Minusta ei ole kovinkaan mielenkiintoista pohtia esiin pulpahtelevaa väitettä natsien vasemmistolaisuudesta. Se on niin järjetön lähtökohtaisesti. Mutta sen sijaan siihen ajatukseen uskominen ja sen levittäminen on jo mielenkiintoisempaa.
Joku toki haluaa tässä kohtaa minun perustelevan, että miksi natsit eivät muka ole vasemmistolaisia. Se on turha vaiva. Olen tehnyt niin lukemattomia kertoja, perusteellisesti ja tarkasti. Kukaan ei ole ikinä vastannut, että "no joo, taidanpa olla tässä asiassa hieman hakoteillä." Tai edes, että "Tuo on kyllä totta, pitääpä miettiä tätä". Tilanne on tavallaan samanlainen kuin litteään maahan uskovilla. Sellaisen maailmankuvan omaksuakseen on pitänyt hylätä niin paljon faktoja, ettei paluuta enää tahdo olla.
Toisaalta vasemmistolaisuuden demonisoinnissa natsien siirtäminen oikealta vasemmalle on näppärä ajatus, jolla viedään oikeutus toisella tavalla ajattelevilta. Yksi lukuisista paradokseista tässä on myös se, miten laajaa ja raakaa oli natsien viha vasemmistolaisia vastaan. Heille kommunismi oli pahan äärimmäinen muoto ja kyllä demaritkin keskitysleireille kelpasivat.
Tämän vasemmistolaisuuden demonisoinnin kohtaa useimmiten nostettaessa esiin rasismia tai muuta laita- tai äärioikeiston ääriajattelua. Kritiikin esittäminen esimerkiksi rasismia kohtaan saa vastauksekseen kirjavan nipun enemmän tai vähemmän "entäs vasemmisto?" tai "vasemmisto haluaa tuhota Suomen" -tyyppisiä vastauksia. Ihmisten tasavertaisuudessa ei ole kyse poliittisesta oikeisto-vasemmisto -akselista.
Hämmentävää on ollut myös seurata, miten ihan sivistyneetkin ihmiset ovat lähteneet käymään tätä keskustelua suorastaan absurdin yksipuolisilla argumenteilla. Faktat ja suhteellisuudentaju on tyyten hylätty. Näin ovat toki toimineet hyvin eri tavoilla asioista ajattelevat. Demonisointi, uhkailu ja ylipäätään huono käytös oman asian ajamisessa vain ovat paitsi väärin, myös kääntyvät itseään vastaan, oli oma asia mikä tahansa. Suomen informaatioympäristön myrkyttäminen pelolla ja vihalla vahingoittaa kaikkia, piti omaa asiaansa kuinka arvokkaana ja tärkeänä tahansa. Tarkoitus ei pyhitä keinoja, varsinkaan julkisessa kanssakäymisessä
Tässä on myös kysymys siitä, että nämä oikeistolaiset populistit laidassa tai ääressä, haluavat ottaa oikeistolaisuuden ja konservatiivisuuden yksin omakseen. Kuitenkin he esittävät usein hyvin radikaaleja ajatuksia, ollen siis poliittisesti radikalisoituneita. Radikaalit vaativat nopeaa ja perusteellista muutosta. He kuvaavat nykyisen järjestelmän olevan viallinen, heti uusiksi laitettava. Konservatiivit taas haluavat säilyttää toimivat perinteet ja järjestyksen. He suosivat hidasta, harkittua kehitystä ja varovat rikkomasta yhteiskunnan vakautta. Jos ennen konservatiivisuus oli oikeiston heiniä ja radikaalius vasemmiston, niin nyt näyttävät asiat kääntyneen toisinpäin.
Eri mieltä asioista saa ja pitää olla, mutta jaettu yhteinen faktapohja, josta ne erilaiset mielipiteet ja suhtautumiset kilpaileviin poliittisiin näkemyksiin nousevat, on elintärkeä. Siksikin natsien nimittäminen vasemmistolaisiksi on typerää ja vaarallista.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Typerää ja vaarallista on viitata omiin juttuihinsa ja pitää niitä jonain lähdeviitteenä. 😂
Että olipa pitkä nolla-argumentti koko mutina.
Vasemmisto on tappanut miljoonia ihmisiä, oikeisto ei yhtään.
Kapitalismin uhriluku 880 000 000, löytyy hakukoneellakin.
Mistä .ru loppuisesta osoitteesta löytyy?
En ole vielä kuullut oikeistososialismista, mutta kai sellainen on sitten olemassa ainakin jonkun mielikuvituksessa.
Se sellainen on varmaan sitten jotain sukupuolensa korjannutta kommunismia?
Onko oikeistodemari tuttu käsite? Niitä on SDP täynnä
Feikkejä. Ei oikeisto sovi demarien kanssa samaan punaiseen kolttuun kuin myyntipuheissa.
On aivan sama, millainen nauha hihassa ruvetaan tappamaan ihmisiä. Toimintatavat kertovat, kuka on mitäkin. Saksan natsien vastassa oli erittäin aggressiivinen joukko kommunisteja, jotka hulinoivat aivan yhtä lailla kuin ruskeapaidat. Samaa kamaa molemmat.
Niin totta.
Binga Tupamäki on tieteellisesti todistanut, että natsit olivat vasemmistolaisia.
No joillakin on niin kauhea vasen-fobia, että kaiken pahan täytyy sieltä olla kotoisin. Olivathan kansallisosialistit (kuten jo nimi sanoo) näennäisesti sosialisteja, mutta käytännön politiikka niillä oli kyllä ihan muuta suurteollisuuden omistajien suosimisineen ja kovan työpaikkakurin vaalimisineen.