Ei USA:n rikkaus johdu siitä, että siellä asuisi sen etevämpiä ihmisiä kuin muualla, vaan siitä, että siellä raha kiertää ja että USA elää velaksi.
Ja raha ei tee viisaammaksi, vaan itse asiassa laiskemmaksi, jolloin tekniset innovaatiot tekevätkin intialaiset, venäläiset, kiinalaiset jne.
USA:n rikkaus
8
445
Vastaukset
- yrittelijäs
USA:n rikkaus johtuu siitä, että siellä on yrittelijäisyys kunniassa, ja ihmiset eivät pelkää työntekoa ja pyritään toteuttamaan "amerikkalaista unelmaa". Sen sijaan Venäjä on iso valtio myös, mutta systeemi on ensinnäkin päin persettä, venäläinen luonteenlaatu on "soromnoo"-peruslaiskaa, taivaanrannanamaalarimeininkiä, kukaan ei ota yhteisvastuuta mistään.
- eino-mies
no ei kyllä USA:ssakaan kukaan ota yhteisvastuuta, vaan kaikki ajavat pelkästään omaa etuaan.
- heittelee
eino-mies kirjoitti:
no ei kyllä USA:ssakaan kukaan ota yhteisvastuuta, vaan kaikki ajavat pelkästään omaa etuaan.
taas omiaan. USA:ssa juuri korkea työmoraali on tuottanut tulosta ja valtiosta on tullut menestyvä. Yleisesti tehdään pitkiä päiviä ja lomiakin on vähemmän kuin esim. Suomessa. Toki Suomessakin on hyvä yrittäjähenki. Yllättävää, että Suomessa Pohjan maalla on juuri paras yrittäjyys, kun monet ovat pyörähtäneet takaisin ameriikan kautta :)
- Sos.pummi
heittelee kirjoitti:
taas omiaan. USA:ssa juuri korkea työmoraali on tuottanut tulosta ja valtiosta on tullut menestyvä. Yleisesti tehdään pitkiä päiviä ja lomiakin on vähemmän kuin esim. Suomessa. Toki Suomessakin on hyvä yrittäjähenki. Yllättävää, että Suomessa Pohjan maalla on juuri paras yrittäjyys, kun monet ovat pyörähtäneet takaisin ameriikan kautta :)
huvitat. Vai hyvä yrittäjähenki! Paskat sanon mä! Miksi mennä töihin kun sosiaalituet voittaa paskan palkan? Töitä katsos ei ole pakko tehdä.
- punakka komu
Usa.ssa ihmiset yrittävät ja tekevät lujasti töitä menestyäkseen eikä valtio heitä yritä lannistaa eikä varsinkaan rankaise sellaiseta.
Suomessa taas yrittäminen on tehty mahdollisimman vaikeaksi ja siitä rangaistaan kaikissa tapauksissa menestyipä tahi ei.
On se ja sama onko kiertävä raha lainaa vaiko perintöä, pääasia on että se kiertää. Raha tyynyn alla ei hyödytä kuin yksinäistä nukkujaa mutta raha joka kiertää tyynystä toiseen antaa hyvän unen monille.- ...................
"pääasia on että se kiertää. Raha tyynyn alla ei hyödytä kuin yksinäistä nukkujaa mutta raha joka kiertää tyynystä toiseen antaa hyvän unen monille. "
annapa rahasi minulle niin olet sinäkin tyytyväinen ja nukut hyvin.
- _EVVK_
Kyllä sitä nyt taas tuli puhuttua täyttä paskaa! Jos tietäisit edes hitusen verran jenkeistä niin et olisi kirjottanut läpinääsi. Joskus on vaan hyvä olla ihan hiljaa ja vaikka leipoa pullia.
Mitä tarkoitat ? Siis , sitäkö että siellä asuu neroja ? Vai sitä että velkaraha, ei kiertäisi siellä? Eikö raha tee laiskemmaksi?
Totuushan on kuitenkin , että pääomat ovat juuri siellä keskittyneet yksiin käsiin. Siitä johtuu , että kierrossa oleva raha vähenee.
Todellisuudessa vaaditaan ulkomaisilta investoinneilta suurempaa voittoa , kotimaan tilanteen heiketessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2353279Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3582941Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,141957Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601748Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121493- 1221456
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4671370Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S01370