Eilen oli TV:ssä ohjelma Israelilaisista tarkka-ampujista.
On se tavallaan aika kylmäpäistä hommaa, tekniikka jyllää nykyään.
On se tavallaan aika kylmäpäistä hommaa, tekniikka jyllää nykyään.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarkka-ampujan on valittava kohteensa huolellisesti, jos aikoo tehdä ns. täyden kaadon. Jos hän havaitsee perheen jonka aikoo ampua, on hänen aloitettava lapsesta. Jos hän aloittaa miehestä, ehtivät nainen ja lapsi juosta piiloon. Jos hän aloittaa naisesta, jää mies auttamaan tätä ja näin "saaliista" tulee parempi. Mutta kun hän aloittaa lapsesta, jäävät molemmat vanhemmat auttamaan lastaan!
Palestiinalaiset ja muut arabiterroristit sen sijaan valikoivat uhrinsa tarkasti: sama vaikka kaikki kuolee kunhan kuolee. Järjestyksestä ei niin väliä.
antaa tapattaa kansalaisiaan ja olla mitään tekemättä pa-terroristien edessä. Kirjoittaja kai haluaisi Israelin toimivan samoin, kuten juutalaiset toimi natsien käsissä eli ei siis mitenkään.
YLE:n propagandamylly jauhaa tosiaan alinomaa ja ei siinä ole uskottavuutta lainkaan. Eipä ole pahemmin näkynyt palestiinalaisten toimiin kriittistä ohjelmaa, mutta Israel on jatkuvasti YLE:n ja valtamedian liipasimella.
palestiinalaisia ei voi terroristeiksi laskea. He ovat vastarintataistelijoita jotka puolustavat kotejaan, maataan ja oikeuksiaan! Täytyy muistaa että Israel on se osapuoli joka miehittää Palestiinaa eikä päinvastoin. Sopii miettiä mitä tapahtuisi jos Israel vetäytyisi omien rajojensa sisäpuolelle ja jättäisivät palestiinalaiset rauhaan.
1967 eihän silloinkaan ollut rauhaa. Rajaloukkauksia oli jatkuvasti ja jordanialaiset tarkka-amppujat ampuivat mm bussipysäkeillä istuvia israelilaisia. Todennäköisesti Hamas&co jatkavat terroriaan jonka päämääränä ei ole rauha, vaan muslimivaltio koko Palestiinaan.
Kannatan silti ehdottomasti Palestiinan valtioita, miehitys ei voi jatkua loputtomiin ja maltillisille palestiinalaisille on terroristeista huolimatta annettava tilaisuus rakentaa yhteiskuntaansa ja rauhoittaa se. Saattavat onnistuakin. Toivottavasti.
Juutalaiset tulivat Palestiinan ja ajoivat väkivalloin alkuperäisasukkaat pois ja perustivat sinne valtionsa. Voiko kukaan tosissaan luulla, ettei moisesta synny mitään vastarintaa? Israel ei ole tyytynyt sille annettuihin maa-alueisiin, vaan on ahneella ja raa-alla tavalla valoittanut lisää maa-alueita itselleen. Vastarintataistelijoita he ovat valheellisesti nimittäneet terroristeiksi ja uusia maa-ala valtauksia "siirtokunniksi". Juutalaiset ovat syyttäneet muita epäoikeudenmukaisesti siitä mitä he itse tekevät!
Sopii tosiaan jokaisen miettiä, mitä tapahtuisi, jos Israel noin vaan ja yksipuolisesti vetäytyisi. Tavallisille palestiinalaisille se ei mitään rauhaa takaisi. Asiassa on edettävä hitaasti niin, että palestiinalaisille saadaan koottua uskottava hallinto, jolla on auktoriteettia.
ISRAELIN LOPETETTAVA PALESTIINALAISALUEIDEN ERISTÄMINEN
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Israelia lopettamaan jatkuvat ja täysin suhteettomat liikkumarajoitukset miehitetyillä palestiinalaisalueilla. Palestiinalaisia syrjivät rajoitukset ovat rampauttaneet maan talouden, aiheuttaneet laajamittaista köyhyyttä, työttömyyttä ja sairauksien leviämistä, Amnesty toteaa tänään julkaisemassaan raportissa
Älä kärjistä asioita. Siellä on aina asunut ainakin jonkun verran juutalaisia ja arabeja. Osaatko itse mainitä ajanjakson, jolloin siellä ei olisi ollut juutalaisia? Mihin perustat käsityksesi, että arabit ovat alkuperäiskansaa ja juutalaiset eivät?
Miksi sanot, että Israel ei ole tyytynyt sille annettuihin maa-alueihin? Eikö se ollutkaan niin, että juutalaiset aikoinaan hyväksyivät Palestiinan jakosuunnitelman? Arabivaltiot liittivät muut alueet itseensä ja mistään palestiinan kansasta ei kukaan puhunut.
Itsemurhapommittajat ovat terroristeja. Millä eettisillä näkökannoilla sinä perustelet heidän toimintaansa?
Minustakin ohjelma oli ihan kiinnostava. Sen ei olisi tarvinnut mitenkään Lähi-itään edes liittyä. Kertoipahan vaan erään erikoisen "ammattiryhmän" toiminnasta.
Kiinnostavinta oli kuunnelle ampujien arvopohdintoja ja siitä miten he voivat elää näiden tehtäviensä kanssa. Hienoa, että edes Israelista tulee näitäkin asioita vähän pintaa syvemmältä luotaavia ohjelmia.
Suomellakin, kuten muillakin mailla on omat tarkka-ampujansa. Oli sotavuosina ja nytkin rauhanaikana armeija kouluttaa tarkka-ampujia.
Tu ikuinen mytomanien väite, että Israel ajoi arabit pois mailtaan, on sitä PLO propagandaa. Arabit ovat itse aloittaneet terrorismin ensin juutalasia vastaa ja ovat siten vastuullisia teoistaan. Turha itkeä YK:n selän takana. Kyllä historia tietää totuuden. Arabimaailma houkutteli katteettomilla lupauksillaan arabit pois kodeistaan ja jättivät heitteille YK:n ruokittaviksi.
Arabimaiden rikos Palestiinan arabeja vastaan on käyttää heitä poliittisena aseena Israelia vastaan. Ääri-islamilaiset uskontoterroristit eivät ole mitään "vapaustaitelijoita" vaan 100% murhaajia allahin nimeen vannoen räjäyttelevät siviilejä Jerusalemin kaduilla palasiksi.
Kansainvälisten lakien mukaan siviilikohde mm. asunto, jota käytetään sotilaallisiin tai terrorismin tukikohtana katsotaan sotilaskohteeksi. Siinä syy Palestiian arabien asuntojen purkamiselle. Mitäs tukevat terrorismiä. Heidän oikeutensa on tunnustaa Israelin valtion olemssaolon oikeus Lähi-idässä.