MUISTAKAA SODOMAA JA GOMORRAA!

Anonyymi-ap

Herjaajaa ( kuten apostolien ) on varoitettu. Hän ei ikinä voi Jumalalle sanoa, ettei häntä varoitettu.
Eivät sen koommin muutkaan pilkkaajat voi puolustautua. Niin pitkään he ovat pilkanneet.
Jumslsn pitkämielisyydelläkin on rajansa.
MUISTAKAA SODOMAA JA GOMORRAA!

21

<50

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Sodomasta ja Gomorrasta ei löytynyt niitä vaadittuja kymmentä synnitöntä ihmistä, niin koko tuholta olisi vältytty.

      Pieniä lapsiakin sen kokoisissa kaupungeissa oli tuhansia.

      Mutta perisynnin vuoksi kaikki ovat syntisiä heti sikiämisestä alkaen Aadamin sukuun.

      • Anonyymi00005

        Teologiassa ja raamatuntutkimuksessa viitataan usein Augustinuksen ”väärään tulkintaan”, kun puhutaan läntisen perisyntiopin synnystä. Tämä tulkintavirhe johtui latinalaisen raamatunkäännöksen (Vulgatan edeltäjän) käännösvirheestä.

        Augustinus ei osannut sujuvaa kreikkaa. Hän perusti oppinsa Paavalin Roomalaiskirjeen jakeeseen 5:12 käyttäen latinalaista tekstiä.

        1. Alkuperäinen kreikankielinen teksti Kreikaksi.
        ...ἐφ’ ᾧ πάντες ἥμαρτον (eph' hō pantes hēmarton).
        Merkitys
        Ilmaus eph' hō tarkoittaa "koska" tai "sillä perusteella, että"
        Oikea tulkinta
        Synti tuli maailmaan yhden ihmisen (Aadamin) kautta, ja kuolema tuli synnin kautta, ja näin kuolema saavutti kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä. Paavali siis sanoo, että ihmiset kuolevat oman syntisyytensä tähden.

        2. Augustinuksen lukema latinalainen käännösLatinaksi
        ...in quo omnes peccaverunt.
        Merkitys
        Ilmaus in quo kääntyi muotoon "jossa" tai "jonka sisällä".
        Augustinuksen tulkinta
        Kuolema saavutti kaikki ihmiset, sillä Aadamissa kaikki ovat tehneet syntiä.

        Loppupelissä tällä ei ole mitään merkitystä, koska ihmiset on kasvatettu väärään tulkintaan niin käsitys perisynnistä ei tule muuttumaan vaikka he tiedostaisivat kyseisen asian. Se nyt kuitenkin karsii paljon porukkaa väärän opin puolelle vaikka kyseessä ei ole niin vakava virheellinen tulkinta, kuin voisi olettaa.

        Kaikki on lopulta kiinni Jumalan armosta, mutta jos tietoisesti opettaa Raamattua väärin voi yläkerta siitä pahastua. Etenkin jos sen tekee omia tarkoitusperiä ajakseen, tämä on syytä muistaa. Jos opettaa väärin tyhmyyttään se on helpompi ymmärtää ja sellaisia ihmisiä on paljon joiden äly on muiden johdateltavissa.

      • Anonyymi00007
        Anonyymi00005 kirjoitti:

        Turhaa kikkailua kreikan ja latinan kielen yksittäisillä sanoilla. Niille saadaan vaikka minkälaisia merkityksiä.

        Jeesus ja hänen kanssaan eläneet oikeat apostolit puhuivat äidinkielenään arameankielen galilean murretta.

      • Anonyymi00008
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Turhaa kikkailua kreikan ja latinan kielen yksittäisillä sanoilla. Niille saadaan vaikka minkälaisia merkityksiä.

        Jeesus ja hänen kanssaan eläneet oikeat apostolit puhuivat äidinkielenään arameankielen galilean murretta.

        Matt. 26:73

        Vähän sen jälkeen tulivat ne, jotka siinä seisoivat, ja sanoivat Pietarille: "Totisesti, sinä myös olet yksi heistä, sillä kielimurteesikin ilmaisee sinut".

    • Anonyymi00002

      Room.5:19

      " Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä."

      Ps.51:7

      "Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun."

      Ps. 58:4

      "Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti,
      eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta."

    • Anonyymi00003

      Esiin tunkevat aatokset sameat valhetta vatvovat karkeat sanat.

      • Anonyymi00004

        Helluntailaiset kieltää perisynnin ja sen, että kaste tai ehtoollinen liittyisi mitenkään ihmisen syntiongelmaan. Karmeeta eksytystä ja heresiaa, mitä ne ajaa.

      • Anonyymi00012

        Nuohan on suoria lainauksia oikeasta Raamatusta. Niissä ei ole mitään epäselvää.

        Ps. 12:7

        Herran sanat ovat selkeitä sanoja, hopeata, joka kirkkaana valuu sulattimesta maahan, seitsenkertaisesti puhdistettua.

    • Anonyymi00006

      Helluntailiikkeen Suomeen tuonut Olsenin pastori sai Amerikassa sen helluntailaisten henkikasteen, mutta ei siitä mitään hyötyä miehelle ollut, päinvastoin.

      • Anonyymi00009

        MIes vietiin v. 1925 vankilaan asioista, joista ei voi lasten kuullen edes puhua.

    • Anonyymi00010

      2. Sam. 12:13

      Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.

      2. Sam. 12:15

      Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.

      18 Seitsemäntenä päivänä lapsi kuoli.

      4. Moos. 14:18

      'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen'.

    • Anonyymi00011

      Älä usko helluntailaisten valheoppeja.

      Valit. 5:7

      Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa.

      3. Moos. 26:39

      Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.

      3. Moos. 26:40

      Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan.

    • Anonyymi00013

      Vittumainen jumala viskoo meteoriittejä miten sattuu.

    • Anonyymi00015

      Kaikki kuolee perisynnnin vuoksi, sanoo Raamattu.

    • Anonyymi00016

      Jumala pelastaa ihmisen kasteessa, siksi kastetta vastustetaan ja estetään lapsien kastamisen sisälle Jumalan valtakuntaan. Jenkkilahkoihin ei pidä sotkeentua.

      1. Piet. 3:21

      Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

      • Anonyymi00017

        Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin sen tekee lapsi kasteessa, ei pääse sinne sisälle.

        Aikuisen on vaikea pelastua. Monet koittavat, mutta eivät voi. Rikkaalle se on yhtä mahdotonta kuin kamelin mennä neulansilmän läpi.

        Joka ei luovu kaikesta mitä hänellä on, ei ole sovelias Jeesuksen omaksi.

        Käännyttämällä aikaansaatu lahkousko on este ja tulppa oikean Pyhän uskon Hengen lahjan saamiselle, koska siellä sisällä on jo asukas valmiina.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Lahkoissa kun ihminen pumpataan täyteen villitseviä hurmoshenkiä, niin ei sinne silloin ole Jeesuksella enää mitään asiaa. Jeesukselle ei ole enää paikkaa, mihinkä hän päänsä kallistaisi.

    • Anonyymi00019

      Hurmahenkisten lahkolaisten jatkuva "Jeesustelu" pitäisikin laittaa hälytyskellot soimaan, mistä siinä on oikeasti kyse.

      Matt.7
      21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
      22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
      23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

    • Anonyymi00020

      Älä mene hurmahenkisten lahkolaisten telttoihin kaatuilemaan ja molisemaan sekavia Baabelin pahuuden kieliä "glossolaliaa".

      1. Tim. 4:1

      Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja.

    • Anonyymi00021

      Aamen! Varoitus on annettu!

    • Anonyymi00022

      Sodomasta ja Gomorrasta olisi kannattanut pelastaa enemmin ne perisynnin riivaamat lapset kuin Loot, jonka vaimo jäi suolapatsaaksi ja jonko tyttäret naivat känniläisen isänsä.

      Ei huonommin olisi voinut enää mennä.

      Mahdollisimman huono esimerkki hyvästä pelastuksesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe