Kylmäävä skenaario

Anonyymi-ap

30

101

    Vastaukset 30

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Suomalaistutkijoiden tuoreessa tutkimusraportissa esitetään Suomen kannalta järkyttävä kehityskulku eli skenaario siitä, miten Venäjä voisi aloittaa suursodan Euroopassa Natoa vastaan ja hyökätä myös Suomeen.

      Tilannetta edeltäisi Venäjän julistautuminen voittajaksi Ukrainan sodassa ja Yhdysvaltain johtavan aseman heikentyminen suurvaltojen välillä Kiinan noustua sen rinnalle. Samalla Kiina olisi ottanut haltuunsa Taiwanin saaren ja laajentanut sotilaallista läsnäoloaan ympäri maailmaa.

      Skenaariossa Kiinan vaikutusvallan noustua Yhdysvallat on pyrkinyt erilaisiin sopimuksiin sen kanssa ja samalla ryhtynyt irtautumaan Euroopan puolustamisesta ydinaseita lukuun ottamatta. Raportissa käydään läpi, miten Venäjä käyttää tilannetta hyväkseen ja pyrkii laajentamaan vaikutuspiiriään Euroopassa. Osana tätä Venäjä lähettää Suomelle ja Baltian maille vaatimuksen turvallisuustakuista luoteisen suuntansa turvaamiseksi.

      Suomi kuitenkin kieltäytyy takuukeskusteluista Venäjän kanssa. Turvatakseen strategiset etunsa Kuolan niemimaalla Venäjä käynnistää hyökkäyksen Pohjois-Suomeen, tavoitteenaan edetä nopeasti Suomen ja Ruotsin kautta kohti Norjan rannikon satamia.

      Myös Baltian maat hylkäävät uhkavaatimuksen, ja Venäjä aloittaa hyökkäyksen niihin, pääasiallisena kohteenaan Suomenlahden rannikko.

      • Anonyymi00003

        Sotilaat tekevät kaikenlaisia skenaarioita.
        Tärkeintä on, että suomalainen yhteiskunta tehdään niin kriisinkestäväksi, että mikään pieni hybridivaikuttaminen ei meitä heiputa.

        Kotivara, energiantuotannon ja jakelun hajauttaminen, tärkeän infran siirtäminen maan alle, armeijan varustaminen drooneilla ja roboteilla, tietosuojan ja -turvan parantaminen, hankintalain muuttaminen siten, että julkisissa hankinnoissa pitää aina ottaa turvallisuus huomioon, jne.


      • Anonyymi00004
        Anonyymi00003 kirjoitti:

        Sotilaat tekevät kaikenlaisia skenaarioita.
        Tärkeintä on, että suomalainen yhteiskunta tehdään niin kriisinkestäväksi, että mikään pieni hybridivaikuttaminen ei meitä heiputa.

        Kotivara, energiantuotannon ja jakelun hajauttaminen, tärkeän infran siirtäminen maan alle, armeijan varustaminen drooneilla ja roboteilla, tietosuojan ja -turvan parantaminen, hankintalain muuttaminen siten, että julkisissa hankinnoissa pitää aina ottaa turvallisuus huomioon, jne.

        Kaikkihan toimii nykyään sähköllä, ja sähköverkot on nykyään todella helppo tuhota.

        Kyllä Suomi lamaantuu aivan varmasti ensimäisen puolen tunnin aikana kun Suomen sähköverkot on tuhottu jos Venäjä sattuu tänne hyökkäämään.


    • Anonyymi00005

      Jeesus pelastaa.

    • Anonyymi00006

      Väärä media!

      • Anonyymi00007

        Tuskinpa vain on.


    • Anonyymi00008

      Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen mukaan uudessa tutkimuksessa tunnistettiin viisi laajaa Suomen toimintaympäristöä muovaavaa muutostekijää. Näitä ovat suurvaltakamppailu, turvallisuusympäristöstä nousevat uhkat, Suomen liittolaissuhteet, sodankäynti ja suorituskyvyt sekä yhteiskunta ja kokonaismaanpuolustus. Pääskenaariot laadittiin näiden pohjalta.

      Sota Euroopassa -vaihtoehdossa käydään läpi, miten Venäjän joukot uhkaavat pääkaupunki Tallinnaa valloitettuaan Viron itärajalla sijaitsevan Narvan kaupungin. Samanaikaisesti Venäjä pyrkii estämään Naton toimintavapauden Pohjois-Euroopassa hyökkäämällä Puolaan Kaliningradin eteläpuolelta ja myös eristämällä Suomen sekä Baltian maat kaukovaikutteisten aseiden iskuilla.

      Venäjä keskittää Itämeren alueen taisteluihin joukkoja muista sotilaspiireistä varmistaakseen hyökkäyksen jatkamisen edellytykset. Sen hyökkäys perustuu laajamittaisten kineettisten eli fyysisten vaikutusten käyttöön, joita tukee rajallinen määrä korkean teknologian suorituskykyjä.

      – Venäjä varautuu tarvittaessa pitkäaikaiseen kulutukseen johtavaan sodankäyntiin tavoitteidensa saavuttamiseksi ja uhkaa käyttää ydinaseita, skenaariossa todetaan.

      • Anonyymi00015

        Eristys? Silloin on hyvä varata suomalaisille nautintoaineita ja lämmintä peittoa. Villaa.


    • Anonyymi00009

      Sarmattia pukkaa kohti Eurooppaa ihan tässä lähitulevaisuudessa.

      • Anonyymi00011

        Pyydä hoitajilta lisää lääkettä.


      • Anonyymi00018
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Pyydä hoitajilta lisää lääkettä.

        Sitä samaa.


    • Anonyymi00010

      Itärajan helppokulkuiset osuudet panssariesteitä täyteen. Betonia, betonia, eikä mitään heppoista aitaa.

    • Anonyymi00012

      Kaiken surkeuden alku oli nato ja eu ynnä euro...kaikki kolme perustuslain vastaisia.

      Suomen jäsenhakemus oli jätetty jo 1992, kaksi vuotta ennen kuin asiasta päätettiin demokraattisesti neuvoa antavassa kansanäänestyksessä. Totuus petoksesta paljastuu: EY:N KOMISSION LAUSUNNOSTA SUOMEN JÄSENYYSHAKEMUKSESTA 4.11.1992. Toisin sanoen, Suomi haki jäsenyyttä jo maaliskuussa 1992.

      Komissio antoi vastauksensa saman vuoden marraskuussa. Kansanäänestys pidettiin vasta 16. lokakuuta 1994 eli runsaat kaksi vuotta sen jälkeen, kun valtiojohto oli jo hakenut jäsenyyttä ja komissio oli hakemukseen vastannut. Toisin sanoen kansanäänestys oli kuin teatteria.

      Koko EU-projekti on perustuslain 1/1 vastainen, sekä rikoslain 12 ja 13 vastainen. Tämä oli siis sekä valtiopetos että maanpetosrikos, joiden yrittämisestäkin olisi pitänyt tulla linnareissu tekijöille. Myös rahaliitto oli jo selvillä hakuvaiheessa, eli oman keskuspankkimme ja oman rahan menetys olivat jo tiedossa etukäteen.

      Etukäteen oli selvää sekin, että Suomi menettää itsenäisyytensä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Selkokielellä: kun sekä talous-, ulko- että turvallisuuspolitiikka otetaan pois maalta, mitä jää jäljelle? Aivan. Ei ainakaan itsenäisyyttä. Ja tämähän oli ja on edelleen suoraan perustuslain 1/1 kohdan vastainen rikos.

      Jo 1991 pidetyssä Maastrichtin huippukokouksessa luonnosteltiin, että liittyminen tapahtuu Maastrichtin sopimuksen mukaisesti Euroopan unioniin: talous- ja rahaliiton perustamisen, yhteisen valuutan, yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan täytäntöönpanon sekä yhteisen puolustuspolitiikan muodostamisen ja lopulta yhteisen puolustuksen sekä Euroopan unionin kansalaisuuskäsitteen käyttöönoton.

      Liittyminen Euroopan Unioniin lakkautti Suomen itsenäisyyden lähes kaikessa, mukaan lukien ”sisäpolitiikan ja oikeusasiat”. Mitä itsenäistä maalle jää, kun se on luopunut omasta rahastaan, keskuspankistaan, ulkopolitiikastaan, turvallisuuspolitiikastaan, sosiaalipolitiikastaan, sisäpolitiikastaan ja oikeuslaitoksestaan?

    • Anonyymi00013

      ”Kaiken surkeuden alku oli nato ja eu ynnä euro...kaikki kolme perustuslain vastaisia.”

      Alat Tiltu taas sortua koomikoksi? Kerropa, että MITEN ne rikkoo Suomen perustuslakia?

      Odotan mielenkiinnolla?

    • Anonyymi00014

      "Etenisi maata pitkin". Entä meri ja ilma. Maan alainen tunneli. Juna, rekka? Otamme koko ajan ulkomaalaisia sisään Suomeen. Ne eivät ole siperialaisia.

    • Anonyymi00016

      Se aloitti jo. Ukraina on Euroopassa.

    • Anonyymi00017

      Mahtavan Venäjän pysäyttäjää ei löydy.Venäjäpolkee Ukrainan ja Euroopan jalkoihinsa, ovat pelkkiä pikkutekijöitä Mahtavaa Venäjää vastaan.Tulette
      viellä näkemään.Eurooppa voi tukea itsensä täysin näännyksiin Ukrainan suhteen.Mutta Venäjä porskuttaa ikuisesti.

