Uskon tiellä

Olen ajellut tuota samaista työmatkaa aamuisin traktorilla ja katsellut kun sumu nousee tuolta pellonreunasta, ja siinä matkan varrella on tullut mieleen monta kertaa se, miten sitä ennen ajateltiin asioista ihan eri tavalla. Kerran tuossa syksyllä kun radiosta tuli puhetta nuorison rippikouluista ja siitä, miten nykyään päästetään nuoria ripille vähän mistä piireistä tahansa, aloin oikein tosissani miettimään sitä porukkaa tuolla naapurikylän rukoushuoneella.
Ennen vanhaan selvät rajat oli siinä, mikä on oikeaa ja mikä ei, mutta nykyään sitä näkee ja kuulee kaikenlaista. Tuossa naapurissa kun on niitä herätysliikkeen vähän uudemman puolen väkeä, niin eikö ne oo alkaneet pitää yhtä ja käydä samoissa seuroissa keskenään, ikään kuin sillä opilla ei ois enää niin väliä, kunhan on vaan sopuisa tunnelma. Ihan hyvää porukkaa ne tietysti on, ahkeria tekemään työtä ja arvostavat samoja vanhoja arvoja maatalon hoidossa ja perhe-elämässä, mutta eihän se nyt niin voi mennä, että oppi vaan venytetään miten sattuu. Kyllähän sen nyt järkikin sanoo, että jos kerran on se ainoa oikea tie, niin ei sitä voi jakaa moneen eri kuppikuntaan ilman, että siinä menee pohja koko hommalta. Olen tässä monesti miettinyt yksikseni, että mihin tämä maailma on oikein menossa, kun entiset rajapyykit siirrellään tuosta noin vaan ilman suurempia puheita.