sellaisenaan lehtien mielipidepalstoille. Lähetäpä ap se muutamalle lehdelle, mitään siinä ei häviä.
Olen sen tehnyt. HS sanoi, että ei nyt avaa tästä keskustelua. Satakunnan Kansa, Kaleva ja Turun Sanomat ei muuten vaan julkaissut.
Keski-Uusimaa julkaisi.
Valtuutan sinut, arvoisa lukija, lähettämään tuon kirjoituksen vaikka alueesi lehdille - tai hieman modifioimasi version. Joukkoistetaan tätäkin.
Hyvää aktiivisuutta, kiitos!