puolustuspuhe

Työssäolijat valittavat sitä kuinka sosiaalipummit vievät heidän rahansa verojen muodossa.
Oletetaanpa, että jos sosiaalimenot nollattaisiin ja näin työssäolevien käteen jäisi enemmän. ok, he toki pystyisivät kuluttamaan enemmän, mutta entä he , joilta menee tulot? nämä tulottomat joko kuolevat tai joutuvat muuttamaan ulkomaille, jolloin heidän kulutuksensa on poissa yhteiskunnasta.
kun näinkin suuri osa yhteiskunnan rahankierrosta häviää, se tarkoittaa siis kulutuksen vähenemistä ja sitä myöten työttömyyden kasvua, jolloin jälleen turhat ihmiset joko kuolevat tai joutuvat muuttamaan ulkomaille ja syöksykierre on valmis.
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Pummiksi ei kannata ilmoittautua, koska maan lait ja - koko itsenäisyyden ajan - järjestys on ollut tämä, että on korkeat verot ja paljon rajoituksia elinkeinon harjoittamiselle, niin silloin on selvää, että osa väestöstä on saajan puolella.

Ja mitenkäs ne sosialistit olisivat valtaa saaneet ja vallassa pysyneetkään, ellei tarvitsijoita olisi?

Keskiarvon alapuolella ollaan saamapuolella.

Äänestä

Toki on rehellisiä pummeja, väliinputoajia ja muita, jotka toki ansaitsevat toimeentulotuen. Ei sitä heiltä kukaan haluaisikaan poistaa! Mutta niin moni on maailmassa huijari...

Eli kitinä johtu siitä, että siellä pummien joukossa on niitä pummeja, joiden ei tosiaankaan pitäisi siellä olla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sossupummi kirjoitti:

Työssäolijat valittavat sitä kuinka sosiaalipummit vievät heidän rahansa verojen muodossa.
Oletetaanpa, että jos sosiaalimenot nollattaisiin ja näin työssäolevien käteen jäisi enemmän. ok, he toki pystyisivät kuluttamaan enemmän, mutta entä he , joilta menee tulot? nämä tulottomat joko kuolevat tai joutuvat muuttamaan ulkomaille, jolloin heidän kulutuksensa on poissa yhteiskunnasta.
kun näinkin suuri osa yhteiskunnan rahankierrosta häviää, se tarkoittaa siis kulutuksen vähenemistä ja sitä myöten työttömyyden kasvua, jolloin jälleen turhat ihmiset joko kuolevat tai joutuvat muuttamaan ulkomaille ja syöksykierre on valmis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu