Rottakammoa poteva naapurini soitti ja pyysi minua pyydystämään kellaritiloihin majoittuneen jyrsijän. Luonnollisesti allekirjoittanut suostui auttamaan hentoa naista näin vaarallisessa operaatiossa. Tapahtumien kulku oli jokseenkin seuraavanlainen:
1. Poltimme pihalla rohkaisua antavat savukkeet.
2. Pukeuduin naapurin toivomuksesta turvakenkiin ja kumikäsineisiin. Toivomuslistalla olleeseen haarniskaan en suostunut sonnustautumaan.
3. Hiivin sydän pamppaillen kellariin aseistautuneena lattiaharjalla ja muovipussilla. Aikomukseni oli houkutella rotta muovipussiin ja odottaa niin kauan, että siltä loppuu happi. Lattiaharjaa oli tarkoitus käyttää hätämerkin antamiseen mikäli rotta olisi saanut ajettua allekirjoittaneen nurkkaan. Tällöin naapuri olisi soittanut poliisille.
4. Paikansin rotan.
5. Jouduin paniikkiin, vedin muovipussin päähäni ja huidoin harjalla kellarin ikkunan rikki.
6. Oudosta käytöksestäni hämmentynyt rotta yritti sännätä rikkoutuneesta ikkunasta ulos mutta teloi itsensä lasinsirpaleeseen ja menehtyi verenhukkaan.
7. Naapurin hälyttämä poliisipartio poisti muovipussin päästäni ja antoi sakot kotirauhan rikkomisesta sekä eläinrääkkäyksestä.
8. Join puoli litraa kahvia jonka jälkeen palasin tietokoneen ääreen kirjoittamaan vahvasti liioiteltua sankaritarinaa tekosistani.
Että sellainen iltapuhde...

Vastaukset 7
Vanhimmat
Tässä mallia rotan pyydystämiseen muillekin
rotan vaivaamille!
Allekirjoittaneelta jäi kyllä syömättä, niin rotta kuin lääkkeetkin...
saatat vielä saada osastolta, jos pidät kiirettä!
No liikettä, ennenkuin Potilas ahmii kaikki!
Olen kuullut että Potilas saattaa olla ruokaillessaan aggressiivinen ja puolustaa valtaamaansa tabuesiintymää raivokkaasti, etsin siis ehjän muovipussin poliisin repimän tilalle ja vedän sen päähäni ensi yöksi. Eiköhän se rauhoita parin tunnin sisällä ihan tarpeeksi.
jos kaikki tekisivät noin, miten käy lääketeollisuuden?
Etkö tunne vastuuta kansantaloudesta?
Kävisikö päinsä, että nukun tämän yön muovipussi päässä ja otan huomenna sitten tupla-annoksen tabuja? Näin kansantalous ei romahda ja lääketeollisuuskin saa omansa.
Nyt vetäydyn sänkyyn katselemaan rottapainajaisia, toivotan hyvät yöt!
ennen kuin hampaat on pesty!