Hyvät vs. Huonot näkijät

Olen seurannut näitä keskusteluja jo jonkin aikaa.
Tullut siihen tulokseen, että hyvistä ei puhuta vaan viidakkorumpu rummuttaa.
Päinvastoin täällä kritisoidaan tai kehutaan paljon niitä joilla oikeasti ei ole uskottavuutta.
Aidot saattaa asua peräkylillä ja nimiä ei täällä koskaan näy. Juuri siksi ettei heistä ole kellään tarve puhua, koska. Asiakkaat on tyytyväisiä.
Olkoon parantaja, näkijä ym.
479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hyviä on vähän.
Huonoja sitten suuri joukko

Äänestä

Minä olen aikaisemmin soitellut useille vaikeassa elämäntilanteessa, johon toivoin jotakin valaistusta. Tilanne lähti helpottamaan mutta tuona aikana huomasin, että useista soitoista huolimatta ihan yksittäisiä oljenkorsia annettiin, jotka jälkeenpäin osuivat oikeaan. Yllättäen ihan osuvimmat tulivat joiltain lähes tuntemattomilta nimiltä, Tarot-ennustajilta tms.

Luotettavaksi on osoittautunut Tampereen läheltä Naomi Mesin, jota aluksi välttelin, koska hän ei sanonut sitä mitä toivoin. Sanoi aika suoraan ja loukkaannuin. Ihan lämmin ihminen oli, en tarkoita sitä, mutta hän ei sanonut samaa kuin suurin osa muista (että toiveeni toteutuu).

Minulle viimeisin puhelu Naomi Mesinin kanssa oli niin terapeuttinen ja hoitava, etten kokenut enää tarvetta soitella kellekään. Eli vapauduin ennustajista hyvän näkijän ansiosta. Ehkä jonkun vuoden päästä soitan ja kerron hänelle, miten asiat menivät,

On pari muuta, jotka ovat nähneet merkillisen tarkasti mutta heillä on ollut myös paljon huteja samassa katsannossa. Sitten on muutama juuri tällainen yllättäen oikeaan jälkeenpäin osunut korttiennustaja, joiden nimiä en edes pistänyt kunnolla mieleen. Näkivät vain suuria linjoja mutta meni oikeaan.

Joukossa on joitakin ihmissuhdekiemuroiden näkijöitä kuten Rajatiedon Hannele Ranta. Hän ei ole mielestäni edes luvannut mitään minulle mutta on onnistunut avaamaan jotakin elämäntilannetta niin, että olen saanut rauhan, kuvio on jälkeenpäin paljastunut paikkansa pitäväksi. Mutta hän ei ole sanonut lopputulosta, saattaa olla joku taktinen veto, että ihminen itse elää elämäänsä eikä jää odottamaan lopputulosta.

En osaa sanoa siitä, miksi eri ihmiset kehuvat eri näkijöitä. Näkeekö jollekin joku toinen paremmin.

Esim täällä paljon kehuttu jo edesmennyt Iris Roine Helsingin Mechelininkadulta. Varmaan joka perheestä joku oli käynyt siellä. Minä koin pettymyksenä kun hän ei sanonut mitään, että tulee sellainen ja sellainen mies. Hän jutteli niitä näitä mutta nyt 30 v kuluttua huomaan, että esim oma elämänpolkuni toteutui kuten hän sanoi. Ammattiuraa myöten.

Äänestä

Puhuttiin henkilöistä joita täällä ei mainita.

Äänestä
  • Jaaha, mutta eikö tuo otsikko ole Hyvät vs. Huonot näkijät?
    En ymmärrä miksi täällä pitäisi setviä jotain joita ei missään mainita.
    Siihen on varmaan syy jos joitakin ei mainita.

    Elämänkokemukseni mukaan ja mitä olen maailmantilanteitakin seurannut, niitä ihmisiä mainitaan, jotka ovat jollain tavoin mainitsemisen arvoisia.
    Tuossa mainittu, mielestäni huippunäkijä Naomi, Tiedoksi, hän muuten asuu "peräkylillä." Mutta hänet mainitaan. Aina kun puhutaan näkijöistä. Siihen on syy 🙏

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen seurannut näitä keskusteluja jo jonkin aikaa.
Tullut siihen tulokseen, että hyvistä ei puhuta vaan viidakkorumpu rummuttaa.
Päinvastoin täällä kritisoidaan tai kehutaan paljon niitä joilla oikeasti ei ole uskottavuutta.
Aidot saattaa asua peräkylillä ja nimiä ei täällä koskaan näy. Juuri siksi ettei heistä ole kellään tarve puhua, koska. Asiakkaat on tyytyväisiä.
Olkoon parantaja, näkijä ym.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu