Mikään ei tunnu miltään.

Tässä vanhuudessa on outo puoli se että tunteet häviävät.
Ei ole oikein iloinen eikä surullinen.
Rakkaan omaisen poismeno liikutti hieman.
Muuten en osaa liikuttua edes lasten hädästä joka tuntuu olevan vakio
itkun aihe empaattisimmilla.

Katselen itseäni ja muita kylmin silmin kuitenkaan olematta epäystävällinen.
Osaan keskustella ja ottaa osaa, auttamaankin pystyn ja olen auttanut paljon.

Mutta vähitellen ilman tunteita. Minulle on aivan sama miten arvokasta apu on ollut tai onko se mennyt hukkaan.
Niin se vaan sitten on.

Oma terveys on vähitellen lähentymässä normaalia vanhuuden vaivaisuutta.
Mutta sehän on luonnollista.

Kaikki on vain tapahtumia ajassa josta itse lähdemme jossain vaiheessa pois.
1<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

https://keskustelu.suomi24.fi/t/19517128/elamme-tietokonesimulaatiossa--virtuaalitodellisuudessa

Psyykkinen kipu pakottaa pysähtymään, tarkastelemaan omia prioriteetteja uudelleen ja luopumaan tuhoisista käyttäytymismalleista. Se voi saada ihmisen poistumaan myrkyllisestä ympäristöstä tai vaihtamaan haitallisen työn ja siten pelastaa hänen hienovaraisen olemuksensa rappeutumiselta aivan samalla tavoin kuin palovamma suojelee fyysistä kehoa. Tämä periaate saa hämmästyttävän tarkan ja havainnollisen vastineen myös nykyajan lääketieteessä. Lääkärit kuvaavat harvinaista geneettistä poikkeavuutta, jossa lapsi syntyy täysin ilman kivuntuntoa. Valmistautumattomalle mielelle tällainen tila saattaa vaikuttaa todelliselta taivaan lahjalta, mutta käytännössä se voi johtaa fysiologiseen katastrofiin. Ilman perustavanlaatuisia varoitussignaaleja vammoista tällaiset ihmiset saavat vakavia palovammoja kuumasta vedestä, kuluttavat niveliään kävellessään ja murtavat luitaan yksinkertaisesti siksi, ettei heidän hermostonsa ilmoita luustoon kohdistuvan kuormituksen ylittävän turvallisia rajoja. Biologinen elimistö, jossa kipureseptorit eivät toimi, on tuomittu erittäin nopeaan vaurioitumiseen, koska se ei kykene tunnistamaan uhkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tässä vanhuudessa on outo puoli se että tunteet häviävät.
Ei ole oikein iloinen eikä surullinen.
Rakkaan omaisen poismeno liikutti hieman.
Muuten en osaa liikuttua edes lasten hädästä joka tuntuu olevan vakio
itkun aihe empaattisimmilla.

Katselen itseäni ja muita kylmin silmin kuitenkaan olematta epäystävällinen.
Osaan keskustella ja ottaa osaa, auttamaankin pystyn ja olen auttanut paljon.

Mutta vähitellen ilman tunteita. Minulle on aivan sama miten arvokasta apu on ollut tai onko se mennyt hukkaan.
Niin se vaan sitten on.

Oma terveys on vähitellen lähentymässä normaalia vanhuuden vaivaisuutta.
Mutta sehän on luonnollista.

Kaikki on vain tapahtumia ajassa josta itse lähdemme jossain vaiheessa pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu