Puolustus
Puolustusvoimien tutkimus ennustaa Suomen turvallisuudelle synkkiä aikoja
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen raportti arvioi Venäjän olevan vuonna 2040 entistä avoimemmin vihamielinen.
Tutkimuksen mukaan Venäjä voi jopa hyökätä Suomeen tai pyrkiä eristämään sen muista Nato-maista.
Raportti korostaa liittolaisuuksien elintärkeyttä, mutta kumppaneiden apuun liittyy epävarmuutta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.