Kokoomuksen puheenjohtajan haastattelu YLE:n aamutelevisiossa oli täydellinen floppi. Täytyykin kysyä puheenjohtajalta, miksi pitää osallistua haastatteluun ellei aio ilmaista todellista mielipidettään terroristeista ja Islamista. Kommareille tyypillinen kiertely ei sovi oikeistolaiseen politiikkaan, ei ole koskaan sopinut. Tuollainen hypokraattinen poliittinen korrektius karkoittaa kyllä kannattajat tehokkaasti.
Kokoomus onkin ajamassa itseään ahtaalle alentuessaan kommari vasemmiston tasolle.
Täytyy oikeistolaisena antaa täysi tunnustus vasemmistolaiselle YLE televisioyhtiölle Kokoomuksen puheenjohtajan nolaamisesta. Nolaaminen toimi täydellisesti.
Mielestäni puheenjohtaja oli herättämässä keskustelua oikeista asioista kuten Natoon liittymisestä. Natosta, sen hyödyistä ja haitoista pitäisi keskustella avoimesti, ei siihen kannata asennoitua YLE:n tavoin tukahduttamalla keskustelu alkuunsa.
Kataisesta huomasi selvästi, että hän olisi halunnut puhua asioista niiden oikeilla termeillä. Poliittisia korrekteja termejä käyttämällä se ei tule onnistumaan, korrektius onkin ajamassa itseään pikkuhiljaa umpikujaan. Puheenjohtaja katsoi vielä tällä kertaa oikeaksi pitää suunsa kiinni ja selitellä, mutta kuinka kauan tämä alemmuuden tila jatkuu. Tunsin suunnatonta tuskaa katsoessani puheenjohtajan vääntelyä, kääntelyä ja selittelyä.
Toivottavasti Kokoomus osaa nyt kääntää asian edukseen, toivottavasti he osaavat riisua takin, kääriä hihat ja haudata vihdoin turhan poliittisen korrektiuden.
Terroristeista ja Islamista, kuten myös pakolaisista ja maahanmuuttajista tulee pystyä keskustelemaan avoimesti. Työperäinen maahanmuutto on ainoa oikea tapa, tätä on Kokoomus halunnut jo kauan sanoa. Turha paskojen etnisten maleksijoiden raahaminen Suomeen ei hyödytä ketään. 750 kiintiöpakolaisessa on 750 liikaa. Suomi joutuu muiden maiden tapaan vielä liittymään Natoon ellei tälle kansanvaellukselle saada loppua. Mielestäni Nato ei kuitenkaan ole välttämättömyys, ongelma voidaan kyllä hoitaa toisellakin tapaa jos tahtoa löytyy.
Estetään Afrikan Somaleiden, Lähi-Idän paimentolaisten ja muiden muslimi kansojen muutto Suomeen. Mitä nämä maahantunkeutujat edustavat, mitä he haluavat, mitä he antavat Suomelle, miten he sopeutuvat Suomeen. Vastausta ei tarvitse edes miettiä, me kaikki tiedämme sen automaattisesti.

Vastaukset 1
Vanhimmat
No voin minä yhden positiivisen asian kyllä kertoa. Kyllä he ovat rikastuttaneet Suomea positiivisesti, HIV positiivisesti.