Noin 4000 rakennusta kärsinyt Kiovan pommituksissa?

Kiovassa on noin 12 000 rakennusta.Joten joka
kolmas kärsinyt jotain vahinkoa.On mahdollista
että Venäjä laskee Kiovan tuhoomiseen varaan
sodan ratkaisun.
9<50
3Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kiovassa arvioidaan olevan yhteensä noin 150 000 eri tyyppistä rakennusta joista asuinrakennuksia noin 12000,,,

Äänestä

Suomi on jo luvannut eu johtajien aknssa rakentaa ukrainaa uudestaan. hajota ja hallitse eu nassut sanoo.

Äänestä

Ja sitä paitsi noin 3 500 rakennusta on saanut vaihtelevia vaurioita Kiovassa helmikuun 2022 jälkeen eikä mainitsemasi 4000.

Äänestä

Lapissa vaurioitui kaikki rakennukset.

Äänestä

Siviilien pommituksella on täysin päinvastainen vaikutus.

Äänestä

Viisi vuotta ja kolmannes. Lopuissa menee siis 10 vuotta.

Tänä vuonna noin 20 ohjushyökkäystä kussakin noin 40 ohjusta eli venäjä käyttänyt 2,5 mrd taalaa pelkkiin ohjuksiin tänä vuonna ja vuodessa siis 5 mrd. Kiovan tuhoaminen maksaa yhteensä 50 mrd taalaa.
Lisäksi tulee droonien hinta ja tukitehtävien myös.

Kun tiedetään että venäjän rahastot imetty kuiviin ja oligarkeilta ruinataan ruplia, ei luvut ole venäjän puolella tässäkään tapauksessa.

Äänestä

Nyt ryssä halusi räjäyttää lastensairaalan!

Ai kun herttaista. Putinatsit ylistää ja kehuu toimenpidettä, vähintään oli välttämätöntä...

Äänestä
  • Puolan pääministeri Donald Tusk uskoo, ettei Saksan tulisi asettaa syytteeseen Nord Streamin ja Nord Stream 2 -kaasuputkien sabotoimista, TVP World -televisio raportoi.

    Hänen mielestään ne, jotka rakensivat putken, tulisi pitää vastuullisina, ei ne, jotka sen tuhosivat.

    "En aio muuttaa mieltäni asiasta, ja uskon, että ne, jotka rakensivat tämän putken, tulisi hävetä, ei niiden, jotka laittoivat sen pois käytöstä," kanava siteerasi häntä.

    Saksan syyttäjänviraston lausunnon mukaan Ukrainan kansalainen, jonka oletetaan olleen osallisena Nord Streamin ja Nord Stream 2 -kaasuputkien räjähdyksissä, on pidätetty Kroatian Pulan kaupungissa.

    26. syyskuuta 2022 raportoitiin ennennäkemättömiä vaurioita kolmessa Nord Stream -putken linjassa ja keskeneräisessä Nord Stream 2 -putkessa. Venäjän syyttäjänvirasto aloitti kansainvälisen terrorismin tapauksen.

    Äänestä

Hitler ( natsi! ) aikoinaan tuhosi maan taslle monta kaupunkia Britanniassa pommituksilla. Ei onnistunut valloittamaan saarivaltiota!

Putler ( natsi! ) ei tule myöskään onnistumaan valloittamaan Ukrainaa operaatio Barbaariryssässään.

Miksi näin? Vastaus:

Maailma inhoaa natsismia ja kommunismia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiovassa on noin 12 000 rakennusta.Joten joka
kolmas kärsinyt jotain vahinkoa.On mahdollista
että Venäjä laskee Kiovan tuhoomiseen varaan
sodan ratkaisun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu