PÄIVIlähetti Euroopan ihmisoikeusviirastoon

Anonyymi-ap

Valituksen Suomen valtiota vastaan. Tä ä hylkää 95% saamistaan valituksista eikä ota käsittelyyn. Nyt joku Usan lakimiesjuttu on tehnyt Päivin valituksen. Miten käy?

Päivi pääsee eduskuntaan?

77

178

    Vastaukset 77

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00002

      Onko tämä kansanedustajan tehtävä...!?

      • Anonyymi00030

        Nykyään kansanedustajien + ministerien tehtävä on huolehtia muusta maailmasta, ei "omista".
        Tähän voi lisätä tällaisen arkisen asian, kuin sähkö, joka on näillä leveysasteilla aika tärkeä.
        Herrat ja rouvat on vedonneet aina Pohjoismaihin, ei ole satanut tai on satanut liikaa. Eilen (torstaina) tuli sitten se uusi juttu. Nyt on Euroopassa ollut rutikuivaa. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset maksaa muun Euroopan elämän.
        Kuinkahan moni kuolee pakkaseen hyvinvointivaltio(🤣) Suomessa ensi talvena?

    • Anonyymi00003

      Ruotsissa on puolueilla paikallisiin valtiopäiviin 4%:n kannatusraja ettei ihan kaikki eturyhmät pääse asiaansa sinne ajamaan.
      Isomman puolueen kainalossa saa sitten kyllä julistaa jos he sen porukalla suovat.

      Miten olisi suomessakin tuo 4%: n rima ?

    • Anonyymi00004

      ArtoTTT

      Miten käy? niinkuin ennenkin, vihaajat pörrää Räsäsen ympärillä kuin mehiläiset.

      • Anonyymi00005

        Miksi kansanedustaja Päivi Räsäsen rikollista toimintaa ei saisi sinun mielestäsi tuoda esille?

      • Anonyymi00006

        Vai oikein vihaajat? Keitä sinä vihaat? Liberaaleja, seksuaallivährmmistöjä, ateisteja ja vihervassuja?

        Vihaat varmasti jos mustamaalaaminen, vääristely ja ilkeämielinen vinoilu on vihaa.

      • Anonyymi00007

        Keidekäs ympärillä Räsänen on pörrännyt vuosikymmenet? Ja sinäkin reilusti yli vuosikymmenen.

      • Päivi ei tyydy saamaansa tuomioon, vaikka eräs tuomari tuli eläkkeeltä häntä puolustamaan. Se on muuten ihan laitonta.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00006 kirjoitti:

        Vai oikein vihaajat? Keitä sinä vihaat? Liberaaleja, seksuaallivährmmistöjä, ateisteja ja vihervassuja?

        Vihaat varmasti jos mustamaalaaminen, vääristely ja ilkeämielinen vinoilu on vihaa.

        Millä muulla nimellä voisi nimetä tuomiota joka on verrannollinen vaikka Netanjahun saamaan syytökseen? Onko Suomessa Raamatun siteeraaminen verrattavissa kokonaisen kaupungin pommitukseen?

        Koska Suomihuoran antama syytös ja tuomio vertaa Raamatun siteeraamisen pommitukseen niin voipi olla että Raamatun antaja eli Jumala toimittaa suomihuoralle sen pommituksen reaalielämässä.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00047 kirjoitti:

        Millä muulla nimellä voisi nimetä tuomiota joka on verrannollinen vaikka Netanjahun saamaan syytökseen? Onko Suomessa Raamatun siteeraaminen verrattavissa kokonaisen kaupungin pommitukseen?

        Koska Suomihuoran antama syytös ja tuomio vertaa Raamatun siteeraamisen pommitukseen niin voipi olla että Raamatun antaja eli Jumala toimittaa suomihuoralle sen pommituksen reaalielämässä.

        Tuomio ei tullut Raamatun siteeraamisesta. Olette taas luoneet oman todellisuutenne, jotta on helpompi uhriutua.

    • Anonyymi00008

      Toivotaan nyt parasta, että Päivi saisi valituksensa Euroopan ihmisoikeusviraston käsittelyyn, sillä onhan hänen ihmisoikeuksiaan loukattu törkeällä tavalla. Toivottavasti pääsee myös eduskuntaa. Päivi on hyvä ja kokenut kansanedustaja, ollut monessa mukana ja ymmärtää asioiden päälle paljon paremmin kuin moni liberaali.

      • Anonyymi00009

        Ihan pieni korjaus: Euroopan ihmisoikeustuomioistuin. Se on se jonne tehdään valituksia. Kannattaa muistaa kun seuraavan kerran närkästyy törkeistä ihmisoikeusloukkauksista.

      • Anonyymi00010

        Ei ole loukattu, eikä oteta asiaa käsittelyyn. Räsänen sai tuomionsa leimattuaan homoseksuaalit julkisesti mielisairaiksi.

      • Anonyymi00011

        Todellakin. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tulisi ehdottomasti vaatia lainsäätäjiä muuttamaan lainsäädäntömme tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen sekä Raamatussa kerrotun lainsäädännön mukaiseksi kaikilta osin, myös rangaistusten.

      • Anonyymi00011 kirjoitti:

        Todellakin. Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tulisi ehdottomasti vaatia lainsäätäjiä muuttamaan lainsäädäntömme tuhansia vuosia sitten annettujen sanojen sekä Raamatussa kerrotun lainsäädännön mukaiseksi kaikilta osin, myös rangaistusten.

        Hyvä idea! Syntyisi uusi ammattikunta. Käteen sopivien kivien tuottajat ja myyjät. jotka saapuisivat tuomiopaikoille kun kivitystuomio kuoliaaksi pannaan täytäntöön. Työttömyyskin tätä kautta vähenisi.

        Varsinkin jos syntyisi myös ammattikivittäjiä, jotka kulkisivat paikasta paikkaan kivittämässä. Ammattikouluihin tulisi uusi linja ja jopa yliopistoissa tutkittaisiin asiaa. Oli kivittämisen professoreita ja apulaisprofessoreita.

      • Anonyymi00024

        Rikollinen;rei sen kummempaa ja vielä Jumalan ja Jeesuksen lapsi.Ihmettelen ettei Vatikaanin paavi ole nimittänyt Päiviä pyhimykseksi.Näitä on nämä uskovaiset.Ja samaa sontasakkia on konkarit;soseuta ja viherpiipertäjät..

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Rikollinen;rei sen kummempaa ja vielä Jumalan ja Jeesuksen lapsi.Ihmettelen ettei Vatikaanin paavi ole nimittänyt Päiviä pyhimykseksi.Näitä on nämä uskovaiset.Ja samaa sontasakkia on konkarit;soseuta ja viherpiipertäjät..

        Konkarit ja sossut

      • Anonyymi00032

        Eikö se ole rikos, jos homolepakkomitkäliet haukut? Koskeeko se vain tavallisia pulliaisia ja nuo kusipäät on tuoltakin lailta suojattu?
        Päivi Räsänen on lähinnä, sanoisinko nätisti, nyt vähän niinkun sairastunut. Eikö sinusta sen pitäisi hoitaa kansan asioita? Viime vuodet on keskittynyt omien asioidensa hoitoon ja käyttää siinä kansanedustajan asemaansa ja pönkittää sitäkin vielä ex-ministeriydellä.
        Siltä on totaalisesti mopo karannut käsistä.

      • Anonyymi00037

        Suomesta voisi heti lähettää tuomioistuimeen joukkokanteen, jossa olisi neljä (4) miljoona ihmistä valittamassa elinoloistaan, jotka tämä ja edellinen hallitus sekä EU:n maksajana olleet suomalaiset on laitettu kurjuuteen, köyhyyteen ja nälkään. Otettaisiinko vastaan tuolla? Ei. Mutta jos yksittäisen, päästään sairaan ihmisen valitus otettaisiin käsittelyyn, kertoo kaiken tuosta Natdi-EUsta.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ei ole loukattu, eikä oteta asiaa käsittelyyn. Räsänen sai tuomionsa leimattuaan homoseksuaalit julkisesti mielisairaiksi.

        Päivi ei koskaan sanonut homoseksuaaleja mielisairaaksi, ei edes sairaaksi.
        Vaan että se on synti Jumalan luomistyötä vastaan.
        Synti sana on hengellistä sanastoa, ja Jumala itse määrittelee sen mikä on syntiä, ei me ihmiset.

      • Anonyymi00049

        Päivi ei tyydy Jeesuksen sanaan "jos joku lyö sinua poskelle käännä hänelle toinenkin".
        Sen sijaan Päivä ja hänen muut eliittiuskovaiskaverit käskee rahvasta tekemään tuon sanan mukaan.

        Edelleen on epäselvää oliko Aarnio syyllinen, sillä hänen poistuttua huumekauppaa estämästä on huumeita päässyt Suomeen ennätysmääriä. Oliko poliisia vainoamaan ryhtynyt Päivi siis huumekaupan asialla??
        En muista yhtään asiaa jossa KD olisi ollut köyhän kansan auttaja.

      • Anonyymi00050
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Ei ole loukattu, eikä oteta asiaa käsittelyyn. Räsänen sai tuomionsa leimattuaan homoseksuaalit julkisesti mielisairaiksi.

