Lakritsipatukan matka

Karkkihyllyn pimennossa, aivan alimmalla rivillä tummanruskean kääreen sisällä, asui pieni ja kiiltävä lakritsipatukka. Se ei koreillut sateenkaaren väreillä eikä huutanut huomiota niin kuin viereiset hedelmäkarkit, joiden sokerikuorrutus säihkyi loisteputkien valossa. Sen voima oli syvässä, salaperäisessä mustuudessa ja siinä tutussa, vahvassa tuoksussa, joka kertoi keitetystä lakritsijuuresta ja salmiakin kiteisestä luonteesta.
Päivät kuluivat hyllyllä hitaasti, ja patukka ehti jo luulla viettävänsä koko elämänsä varjossa. Mutta eräänä sateisena iltapäivänä ostoskorin pohjalta kuului iloinen ääni, kun väsyneen koululaisen sormet kurkottivat hyllylle. Kääre rapisi, ja lakritsipatukka nostettiin kertaheitolla pois tutusta turvasta, suoraan seikkailuun.
Matka kotiin repun sivutaskussa oli tärisevä mutta jännittävä. Kun kääriäinen lopulta revittiin auki, iltahämärä laskeutui olohuoneeseen, ja teen höyry nousi kupista pöydälle. Pieni lakritsipatukka sai täyttää tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla: tuoda makeaa lohtua, syvää ja aitoa makua ja hymyn väsyneille huulille. Se tiesi, että vaikka sen elämä oli lyhyt, se oli tuonut juuri oikealla hetkellä sen pienen ripauksen mustaa taikaa, jota maailma tarvitsi.