Tuntematon Jumala

Raamattu kertoo, miten Rebekasta tuli Iisakin vaimo. (1 Moos. 24 luku.) Lukiessani tätä lukua kiinnitin huomioni Aabrahamin palvelijaan, joka lähetettiin vaimoa hakemaan. Palvelija rukoili Jumalan johdatusta tämän hankkeen onnistumiseksi. Hänen rukouksessa ei ala sanoilla: "Isä meidän". Rukous ei ala sanalla: "Jumalani". Sensijaan hän rukoilee Aabrahamin Jumalaa. Voi ajatella, että hänellä oli uskoa Jumalan olemassaoloon, mutta häneltä puuttui henkilökohtaisempi usko sekä yhteys Jumalaan. Jumala oli luvannut Aabrahamille suuren määrän jälkeläisiä (1 Moos. 15:5). Tavallaan palvelija oli toteuttamassa tätä Jumalan lupausta. Hän saattoi olla tietoinen kun tästä lupauksesta.
Tämä johtaa minut ajattelemaan lapsuuttani ja nuoruuttani. Äitini opetti minulle iltarukouksen siitä huolimatta, että häneltä puuttui henkilökohtaisempi usko. Todennäköisesti hänen äitinsä oli opettanut hänelle iltarukouksen. Kodissamme ei muuten uskonto ollut esillä. Äidinäiti sensijaan oli uskossa. Näin lapsena hänen polvirukoilevan ja lukevan Raamattua. Tiesin hänen käyvän säännöllisesti jumalanpalveluksissa. Kesäisin minunkin lapsuusperheeni kävi hänen mukanaan hengellisillä kesäjuhlilla. Lapsena siis sain katsella uskovan ihmisen elämää niinkuin alussa mainitsemani palvelija sai katsella Jumalaan uskovan Aabrahamin elämää. Myöhemmin siskoni uskoontultua sain seurata muitakin uskovia. Yhtenä päivänä olin mukana jakamassa postiluukkuihin hengellistä materiaalia. Tavallaan siis olin Jumalan asialla ilman omaa uskoa.
Kun pääsemme läheltä seuraamaan ihmisten elämää, niin näemme arki-ihmisen emmekä julkistaa näyteikkuna-ihmistä. Näin siis isoäidistä ja muista uskovista puolia, jotka eivät oikein sopineet mielestäni uskoville. Aabrahamin perhe-elämässä oli myös myöskin omat ongelmansa, joihin Jumalankin oli tarvinnut puuttua 16 luvussa. Tosiasia on, että uskovat eivät ole täydellisiä, vaan mistäkin löytyy vikoja ja mekin lankeamme syntiin. Tämä voi saada ilman henkilökohtaista uskoa olevat epäilemään kristinuskoa.
Nuoruudessani siis olin ihminen, jolla oli tietoa kristinuskosta, mutta henkilökohtainen yhteys Jumalaan puuttui. Vaikka olin lukenut kristillisiä kirjoja, Jumala oli minulle tuntematon. Paavali julistaa (Ap.t 17: 22-34) sanomaa ihmisille, joilla on tuntematon jumala. Hän toteaa jakeessa 27, että Jumala ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Jeremia 23:23-24 toteaa, että emme voi piiloutua Jumalalta.
Jumala siis on läsnä elämässämme, vaikka emme olisi uskovia. Me emme voi piiloutua Jumalaa. Jumala näkee elämäntilanteemme.
Päädyin nuoruudessani tekemään lääkkeillä itsemurhayrityksen. Silloinkin rukoilin, mutta ilman yhteyttä Jumalaan. Kuitenkin Jumala oli lähellä minua. Tämä reseptilääkkeiden yliannostus ei vaikuttanut ollenkaan. Suurempi asia on tieto, jonka uskoontultuani sain raamattupiirissä sivulauseesta. Yksi ihminen sanoi rukoilleensa puolestani vaikeina vuosinani. Olimme silloin samassa työpaikassa, mutta eri tehtävissä ja eri osastoilla ilman mitään yhteyttä toisiimme eli emme tunteneet toisiamme. Kertoja ei myöskään tietänyt itsemurhayrityksestäni tai vaikeista vuosittani. Jumala tiesi ja Hän halusi minulle tuoda tiedon siitä, kuinka hän taisteli puolestani. Tuona itsemurhayrityksen iltana Jumala siis oli lähellä minua, vaikka itse pidin etäisyyttä Jumalaan.
Meidän ei pidä tyytyä isoäitimme tai muidenkaan uskoon, vaan meidän kannattaa avata henkilökohtainen yhteys Jumalaan Jeesuksen veren kautta. Voit lainata kuningas Salomon rukousta hiukan sitä muokaten. "Herra. Olen tehnyt väärin, olen tehnyt syntiä, olen rikkonut sinua vastaan. Kuule minua ja anna minulle syntini anteeksi." (2 Aik. 6:37, 39.)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

arsisalomäki kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu