Tää on kyllä aivan käsittämättömän hauska palsta :) Kerronpa minäki yhden jutun:
Oltiin kavereiden kanssa yks perjantai-ilta piknikillä. Eiköhän siihen kohta saapunu pari uskovaista meidän seuraks, olivat saapunu kaupunkiin oikeen joukolla käännyttämään porukkaa. Noh, mikäs siinä, alettiin toki jutteleen. Siinähän äijiltä tuli sitten kovin koskettavat elämäntarinat, jotka luonnollisesti päätyivät Jumalan löytämiseen ja sisäiseen rauhaan. Sillä lailla, good for you, mutta annahan kun koitin selittää omaa elämännäkemystäni. Onhan se tosi hieno juttu, jos joku saa elämälleen tarkoituksen ja onnellisen olotilan jumalasta/jumalista. Tai vaikka metsän pienistä tontuista tai Marsin salaisista asukeista. Mikä jottei. Jos ei kellekään muulle aiheuta harmia uskomuksineen, niin tottakai ihminen saa uskoa ihan mihin huvittaa. Mutta kun minä yritin selittää, että en usko jumaliin tms enkä koe siis mitään sisäistä tarvetta uskoakkaan (ja että opiskelen luonnontieteitä yliopistossa), niin vastaus oli että voithan sinä silti rukoilla, kun tuntuu pahalta. Herrijee! Miksei ollu aiemmin tuota tullu mieleen? Heh.. No kyllä pojat siinä sit kohta hokas että ehkä kandeis jatkaa matkaa..
Ei ollut sitten tarkoitus loukata ketään, joten älkää vetäkö hernettä nenään. Hauskaa kesää kaikille!
Oltiin kavereiden kanssa yks perjantai-ilta piknikillä. Eiköhän siihen kohta saapunu pari uskovaista meidän seuraks, olivat saapunu kaupunkiin oikeen joukolla käännyttämään porukkaa. Noh, mikäs siinä, alettiin toki jutteleen. Siinähän äijiltä tuli sitten kovin koskettavat elämäntarinat, jotka luonnollisesti päätyivät Jumalan löytämiseen ja sisäiseen rauhaan. Sillä lailla, good for you, mutta annahan kun koitin selittää omaa elämännäkemystäni. Onhan se tosi hieno juttu, jos joku saa elämälleen tarkoituksen ja onnellisen olotilan jumalasta/jumalista. Tai vaikka metsän pienistä tontuista tai Marsin salaisista asukeista. Mikä jottei. Jos ei kellekään muulle aiheuta harmia uskomuksineen, niin tottakai ihminen saa uskoa ihan mihin huvittaa. Mutta kun minä yritin selittää, että en usko jumaliin tms enkä koe siis mitään sisäistä tarvetta uskoakkaan (ja että opiskelen luonnontieteitä yliopistossa), niin vastaus oli että voithan sinä silti rukoilla, kun tuntuu pahalta. Herrijee! Miksei ollu aiemmin tuota tullu mieleen? Heh.. No kyllä pojat siinä sit kohta hokas että ehkä kandeis jatkaa matkaa..
Ei ollut sitten tarkoitus loukata ketään, joten älkää vetäkö hernettä nenään. Hauskaa kesää kaikille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jehovat on kaikista hauskimpia. Tovin kun niille juttelee niin ne lykkää kirjan käteen ja lähtee kiireen vilkkaan muita käännyttämään.
joskus vuonna nolla, samaisena viikonpäivänä, sanotaanpa vaikka tiistaisin kello 17, ollessani työpäivän jälkeisessä suihkussa, tapahtui muutaman kerran seuraavaa:
Ovikello soi. Menin avaamaan kesken suihkun, pyyhe lantiolla. Oven takan seisoo kaksi parikymppistä, hyvännäköistä naista. Jehovia.
