Tässä seuraavassa uutisjutussa Yleisradion toimittaja heittää, ilmeisesti omasta varakkaiden korkeakoulutettujen perintö- ja verosuunnittelija-sijoittajien kuplasta käsin lonkalta, suunnilleen että: aikuisväestöllä iän karttuessa, karttuu myös varallisuus Suomessa, kansalaisilla, omistusasunnot, perinnöt ja "hyödykkeet", mitä mahtaneet tuollakin tarkoittaa, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, varsinkaan nykymenolla, eli äärioikeistohallituksen verokeitaisiin kansamme rahojen vuotamislinjalla.
https://yle.fi/a/74-20242259
Yleisradio väittää, että aikuisilla ja ikääntyvillä "on omistusasunnot ja hyödykkeet hankittuina", vaikka tuntemistani aikuisista ihmisistä, aniharva omistaa edes omistusasunnon, tai on saanut säästöjä tai perintöjä joilla ostaa "hyödykkeitä", kuten Yleisradio suurpiirteisen epämääräisesti väitettään pönkittää, väitettä joka on jälleen sitä äärioikeiston veroparatiisirikkaiden propagandaa, jossa ei ole totuuden häivääkään. Tunnen sentään paljon ihmisiä, asun isohkossa kaupungissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17259897/yle-syo-poydassasi#comment-143674168
Media jota rahoitamme 600 000 000€:lla verovaroista vuodessa, ei kykene tekemään asiallista, puolueetonta ja faktoihin eli todellisuuteen ja totuuteen perustuvaa tiedonvälitystä. On erityisen vahingollista vähävaraisuuteen ja köyhyyteen pakotettujen kansalaisten, joita alkaa jo puolet kansalaisista Suomessa olla, väittää tuollaisia tuulihattuja Ylessä faktoina, joita ne eivät ole, vaan valeuutisia, deep fakea, totuuden jälkeistä aikaa.
https://yle.fi/a/74-20242259
Yleisradio väittää, että aikuisilla ja ikääntyvillä "on omistusasunnot ja hyödykkeet hankittuina", vaikka tuntemistani aikuisista ihmisistä, aniharva omistaa edes omistusasunnon, tai on saanut säästöjä tai perintöjä joilla ostaa "hyödykkeitä", kuten Yleisradio suurpiirteisen epämääräisesti väitettään pönkittää, väitettä joka on jälleen sitä äärioikeiston veroparatiisirikkaiden propagandaa, jossa ei ole totuuden häivääkään. Tunnen sentään paljon ihmisiä, asun isohkossa kaupungissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17259897/yle-syo-poydassasi#comment-143674168
Media jota rahoitamme 600 000 000€:lla verovaroista vuodessa, ei kykene tekemään asiallista, puolueetonta ja faktoihin eli todellisuuteen ja totuuteen perustuvaa tiedonvälitystä. On erityisen vahingollista vähävaraisuuteen ja köyhyyteen pakotettujen kansalaisten, joita alkaa jo puolet kansalaisista Suomessa olla, väittää tuollaisia tuulihattuja Ylessä faktoina, joita ne eivät ole, vaan valeuutisia, deep fakea, totuuden jälkeistä aikaa.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Tuo yhdistettynä siihen, että sananvapauksia on käytännössä vain varakkaille / äärioikeistolle, niin jos se ei ole valtiolta annetun luottamustehtävän väärinkäyttämistä, niin mikä sitten on ? Yleisradio käytännössä hoitaa Kokoomuksen ym äärioikeiston vaalimainonnan ja aivopesun nyt siis jopa valeuutisilla.
Olemme pyytäneet Yleä uutisoimaan mm. t u p l a eläkkeistä, joita valtiolta jaetaan varakkaille korkeakoulutetuille perintö- ja verosuunnittelija-sijoittajille, yksityisten eläkerahastojen eläkkeiden lisäksi, tai päälle verojenmaksajilta, kansan kustannuksella, vaan aihe on kielletty Yleisradiossa, eli tabu. Sananvapaudet estetään jos koetat kysyä että mitä kummaa ?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19515925/yleisradiossa--v-a-l-e-u-u-t-i-s-t-e-n--maara-tihenee-vaaleja-kohti-mennessa
"Olemme pyytäneet"
Ketkä te?
Minä olen kuullut ja tälläkin foorumilla usein tuotu esille että ylen toimittajat ovat järkijään vasemmistolaisia, eikä sinne oikeistolaisia edes oteta. Eikä vasemmisto kommentoijat sitä täällä kielläkään, vaan sanovat että siihen koulutukseen tarvitaan älyä.
Pelkkää Kokoomuksen ja Persujen mainontaa ja tuputtamista tänäänkin, kieroutunutta rikkaiden verovälttelijöiden elämäntapojen maksattamista, kansaaamme köyhyyteen pakottamalla, verokeitaisiin palmujen alle mm. tuplaeläkkeillä.
Näistä asioista ei uutisoida, eikä saa keskusteluissa sanoa, sananvapaudet estetään, tosin ovat olleet totaaliestettyjä jo kauan, vain äärioikeistolaiset saavat keskustella keskenään Yleisradio nimisessä deep fake-mediassa.
Muistatte varmaan edellisten eduskuntavaalien alla, kuinka Kok-Ylessä oli pelkkää Kokoomuksen ihannointia ja sen virheiden voitoiksi selittämistä, sama meno jo käynnissä.
Ei kyllä muitu mieleen, ylehän on vasemmistolainen media. Ainakin sen ohjelmat ovat.
Koittakaapa nyt uuvatit päättää kerrankin onko Yle oikeistolainen vai vasemmistolainen.
Ollaan päätetty. Kaikesta päätellen se on vasurimedia.
Yle on oikeistojohtoinen vasemmistomedia.
YLE on sotarikollisten Ukrainan AZOV terroristien jotka Suomiaseilla siviilejä surmaa Ukrainan naisia ja lapsia, AZOV terroristien propagandaa levittävä mainostoimisto.
Jo siihen taas tiltu kerkisi, kello tikittää Venäjälle.
YLEn toimittaja oli Kokoomuksen kokouksessa (kai ulkopuolella pysynyt) raportoimassa. Virnuilun lomassa tuli monessa sanankäänteessä ilmi, minkä puolueen on toimittaja omakseen valinnut. Ei ollut taaskaan mitään halua informoida itse asianosaisten osalta, kovin oli niin vasemmistolaisten parjaamaa "amerikkalaista" tyyliä populistisen jutun sisältö. Eihän sitä muuten Yleisradioon pääsisikään.
Ylen loispummiporukka on päästään pimeää.
Tänäänkin yli 30 viestiä keskusteluun estetty, eli sananvapaudet pois kansalta, kuten Venäjällä.
Yle mainostaa Suomen ICE:n eli Supon laajentamista, suojelemaan kansainvälisen järjestäytyneen talousrikollisuuden jäseniä, eli Usan kanslaisuuden ottaneiden Kok-suursijoittajien kansamme, valtiomme ja eläkerahastojemme ryöstämistä.
"Tänäänkin yli 30 viestiä keskusteluun estetty, eli sananvapaudet pois kansalta, kuten Venäjällä."
Tällä asialla ei ole mitään tekmistä sananvapauden kanssa. Sinun kannattaisi ottaa selvää mitä sananvapaus on, niin et nolaa itseäsi enempää.
Tänäänkään ei yhtään keskusteluun kirjoittamaani kommenttia julkaistu, yhtäkään ja kirjoitin sentään kymmeniä.
Aina samat äärioikeistolaiset nimimerkit siellä saavat sanoa - ei mitään - mutta julkaistaan joka kerta.
Yleisradio rikkoo vakavasti kansalaisten sanan- ja mielipiteidenvapauksia. Valtioneuvostoon on laitettu palautetta, ei reagointia.
Jospa ne luulee sinua venäläisagetiksi.
Deep fakea Usan ja Venäjän malliin, tuottaa kuudellasadallamiljoonalla eurolla vuodessa Yleisradio-niminen, EK:n jatke.
Esittelee VVM:n "pomona" henkilöä, joka ei valtion talouden hoitajana näytä edes tietävän mitä veroparatiisivuotojen tukkiminen moderneissa oikeusvaltioissa tarkoittaa ja mitä ilmasto- ja luontouhkien torjumisen vaatima sosiaalinen oikeudenmukaisuus merkitsee.
Erottaa pitäisi välittömästi moinen tumpelo.
Hei aloittaja.
Onko sinulla lukemasi ymmärtämisessä vaikeuksia?
Väität, että yle esittää luettelemiasi väittämiä.
Tekstissähän lukee selvästi kuka eri asioita esittää.
Joko sinulla on luki- tai ymmärryshäiriö:
Katkelma tekstistä:
Pantzarin mielestä ongelmallista on, että niillä ihmisillä, joille säästöjä kertyy, ei välttämättä ole paljon kulutustarpeita.
– Usein varttuneemmassa iässä olevilla on jo asunnot ja muut hyödykkeet hankittuna, Pantzar sanoo.
Toisilla taas on tarpeita kuluttaa, mutta siihen ei ole rahaa.
...
Siis yle ei väitä, vaan Takuusääitiön toimija esittää asian siten kuin katkelmassa lukee.
>>Siis yle ei väitä, vaan Takuusääitiön toimija esittää asian
>>siten kuin katkelmassa lukee.
No ei ole paljonkaan eroa sillä, "väittääkö" yle joitain asioita vai poimiiko se omiin lähetyksiinsä kokoomusmaisen viekkaasti "valikoitua" tietoa, vaikkakin jonkun muun sanomana.
Näet ylen järjestämissä keskusteluohjelmissakin (esim. astudio) asetelma on pääsääntöisesti niin, että keskustelijat ovat samanmielisiä (kokoomus-"demareita" ) joten kuulijalle välittyy vain yksi näkökulma asiasta ja "keskustelu" onkin vain saman propagandan jankkaamista.
Pankaapa merkille, juuri tämä, sofistikoitu juonittelu !
Itse asiasisällöstä ei liene epäillystä, että varakkaille ja koskaan LAMAan joutumattomalle kihokaartille kertyy omaisuutta muita enemmän. Tällaisia ovat mm. eliitti-"demarit" ja persut, kokoomusksesta tai kepulaisista puhumattakaan.
Tällä periaatteella:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18144944/shokki-uutinen--100-tuh-rikkainta-kahmi-itselleen-yli--puolet-palkka-potista-!
Eikä ole sattumaa, että oikeisto-yleltä juuri tuo periaate jää kokonaan kertomatta !
t. haans
Mitähän sekapuolta edustat? Toiset väittävät jatkumona Ylen olevan kommaria ja itse väitä sen olevan okeistokokoomukselaista.
Mihin suuntaan laitoksen pitäisi revetä ollakseen sinulle mieliksi?
Oikeisto-YLEssä on KOKOOMUS-johto ja meno sen mukaista ! Makselevat itselleen jopa boonuksia siitä että onnistuvat teitä mokuja ja sopuleita kusettamaan:
https://www.paivanlehti.fi/ylen-johdolle-maksettiin-bonuksia-16-miljoonaa-toimitusjohtaja-sai-yli-40-000-euroa/
että sellaisia veitikoita !
t. haans.sea
Ihmisillä rahaa kuluu erilaisiin asioihin.
Joku tinkii vuosikausia muusta rahankulutuksestaan ja hankkii omistusasunnon.
Joku toinen pistää rahansa vuosikaudet etelänmatkoihin, toinen viinaan.
Menonsa kullakin, mutta loppujenlopuksi omaisuus tasataan. Kenellekään ei jää enempää kuin toiselle.
Juuri niin. metalli mies olen, 40v jaksoin, kaikkea on mitä tarvitsen. Mutta ponnisteluahan se on tarvinnut.
Missä tynnyrissä elätkin, tuota ei ole todellisuus eikä elämä. Pitää ensin olla sitä rahaa, että sitä voisi "pistää"mihinkään. Noin miljoonalla Suomen kansalaisella ei tällä hetkellä ole, perustuslaissa heille määrättyjä taloudellisia kansalaisoikeuksia, ajanmukaisten todellisten välttämättömien elinkustannusten mukaisina.
Se johtuu pitkälti siitä, että Suomessa on totuttu kauan teettämään palkatonta työtä naisilla ja tytöillä, sukujen miespuolisten perillisten perintöjen, yrityksien, tilojen jne eteen. Niistä pakkotöistä ei eläkkeitä ole kertynyt ja perinnöt revitään vääryydellä ja väkivallalla rahakkaimpien ja ahneimpien taskuihin.
Mies olen köyhä
kalliit on laulujen lunnaat.
Hetken heilua jaksoin,
haaveeni kullat
mieleni murheella maksoin.
Yleisradiossa ei taida olla enää köyhyysongelmaa tuntevia, kansalaisten taloudellisista perustuslaissa määrätyistä kansalaisoikeuksista välittäviä toimittajia, vain oikeiston pintaliitäjiiä tekemässä carnivore-bloggarien äärioikeistomainoksia.
Isoimpien talousrikosten, korruption ja valtion korkeiden virkojen väärinkäyttämisten rikostutkintoja tultava, tai poliisin ja supon johdot erotettava.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19561149/pysayttakaa-presidentin-virkaa-vaarinkayttava-stubb-talousrikostutkinnoilla#comment-144640997
Ylen johto erotettava myös, että kansalaiset saisimme puolueettoman aidon tiedonvälityksen ja sananvapaudet.
Jälleen valeuutinen tällä kertaa "raejuusto boomista" tai suomeksi kai buumiksi väännetään tuo sana, jota ei siis ole, on ylituotantoa ja ökytukia tilallisten verovälttelyyn keitaissa.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19564183/yle-valeuutisoi-quotraejuusto-boomistaquot-jota-ei-ole-on-ylituotantoa-ja-okytukia
Usan kansalaisuuden ottaneiden Kok-suursijoittajien liioitellun suuruiset, käsiin vanhenevat ja ylihinnoitellut hävittäjähankkeet peruttava.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000012311840.html
Suomen kansan terveyksien ja elämien kustannuksella lisäävät turvattomuutta.
Vkl:t pyhitetty äärioikeiston teekutsuliikkeen julkkisjuoruille ja viikot muuten vaan samoille.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19565198/oikeistolaidan-poliitikoiden-vaite-quotvieraiden-valtioidenquot-koteihinsa-tunkeutumisesta-ei-vakuuta#comment-144690724
Yleisradio jättää uutisoimatta poliittisten päättäjien, ministerien ja kansanedustajien, sekä virkamiesten perustuslain vastaisuudet, rikokset kansalaisten taloudellisia oikeuksia vastaan.
https://yle.fi/a/74-20249495
Puhutaan erittäin vakavista oikeusvaltio-periaatteen vastaisuuksista, kun on kyse haavoittuvimpien kansalaisten ensisijaisista, elintärkeistä eläkkeistä, joista EU:kin on antanut Suomelle jo useita huomautuksia.
Yleisradio uutisoi äärioikealle verokeitaisiin, haavoittuvimpien terveyksien ja elämien kustannuksella. Yle ei ole tunnistavinaan pakkotyötä, johon ilman taloudellisia kansalaisoikeuksiaan pakotetut vanhukset, sairaat ja vammaiset, on sote- ja kerjuuttamis-rahastuksen ihmiskaupan välineiksi, seitsemänä päivänä viikossa ja usein illatkin pakotettuina. Täysin perustuslain vastaista pakkotyön teettäminen ja ihmiskauppa.
Mielenterveyden järkkyminen tuottaa toisinaan kaikenlaista, myös nettipalstoille.
Iso korjaamaton köyhyyteen pakottamisongelma Suomessa, eriarvoistaminen, eläkeköyhiksi tekemällä toteutettu pakkotyö, varakkaiden korkeakoulutettujen perintö- ja verosuunnittelija-sijoittajien ihmiskaupalla rahastaville järjestöille, säätiöille, yhdistyksille ja kirkoille, ei ole "mielenterveysongelma", vaan häikäilemätöntä järjestäytynyttä veroparatiisirikollisuutta.
https://www.aljazeera.com/opinions/2026/10/3/the-double-standards-of-a-failed-execution
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19501203/finnwatchin-johtaja-sonja-finel-osoittaa-esimerkkia-vastuullisuudesta#comment-143831565
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19479867/suomessa-on-pakkotyota-eu-virolainen-kallas-kiistaa-tosiasian-
Suomessa on pakkotyötä, perustuslaillisten taloudellisten kansalaisoikeuksien viemistä eläkeköyhyyteen pakotetuilta. Viikon päivät ja illat vanhukset, sairaat ja vammaiset pakotettuina sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan rahastuksen välineiksi, varakkaiden verovälttelijöiden rahastuksen välineiksi.
Näin Ranskalaisessa tiedotusvälineessä uutisoidaan Ranskan tilanteesta:
https://www.lemonde.fr/en/politics/article/2026/10/20/october-17-may-become-the-symbol-of-the-definitive-collapse-of-macronism_6759766_5.html
Yle puolestaan otti äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten kannan: "Ranskan pääministeri lupasi lisää poliiseja".
Ylen "keskusteluissa" ei ole sananvapauksia kansalaisille, jotka kustantavat Yleisradion budjetin. Koetin osallistua useilla asiallisilla kommenteilla, yhtäkään eivät julkaisseet ja keskustelut muutenkin näyttävät seisovan paikoilleen jymähtäneinä, usein samat äärioikeistolaiset kommentoimassa onttoja vitsejään, eli ei mitään.
YLE on vihervasemmiston äänitorvi - sielläkö pääsee ääneen oikeisto? Kommenttipalsta suoltaa sossujen sumeaa logiikkaa, aivan naurettavaa puuta heinää
Yleisradio päästi äärioikeistoKokoomuksen hätävalheen, kun vaadimme johtajan erottamista jatkuvan uutispimennon ja radiohiljaisuuden, sananvapauksien jatkuvan estämistenkin perusteella:
https://yle.fi/a/74-20252655
Siinä emävalheiden emävalhe tyyliin Yleisradio / Kokoomus.
Mikäs puolue se lupasi lakkauttaa Yleisradion ja sen jättibudjetin, tekikin siitä oman mainoskanavansa jättibudjetin lisäämisellä, jota nimitti budjetin leikkaukseksi. 600 000 000€ vuodessa alle kuuden miljoonan kansalaisen tiedonvälitykseen on valtava summa, vähintään kolmasosa olisi pitänyt poistaa, kun tiedonvälitystä Ylestä ei saada, ainakaan riippumattomana eli puolueettomana.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19558565/mediahiljaisuus-viiankiaavan-puolesta-suurmielenosoituksista-suomessa-tanaan
Käynnissä olevassa muka-kaivoskeskustelussa Ylessä, sensuroidaan kaikkien eri mieltä olevien kommentit ja vaihtoehtoja kaivosyhtiöille tarjoavien kansalaisten kirjoitukset.
Yleisradio editoi keskustelut siten, että lopputulos ei ole enää se sama keskustelu johon osallistuit ja kuten sanoin, et löydä enää edes kommenttejasi keskusteluketjusta, ne on sensuroitu.
Tehkää valituksia JSN:oon, kun Suomessa ei ole enää aitoja sanan- ja mielipiteidenvapauksia, ainakaan Yleisradiossa.
JSN, Julkisen Sanan Neuvosto taitaa olla yhtä tyhjän kanssa. Tarvitaan lähinnä valeuutisten tukemiseen
Tänään jälleen muka-keskustelu veroparatiisi-datakeskushankkeista, joissa äärioikeiston suursijoittajien lobbarit ja juoksupojat insinöörit, saavat esitellä valheitaan työllistämisestä ja muista hyödyistä, joita ei todistettavasti ole yhdessäkään toisessa valtiossa, kyseisten ryöstömonopolien jäljiltä toteutunut, eikä toteudu Suomessakaan, vain saastuttamista ja luonnontuhoja, yhteisten varojemme ryöstämistä ja väärinkäyttämistä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19589559/yleisradio-uutisoi-emavalheen-kokoomusmainoksen-sote-tyopaikoista
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19518382/kokoomus-yleisradio-vaitti-kiinalaisten-tyopaikkoja-kymenlaaksossa-tyollisyydeksi
Datakeskuksen rakentaminen Kymenlaaksoon, toi 400 kiinalaista ulkomaiseksi halpatyövoimaksi ja EK-Yle kiiruhti heti uutisoimaan "työllisyyden kasvusta". Toivottavasti eivät jää verojenmaksajien elätettäviksi "turvapaikanhakijoina" Suomeen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19593370/yleisradio-editoi-keskustelut-aarioikeistolle-mieluisiksi-sensuroimalla-eri-mielta-olevat
Poliittisten päättäjien keskinäinen konsensus ja korruptio, eduskunnan yksipuoluejärjestelmäksi ostaminen, näkyy siinä, ettei Yleä saa kritisoida tai saa heti leiman: kokpersu, vaikkei sitä valehtelijaporukkaa koskaan olisi äänestänyt, eikä äänestäisi. Surullista tyrannivaltion meininkiä jopa Vasemmalla.
Yle
Uutiset ei kerro totuutta.
Katso uutisia maailmalta.
Esimerkki Ranskan mellakat.
Ranskan media kertoo erilaista tarinaa mellakoiden järjestäjistä ja osallistujista.
Katso France24.
Palestiinan liput liehuu.
Vasemmisto osallistuu
Ranskan mielenosoitusten yhteydessä sosiaalisessa mediassa on levitetty runsaasti tekoälyllä generoituja ja kontekstista irrotettuja kuvia. Uutiskanava France 24 ja sen faktantarkistusyksikkö The Observers tekevät työtä kyseisten väärennettyjen kuvien ja videoiden paljastamiseksi.
”Yle on ruotsalainen: se peesaa kaikkea ruotsalaisuutta, halveksii suomalaisuutta ja pitää suomalaisia toisen luokan kansalaisina. Tää tulee epäsuorasti esiin, kun osaa lukea oikein.
Ja nykyään mitä vain Ruotsissa on, niin se on vaan hyväksyttävää.
Ylen Ykkönen ja Ylen Kakkonen lähettävät vaan ruotsalaista tai tanskalaista ohjelmaa, ja siellä vaan tapetaan ja teurastetaan eläimiä. Mutta suomalaisille on tärkeää näyttää sitä ja kovettaa heidän luonnettaan, että he ovat sotaan valmiita – tämä on globalistien agendalla.
Me olemme siirtomaa, josta saa kaikki mineraalit, ja maa hyödynnetään toisiin tarkoituksiin. Sitä varten kansallisvaltioiden aika on ohitse.”
Olen ihmetellyt minkä takia Kokoomus, pääministeripuolue, sallii hallituksen vastaista propagandaa suollettavan aamusta iltaan? Miksi? Onko niin että vaalien jälkeen SDP + vihervasemmisto on ihan ok, eli ei mitään haittaa jos menestyvät? Suomen politiikka kokkareilla on Kataisesta lähtien on tavoitellut vain bulkkivaltion roolia uudessa maailmanjärjestyksessä. Suomi - pyh, alle 7 milj asukasta.
Ja presidenttimme voisi olla nyt ensimmäinen viralta pantu pressa kun ei taida olla ihan kunnossa enää.. Rutiiniilla ja samalla puunukkemaisella esiintymisellä on vahva suoja peittää muistisairaus, ihminen voi suoltaa samaa kaavaa vaikka aivot ei enää käsitä kokonaisuuksia, itseä - mitään. Presidenttimme ei pysty pitämään lyhyttä lehdistötilaisuutta lukematta sanasta sanaa paperista mitä puhuisi. Eilen "Keskustelimme pr Putinin kanssa siis kesti puolitoista tuntia.." eli luki väärin. Silmissä ei ajatus näy... On VASTUUTONTA jättää tarkistamatta pään kunto.