        Valehtelu on mukavaa, saiko Päivi tuomionsa tuon valheen perusteella? Samaa "oikeutta" voitte sitten odottaa itsellenne, valheisiin perustuvaa "oikeutta".
        Ja sehän on nähty suomihuoran oikeuslaitoksessa että murhaajatkin saa paljousalennusta koska oikeus palvoo saatanaa.

        Kun saatte haluamanne pahuuden valtaan niin voipi olla että ne teidän rakkaat homot teloitetaan. Ja sitten muistatte että itse himoitsitte telottaa muita valheisiin perustuen.

    • Tuskin menee läpi. Kukaan ei ole kuollut eikä kukaan ole varastanut eikä kavaltanut. Räsänen sai mitättömän sakon, joten on ihme jos asia menee käsittelyyn.

      Niin ja Päivi Räsänen tuskin tulee valituksi. Näin siksi että hän on ollut kolmessa viimeisessä ek-vaaleissa viimeinen joka on päässyt läpi vaalipiiristään.

      Aikaisemmin Hämeestä on valittu 14 ehdokasta, nyt vain 13. Lisäksi KD:n kannatus on valunut koko ajan alaspäin. Viimeinen gallup lupaa kolme prosenttia.

      Siinä on tappiota 2023 vaaleista prosentin verran. Jos ja kun tuo kolme prosenttia todellistuu, niin silloin KD edustajamäärä putoaa kolmeen tai jopa kahteen.,

      • Tosin se vaihtoehto on että KD menee vaaliliittoon jokin pienpuolueen kanssa. Yrittäisi sitä kautta lisätä äänimääräänsä. Juuri tämän vuoksi jättänyt pari- kolme paikkaa listasta avoimeksi. Miten olisi liitto sinimustien tai Harkimon jengin kanssa?

      • Anonyymi00013
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Tosin se vaihtoehto on että KD menee vaaliliittoon jokin pienpuolueen kanssa. Yrittäisi sitä kautta lisätä äänimääräänsä. Juuri tämän vuoksi jättänyt pari- kolme paikkaa listasta avoimeksi. Miten olisi liitto sinimustien tai Harkimon jengin kanssa?

        Asutko sinä tällä palstalla, kun pistät nokkaisi JOKAISEEN kommenttiin?
        Hanki elämä.

      • Anonyymi00014
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Asutko sinä tällä palstalla, kun pistät nokkaisi JOKAISEEN kommenttiin?
        Hanki elämä.

        "JOKAISEEN kommenttiin"

        Älä liioittele.

      • Anonyymi00015
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Asutko sinä tällä palstalla, kun pistät nokkaisi JOKAISEEN kommenttiin?
        Hanki elämä.

        Ja sinä näytät itse asuvan tällä palstalla kun sinä ehdit käymään läpi jokaisen kommentin. :D

        Ehkä sinä olet se jonka kannattaisi hänkkia se elämä. ;)

      • Anonyymi00016

        Päivi eduskuntaan pörräämään!

      • Anonyymi00017

        Räsänenkö KD:n edustajaksi, vaikka nousi Jumalan säätämystä vastaan, eikä usko enää Jumalan Sanaan?

        Room. 13
        1 Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.
        2 Sentähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion.

      • Anonyymi00033

        Alkaa Riksussa Räsäskän äänestäjistä poistuneet enin osa luonnollisesti.
        Näin, ei terveydenhuollon ammattilaisena, sanoisin, että näkyy pakkomielteinen oireilu.

    • Anonyymi00018

      Kyllä tämä koskettaa huomattavasti suurempaa joukkoa ihmisiä kuin Päivi Räsänen ja siksi tämä on syytä viedä ihmisoikeustuomioistuimeen tutkittavaksi. Päivin lailla samoin uskoo miljardeja ihmisiä kautta kristillisen maailman joten tämä ei ole mitenkään vähäpätöinen asia.
      Eihän Suomen evakelinen kirkkokaan ole muuttanut avioliittokäsitystään miksikään. Se sama mistä Päivi on puhunut on kirkossa edelleen voimassa. Jos jotkut papit toimivatkin toisin se on vastoin kirkon opetuksia.

      • Anonyymi00019

        Miljardien ihmisten koulutus ei edes riitä ymmärtämään Päivin lääketieteellisten virheväittämien kommentoimiseen! Ei Päiviä uskosta tuomittu, vaan panettelusta ja vanhentuneiden käsitysten tyrkyttämisestä.

      • Anonyymi00020

        Tuomio ei tullut Räsäsen avioliittokäsityksestä tai uskosta.

      • Anonyymi00021

        PAAVALI KIELSI AKKOJA PUHUMASTA KIRKOSSA! Mutta välittääkö Räsäskä siitä? Ei! Ja vieläpä paljain päin huivitta kirkossa pörisee ja pälpättää vastoin Fariseuspaavalin käskyjä! KAU-HEE-TA piste

      • Anonyymi00020 kirjoitti:

        Tuomio ei tullut Räsäsen avioliittokäsityksestä tai uskosta.

        Ei nämä laitauskovat tajua tätä. Ei, vaikka heille on rautalangasta taivutettu että tuomio ei tullut uskonkysymyksestä, vaan väärästä diagnoosista. Korkein oikeus nimenomaan rajasi uskonnon koko päätöksen ulkopuolelle. Mutta ei mene jakeluun...

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Miljardien ihmisten koulutus ei edes riitä ymmärtämään Päivin lääketieteellisten virheväittämien kommentoimiseen! Ei Päiviä uskosta tuomittu, vaan panettelusta ja vanhentuneiden käsitysten tyrkyttämisestä.

        Tai paremminkin oikeusoppineet eivät ymmärtäneet, että kyseistä lääketieteellistä termiä käytetään edelleen psykiatriassa, eikä sitä että poikkeavuus tarkoittaa yleistä, normaalia, säännön mukaista. Eri tieteen aloilla on omat rajansa mikä on normaalia.
        Hulluinta on se että nyt tuo ns. virheellinen termi, jonka itse syyttäjä toi julkisuuteen. olikin tässä se rikollisin asia. Monet vieläkin syyttävät Päiviä hänen uskonnollisista lausumistaan. Ei taida moni muukaan tietää mistä tässä asiassa on oikeasti kysymys.
        Minä sanoisin sitä lynkkaamiseksi.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Linkki edelliseen. https://youtu.be/0N8eooHgW1g?is=DPQowTT2H-_O5MZ0

      • Anonyymi00034
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei nämä laitauskovat tajua tätä. Ei, vaikka heille on rautalangasta taivutettu että tuomio ei tullut uskonkysymyksestä, vaan väärästä diagnoosista. Korkein oikeus nimenomaan rajasi uskonnon koko päätöksen ulkopuolelle. Mutta ei mene jakeluun...

        Päivin tuomio ei ollut sen kuin ylinopeussakkokaan, ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin olisi terroristeja.
        Onko Päivi Räsänen muka yhtä vaarallinen Britanialle kuin joku terroristi.
        Kuinka monelta ylinopeussakot saaneelta evätään maahantulo.
        Turha tätä Päivin tuomiota on paisutella ja kohdella häntä kuin suurinta rikollista. Minusta tämä jos mikä on häpeällistä Suomelle kuinka täällä vakaumuksellisia kristittyjä kohdellaan.

      • Anonyymi00035
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Korj. Päivin tuomio ei ollut sen suurempi kuin ylinopeussakkokaan ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin terrroristeja.

      • Yleisesti ottaen homoseksuaaliset ovat yhteiskunnassa kuten muutkin. Kirkko tosiaan ei muuta suhtautumistaan.

        Toisaalta kristityt eivät toimi kuten kristityt 2000 vuotta sitten.

      • Anonyymi00027 kirjoitti:

        Tai paremminkin oikeusoppineet eivät ymmärtäneet, että kyseistä lääketieteellistä termiä käytetään edelleen psykiatriassa, eikä sitä että poikkeavuus tarkoittaa yleistä, normaalia, säännön mukaista. Eri tieteen aloilla on omat rajansa mikä on normaalia.
        Hulluinta on se että nyt tuo ns. virheellinen termi, jonka itse syyttäjä toi julkisuuteen. olikin tässä se rikollisin asia. Monet vieläkin syyttävät Päiviä hänen uskonnollisista lausumistaan. Ei taida moni muukaan tietää mistä tässä asiassa on oikeasti kysymys.
        Minä sanoisin sitä lynkkaamiseksi.

        Päivin puheet on todettu perustuvan vanhoillisiin kirjoihin sairauden osalta.

      • Anonyymi00034 kirjoitti:

        Päivin tuomio ei ollut sen kuin ylinopeussakkokaan, ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin olisi terroristeja.
        Onko Päivi Räsänen muka yhtä vaarallinen Britanialle kuin joku terroristi.
        Kuinka monelta ylinopeussakot saaneelta evätään maahantulo.
        Turha tätä Päivin tuomiota on paisutella ja kohdella häntä kuin suurinta rikollista. Minusta tämä jos mikä on häpeällistä Suomelle kuinka täällä vakaumuksellisia kristittyjä kohdellaan.

        Vakaumiksillinen kristitty on elänyt elämäänsä homoseksuaalisia vastaan. Suorastaan häpeällistä kansanedustajalta.

      • Anonyymi00045
        torre3 kirjoitti:

        Päivin puheet on todettu perustuvan vanhoillisiin kirjoihin sairauden osalta.

        Kun Päivi kirjoitti pamflettinsa silloin ne tiedot eivät vielä olleet vanhentuneita. Eikä sitä kirjasta oltu tarkoitettu myyntiin eikä julkiseen levitykseen.
        Syyttäjä itse toi sen julkiseksi v. 2019 kun nosti asiasta syytteen. Sitä ennen ei kukaan tiennyt koko kirjasesta mitään.

      • Anonyymi00051
        Mitäsnäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei nämä laitauskovat tajua tätä. Ei, vaikka heille on rautalangasta taivutettu että tuomio ei tullut uskonkysymyksestä, vaan väärästä diagnoosista. Korkein oikeus nimenomaan rajasi uskonnon koko päätöksen ulkopuolelle. Mutta ei mene jakeluun...

        Eli tuomio ei tullut alkuperäisestä syytteestä?
        Sitähän kaikki ei tiedä.
        Itse muistan vain maininnan syytteestä "rikos ihmisyyttä vastaan" vai mikä "kansan tuhonta" se oli. Eli alkuperäinen häiriintyneen henkilökohtaista ajojahtia harrastaneen syytätäjän syyte oli vakavampi kuin lopullinen tuomio?

        Jos syyttäjä syyttää ylimitoitetusti rikoksesta ihmisyyttä vastaan ja vertaa sen kaupunkien pommittajan rikoksiin niin on sillloin itse häiriintynyt vihaaja.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Päivin tuomio ei ollut sen kuin ylinopeussakkokaan, ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin olisi terroristeja.
        Onko Päivi Räsänen muka yhtä vaarallinen Britanialle kuin joku terroristi.
        Kuinka monelta ylinopeussakot saaneelta evätään maahantulo.
        Turha tätä Päivin tuomiota on paisutella ja kohdella häntä kuin suurinta rikollista. Minusta tämä jos mikä on häpeällistä Suomelle kuinka täällä vakaumuksellisia kristittyjä kohdellaan.

        Kyllä, mutta se on loogista koska tuo mies joka kaikessa teki Jumalan tahdon tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta, joka oli valhe. Jos näin toimi saatananpalvojat 2000 vuotta sitten niin he toimii nykyäänkin.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kun Päivi kirjoitti pamflettinsa silloin ne tiedot eivät vielä olleet vanhentuneita. Eikä sitä kirjasta oltu tarkoitettu myyntiin eikä julkiseen levitykseen.
        Syyttäjä itse toi sen julkiseksi v. 2019 kun nosti asiasta syytteen. Sitä ennen ei kukaan tiennyt koko kirjasesta mitään.

        Nuo jotka ryhtyy jotakuta vainoamaan niin he etsii kaikki teidän somepostaukset sinä päivänä kun haluavat teidät teloittaa. Joten jatkakaa vaan ihanaa someiluanne.

      • Anonyymi00034 kirjoitti:

        Päivin tuomio ei ollut sen kuin ylinopeussakkokaan, ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin olisi terroristeja.
        Onko Päivi Räsänen muka yhtä vaarallinen Britanialle kuin joku terroristi.
        Kuinka monelta ylinopeussakot saaneelta evätään maahantulo.
        Turha tätä Päivin tuomiota on paisutella ja kohdella häntä kuin suurinta rikollista. Minusta tämä jos mikä on häpeällistä Suomelle kuinka täällä vakaumuksellisia kristittyjä kohdellaan.

        Tätä asiaa sinun kuule pitää kysyä Britanniasta eikä täältä. Britannia tässä Räsästä kohtelee, eikä suinkaan Suomi. Koeta nyt tajuta edes tämä. Ei Suomi ole evännyt Räsäseltä mitään pääsyä mihinkään maahan, vaan sen on tehnyt Englanti.

        Ynnä kai nyt itsekin ymmärrät miksi Räsänen haluaa pitää tätä asiaa "elossa"? Tietenkin siksi että vaalit ovat tulossa ja näin saa ilmaista mainosta medialta. Varsinkin kun uhkana on putoaminen eduskunnasta.

      • Anonyymi00027 kirjoitti:

        Tai paremminkin oikeusoppineet eivät ymmärtäneet, että kyseistä lääketieteellistä termiä käytetään edelleen psykiatriassa, eikä sitä että poikkeavuus tarkoittaa yleistä, normaalia, säännön mukaista. Eri tieteen aloilla on omat rajansa mikä on normaalia.
        Hulluinta on se että nyt tuo ns. virheellinen termi, jonka itse syyttäjä toi julkisuuteen. olikin tässä se rikollisin asia. Monet vieläkin syyttävät Päiviä hänen uskonnollisista lausumistaan. Ei taida moni muukaan tietää mistä tässä asiassa on oikeasti kysymys.
        Minä sanoisin sitä lynkkaamiseksi.

        Älä nyt puhu roskaa. Korkeimman oikeuden tuomarit selvittivät varmasti koko jutun taustat ennen kuin tekivät päätöksen. Tuomio tuli tällä perusteella:

        "Räsänen oli kirjoituksessaan muun ohella todennut homoseksuaalisuuden olevan psykoseksuaalisen kehityksen häiriö ja luonnehtinut homoseksuaalisuutta seksuaaliseksi poikkeavuudeksi. Korkein oikeus katsoi, että näiltä osin Räsäsen lausumilla oli solvattu homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen perusteella."

        Se mitä sinä et ymmärrä on se, että nykyään lääketiede katsoo että homoilu on vain yksi ihmisen ominaisuus. Kyse ei ole näin ollen häiriöstä, vaan ominaisuudesta joka on samanlainen kuten vaikka vasenkätisyys. Meneekö tämä millään jakeluun?

      • Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kun Päivi kirjoitti pamflettinsa silloin ne tiedot eivät vielä olleet vanhentuneita. Eikä sitä kirjasta oltu tarkoitettu myyntiin eikä julkiseen levitykseen.
        Syyttäjä itse toi sen julkiseksi v. 2019 kun nosti asiasta syytteen. Sitä ennen ei kukaan tiennyt koko kirjasesta mitään.

        Se oli tullut esiin jo, ja Päivi oli tainnut esittää sitä uudelleen. Siihen syyttäjä puuttui.

      • Anonyymi00059
        Anonyymi00034 kirjoitti:

        Päivin tuomio ei ollut sen kuin ylinopeussakkokaan, ja silti häntä pidetään yhtä vaarallisena kuin olisi terroristeja.
        Onko Päivi Räsänen muka yhtä vaarallinen Britanialle kuin joku terroristi.
        Kuinka monelta ylinopeussakot saaneelta evätään maahantulo.
        Turha tätä Päivin tuomiota on paisutella ja kohdella häntä kuin suurinta rikollista. Minusta tämä jos mikä on häpeällistä Suomelle kuinka täällä vakaumuksellisia kristittyjä kohdellaan.

        Laki on laki. Ei Britanniassa käydä niitä tuomioita läpi, jos on tuomio niin ei asiaa maahan.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Kun Päivi kirjoitti pamflettinsa silloin ne tiedot eivät vielä olleet vanhentuneita. Eikä sitä kirjasta oltu tarkoitettu myyntiin eikä julkiseen levitykseen.
        Syyttäjä itse toi sen julkiseksi v. 2019 kun nosti asiasta syytteen. Sitä ennen ei kukaan tiennyt koko kirjasesta mitään.

        Julkiseen levitykseen se laitettiin. Tarkoituksella. Kyllä te osaattexsitten vääristää asioita. 😅

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00051 kirjoitti:

        Eli tuomio ei tullut alkuperäisestä syytteestä?
        Sitähän kaikki ei tiedä.
        Itse muistan vain maininnan syytteestä "rikos ihmisyyttä vastaan" vai mikä "kansan tuhonta" se oli. Eli alkuperäinen häiriintyneen henkilökohtaista ajojahtia harrastaneen syytätäjän syyte oli vakavampi kuin lopullinen tuomio?

        Jos syyttäjä syyttää ylimitoitetusti rikoksesta ihmisyyttä vastaan ja vertaa sen kaupunkien pommittajan rikoksiin niin on sillloin itse häiriintynyt vihaaja.

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 Nyt tuli hullua tekstiä b

    • Anonyymi00022

      Päivi kokee nöyryyttävää ja bulmana kun ei saa edes vastausta Englannin sisäministeriltä Bolle valitti kun ripääse

      • Anonyymi00026

        Ei kai britit vastaa rikollisille;Suomessa hyysätään

    • Anonyymi00023

      Häpeä Suomen "oikeuslaitokselle".

      • Anonyymi00031

        Suomen oikeuslaitos toimi asiallisesti, kun taas kansanedustaja Päivi Räsänen osoittaa olevansa paatunut rikollinen.

      • Anonyymi00036
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Suomen oikeuslaitos toimi asiallisesti, kun taas kansanedustaja Päivi Räsänen osoittaa olevansa paatunut rikollinen.

        Kyllä tässä on asiallisuus kaukana kun yksi syyttäjä vainoaa vakaumuksellista kristittyä vuosikausia. Ja loppujen lopuksi hän toi itse julkisuuteen sen kirjalehtisen, jonka esillä pitämistä hän Päivi Räsästä syytti.

      • Siinä tapahtui rikos. Eläkkeellä ollut tuomari meni puolustamaan Päiviä. Turhaan.

    • Anonyymi00029

      Luulisi, että tuon eukon lähiomaiset ottaisi ohjat käsiinsä ja hommaisi hoitoon. Onhan kyseessä kansanedustaja ja ex-lääkäri, niin pääsisi heti ja hoito olisi 10++++ -tasoa. Voipi sitten tulla lehtien palstoille pullistelemaan ja kehumaan "hyvää hoitoa". Mitä vanhemmaksi tuo tulee, sitä pahemmin on sekasin.

    • Anonyymi00038

      Ja kaikki vain siitä syystä mitä Paavali meni kirjoittamaan homoista.

      Homojen onkin syytä olla Paavalille käärmeissään.

      Päivi vain ottanut jutut liian todesta.

      • Anonyymi00040

        päivi sanoi ottavansa tuomion jumalan kädestä,
        seuraavassa lauseessa kertoi valittavansa tuomiosta...

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00040 kirjoitti:

        päivi sanoi ottavansa tuomion jumalan kädestä,
        seuraavassa lauseessa kertoi valittavansa tuomiosta...

        Peloittaako teitä noin kovasti Räsäsen mahdollinen läpimeno vaaleissa, että olette aloittaneet hänen maalittamisensa jo näin ajoissa?

      • Anonyymi00042

        hihhulit kun yhdistää voimansa,
        päivi pääsee varmasti,
        vaikka jumalan tahtoa vastusti...

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Peloittaako teitä noin kovasti Räsäsen mahdollinen läpimeno vaaleissa, että olette aloittaneet hänen maalittamisensa jo näin ajoissa?

        Räsänen on kiero nainen. Räsänen ei usko Jumalaa ja Raamattua.
        Esivalta on Jumalan asettama mutta Räsänen ei uskoi sitä.
        Räsänen ei usko Jumalaa eikä Jumalaan.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Räsänen on kiero nainen. Räsänen ei usko Jumalaa ja Raamattua.
        Esivalta on Jumalan asettama mutta Räsänen ei uskoi sitä.
        Räsänen ei usko Jumalaa eikä Jumalaan.

        Paavaliin uskoo liiankin vahvasti, vaikka on valehtelija.

      • Anonyymi00041 kirjoitti:

        Peloittaako teitä noin kovasti Räsäsen mahdollinen läpimeno vaaleissa, että olette aloittaneet hänen maalittamisensa jo näin ajoissa?

        Päivi voi tällä episodillaan todellakin tulla valituksi.

      • Paavali ei vakavasti otettava, mutta Päivin elämäntehtävä on ollut puhua homoseksuaalista kaikkea älytöntä.

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Räsänen on kiero nainen. Räsänen ei usko Jumalaa ja Raamattua.
        Esivalta on Jumalan asettama mutta Räsänen ei uskoi sitä.
        Räsänen ei usko Jumalaa eikä Jumalaan.

        Esivaltaakin on lupa kritisoida. Sitähän poliitikot tekevät jatkuvasti kun arvostelevat edellisen hallituksen mielestään huonoja päätöksiä.

      • Anonyymi00041 kirjoitti:

        Peloittaako teitä noin kovasti Räsäsen mahdollinen läpimeno vaaleissa, että olette aloittaneet hänen maalittamisensa jo näin ajoissa?

        Mitä ihmeen pelkäämistä yhdessä rivikansaedustajassa olisi? Räsäsestä ei tule ministeriä. Räsäsestä ei tule eduskunnan puhemiestä. Eikä edes ensimmäistä tai toista varapuheenjohtajaa. Eikä edes oman ryhmän puheenjohtajaa.

      • Anonyymi00055
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Peloittaako teitä noin kovasti Räsäsen mahdollinen läpimeno vaaleissa, että olette aloittaneet hänen maalittamisensa jo näin ajoissa?

        Miksi pitäisi pelottaa? Onhan se nyt ihan selvä ettei tuollaienn rikollinen pääse eduskuntaan, ellei sitten liity persujen riveihin. Missä tuo olisi meriitti. ;)

    • Anonyymi00056

      Lukekaapa nyt hyvänen aika sentään se päätös. Tuomio ei liittynyt mitenkään Räsäsen uskonnonvapauteen.

      Vai levitättekö tarkoituksellisesti valheellista väittämää?

      • Levittävät. Ja Räsänen komppaa mukana. Hän haluaa olla marttyyri. Ynnä tehdä sitä kautta vaalityötä…

      • Anonyymi00057

        Päivin kimmokkeena kuitenkin oli se mitä Paavali kirjoitti homoista. Se kirvoitti kaikki jutut, joten kyllä uskonto siihen liittyi siten, että jos Paavali olisi kirjoittanut että homostelu on parasta mitä voi tehdä ilman housuja, niin ei olisi ollut tarvetta lukea vanhentunutta lääkärikirjaa tai jos olisi lukenut, ei se olisi synnyttänyt mitään inhtohimoja kun olisi vastoin Raamatun sanaa.

        Keihään kärki on siinä mitä Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä ja siten ymmärrettävää, että siitä ei pidetä kaikissa piireissä ja Paavali vedetään lokaan jutuistaan. Jos Päivi olisi kuulunut siihen lahkoon, ei mitään hätää olisi.

      • Anonyymi00057 kirjoitti:

        Höpö höpö. Korkein oikeus rajasi uskonnon pois päätöksestä. Mutta teille tämä ei sovi koska haluatte tehdä Räsäsestä martyyrin. Ja kuinka häntä muka vainotaan koko ajan.

        Hämmästyttävää tässä on se, että Räsäselle itselleen ei tule mieleenkään että hän oikoisi näitä käsityksiä. Päinvastoin hän heittää lisää löylyä kiukaalle esim Englannin tapuksella.

        Syy on että Räsänen käy vaalikampanjaa. Hän pelkää putoavansa eduskunnasta. Valittavien määrä tippuu Hämeessä yhdellä. Räsänen on ollut viimeinen valittu viime vaaleissa.

        Sanotaan vielä että Räsänen sai tuomion väärästä diagnoosista. Hänen mukaansa homot ovat psyykkisesti sairaita. Nykykäsityksen mukaan homous on vain yksi ihmisen ominaisuus.

        Kuten vaikka vasenkätisyys on ihmisten ominaisuus. Vaikka siitäkin on joskus historia kuluessa epäilty, että vassarit ovat vähintään nyt ainakin noitia.

      • Anonyymi00057 kirjoitti:

        Päivin kimmokkeena kuitenkin oli se mitä Paavali kirjoitti homoista. Se kirvoitti kaikki jutut, joten kyllä uskonto siihen liittyi siten, että jos Paavali olisi kirjoittanut että homostelu on parasta mitä voi tehdä ilman housuja, niin ei olisi ollut tarvetta lukea vanhentunutta lääkärikirjaa tai jos olisi lukenut, ei se olisi synnyttänyt mitään inhtohimoja kun olisi vastoin Raamatun sanaa.

        Keihään kärki on siinä mitä Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä ja siten ymmärrettävää, että siitä ei pidetä kaikissa piireissä ja Paavali vedetään lokaan jutuistaan. Jos Päivi olisi kuulunut siihen lahkoon, ei mitään hätää olisi.

        Ei taidettu Paavalia käsitelty. Päivin puheet homoseksuaalisista taisivat olla tuomion takana.

      • torre3 kirjoitti:

        Ei taidettu Paavalia käsitelty. Päivin puheet homoseksuaalisista taisivat olla tuomion takana.

        No saapahan Räsänen sitten taas järkyttyä kun ei mene tämäkään läpi.
        Jos saa tuomion toisten leimaamisesta mielisairaaksi lienee turha odotella sympatiaa sen enempää kuin viisumiakaan.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Päivin kimmokkeena kuitenkin oli se mitä Paavali kirjoitti homoista. Se kirvoitti kaikki jutut, joten kyllä uskonto siihen liittyi siten, että jos Paavali olisi kirjoittanut että homostelu on parasta mitä voi tehdä ilman housuja, niin ei olisi ollut tarvetta lukea vanhentunutta lääkärikirjaa tai jos olisi lukenut, ei se olisi synnyttänyt mitään inhtohimoja kun olisi vastoin Raamatun sanaa.

        Keihään kärki on siinä mitä Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä ja siten ymmärrettävää, että siitä ei pidetä kaikissa piireissä ja Paavali vedetään lokaan jutuistaan. Jos Päivi olisi kuulunut siihen lahkoon, ei mitään hätää olisi.

        Oletko sinä epäilemättä tosihurskaana muistanut toteuttaa kuuliaisesti Raamatun käskyt, kuten vaikkapa tottelemattomien lasten, avionrikkojain sekä lepopäiväksi määrättynä päivänä työtään uurastavien kivitykset, vai niskuroitko ehkä sittenkin Herran Sanaa vastaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      19
      1168
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      57
      965
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      933
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      54
      863
    5. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      761
    6. 61
      715
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      81
      696
    8. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      662
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      37
      660
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      596
    Aihe