Oliko Spedellä ADHD?

Tuli vaan mieleen. Taitaa olla savolaisten kansantauti muutenkin.
1655
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jukka Virtanen ja Spede pistivät kilpailun pystyyn kumpi saa huonoimman ylioppilastodistuksen, Spede voitti. Joutui suorittamaan Äidinkielen ehdot Iisalmessa, kun oli huonoissa väleissä opettajansa kanssa Kuopiossa.

Äänestä
  • Kansa koulun todistuksesta lienee kyse.

    Äänestä

  • Mensan jäsen harrasti spedeilyä.

    Äänestä

Ei ollu, sillä oli S-korinen Mersu, näin itse.

1Äänestä
  • Kyllä kai,.. puun myöhäisemmän jalostusasteen ylimääräisen rautapitoisuuden poiston takia,..

    Äänestä

Spede näytti opettajalle mallia myöhemmin, kuka pärjää elämässä, kun joutui opettajansa haukkumaksi.

Äänestä
  • Eli, jotain lumihiutale itsetunto kuraa, niin kuin arvelinkin.

    Äänestä

Spede oli armeijassa Vänrikki koulutukseltaan.

Äänestä
  • Ilmatorjuntavänskä ja keksijä. Olisi ollut hyvä kehittelemään drooneja Sörsselssönin pajalla.

    Äänestä

Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö. Loiri tuli aika hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, muttei koskaan ystävystynyt Speden kanssa. Antoi Salmisen Simolle krapulaan heroiinia, vaikka tiesi oikein hyvin kuinka siinä käy.

Äänestä
  • Yllättävän sosiaalinen oli ollakseen epäsosiaalinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Yllättävän sosiaalinen oli ollakseen epäsosiaalinen.

    Sosiaalisena ihmisenä muutti erämaan rauhaan.

    Äänestä

Kuha spedeili.🐟

Äänestä

Teki ensin persoonastaan tuotteen, ja päästyään eräänlaiseen valta-asemaan käytti enemmän kuin tehokaasti muita hyväkseen.

Oli kuitenkin reilu työnantaja, muttei kenekään kaveri.

Äänestä

Vieläköhän Musta Käsi -järjestö on toiminnassa?

Äänestä
  • STOP-merkki korvasi vanhan musta käden.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tuli vaan mieleen. Taitaa olla savolaisten kansantauti muutenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu