Ylen kyselyn mukaan SDP-johtoinen vasemmistohallitus on ykkössuosikki tulevaksi hallituspohjaksi kyselyyn osallistuneiden mielestä.
Ylen teettämän kyselyn perusteella nykyiselle hallituspohjalle
Nykyinen hallituskokoonpano saa murska-arvion Ylen tekemässä kyselyssä.
Vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista kannatti kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien hallituspohjaa. Ylen mukaan puolueiden omat kannattajatkaan eivät toivoneet nykyisen hallituspohjan jatkoa ensimmäisenä vaihtoehtonaan.
SDP:n johtama punavihreä hallitus saa kyselyssä eniten mainintoja parhaasta hallituspohjasta. Siinä olisivat SDP, keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto.
Myös kokoomuksen kannattajien mielestä ykkössuosikki seuraavan hallituksen pohjaksi on kokoomuksen ja SDP:n muodostama sinipunahallitus.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/6233ad97-c9a3-4af9-bad1-fbad423c538d
Kasvavat tuloerot ovat suuri uhka yhteiskuntarauhalle. Ruotsi on tästä hyvä esimerkki ja nyt suomessakin sisäinen turvallisuus huonontunut persujen ja kokoomuksen leikkausten jälkeen, kun ihmiset ajettu ahdinkoon ja ihmisten pahaolo kasvanut!! Sitä saa mitä tilaa persut ja kokoomus!

Vastaukset 17
Vanhimmat
Muistakaa että äänestämättä jättäminen vaaleissa on ääni kokoomukselle, sekä RKP:lle. Jokainen nukkuvan äänestäjän ääni lisää näiden puolueiden ääniosuutta, joten tavallaan äänestät heitä.
Voi kun Teijo on terävä..et sitten sattunut oivaltamaan, että äänestämättömyys vaikuttaa kaikkiin MUIHINKIN puljuihin.
Terkut vaan täältä Nukkuvista - aina suurin puolue.
Kyseisten puolueiden kannattajat äänestävät kaikkein varmimmin, joten todennäköisesti nukkuva ei ole kokoomuksen tai RKP:n kannattaja. Nukkumalla vaalit hän antaa kuitenkin äänensä heille ääniosuuden kasvuna.
Ja silti nämä nyt vallassaolijat (tai jotkut heistä) kehtaavat puhua vallankaappauksesta. Melkoista.
Sanna Pirkkalainen huomautti Radio Suomessa aamulla;
- 0ttaen huomioon tutkimuksen 2 %:n virhemarginaalin, kannatus saattaa olla jopa pyöreä N0LLA.
Eiköhän se 0.2% oo ihan yliarvioitu?
Se nazipropagandsn "" OIKEA "kannatus" lienee pakkasen puolella?
Eiks orpo&co olekin ihan vapaata riistaa kohta?
Anagrammi "Petteri 0RP0" = PlERE P0RTT0.
Nykyisen hallitus pohjan kannatus 2%.
Kyselyn virhemarginaali +/- 2%.
Eli kannatus nykyiselle hallituspohjalle 0% pahimmassa tapauksessa.
Lienee kaikkien aikojen enmätys, tämäkin.
Yllä sanottiin jo sama
Sisaresi pieri kun Mustafa astui häntä.
😁😁😁😁😁
Kansa haluaa velaksi elämisen loppuvan. Käykö jälleen kerran niin, että punamullan tehtäväksi tulee laittaan maan asiat mallilleen?🤔
>>Muistakaa että äänestämättä jättäminen vaaleissa on ääni kokoomukselle, sekä RKP:lle. Jokainen nukkuvan äänestäjän ääni lisää näiden puolueiden ääniosuutta, joten tavallaan äänestät heitä.>>
Äänestän Putinia. 💤💤💤💤💤
Ylen kyselyssä yli 70 % SDP:n kannattajista haluaa SDP:n johtaman hallituksen, jossa on mukana vasemmistoliitto ja ilman kokoomusta. Sinipuna on 6 %:n suosikki.
Toivon tuota vilpittömästi !
Koska julkisten menojen leikkauksia tulee joka-tapauksessa jatkaa vuosikymmeniä !
Vauhti on noin 10 miljardia Euroa/hallituskausi !
Tulee olemaan nautinto kun vasemmisto tekee leikkauksia ja EU-komissio sekä IMF ovat käskyttäjinä !?
Mahtavaa !!
Suomen typerin, röyhkein, osaamattomin, epärehellisin, täystuhohallitus ikinä. Porukalla on vaan mitta täynnä.
Muistakaa että jos äänestää kusipäätä niin ääni menee persulle.
En äänestä kusipäätä. Äänestän Putinia.
😊😊😊😊😊