Niin kävi pari-kolme kertaa ja toki he tilanteen nähtyään vetäytyivät: "Tullaan sitten toiste"
Eräänä tiistai-iltapäivänä ovikello soi, kävelen suihkusta oven taakse, tälläkertaa en heti avaa, vaan kuuntelen. Kaksi Jehovatyttöä keskustelee keskenään hiukan kainosti hihitellen, "täällä asuu se kiva ja hyvännäköinen poika, päästäänköhän tänään sisälle."
En avannut.
Nykyisellä elämänkokemuksellani olisin avannut ja tehnyt tytöille heidän elämänsä parhaat palvelukset, opettanut kaksi asiaa, uskistumisesta paranemisen ja seksistä nauttisen varpaankynnet irroittavalla, räjähtävällä tavalla.
on jotain aivan omaa luokkaansa.Olit varmaan no.1
ainekirjoituksessa kansakoulussa?
Uskis voisi olla vielä iloisempi, itsevarmempi ja vapaampi kunhan paranee uskostaan.
Luopuu tuosta huumeesta, elää selvin päin.
Toisaalta, voihan olla niinkin että "sekakäyttäjän", moniongelmaisen elämänlaadun kannalta uskistuminen on parasta mitä kaiffarille on tapahtunut.
Lääkkeen ideanahan on että hyödyt ovat haittoja suurempia.
Se on kyllä ihme juttu, että uskisten jutut kulkee usein just tyyliin: "käytin alkoholia ja meni huonosti ja jne. ja sitten löyty jeesus ja kaikki on taas hyvin."
Mietin joskus, että eikö siitä voi ottaa kunnian ihan itselleen, että on päässy eteenpäin elämässä. Siis jos ajattelee, että jumalan antoi tämän minulle, niin tavallaanhan tulee vain riippuvaiseksi uskon "huumaavasta vaikutuksesta" ja alkaa luulla, ettei elämä muuten suju jos ei rukoile yms. Siis käy niin kuin "oikeissa huumeissa" siis heroiinit yms. että elämä alkaa pyöriä sen huumeen ympärillä ja alkaa ajtella että tätä on vain saatava lisää.
Itse pysyn mieluiten irti huumeista ja korkkaan kylmän oluen.
Että mietit asiaa. Moni uskon kautta kuiville päässyt on alkanut elämään aivan tavallista elämää ja perustanut mm. perheen. Mikä ei aikasemmin päihde-ja kenties vankilaelämän takia ollut mahdollista. Monille usko ei ole riippuvuutta, vaan seurakunnan toimintaa osallistumista, maltillisesti.
Mutta kyllä myös muunlaisten hoitojen kautta pääsee kuiville. Yksin on huumeista vaikea päästä eroon. Niitäkin on, mutta hyvin harvoja.
Tässä yksi kertomus, esitetty Poliisi Tv:ssä:
Rikoskierteestä voi selvitä
Kun Kyösti oli 6-vuotias pikkupoika, alkoholisoitunut isä viilteli äidin henkihieveriin leipäveitsellä. Oli jouluaatto. Kyösti ja pikkusisko viettivät lopun joulun piilossa naapuritalon pyörävarastossa.
Kyösti Erkinkorpi joutui vankilaan ensimmäisen kerran 15-vuotiaana. Alkoi rikoskierre, jolle ei loppua näkynyt. Kyösti yritti jopa tappaa vankilan vartiopäällikön. Sellitoveri Pena hirtti itsensä Kyöstin silmien alla, mutta sekään ei pysäyttänyt yhtä Suomen vankiloiden pelätyintä rikollista. Mies vain kauppasi huumeita vankilassa ja suunnitteli uusia rikoksia.
Eräältä tuomiolta vapauduttuaan Kyösti suunnisti Ruotsiin ja teki lahden takana rynnäkköryöstöjä useiden vuosien ajan. Paatunut konna nukkui pumppuhaulikko takin alla ja pistooli kädessä. Hengenlähtö oli hiuskarvan varassa, kun hän sumeilematta huijasi turkkilaisia huumausainekaupassa.
Lopulta eräs vanha uskovainen mies iski hänen käteensä puistonpenkillä lentolehtisen, juuri kun Kyösti kaikkeen väkivaltaan ja huumeisiin kyllästyneenä aikoi ampua itseään pistoolilla ohimoon.
Vuonna 1979 alkoi Kyöstin toinen elämä. Hän tapasi postivirkailija Kaisan ja meni naimisiin. Kyösti palasi Suomeen ja meni tapaamaan vankeinhoidon ylijohtajaa K.J. Långia. K.J. innostui ja myönsi Kyöstille passin, jolla pääsi kaikkiin Suomen vankiloihin kertomaan, että pahimmastakin vankilakierteestä voi selvitä; joko uskon, vihaisen vaimon tai AA:n avulla.
Innokkaan vankilalähetin tehtäväkenttä laajeni ulkomaisiin, erityisesti Venäjän vankilarysiin. Oman tarinansa lisäksi Kyösti vie joka kerta mukana myös humanitääristä apua, ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.
Vankilapastori pohtii sovituksen mahdollisuutta
Vankilassa työskentelevät papit joutuvat jatkuvasti pohtimaan työssään rikoksen, rangaistuksen ja sovituksen merkitystä. He kaitsevat yhteiskunnan mustimpia lampaita, kaikista syrjäytyneimpiä kansalaisia. Yli 20 vuotta vankilapastorina työskennellyt Markku Yli-Mäyry ei kuitenkaan usko, että kukaan on toivoton tapaus. Paatuneimmallakin on mahdollisuus parantua. Yli-Mäyry, jos kuka, tietää mistä puhuu. Hän on tavannut työssänsä murhamiehiä ja -naisia useita kymmeniä.
Rankkojen rikosten tekijöillä on pohjaton tarve puhua teoistaan pikkutarkasti ja se asettaakin sielunhoidolle omat vaatimuksensa. Vankilapastorin pitää kestää kovaakin puhetta ja pystyä myös käsittelemään kuulemiaan asioita. Muuten alkaa voimaan itse pahoin ja silloin toisten auttaminen on mahdotonta.
Pastori Yli-Mäyryn mukaan moni elinkautisvanki hyväksyy rangaistuksensa ja osa toivoisi jopa vieläkin kovempaa tuomiota, koska syyllisyys on niin valtava. Tuomion jälkeen pitäisi pystyä aloittamaan elämä niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Se ei kuitenkaan aina ole vangista itsestään kiinni. Paljon riippuu siitä, mihin vanki palaa ja onko siviiliin menoa valmisteltu? Asunto ja työpaikka ovat myös tärkeitä asioita.
Sovitukseen on mahdollisuus, jos on tullut sinuiksi itsensä ja tekemiensä tekojen kanssa. Sitä asiaa pitää pystyä työstämään vankilassa oloaikana.
Ohjelma nähtiin 24. maaliskuuta 2005
Lisää linkkejä ko. hemmoon. Tutustu, on nimittäin aikamoinen äijä ollut 70-luvulla... Ja on vieläkin.
http://www.sopu-savo.fi/seutu/erkinkorpi.htm
uskikset mielellään näkevät että elämänsä rikollisuuden, huumeiden tms. parissa viettäneet ja uskoon tulleet ovat osoitus uskonnon hyvistä puolista, tai jopa ns. jumalan johdatuksesta.
Taitaa kuitenkin olla niin että ne joilla on taipumusta uskonnollisuuteen, on myös taipumusta rikollisuuteen ja päihteiden käyttöön.
Sama aivojen toimintahäiriö altistaa uskistumiselle, huumeille tai rikollisuuteen.
On vain sattumaa, mihin homma kääntyy ja koska ja miten.
hämmästelyn paikka miten yhtääkkiä loppuu rikollisen tie. Teki mitä teki niin silti.
Nuo tarinat aina pysäyttää miettimään.
Kiitos Herralle Kaikesta ja parasta Miten musta lammas valkenee.
sinä ns valitset omasi tien vai?
Eli Sinäkin voi milloin TAHANSA tulla hulluksi ja sinut pitää tappaa kuin raivotautisen elukan.
Eli sanoit mitä tahansa olet tuominut itsesi kuolemaan?