Kalkaksen Kukkula

Iltapäivän aurinko oli painumassa matalalle Jerusalemin ylle, ja Golgatan rinteellä ilma oli sakeana savusta, hiekasta ja sotilaiden raskaasta hengityksestä. Risti oli nostettu pystyyn, ja sen puu narahti raskaasti sen miehen painosta, jonka kädet ja jalat oli lävistetty raudalla. Väkijoukko ulisi alhaalla, ja roomalaiset sotilaat pelasivat noppaa verisillä vaatteilla. Kaikki näytti siltä, mihin historian ja ihmisten pahuuden piti päättyä: täydelliseltä tappiolta, valon sammumiselta ja pimeyden voitolta.
Mutta silloin, kun sotilas kohotti keihäänsä varmistaakseen loppuunsaadun työn, taivaankansi repesi auki.
Se ei ollut pelkkä ukkonen tai luonnonilmiö. Koko Jerusalemin ja sen yllä levittäytyvän taivaan halki levisi valo, joka oli kirkkaampi kuin tuhat aurinkoa, mutta ei polttanut, vaan pakotti jokaisen ihmisen polvilleen. Sotilaat pudottivat noppansa maahan ja peittivät kasvonsa pelosta vapisten. Väkijoukko vaikeni kertaheitolla; se entinen huuto ja pilkka muuttui jäätäväksi, syväksi hiljaisuudeksi.
Maan mullat vapisivat, ja temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti – ei salamaniskusta, vaan näkymättömästä, valtavasta kädestä.
Siinä missä maailma odotti kuolemaa, taivas päätti toisin. Ristin puu ei kantanutkaan loppua, vaan yhtäkkiä puun syyt alkoivat elää. Kuiva puuversio vihertyi silmissä, ja naulat putosivat maahan kuin ruosteiset lehdet. Jeesus ei vajonnut alas kuolleena, vaan astui alas ristiltä suorana ja voimallisena, ei kärsivänä uhrina, vaan Voittajana, joka ei tarvinnut kuolemaa lunastaakseen maailman, koska hänen pelkkä elävä läsnäolonsa mursi kuoleman vallan kerralla.
Roomalainen sadanpäämies, joka oli seisonut vartioimassa ristiä, laski miekkansa, katsoi ylöspäin ja huusi äänellä, joka kantautui pitkin kukkulaa: ”Totisesti, tämä oli Jumalan Poika, eikä meidän vallallamme ole mitään mahtia häntä vastaan!”
Synkät pilvet väistyivät kertaheitolla, ja Jerusalemin ylle laskeutui valo, joka ei tullut enää auringosta, vaan siitä rauhasta, joka täytti koko maan. Risti jäi tyhjäksi kukkulalle, mutta ihmisten sydämissä vanha maailma oli poissa, ja uusi aamu oli alkanut ilman kyyneliä ja ilman verta.