Kirkko on politisoitunut SETAN takia

Anonyymi-ap

Pride-liike on jo pitkään ollut huomattavan politisoitunut. Alussa sitä yritettiin toki peitellä, mutta täysin avoimeksi tämä puoluepoliittisuus tuli viimeistään silloin kun Helsinki Pride -yhteisö ilmoitti etteivät kokoomus ja perussuomalaiset ole tervetulleita Pride-kulkueeseen.

Priden punavihreän poliittisen aktivismin kritisointi ei tarkoita vähemmistöjen syrjintää, päinvastoin. Monet sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat jo kauan sitten vieraantuneet Pride-liikkeestä. He eivät halua enää osallistua irvokkaaksi muuttuneeseen kulkueeseen.

Eräskin transihminen kertoi minulle, että koko Pride on nykyään ”poliittisten transvestiittiaktivistien temmellyskenttä”, jossa todellisesta sukupuolidysforiasta kärsivien henkilöiden mielipiteet leimataan vääriksi ja, voitteko uskoa, jopa transfobisiksi!!?

Huomattavan monet homot, lesbot ja transihmiset eivät halua pelkistää koko identiteettiään sukupuoliseen tai seksuaaliseen suuntautumiseensa. He ovat aivan tavallisia ihmisiä ja haluavat elää omaa elämäänsä rauhassa kenenkään häiritsemättä. Tähän heillä on luonnollisesti täysi oikeus ja tätä aitoa tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta tuen sataprosenttisesti.

Onkin erikoista, että jopa meillä kokoomuksessa on väkeä, jotka eivät näe Pride-liikkeen todellista luonnetta. Ei, vaikka liike on asian jo itsekin ääneen lausunut.

On hyvin ikävää ja täysin tuomittavaa, että edelleen meillä Suomessa ihmisiä kiusataan sen vuoksi, että he kuuluvat vähemmistöön. Sitä ei voi hyväksyä.

Toivoisin kuitenkin myös ettei kukaan lähtisi tuomitsemaan muita vähemmistövastaisiksi sillä perusteella etteivät he halua alistua Seta-papittarien kulloinkin määräämiin rituaaleihin tai Priden ahdasmieliseen dogmiin.

24

76

    Vastaukset 24

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Enemmän se on politisoitunut körttiläisyyden takia. Körtit ovat kohta 70 vuotta ajaneet sisään kirkkoon liberaalia vasemmistolaisuutta. Siinä kun on se sama köyhien ja sorrettujen hoivaamisaspekti kuin kristinuskossakin ja erityisesti körttiläisyydessä. Parannussaarna ei sovi yhteen diakonisen asenteen ja vasemmistolaisuuden kanssa, joten parannussaarna saa mennä.

    • Anonyymi00002

      Ainahan poliitikot ovat ottaneet haltuunsa liikkeet joiden poliittisen painoarvon hoksaavat keinoksi saada ääniä. Ei pride-liike ole tästä poikkeus eikä edes vihreä-liike luonnon pelastamiseksi. Kaikki muutetaan poliittisiksi liikkeiksi ennen pitkää. Surullista että luterilainen kirkko lähti tähän politiikkaan mukaan ja näin tuhosi itsensä hengellisenä liikkeenä.

      • Mutta mitä perussuomalaiset ja Kokoomus Pridessä tekisivät edes.


      • Anonyymi00007
        torre3 kirjoitti:

        Mutta mitä perussuomalaiset ja Kokoomus Pridessä tekisivät edes.

        Mitä kukaan siellä tekee edes?


      • Anonyymi00007 kirjoitti:

        Mitä kukaan siellä tekee edes?

        En tiedä niiden kaikkien motiivia.


      • Anonyymi00017
        torre3 kirjoitti:

        En tiedä niiden kaikkien motiivia.

        Tiedät vain omasi. Mikä se on?


      • Anonyymi00022
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Mitä kukaan siellä tekee edes?

        Niinpä.


    • Anonyymi00003

      Kaikkea mitä on olevinaan suosittua tietenkin kannatetaan ja matkitaan. Kuten kun tuli kohu ilmastomuutoksesta, niin kaikki haluavat olla niin vihreitä ja menossa kohden hiilineutraalia toimintaa, vaikka mitään sellaisia oikeita pyrkimyksiä ei olisi takana. Samoin kaikki yrittävät olla tasa-arvoisia homoja sorsimatta kun sen on suosittua ja kannatettavaa. Aivan hyvin voisi olla ilmassa heidän mollaamisensa ja Paavalin herjaaminen kun meni sanomaan heistä pahasti. Ei homotus ole aina ollut suosittua, ei sillä ole voinut ääniä kalastaa eikä esittää uskovaa.

    • Anonyymi00004

      Ikävää mutta totta.

    • Anonyymi00005

      ”Tulkaa kaikki” on setalaisten lista.

      • Anonyymi00006

        Kartan sitä.


    • Anonyymi00008

      Missä Seta siellä ongelma.

    • Anonyymi00009

      Seta on pilannut homojen maineen.

    • Anonyymi00010

      Toden sanoit.

      • Anonyymi00013

        Ja sinä se jaksat aina kommentoida omia juttujasi :D


      • Anonyymi00016
        Anonyymi00013 kirjoitti:

        Ja sinä se jaksat aina kommentoida omia juttujasi :D

        Etkö sinä olekaan ap?


    • Anonyymi00011

      Kalliiksi on kirkolle tullut.

    • Anonyymi00012

      Uskikset saavat kyllä kritisoida muita, mutta uskovaisia, uskontoja ja kirkkoa ei saa kukaan kritisoida?

      • Anonyymi00014

        Eikö nyt ollut kysymys Setasta.
        Ja eikö tämä palsta koske uskontoa Luterilaisuus ja kyllä minä olen huomannut että täällä on saatu krikoida uskovia kuin kirkkoakin.


    • Anonyymi00015

      Taas valheellinen otsikko, ei varmasti luterilaisen tekemä, luterilaiset tuntevat oman kirkkonsa. Joku helluntailainen asialla, heidän uususkontonsa kun elää ja rahastaa sensaatioista. Heidän omalla forkallaanhan on jo sensaatiouutinen eräästä tämän maailman turhiksesta, jonka kanssa hellurit uskovat nyt tahkoavansa isoa rahaa.

      Suomen Ev.l.kirkko on ollut politisoitunut jo kauan ennen Setaa. Jo ruotsinvallan aikana ja ajaa aina näiden asiaa. Seta on vain yksi noiden tiettyjen maailmallisten piispojen aikaansaannos. Aidosti uskovat luterilaiset siirtyvät aitoluterilaisiin kirkkoihin.

      • Anonyymi00018

        "Suomen Ev.l.kirkko on ollut politisoitunut jo kauan ennen Setaa."

        Ja Setan takia tämä politisoituminen kiihtyi ja tuli selvemmin näkeväksi koska seta-politiikasta tuli jakolinja kirkon piirissä. Setan hyväksyjät hyväksytään ja ei hyväksyjiä ajetaan pois.


    • Anonyymi00019

      Ei tuomita mutta sanotaan totuus.

    • Anonyymi00020

      Kalliiksi on kirkolle tullut tuo SETAN mielistely.

    • Anonyymi00021

      Kova hinta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe