Minä luin eilen illalla Helsingin Sanomien uutisista, kuinka jotkut israelilaiset sotilaat olivat julmasti tappaneet pienen palestiinalaisen tytön ! Israelilaiset sotilaat eivät ole enää mitään kunnon sotilaita, vaan he ovat raakoja tappajia, jotka tappavat huvikseen ihmisiä, erityisesti palestiinalaisia.
Gaza on nyt maailman vaarallisin paikka asua, sillä Israel ei ole noudattanut edes Trumpin tekemää viimeistä tulitaukosopimusta, vaan Israel on jatkanut ihan koko ajan iskuja Gazan alueelle surmaten tavallisia, viattomia palestiinalaisia ihmisiä. Israelilla on aseita eniten koko maailmassa ja aseita he haluavat käyttää koko ajan tappamalla tavallisia ihmisiä.
Israelilla on nyt kova ja julma oikeisto hallitus ja pääministeri Netanhaju joka haluaa pysyä vallassa hinnalla millä hyvänsä ja Netanhaju haluaa pitkittää Gazan sotaa, että hän mukamas saa riisuttua Hamasin kokonaan aseista ja lopettamaan sen toiminnan.
Jos israelilaiset sotilaat olisivat oikeita rohkeita sotilaita, niin he menisivät maateitse Gazan alueelle ja Hamasin kaivamiin tunneleihin ja ottaisivat Hamasin jäseniä vangeiksi ja samalla kaikki löytämänsä aseet pois. Mutta israelilaiset sotilaat ovat suuria pelkuri raukkoja, jotka tappavat ihan huvikseen palestiinalaisia ihmisiä.
Palestiinalaisten kansanmurha jatkuu yhä Gazassa ja palestiinalaisten suunnattomat kärsimykset jatkuvat: Osa palestiinalaisista ihmisistä kuolee nälkään, varsinkin pienet lapset ja osa kuolee hoitamattomiin sairauksiin, koska he eivät pääse edes sairaalahoitoon eivätkä saa mitään lääkkeitä.
Israel ei päästä edelleen kansainvälistä apua menemään Gazan alueelle, eikä noudata mitään kansainvälisiä sopimuksia sodan tai rauhan aikana. Israel ei kunnioita mitään YK:n tai Unicefin antamia lausuntoja ja Netanhaju on kansainvälisen rikostuomioistuimen mukaan sotarikollinen, joka on syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja siksi Netanhajun kanssa ei pitäisi enää neuvotella mistään asiasta, sillä Netanhaju ei pidä lupauksiaan eikä häneen voi luottaa enää yhtään.
Arabimaiden ja eurooppalaisten sivistysvaltioiden tulisi puuttua Israelin julmaan ja käsittämättömään toimintaan.
Israelin toiminta
17
68
Vastaukset 17
- Anonyymi00001
Juu ovathan israelilaiset sotilaat murhanneet lapsia vaan jotenkin nyt vain olen huomaavani sinun olevan Pietarin trollitehtaan palveluksessa tarkoituksenasi kirjoittaa hulabaloota kuten venäläiseen kulttuuriin kuuluu kun on tarkoituksena epäjärjestyksen kylväminen. Oho kun kirjoitin pitkän lauseen sillä olen niin osaamaton tumpelo.
- Anonyymi00011
Israelin siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia, mutta haluavat silti kaapata lisää alueita ja rakentaa uusia siirtokuntia.
https://areena.yle.fi/1-74866183 - Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Israelin siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia, mutta haluavat silti kaapata lisää alueita ja rakentaa uusia siirtokuntia.
https://areena.yle.fi/1-74866183Juutalaisasutukset Juudeassa ja Samariassa eivät ole kansainvälisen oikeuden mukaan automaattisesti laittomia. Toki osa niistä on. Suomessakin on laittomia asutuksia.
- Anonyymi00002
Äärimielisen nationalistisen sionismin hallitsema Israel rakentaa teloituslaitoksen terrorismisyytteistä kuolemaan tuomituille palestiinalaisille vangeille. Kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir esitteli palestiinalaisten teloituslaitosta videolla.
Teloituskammion lisäksi laitokseen tulee katsomoita, joissa ”rikoksen uhrit” ja heidän perheensä voivat todistaa hirttäytymisiä – vaihtoehto, joka on ”tavanomainen monissa maissa”, Ben-Gvir mainitsi esitellessään palestiinalaisten tappamislaitosta tiistaina.
