Moikka.
minusta 15 ja 16 vuotiaat ovat ihan oikein kysyneet, kun se levossa jo 16 ja sitten seisokissa 23 cm jopa. Mutta älkääpä huolestuko. Olkaa onneellisia ja nauttika, kun pääsette 18 vuoden ikään, niin voitte hiukan kiusoitella ja olla ns, oma itsenne.
Tuo ei ole vielä ollenkaan sairaalloisewn iso tai muuta, housuun mahtuu ja kylmä kutistaa. Farkkuihin mahtuu hyvin ja jos ei muuta, niin tehkää se sillä tavalla, että arvaa kummassa lahkeessa tänän. Ns hip Hop housut hyvät ja kunhan kasvatte ikään 18 niin huomaatte, että ei sittenkään olisi pitänyt valittaa tai olla huolissaan. Olettepa heteroita, bi. gay tai vastaavia, niin, hyvin teillä kassit ja pullat uunissa. ikinä ei vertoa toisenn, vaikka sen tekee, mutta kääntäkää se sellaiseksi, että näkee kummassa lahkeessa on. Saatte lujaa itsevarmuutta ja ehkä kaverien naljailua, mutta kysypä kaverilta, teepä sama tai missäs sinun on. Hyvää tuo vain on ja kasvua elämään. ei ole poikkeavaa tai muutta, teille suotu sellainen joista monet ovat kateellisia. Voikaa hyvin ja kasvakaa tasapainoisiksi nuoriksi aikuisiksi.
Terkuin Jokke.
Kiitos kaunis
onko liian iso.
Anonyymi-ap
3
121
Vastaukset 3
- Anonyymi00002
Sulla on 13 cm nysä.
- Anonyymi00004
Huppari housut ovat niin naurettavia, niitä pitävät eivät saa naista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50969
- 95943
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19805- 117746
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t112724Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36653- 45636
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22576- 46568
- 33543
- 36542
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72538- 25502
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44496- 47495
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok107493Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka133487Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7467