örp

2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ihana!:)

Äänestä
  • >>Äitejä ja lapsia
    Kirjoittanut: varmistelija 1.3.2003 klo 11.33

    Jutun juurta
    17.5.2002 klo 20.48

    Olisi tarjolla todella huikea selviytymistarina, josta olis täytettä vaikka mihin lehteen. Olen miettinyt vuosikausia, mihin sitä tarjoilisi. Tarinassa olisi aihetta vaikka kokonaiseen kirjaan. Tuskin kuitenkaan saisin siitä aikaiseksi nettijatkokertomustasoa syvällisempää.

    Jospa kirjoittaisin hieman pintapuolista kuvausta, että tulee häivähdys juonesta selville.

    Nainen oli kymmenisen vuotta noin kymmenkunnan lapsen yksinhuoltajana muutaman miehen jälkeen. Saattoi olla muodollisesti työtönkin (elättämiskulujen jakamiseksi sosiaaliviraston ja kelan kesken). Nappasi muutama vuosi sitten naapurin naiselta avo-villimiehen ja kesytti käyttöönsä. Osoittaa mielettömiä ihmisten manipulointitaitoja pompottelemalla talon usein vaihtuvia isännöitsijöitä, paikallista huoltoyhtiötä, sosiaaliviranomaisia, lastensuojeluviranomaisia, poliisia, jopa oikeuslaitosta aivan oman tahtonsa mukaan (sellainen lapsilauma, epälukuisten koirien parvi ja villimies saavat paljon aikaiseksi). Heikäläisten naapurit vaihtuvat keskimäärin tiuhaan (muuttavat kai rauhallisemmille maisemille).

    Haastattelemaan häntä ei pääsisi kukaan, koti on niin koirasuojattu (vasta muutama päivä sitten yksi naapurin lapsi sai susikoiran hampaista ovella, kun oli hakemassa heikäläisten lapsia ulos leikkimään). Yleensä ulkonakin koiran kanssa, mitä korkeintaan lähikaupassa ilman vartiointia. Kodin ulkopuolista elämää lähinnä kai vaan käräjäjutut, mitä miehet ja lapset järjestelevät. Seuraava lienee muutaman viikon päästä, jolloin hän todennäköisesti taas puhuu väkivaltayksikön todisteet ja tuomarit nurin ja selviää voittajana.

    Kiinnostaisiko tarina?

    vähän viivästynyt vastaus
    21.5.2002 klo 18.12
    Kenties kirjoitan sitä huikeaa selviytymistarinaa tipoittain sillon tällöin pätkäsen kerrallaan, kun aika ja innostus sattuu kohtaamaan. (Koska mahdollinen tarina saattaa sisältää nimeltämainitsematonta yksityisyyttä loukkaavaa aineistoa, hajasijoittanen sen päivämäärittäin kahdessavuorokaudessa näkymättömiin liukeneviin kohtiin lainaten kulloisenkin käyttönimimerkin kohdalle osuvalta sivulta. Alkuverryttelyksi lähden laittamaan pienen harjoitusluonteisen avauksen tuonne jonnekin...)

    Tarinoita menneiltä ajoilta
    Kirjoittanut: Chamaeleonii Fundamenticus, 21.5.2002 klo 19.05

    Asian juuria eri tahoilta jäljittäessä, on paljastunut kyseisen epäilyttävän toimeliaisuuden mahdollistava voimakas tukija. Samassa persoonassa yhdistyvä alueellisen sosiaalitoimen rahanjakaja ja lastensuojeluviranomainen, jonka virkojensa puolesta, toisaalta pitäisi pitää lasten kaikinpuolisesta hyvinvoinnista huolta jopa vanhempien tuhoisia kasvatusmetodeja vastaan ja toisaalta rahaa runsaasti myöntämällä tukea vanhempien kasvatustyötä.

    Kyseisessä ristiriitatilanteessa ao henkilö lienee menettänyt objektiivisuudentajunsa ja avoimet korvansa opettajilta, naapureilta ja muilta tahoilta tulvivilta valituksilta kyseisen perheen sisäisestä väkivaltaisesta ilmapiiristä, jonka seurauksena lapsia käytettiin tiuhaan tahtiin erilaisissa paikkaus- ja korjauslaitoksissa. Ja keskittynyt vain rahanjakotoimeen. Laskeskelin joskus kymmenisen vuotta sitten taulukoiden avulla, millaisia sosiaalisia tulonsiirtoja ihan selvänä rahana kyseinen perhe sai. Tulos oli siellä jossain 15 000-20 000 markan paikkeilla kuussa puhtaana käteen. Arvioni mukaan samaa rallia on jatkunut 20-25-mahdollisesti vieläkin useampi vuosi. ja jos keskimääräisen summan pyöristäisi vaatimattomaan kymppitonniin, pääsisi kokonaislaskelmissa kolmeen vanhanrahan milliin. Siis lottovoitto pystyä hankkimaan runsaasti lapsia Suomessa. Saattaa olla, että en osaa oikein laskea mukaan yksinhuoltajakorotuksia ja lasten harrastusmenolisiä, jotka hyvinä vuosina olivat joitakin saturaisia kumpaisetkin pentua kohden ja mikäli vammaisuudesta sai lisähynää, puuttuu sekin laskelmista (Perheessä on ollut kolme ilmiselvää ja epälukuinen määrä likipitäen vammaisia lapsia, joiden vammat äiti omalla suoranaisella tai välillisellä toiminnallaan on (omien arvelujeni mukaan) saanut itse aikaiseksi.)

    Lisäksi taloudellisiin kuluihien voisi lisätä noin sadantonnin huoneistoremontit kolmessa kaupungin vuokta-asunnossa perheen jäljiltä. Epäsuoria ylimääräiskuluja lienee aiheuttanut kolmen lapsen koko kouluaikainen erityiskuljetus erityiskouluihin.

    Sosiaalitantan sitoutuminen perheen puolustajaksi, on tehnyt liki mahdottomaksi vuokrataloyhtiöiden normaalin menettelyn häiriöasukkaiden kohdalla, kuten häädöt ja korjauskuluvastuut. Sen sijaan isännöitsijät vaihtuvat vuoden keskimääräisjaksolla, eikä kukaan heistä halua puuttua ongelmatapaukseen omalla vuorollaan.


    Kirjoittanut: kukalie 1.3.2003, klo 11.28 >Lisää sitä samaa
    Kirjoittanut: kukalieneekään 1.3.2003 klo 21.12

    havaintojen kirjailu vähäistä täällä
    24.6.2002 klo 10.39

    Elämänturvallisuutta uhkaava naapuripyromaanihautomo on saanut uusia tulkinnallisia kuvioita.

    Jossakin ehkä jollain nimpsulla kirjoittamani monipersoonallisuusilmiö lienee saanut uusia monistumia. Poliisitutkinnasta (ja siellä tunnustellut) kotiinpalannut pyromaanilapsukainen inspiroi äitiinsä pyromanistisen sivupersoonan, (noin kymmenkunnan aikaisemman lisäksi), joka lienee iskenyt jo kolmesti kotioloihin verrattavassa ympäristössä (siis omassa kotonaan tai alle metrin etäisyydellä omasta kotoaan) ilman suuria tuhoja (toistaiseksi). Niissä motiivina on ollut viha. Viha naapurihuoneiston asukasta kohtaan, viha lapsen harrastamaa aku-ankka-kulttuuria kohtaan ja viha miehen tuijottamaa televisiota kohtaan, jonka tuijottelusta, varsinkin formuloista on tullut säännönmukaisesti kiistoja miehen ja lasten välille ja kun jussinakin tuli vormuloita...

    Mieleen on hiipinyt ajatus myöskin siitä, että naapurirapun asunnossaan muutamia vuosia sitten kuoliaaksi palanut huumetyttö saattaisi kuulua äidin (tai poikien) polttorepertuaariin. Siellä kun kuulemma oli oli tolupulloja (jotka ovat vakioituneita sytysvälineitä kyseisessä perheessä, kuten sadan metrin päässä poltetun koulunkin tapauksessa). Huumeilija aiheutti runsaasti häiriöitä ja uhkaakin talon muille asukkaille ja olen arvellut, että puheenaolleen perheen lapsukaisten huumeharrastusten eräs välikappale olisi ollut kyseinen nuori nainen ja kenties muunkin tarjonnan muodossa, jolloin äidillä saattaisi olla mielestään hyvätkin syyt päästellä päiviltä lastensa turvallisuutta uhkaava tekijä. Tytön palo ilmeisesti poliisitutkinnoissa kuitattiin itsemurhaksi ja jätettiin yleishyödyllisenä tekona luultavastikin tarkemmin tutkimatta. Kuten myös joitakin vuosia sitten tapahtunut kahden tämän talon huumekauppiaan yliannostuskuolema, mikä tutkinnallisesti kaiketi kirjattiin "luonnolliseksi", vaikka minun havaintojeni mukaan kysessä oli huumekauppareviireista ja mustasukkaisuusjutuista toimeenpantu teloitus. (mikä juttu ei liittyne millään muotoa puheenaolevaan perheyhteisöön, vaan poliisitehokkuuteen)

    Nyt tässä lähinnä odotellaan tulevia ja arvaillaan seuraavia siirtoja. Tappaako nainen miehensä myrkyllä (lavastuksellisesti tietenkin), kuten on useasti kuuluvasti uhannut tehdä, vai polttaako mahdollisesti muun perheensä (ja hirvittäen, koko talon) ohessa vai tappaako mies naisensa puukolla, kirveellä tai muuten tyylilleen uskollisesti, rahvaanomaisesti, kuten myöskin on uhannut tehdä, vai polttavatko häiriintyneet lapset vanhempansa ja talon muut asukkaat säntäilevät taas kerran henkienhädissä pihalle ovista, ikkunoista, parvekkeilta.

    Portaan asujaimisto alkaa harventua pelosta. Pari juoppoa yksinäistä miestä ei uskalla enää asua täällä, vaan ovat siirtyneet naisystäviensä luo turvaan. Muutama äiti on lähettänyt lapsiaan muualle asumaan. Kolme perhettä on muuttanut pois rapusta. Yksi mies otti juuri palovakuutuksen ja pelkää heikon sydämensä puolesta. Joillakin vuorokausirytmi on on ollut vuosia nyrjähtäneenä, kun joku perheenjäsen on yöt palovartijana.

    Sivupersoonallisuudet sikiävät ja toteuttavat itseään äärimmäisen sadistisessa ja pedofilistisessä lastenkasvatuksessa, mikä siirtyy perinnöllisesti sukupolvesta toiseen pääosin äitien välityksellä ja mukaan tarvitaan yleensä myös jollakin tavoin ääriuskonnollisen vinksahtaneisuuden omaama mies, joka ei ymmärrä puuttua puolisonsa tekemisiin.

    24.6.2002 klo 21.39

    Mediataistelu kiihtyy. Kyseinen nainen käy kaikenaikaa propagandistista todellisuudenmanipulointikampaanjaa lähinnä puhelimitse. Esimerkiksi, että viimeisin pääpolttaja ei olisikaan ollut hänen poikansa (todisteista ja tunnustuksista välittämättä) vaan kaduntoispuolpoika, jonka perhe katsoi parhaimmaksi lähteä alueelta vaikka mihin vähän kauemmas. Uusin levitettävä selitys kotipalosta, kun selitys yksinään yöllä syttyneesta telkkarista ei mennyt läpi poliisitutkijoihin ja tekniseen isännöitsijään, on että kadullakulkijat ovat heittäneet jotain palavaa ikkunasta sisään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dark Rapu kirjoitti:

http://www.crosswinds.net/~ageofarmour/pigantique.
JPG

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu