Uskovaiset tuntuvat korostavan jonkun Paavalin keksimiä kirjoituksia tosi hyvinä todistuksina Jeesuksesta. Mutta vielä parempi todistus olisi, jos se kyseinen Jeesus olisi kirjoittanut edes yhden rivin itse jonnekin. Sellainen ei olisi ollut ihmeitä tekevälle taikaukolle temppu eikä mikään. Mutta kun ei niin ei.
Jeesus on siis tullut isäänsä Jumalaan, joka hänkään ei osaa kirjoittaa. Jopa ns. jumalan oma sana eli Raamattu piti ihmisten kirjoittaa, koska mukamas maailmankaikkeuden luojalle niinkin helppo nakki oli täysin ylivoimaista. Vaikuttavat aikas keksityiltä hahmoilta nämä kristinuskon keskeiset veijarit.
Paavali ja Paavali
11
72
Vastaukset 11
- Anonyymi00001
Joo, eihän Aku Ankkakaan ole piirtänyt yhtään omaa seikkailuaan.
Kukaan ei ole ikinä nähnyt Jumalaa. - Anonyymi00002
Mikkihiiri vastaus;
Paavali on lähin ja tunnetuin Jessen
tuntija. Vaikka ei nähnyt henkilönä.
Jeesus ei ole myöskään kirjailija.
Vaan julistaja- tiedottaja-lähettiläs
Sokrates on ollut myös henkilönä
Tietoa lähinnä ulkopuolisilta.
Ankkalinnan Ateisti- Anonyymi00006
Paavali on pelkkä pilipali satusetä.
Mika Waltarikaan ei nähnyt Sinuhe
egyptiläistä, mutta kirjoitti silti
hänestä kirjan. Sellaista se
luovuus teettää.
- Anonyymi00003
Raamattu on täynnä taruja ja valheita.
- Anonyymi00007
Niin on. Ja lisäksi pakinoita.
Naurattaa kovasti sellaiset jutut,
että joku kävelisi vetten päällä
ja herättelisi paitsi muut myös
itsensä kuolleista. Ja eläimet
puhuvat kuin Aku Ankka -lehdessä.
- Anonyymi00004
Ankkalinna on auki kvaak
- Anonyymi00005
Jos Jeesus (a) olisi ollut olemassa ja (b) osannut kirjoittaa sekä (c) halunnut perustaa uskonnon, niin tietenkin hän olisi kirjoittanut oppinsa keskeisen sisällön ylös. Vähintään jonkinlaiseksi julistukseksi. Mutta koska ei kirjoittanut, niin vähintään joku ehdoista a, b tai c ei toteutunut.
Tietenkin jos ehto a eli olemassaolo ei toteudu, niin kohdat b ja c ovat turhia. Jos taas Jeesus oli olemassa, mutta ei osannut kirjoittaa (ehto b), niin silti hän olisi voinut sanella pitemmän tai lyhyemmän julistuksen luottamalleen kirjurille, jos hän olisi havitellut uskonnon perustamista (kohta c).
Kun Jeesus ei kirjoittanut ajatuksiaan ylös eikä sanellut niitä kirjurille, niin jää kaksi vaihtoehtoa:
1) Jeesusta ei ole ollut, vaan hän on jälkikäteen keksittyä legendaa, jolloin tietenkin kaikki kertomukset Jeesuksestakin on "jälkikäteen" keksittyjä.
Tai
2) Jeesus oli pikaista maailmanloppua julistava saarnaaja, jolloin oli turha kirjoittaa tai kirjoituttaa mitään sepustuksia, kun ihan kohta tulisi maailmanloppu, harmagedot tms apocalypsi ja kaikki näkisivät hänen profetiansa toteutuvan.- Anonyymi00008
"2) Jeesus oli pikaista maailmanloppua julistava saarnaaja, jolloin oli turha kirjoittaa tai kirjoituttaa mitään sepustuksia, kun ihan kohta tulisi maailmanloppu, "
Ilmankos Jeesus ei ole uskaltanut tehdä lupailemaansa kampäkkiä, koska pelkää joutuvansa johonkin tuhoisaan maailmanlopun onnettomuuteen ja kuolevansa ihan oikeasti.Tai sitten hän on kuin onkin vain keksittyä potaskaa.
- Anonyymi00009
Jeesushan kuulemma elää, joten hänelle ei olisi konsti eikä mikään vaikka kommentoida tänne palstalle mukavia. Mutta ainoita sen puolen kommentaattoreita ovat (herkkä)uskoivaiset pässinpäät. Tämä johtuu siitä, että se Jeesus ei eläkään, eikä (herkkä)uskovaisilla ole siis toivoakaan.
- Anonyymi00010
#Jeesus on siis tullut isäänsä Jumalaan, joka hänkään ei osaa kirjoittaa.#
Taas ateisti pössyttelee ateistisissa pieruissaan ja -huuruissaan
Jeesushan latasi niin kovia kirjoituksia etteivät kirjanoppineet kyenneet kirjoittamaan mitään vastinetta.
Johannes:
8:6 ......Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
8:8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
_____________
Johanneksen evankeliumi:
8:3 Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle
8:4 ja sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.
8:5 Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?"
8:6 Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan.
8:7 Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä".
8:8 Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan.
8:9 Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään.
8:10 Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: "Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"
8:11 Hän vastasi: "Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee".
Mitä Jeesus kirjoitti kirjanoppineille ja fariseuksille?
Ehkäpä kunkin kohdalle:
"Huorintekijä"
"Varas"
"Valehtelija"
"Petos"
"Juoruilija"
"Perinnön anastaja"
"Vahingonteko"
"Murhaaja"
"Väkivaltainen"
"Ahne"
"Kateellinen"- Anonyymi00011
"Taas ateisti pössyttelee ateistisissa pieruissaan ja -huuruissaan"
Ainoa houruinen huurupää olet sinä! Tuo se Jeesus tai Jumala tänne kirjoittelemaan niin minä näytän sulle, mistä pieru tulee!
Jeesus ja Jumalahan kuulemma elävät, joten annettu tehtävä ei liene sulle kovin haasteellinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802037Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661259Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu261081- 1411038
- 94772
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa124749- 45717
- 59675
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 60644