      Moni Entinen Ukrainalainen ministeri ja komentaja myöntää että Venäjä voittaa lopulta.Ukraina on 99% riippuvainen Euroopan rahahanoista.Eurooppa kyllästyy rahanjakamiseen jossain vaiheessa. Ukrainalla ei ole mitään kunnon suunnitelmaa alueiden takaisin saamiseksi.

      • Anonyymi00019

        Ei Ukraina ainakaan pysty pysäyttämään Venäjää.


      • Anonyymi00020
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Ei Ukraina ainakaan pysty pysäyttämään Venäjää.

        JOHAN SE ON PYSÄYTTÄNYT VENÄJÄN JO 4,5 VUODEN AJAKSI EIKÄ VENÄJÄN VOITTOA OLE EDES NÄKÖPIIRISSÄ!

        TILTU EI OPI IKINÄ YHTÄÄN MITÄÄN? KUN UKRAINAN SOTA ALKOI NIIN TILTUN UHO OLI VALTAVA!

        JA NYT KUN TOTUUS VENÄJÄN ”SOTILAALLISISTA KYVYISTÄ” ON JO UKRAINASSA PALJASTUNUT KAIKILLE MUILLE NIIN TILTUN UHO EUROOPAN SUHTEEN SEN KUIN YLTYY?


      • Anonyymi00021
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        JOHAN SE ON PYSÄYTTÄNYT VENÄJÄN JO 4,5 VUODEN AJAKSI EIKÄ VENÄJÄN VOITTOA OLE EDES NÄKÖPIIRISSÄ!

        TILTU EI OPI IKINÄ YHTÄÄN MITÄÄN? KUN UKRAINAN SOTA ALKOI NIIN TILTUN UHO OLI VALTAVA!

        JA NYT KUN TOTUUS VENÄJÄN ”SOTILAALLISISTA KYVYISTÄ” ON JO UKRAINASSA PALJASTUNUT KAIKILLE MUILLE NIIN TILTUN UHO EUROOPAN SUHTEEN SEN KUIN YLTYY?

        Naton tarina on loppuu Ukrainaan.
        Näin yksinkertainen asia, siksi hysteerinen huuto, 'Venäjä ei saa voittaa'.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        JOHAN SE ON PYSÄYTTÄNYT VENÄJÄN JO 4,5 VUODEN AJAKSI EIKÄ VENÄJÄN VOITTOA OLE EDES NÄKÖPIIRISSÄ!

        TILTU EI OPI IKINÄ YHTÄÄN MITÄÄN? KUN UKRAINAN SOTA ALKOI NIIN TILTUN UHO OLI VALTAVA!

        JA NYT KUN TOTUUS VENÄJÄN ”SOTILAALLISISTA KYVYISTÄ” ON JO UKRAINASSA PALJASTUNUT KAIKILLE MUILLE NIIN TILTUN UHO EUROOPAN SUHTEEN SEN KUIN YLTYY?

        Miksi valehtelet?


    • Anonyymi00022

      Kyllä oli taas härskiä uutta maailmansotaa lietsovaa vedätystä! Eurooppa varustautuu itse täysin yliampuvasti sotaan, jota kukaan muu ei halua, perustein joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

      • Anonyymi00023

        Varsinkin Stubbi tuntuu olevan kovinkin sotahullu pressa.


      • Anonyymi00025

        Eurooppa valmistautuu puolustamaan alueitaan Venäjää vastaan. Se tahtoo rauhaa. Vain Venäjä tahtoo sotaa. Putin.


      • Anonyymi00023 kirjoitti:

        Varsinkin Stubbi tuntuu olevan kovinkin sotahullu pressa.

        No missä se Stubb nyt taas sotii?


      • Anonyymi00026
        moloch_horridus kirjoitti:

        No missä se Stubb nyt taas sotii?

        Ukrainassa.


      • Anonyymi00027
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Ukrainassa.

        Tuskinpa vain.


    • Anonyymi00028

      Nato tiltu tuntuu lamautuvan lehtijutuista, hybridivaikuttaminen perustuu siihen että suuri osa ihmisistä on hysteerisesti pelkääviä.

      • Anonyymi00029

        Siihen se perustuu ja pelottelua kyllä riittää ihan kiitettävästi.
        Valtamedian taso on pöyristyttävä, myötäilee tasollaan politiikkojamme...jotka ovat uskomatonta sakkia.
        Yksi asia on varma, näillä eväillä on turha puhua venäjäyhteyksien palauttamisesta, eli kurjuus syvenee syksyn ja talven myötä.
        Kallis öljy, kallis sähkö...


    • Anonyymi00030

      Karjala vapaaksi. Venäjä panttaa maita sisällään. :)

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      52
      1197
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      825
    3. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    4. 68
      732
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      688
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      615
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      550
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      510
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      482
    13. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      473
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      104
      469
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    17. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    18. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      415
    19. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      35
      409
    Aihe