Kompleksia käytetään tuomittujen ”terroristien” hirttämiseen äskettäin hyväksytyn terrorismin kuolemanrangaistusta koskevan lain nojalla.- Anonyymi00003
Israel ei ole äärimielisen nationalistisen sionismin hallitsema.
Ben-Gvir ei ole esitellyt "palestiinalaisten teloituslaitosta" videolla.
- Anonyymi00004
Luitko uutista Amnesty Internationalin raportista, kuinka Hamas on murhannut Gazan kaistalla siviilejä ja aseettomia miehiä ilman oikeudenkäyntiä? Yhdessäkin tapaukssa Hamas murhasi 8 saman perheen jäsentä.
https://www.amnesty.org/en/latest/news/2026/08/palestine-hamas-must-stamp-out-extrajudicial-executions-and-ensure-justice-for-victims/
Amnesty International on nyt ymmärtänyt, että sen pitää edes muodon vuoksi kertoa edes vähän siitä, mitä arabit tekevät arabeille mm. Gazan kaistalla. - Anonyymi00005
Kun kommentoija kirjoittaa erisnimen 5 kertaa väärin lyhyessä jutussa, tiedät, että jutussa on hyvin paljon asiavirheitä. Näin kävi tälläkin kerralla.
Kirjoituksessa näkyy selvästi halu päästä suorittamaan juutalaisiin kohdistuvaa kansanmurhaa ja saada yllytettyä kavereita mukaan. - Anonyymi00006
Suomen valtion johto tukee Israelia ihan kuin nyky Natsitkin
- Anonyymi00007
"Nykynatsit" on lähinnä vasemmisto. Pyrkimyksenä suorittaa juutalaisiin kohdistuva kansanmurha, jota sinäkin yrität tässäkin edistää valheillasi.
- Anonyymi00008
Hitlerin natsit murhasivat siviilejä minkä ehtivät ja nykyisin tuota murhaamista jatkavat Israelissa juutalaisnatsit. Elintilan haaliminen, etninen puhdistus, joukkomurhat, getot, kidustus, rotuoppi jne. toistuvat Israelissa täysin natsien oppien mukaan.
- Anonyymi00009
Euroopassa miljoonat kannattivat Hitlerin fasismia, nyt samanmieliset kannattavat Israelin fasismia.
- Anonyymi00010
Anonyymi00009 kirjoitti:
Euroopassa miljoonat kannattivat Hitlerin fasismia, nyt samanmieliset kannattavat Israelin fasismia.
Ja miljoonat jotka tuomitsevat fasistien kansanmurhan II maailmansodassa hyväksyvät sen nyt Palestiinaassa ja muuaalla kun tekijänä on siionistit.
- Anonyymi00015
"Hitlerin natsit murhasivat siviilejä minkä ehtivät..."
Näin olet kertonut toimineesi. Onhan tavoitteesi edelleen juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.
Olet ottanut henkilökohtaisessa kehityksessäsi valtavan loikan. Olet hokenut näitä samoja väitteitäsi päivästä toiseen jo yli 20 vuoden ajan. Nyt olet jo itsekin tunnustanut sen, että tavoitteenasi tällä hokemisella on juutalaisiin kohdistuva kansanmurha.
Toimit täysin nazi-Saksan oppien mukaisesti propagandassasi. - Anonyymi00016
Anonyymi00009 kirjoitti:
Euroopassa miljoonat kannattivat Hitlerin fasismia, nyt samanmieliset kannattavat Israelin fasismia.
Israel ei harjoita fasismia.
Muistutat päivittäin, että harjoitat fasismia ja mm. fasistista terroristijärjestö Hamasia, joka listii Gazan kaistan asukkaita kuin kärpäsiä.
- Anonyymi00012
Todellisuudessa Israelin armeijan moraali on huippuluokkaa. Pitäisi muistuttaa hamasin barbaareista rikoksista: leikata raskaana olevan naisen vatsa auki ja murhata vauva, ja nainen. Islam on ihmisyyden ja myös oikean Jumalan vihollinen.
- Anonyymi00013
Todellisuudessa Israelin armeijalla ei ole moraalia. Tappavat ja alistavat siviilejä.
- Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Todellisuudessa Israelin armeijalla ei ole moraalia. Tappavat ja alistavat siviilejä.
Tuosta et ole löytänyt näyttöä, mutta kerrot tekeväsi sitä itse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651852Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 139992
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16891- 82655
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa99611- 45538
- 57537