Sisaret hokevat Harmageddonista, että kohta. Samaa he hokivat 1960 luvulla ja 1970 luvun alussa. No tuliko Harmageddon? Ei tullut. Eikä se tule kohta nytkään. Jos tulee yleensä koskaan.
Harmageddon ei tule pian
Anonyymi-ap
28154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
1960-luvun lopun nuoria vaadittiin tunnustamaan tosiasiana, etteivät he ehdi tulla vanhaksi tässä asiainjärjestelmässä. Nyt he ovat vanhoja.
Valehtelua
Ei ole.
Olen sen itse kuullut, Mouritzin puhuessa kesän piirikonventissa.
Ja tässä sitä ollaan ja 72 ikävuotta käydään.
»Jos olet nuori, niin sinun on myös tunnustettava se tosiasia, ettet ehdi tulla vanhaksi nykyisessä asiainjärjestelmässä. Miksi et? Koska kaikki Raamatun ennustusten täyttymyksen todisteet osoittavat, että tämä turmeltunut järjestelmä on saava loppunsa muutaman vuoden kuluessa. Jeesus ennusti siitä sukupolvesta, joka näki "viimeisten päivien" alun vuonna 1914: "Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat." – Matt. 24:34. Niinpä jos olet nuori, et ehdi toteuttaa mitään tämän järjestelmän tarjoamaa elämänuraa.»
(Herätkää! 8.9.1969 s.14)
>>Jeesus ennusti siitä sukupolvesta, joka näki "viimeisten päivien" alun vuonna 1914: "Tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat."<<
Noinkohan Jeesus ennusti? Vartiotorni on muuttanut sukupolvioppiaan tuon jälkeen parikin kertaa.
Jos Jeesus tarkoitti sanoillaan tuota, miksi oppia on muutettu?
Jos Jeesus ei tarkoittanut tuota, miksi väitettiin noin? Sehän on Jeesuksen nimissä puhumista.
"Tämä sukupolvi ei katoa"
Jeesus puhui siitä sukupolvesta, joka silloin eli.
Varmasti näin. Tämä sukupolvi esiintyi Jeesuksen opetuksessa monessa kohtaa, eikä yleensä saanut kehuja.
Harmageddon on alkanut vähitellen kuin huomaamatta 1979 Afganistanista ja alkoi raivota toden teolla 2011 juhannuksesta alkaen. Pitää olla täysin tietämätön siitä mitä henki maailmassa ja vieraissa ulottuvuuksista tapahtuu jos ei äkkää Harmageddonin olevan menossa.
Itse asiassa Ilmestys kertoo Harmageddonin alkaneen Ranskan vallankumouksesta 1780 kun Lohikäärmeen, Pedon ja Väärän Profeetan suusta lähti kolme SAASTAISTA HENKEÄ kokoomaan maailman sota voimat Harmageddoniin. Tuli yleinen asevelvollisuus ja Trikolori lippu lähti Kolminaisuutta vapaus, veljeys ja tasa-arvo viemään kaikkialle maailmaan.
Se on menossa nyt!
Ei tule. sen parasta uskottuna ennen -päiväys vanheni kohta pari tuhatta vuotta sitten.
Anonyymi00004 2026-08-23 15:05:12
" Harmageddon on alkanut vähitellen kuin huomaamatta 1979 Afganistanista "
ilm. 16:3 Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi
-Tuota ei voi olla huomaamatta, näin siis alkaa Harmageddon -pippalot.
ilm. 16:16 Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
Varma raamatun mukainen merkki on Peräilman väheneminen sitten loppuminen. Viiisas voi tutkiskella karvaisia paviaaneja, joilla Peräilman hiipuminen alkaa vuosiviikon ennen ihmistä.
Harmagedon tulee 1000:n vuoden rauhankauden lopulla,kun paholainen päästetään vielä hetkeksi vapaaksi. Hän hyökkää uuden Jerusalemin kimppuun, mutta tuli lankeaa taivaasta ja tuhoaa kaikki ne, jotka uudestaan alkoivat seurata paholaista.
Eikö sen pitänyt olla ennen tuhatvuotista valtakuntaa?
Piti olla
Ei tule pian eikä koskaan. Vain kulttimielenhallinnalla pahoinpideltyt ajattelemaan kyvyttömät uhrit uskovat moista roskaa senkin jälkeen, kun kultti on epäonnistunut ennustuksissaan ainoastaan jokaisella kerralla.
Todistajuus on alemman tason älykkyystesti, josta miljoonat eivät selviydy koskaan.
Kyllä hölmö täytyy olla, jos tuollaiseen uskoo. Toisaalta järjestön harrastama manipulointi, valehtelu ja henkinen väkivalta ovat melko vahvaa kamaa. Todistajat eivät ole syyttömiä omaan tilanteeseensa, mutta vikaa on kyllä myös järjestössä.
Silti älyllisen vajauksen sijaan kyse on ehkä enemmän luonneviasta: ylpeys estää myöntämästä tosiasioita tai edes tutkimasta tarkemmin, vaikka pohjimmiltaan aavistaisi olevansa väärässä. Samaa tosin näkee monessa muussakin uskonnossa.
Anonyymi-ap 2026-08-23 13:42:15
"Sisaret hokevat Harmageddonista, että kohta. Samaa he hokivat 1960 luvulla ja 1970 luvun alussa. No tuliko Harmageddon? Ei tullut"
Herätkää nro 23 v. 1968 kirjoitti että maailmanloppu tulee 1975, todisteet ovat ylitsepursuavat.
Tämän kun ottaa puheeksi, sanovat vartiotornikaupuselijat että ihminenhän on erehtyväinen.
Raamatun mukaan juuri tuo asia ei ole noin.
5 Moos. 18:20-23 ilmoittaa että kyse on väärästä profeetasta.
Eikä siis erehtymisestä. Väärää profeettaa ei tule kuunnella. Vaan varoittaa.
Ilmestyskirja 20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
Aikaisemmin järjestö opetti myös, että vuoden 1914 nähnyt sukupolvi ei katoaisi, vaan eläisi asiainjärjestelmän loppuun asti. Se oli tästä niin varma, että esitti asian Luojan lupauksena, mikä oli painettu vuosikausien ajan jokaisen Herätkää! -lehden julkaisutietoihin.
"Vartiotorni-seura muutti vastaavasti Herätkää! -lehden tarkoitusta, joka mainitaan lehden ensimmäisellä sivulla. Muoto "Tämä lehti rakentaa luottamusta siihen Luojan lupaukseen, että rauhaisa ja turvallinen uusi maailma tulee ennen kuin se sukupolvi, joka näki vuoden 1914 tapahtumat, katoaa." muuttui sellaiseksi, ettei siinä enää mainita vuotta 1914: "Mikä tärkeintä, tämä lehti rakentaa luottamusta siihen Luojan lupaukseen, että rauhaisa ja turvallinen uusi maailma on korvaamaisillaan nykyisen pahan, laittoman asiainjärjestelmän"." (Wikipedia - Jehovan todistajien eskatologia)
Luojan lupauksena esitetty asia vedettiin noin vain pois, kun oppi muuttui, ja korvattiin uudella Luojan lupauksella. Mitä se Raamattu sanoikaan Jumalan nimissä lupailusta?
5. Moos. 18:21 Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Herralta, muistakaa tämä: 22 Jos se, mitä profeetta puhuu Herran nimissä, ei toteudu, se ei ole Herran sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.
Tulee piakkoin, se on monille suuri yllätys, mutta ei JT
Tuleeko yhtä piakkoin kuin 1914.
"Tulee piakkoin"
-Mustikka- ja puolukkasadot ovat olleet hyviä, monella on jo pakastimet täynnä. Kuinka nyt voisi maailmanloppu tulla ?
Ukrainan sota on Googin ja Maagogin välinen sota, joka tunnetaan islamissa nimellä Malhama eli Armageddon. Yksin Imaami Mahdin väliintulo voi estää täyden katastrofin.
Muhamettilaiset ovat valmistautuneet hyvin Mahdin ja Judgement Dayn tulemiseen pyhityksin. Sen sijaan Rooman puoli taistelurintamaa on ollut unessa. On luovuttu Jumalasta ja pyritään Kiinan tuella Ilmestys 13 pedon asemaan. Länsi aikoo voittaa pyhät pilkaamalla heitä ja Jumalaa.
Mitä pitää tehdä? Luottaa Ilmestys 13 käyvän toteen ja Lännen voittavan koko maailman hallinta vallan Kiinan tuella? Se merkitsee luopumista uskonnoista ja Jumalasta sekä pedon merkkiä.
Mutta entä jos onkin kyse jo Ilmestys 17-20 sodasta, jota Jehovan todistajat ovat tutkineet ja päätelleet olevan menossa. Siinä tapauksessa Venäjä, Itä ja Arabit voittavat ja Länsi häviää. Venäjä on Karitsa ja Arabit väärä profeetta. Länsi on portto Babylonin joka häviää.
Euroopan Yhteisö on peto kymmen sarvinen.
Kuka kertoisi totuuden..... Ilmestys 13 vai Ilmestys 17. Se ratkaisee kaiken.
Kun Jeesus ilmestyi 1998 hän ja Herra Zebaot, joka on Israelin 10 heimon Jumala sanoivat että Ilmestys 12 ja Ilmestys 13 ovat ne jotka ovat menossa. Jeesus tahtoo tehdä kaikista kansoista opetuslapsiaan ja on kansan eikä eliitin puolella.
Mutta Jeesusta suurempi on Jehova itse, jonka todistajat sanovat Ilmestys 17-20 on menossa. Se merkitsee Juudan , Profeetta Jeremian ja eliitin valtaa sekä kansojen ja Babylonin Porton tuhoa. Tämä merkitsee Karitsan voittoa ja tulevaisuuden näkymää jossa Jumalan sanan taivaalliset valkopukuiset sotajoukot voittavat väärän profeetan.
Jumala tarvitsee tuekseen 10 uutta kuningasta voittaakseen Porton. Yksin Venäjä voi nuo kymmenen uutta kuningasta saattaa valtaan ja iskukykyyn Porttoa vastaan.
Joten taistelu on tasaväkistä vääntöä. Jeesuksen ja Jehovan välillä. Kansan ja eliitin välillä. Venäjän olisi edullisinta lahjoa naapurikansansa, mukaan lukien Ukraina eikä sotia niitä vastaan. Antaa niiden muodostaa kuningaskuntia 10 kpl. Venäjän politiikka on kuitenkin perustunut yksinomaan terroriin jonka Nostradamus ennusti oikein alkavan 1999 jKr.
Venäjä ei ole toiminut odotetulla tavalla vaan perin kömpelösti. Siksi on Jeesuksella ja Ilmestys 13 mahdollisuus Jehovaa vastaan käydä toteen.
Mormonien hölynpölyä.
Höpö höpöä
Herra Zebaot on vain yksi Jumalan nimistä. Kaikkein alkuperäisin on Zehoova Tö Gaad.
Vartiotorni kirjoittaa Jeesuksen enkeliksi.
Mutta
Hebr. 1:6 Ja siitä, kun hän jälleen tuo esikoisensa maailmaan, hän sanoo: "Ja kumartakoot häntä kaikki Jumalan enkelit"
Jeesus antoi syntejä anteeksi. Sitä ei voi enkeli tehdä
Luukas 5:20 "Ihminen, sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut"