Who wants to live forever?
Kirjoittanut: kenny79, 26.5.2002 klo 16.02
Kuolemahan on yhtä tärkeä tapahtuma kuin syntymäkin. Kuoleman jälkeisistä tapahtumista on kaikenlaisia kuvitelmia, fantasioita. Millaista on ollut ihmisellä ja ihmisen sielulla ennemmin syntymää?
Kuolema vapauttaa, ei siinä mitään pelättävää ole. Kuka haluaisi olla ikuinen? mitään ikuista ei ole, kaikella on alkunsa la loppunsa, niin yksinkertaista. Mitä pelättävää siinä on?
-----------------------
Aloitin vastauksen sinulle jo uskonto palstalla, kirjoittaen, että kuoleman jälkeen menemme takaisin kotiin.
Jatkan ensin, kuoleman jälkeisellä kertomisen.
Samalla hetkellä kun fyyssinen kuolema kohtaa sinua, SINÄ nuoset ulos henkenä, kuolleesta liharuumiistasi, eli sinun maanpäällinen instrumentti on tehnyt tehtävänsä. Sinua vastassa on ensimmäisenä kuoleman Enkeli. Hän on erikoisesti valittu tehtäväänsä. Hän on saanut erikoisia voimia Luojaltamme Äitimaalta, tämän laatuisien tehtävien suorittamiseksi. Samoin on sinulle läheisiä sukulaisenkeleitä tai henkiä läsnä kuoleman hetkellä.
Tämän jälkeen sinut otetaan vastaan ja saat hetken ajattelu aikaa eli lepoa. Sen jälkeen näytetään koko sinun elämäsi filminauhalla nopeasti mitä olet tehnyt, ja mitä jätit tekemättä. Samalla myös määritellään oletko jäänyt "velkaa" karmallisia tapahtumia elämästäsi. Näitä on esim. murha tai tappo. Ja on muitakin. Jos on tullut karmallisia asioita niin joudut uudelleen takaisin maanpäälle maksamaan vanhat velat.
Joka tapauksessa sinun täytyy mennä suuren enkeli neuvoston eteen ja katsoa onko sinulla lisää opittavana miksi sinun "ehkä" pitäisi mennä takaisin sinne maan päälle oppimaan nämäkin läksyt. Tässä taisinkin vastata myös sinulle siihen seuraavaankin kysymykseen että mitä on "ennen" syntymää.
Olet oikeassa siinä että kuolema vapauttaa sinut pois vain sinun lihainstrumentistasi mutta olet "mielesi muistisi vanki" josta kaikki me Enkelit myös olemme vankeina. Elikä sinun väitteesi että kaikki loppuu, on väärin. Etkö ole vielä oppinut että mikään materiaali tai atomit eivät katoa. Vaan ne ainoastaan muuttavat muotoaan. Ainoastaan muisti ja sinun mielesi ovat jäljellä ja linkitty suuremppaan tietoisuuteen, johon sinun mielesi on yhdistynyt eli "yliminään".
Hänen kokonais mielensä on tuhansia kertoja suurempi kuin sinun, sinuna maanpäällä eläessäsi.
Sinun maanpäälliseen aivotilaan ei mahtuisi yliminän kokonais tiedosto, vain ainoastaan murto-osa tästä tietoisuudesta. Tämä taasen muistuttaa sinua siitä että tunnet epätäydellistä oloa itsessäsi ja vaikeutena oppia asioita, jotka ovat vaikeita esim. matematiikassa tai vaikka ydin fysiikassa. Olet oikeassa että ihmisen maanpäällä asuessa ei tarvitse pelätä kuolemaansa vaan olla iloinen päästessään takaisin kotiin. Hyvää jatkoa sinulle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
..MIKÄ on kaiken tarkoitus.
Elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Universaalista mietintää harrastaen saa paikan houruinhuoneella. Ja jos kertoisin avaruus-ystävästäni niin siellähän olisin. Mutta jotenkin tuntuu et ylitse muiden täytyy olla avoin mieli. Että silleen.
Jos jätetään siis kristittyjen ja muiden kiihkojen käsitykset jumalasta romukoppaan ja puhutaan siitä vain universumin alkuperäisenä ykseytenä, henkenä josta muut sielut ja fyysinen maailma on tullut, niin mikä siis ero äiti maahan?
Miten linkität tuon sinänsä hyvin omiakin käsityksiä vastaavan kertomuksesi koko universumin mittakaavaan? Ihmisethän eivät ole yksin, eiväthän? Uskot siis sielunvaellukseen, onko eläimen sielu vain nuori sielu?
Ilmaisen asian näin.
Minun oppini on ainoastaan ja vielä kerran ainoastaan keskitetty Äitimaa ympärille. Ei edes meidän aurinkokuntaamme tai kuuta lukien. Ymmärsitkö!? Kaikki muu mikä on Äitimaan ulkopuolista oppia, saa olla oma oppinsa sinänsä ja minäkin joskus "vahingossa" ilmaisen asioita Äitimaan ulkopuolelta ja haluankin painottaa tätä ettei kukaan ottaisi kertomuksia Äitimaan ulkopuolisista opeista factana vaan huomioida asia ainoastaan omana kommenttinani.
Eli minä en linkitä Äitimaata universumin mittakaavassa mitään tai mihinkään.
Varmaankin ihmettelet miksi? Vastaus on yksinkertainen opi ensisijaisesti elämään Äitimaan kanssa ja tutki ensin hänet! Kun olet yhtä suureksi henki/ Enkeli perheeksi tullut kuin Luojamme, voit mennä eteenpäin opeissa ja oppia olemaan Jumala. Eli Jumalaksi oppimista en sinulle opeta koska en itsekkään ole Jumala. Samoin kun on kyse onko elämää muilla planeitoilla, asia han itsestään selvä, että kyllä. Me emme ole yksin.
Kysyit eläimen sielusta, että onko se nuori?
Selvitän ensin käsitteen sielu.
Sielu on: Mitä käsitin kysymyksesi yhdestä eläimestä kyse?
Yksi eläin sielu on: osa isosta yliminä sielusta eli hengestä, eli sielu perheestä. Perus lähtökohta on se että, Luojamme Äitimaa jakoi itseään henkenä pienenpiin osiin. Nämä osaset ovat näitä yliminä perheitä. Yliminää kutsun hengeksi niin kauan kunnes yliminä on valmistunut materiaalisessa mailmassa ja ei enään inkarnaatioi itseään tänne maanpäälliselle tasolle. Koska henki joka on valmis, niin kutsun tällaista henki perhettä Enkeliksi ja Enkelillä on aina siivet.
Eräät esoteeriset opit opettavat että ihminen on yksi sielu ja myöhemmin kun on valmis maanpäälliseen elämäänsä, muuttuu hengegsi ja astraalista mennen ylemmälle tasolle etsii itselleen dualin.
Valitettavasti minä en jaa tätä näkemystä koska Äitimaa itse on opettanut minulle sen mallin josta minä sinulle kirjoitan.
Edellenkin on kyse yliminästä eli hengestä. Kun henki on inkarnoinut eläimeksi on tämä eläin yksi sielu eli osa yliminästä. Täten yliminä henki voi jakaa itsensä useaan kymmeneen tai sataan tai tuhansiin eläimiin, milloin on kyse mistäkin oppimisesta hengelle. Kun sitten henki on valmis ja haluaa inkarnoida ihmiseksi niin silloin kyseinen henki on ottanut kaikki eläin inkarnaatit takaisin kokonaan pois materiaalimailmasta ja aloittaa ihmisen inkarnaatioinnit ensin keskenmenoina ja myöhemmin lapsikuolemina ja taasen ihmisinä jotka kuolevat 25-35 vuotiaina ja vasta vanhat henget inkarnoi sieluja jotka elävät pitkään ja yleensä terveenä.
Täten voin sielun kehitysopin mukaan sanoa että eläin sielut ovat nuorempia sieluja kuin ihmissielut ovat.
Olen kysynyt sinua varten Äitimaalta myös sellaista että voiko ihmissieluiksi valmistunut henki, muuttua takaisin eläin sieluksi, sanoi Äiti minulle seuraavaa: Jos tarkoituksena on jonkun ihmisen vanhemmassa sielu elämässään kuolla väkivaltaisesti villieläimen tai eläimen kautta. Tälloin ottaa tämän ihmisen henki "jonka pitää käydä läpi tämä trategia" eli yliminä ylitse tämän eläimen, jakamallaan eläimelle hetkellisesti tappamis toimitusta varten omasta perheestään "sielun" joka sitten eläimen kroppaa hyväksi käyttää ja tekee veriteon, jonka jälkeen eläin jää omilleen. Tämä siksi koska kaikkiatekoja seuraa karman laki, mutta tällä tavalla saadaan maksettua esimerkiksi vanha karma jota tämä kyseinen ihminen sai tässäkin esimerkissä tehdä. ilman että eläin saisi karman.
Kaikissa murha tilanteissa ja tapoissa olipane sitten missä tai milloin niin aina sama yliminä suorittaa teon, toista sielua itsestään hyväksi käyttäen. Samoin kun on kyse esimerkiksi lentokone onnettomuutta niin kaikki jotka ovat siinä koneessa ja kuolevat ovat tavallisesti samasta hengestä eli sieluperheestä peräisin.
Tämä oppi mitä olen kirjoittanut olen saanut itse oppia Äitimaalta.
Jos sallit, niin kyselisin vielä lisää...puheessasi oli niin paljon sellaista, minkä olen tuntenut todeksi, mutta jotain epäselvääkin.
Korjaatko jos ymmärsin väärin, mutta Äitimaa on tämän maan ja sen päällä elävien olentojen Luoja? Äitimaa jakoi itsensä pienempiin hengen osiin mitä sanot henkiperheiksi? Se käy järkeen. Samoin tuo eläinten ja ihmisten inkarnaatiojärjestelmä ja alustava puhe karmasta.
Silti laajempi mittakaava vaivaa, vaikka et siitä haluakaan puhua. Miksi muuten et?
Onko Äitimaa lähtöisin itse vielä suuremmasta jumaluudesta? Onko jokaisella planeetalla tai planeetalla jossa on elämää, oma henkensä joka antaa elämän sen planeetan eliöille?
Mikä tämän kaiken tarkoitus on? Onko se lineaarinen/kronologinen?
Kiitos kärsivällisyydestäsi....
Ihmisen Luojalla on tarkimmat tiedot siitä, mitä kuolemassa tapahtuu. Kannattaisi ehkä ottaa selvää. Vastauksia löytyy esimerkiksi sivuilta:
http://www.sunpoint.net/~uskotoivo/