Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väitti tällä viikolla, että Yhdysvallat on tukenut Ukrainaa enemmän kuin Eurooppa.
Trumpin mukaan Yhdysvallat on tukenut Ukrainaa ”yli 300 miljardilla dollarilla”, kun Eurooppa taas olisi presidentin mukaan antanut 100 miljardia.
Trumpin lausunnot eivät pidä paikkansa.
Saksalainen Kielin maailmantalouden instituutti on kerännyt tietoja Ukraina-avustuksista Venäjän hyökkäyssodan alusta lähtien. Instituutin tilastojen mukaan Eurooppa on kaiken kaikkiaan tukenut Ukrainaa enemmän kuin Yhdysvallat.
Euroopan maat sekä EU-instituutiot ovat tukeneet Ukrainaa humanitaarisella avulla ja taloudellisella tuella noin 70 miljardin euron edestä, minkä lisäksi Ukrainaa on tuettu sotilaallisesti 62 miljardilla eurolla.
Yhdysvallat sen sijaan on antanut Ukrainalle humanitaarista ja taloudellista tukea 50 miljardia euroa. Yksistään sotilaallista tukea Yhdysvallat on antanut enemmän kuin Eurooppa, yhteensä 64 miljardia euroa, mutta avustusten yhteenlaskettu summa jää Euroopan taakse.
Instituutin tuoreimmat heimikuussa julkaistut tilastot ovat viime vuoden lopusta eli alla olevissa grafiikoissa ei ole huomioitu tukea, joka on annettu tämän vuoden puolella.

Vastaukset 2
Vanhimmat
https://to-en.gr/Nostradamus/p11.1_en.htm MUSK JA SOTA.
Miksi Ukraina ei sodi omilla rahoillaan?