En enää hauku Stubbia, vaan lähinnä säälin, ja olen erittäin huolestunut ja vihainen tästä Suomen selkärangattomasta touhusta Kokoomuksen osalta! Nyt jos koskaan olisi paikallaan todella miettiä mitä muut meistä ajattelevat. Vai onko yhdentekevää, bulkkimaan pressan ei tarvitse vakuuttaa ketään... jne. Huokaus
Persuilla Anomaisuus lisääntyy🤣🤣💩🤣 eihän se iso vika tartte olla🤣
Enemmistö Yleisradiota syystäkin kritisoivista, ei ole koskaan äänestänyt persuja , eikä koskaan niitä äänestäisi. Sellaisiksi Yleä kritisoivien haukkuminen on loukkauksen lisäksi kertomus YKSIPUOLUEJÄRJESTELMÄSTÄ eduskunnassa, kun jopa Vas pelaa äärioikeiston piikkiin, eikä tunnusta Ylen puolueellisuutta äärioikealle ja sananvapauksien estämisiä.
Yle on mitä on, joutaisi lopettaa.
600 000 000€ vuodessa Yleisradion uutispimennon ja radiohiljaisuuden pitoon ja sananvapauksien estämiseen Suomen kansalsilta, on järjetön summa kun valtion velka kasvaa verovälttelyn ja ison järjestäytyneen talousrikollisuuden takia.
https://www.abc.net.au/news/2026-10-30/largest-cryptocurrency-hack-billions-stolen-binance/107327732
Paljonko Suomen kansan rahoja on käytetty kryptovaluutoilla mm. Ukrainassa keinotteluun ja ketkä poliitikot, nimiä ?
Yle:ssä vkl:t on "pyhitetty" jenkeille, kaikki uutiset jenkeistä, ei mitään edelleenkään, Suomen vielä rajummin kahtiajaetusta yhteiskunnassa, sote- ja kerjuuttamis-ihmiskauppa-rahastuksen pakkotyöhön pakotetuista vanhuksista, sairaista, vammaisista, työttömistä, syrjäytetyistä jne.
Yle on jenkkien media, jota eduskunta valvoo ja käskyttää otteilla, joilla ei ole mitään tekemistä tiedonvälityksen saati riippumattoman sellaisen kanssa.
Jos valitat Ylen sisällöstä tai sen puuttumisesta, sananvapauksien jo voi sanoa totaaliestämisistä, eduskunnan kaikki puolueet leimaavat sinut "persuksi", joita et ole koskaan äänestänyt, etkä koskaan äänestä.
Noin toimii diktatuuri ja yksipuoluejärjestelmä. Eniten saisi hävetä Vasemmisto, joiden äänestäjiltä on nyt tukittu suut Yleisradiossa, kun ei puolusta sananvapauksia ja oikeutta puolueettomaan tiedonvälitykseen.
Suomenruotsalaiset piirit tuntevat kyllä toisensa ja ankkalammikkonsa, eli on ollut tiedossa kaikissa puolueissa tämä:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/b5202618-c399-4207-8bc4-f8f23ac30f5e
Pakotteiden aikana tehty opetusministerin sukulaisissa nastarengasbisneksiä Venäjälle, oligarkkien kanssa. Ei yllätä että Stubbille ja muille äärioikeistopoliitikoille tuli kiire lähentyä Venäjää ja soitella Putinille.
On tultava vähintään laajat korruption, valtion korkeiden virkojen väärinkäyttämisten ja isoimpien talousrikosten tutkinnat eduskuntaan, ministeriöihin, ym valtion korkeaa valtaa käyttäviin piirehin.
Venäjän kaupan avautuminen tekisi Suomesta täysvenäläisen nykyisten poliitikoiden vallankäytön aikana.