Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, aina työntekijöiden kiky-maksujen palauttamisesta työnantajille lähtien.

Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen, jopa persujen omiin tekemisiin.

Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää vuosi, niin eväät näyttää olevan syöty persuleirissä. Mutta.

Kysytään nyt vielä kuitenkin, ihan vaan tulevia eduskuntavaaleja varten, että mitkä ovat persujen perustelut vaalilupauksiensa pettämiselle, ja oliko päätös ainutkertainen ratkaisu tälle hallituskokoonpanolle, toisin sanoen pakon sanelema tilapäisratkaisu? Pääministeriasemassa kansalaisten kannalta huonot päätökset peruttaisiin ja toteutettaisiin lupaukset, jotka annettiin ennen kevään 2023 vaaleja?

Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?
1655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ähh... Minkäs persu itselleen voi? Näkeehän sen, kun ehdokkaiksikin hakeutuu kaikenmaiilman komeljanttarit ja käärmeöljykaupustelijat.

Äänestä

Kuka enää persuilta mitään kysyy! En minä ainakaan! Jätetään vaan äänestämättä persuja, ei tarvitse miettiä, että pettääkö vielä. Se yksi kerta riitti!

1Äänestä
  • Sitä päivää odotellessa milloin Nasimat ja kumppanit nousee hallitukseen vesittämään persujen mamupolitiikan kiristyksiä mm. teidän omaan pesään paskovien Soinistien avustuksella.

    Äänestä

  • täällä sinä itket persujen perään 24/7-365vrk vuodessa silloinkin kun ne on oppositiossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sitä päivää odotellessa milloin Nasimat ja kumppanit nousee hallitukseen vesittämään persujen mamupolitiikan kiristyksiä mm. teidän omaan pesään paskovien Soinistien avustuksella.

    Seuraavalle hallituskaudelle tuntuu PS:n mielestä jäävän kovin paljon parannettavaa maahanmuuttoon, vaikka PS on hallituksessa. Mikä mättää?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Seuraavalle hallituskaudelle tuntuu PS:n mielestä jäävän kovin paljon parannettavaa maahanmuuttoon, vaikka PS on hallituksessa. Mikä mättää?

    PS = Paljon puhetta, vähän villoja

    Äänestä

  • Oli jo toinen kerta ensin soini ja nyt nykypersut populisteille ei ääniä kannata antaa se on selviö.

    Äänestä

Muistakaa eläkeläiset, että persut valehtelevat kirkkain silmin ja ilman mitään häpeää. Meidän eläkerahamme kelpaavat mieluusti kaikkeen muuhun ja eläkkeiden sijasta meidän pitäisi hakea toimeentulotukea, kun emme ole enää työllisiä. Tai ne haluavat muussa tapauksessa tuhannen euron eläkekaton. Eikä vähäkään eläkeläisen omaisuus ole turvassa noilta pitkäkyntisiltä valehtelijoilta.

Äänestä
  • Milloin sinä Soinia isäksi kutsuva ap haet apua tuohon sinun elämääsi hallitsevaan pakkomielteeseen mitä julki tuot suoIi24 palstoilla 18-22 tuntia vuoden jokaisena päivänä oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus? Jotka ajaa tasan tarkkaan politiikkaa mitä sinä omaan pesään paskova Soinisti itsekkin ajat ja kannatat. Mikä sinun persuvainosta tekee yhtä sairasta kuin Soinin vastaavasta joka ei olisi koskaan saanut salkkuaan ilman Halla-aholaisia, EI KOSKAAN!

    Äänestä

  • Älä itke iines kyllä sinä ap saat kohta taas kepulaiset hallitukseen jotka aikoinaan mahdollisti sen, että eläkeikäiset mamut saa eläkkeen ilman että olisivat tehneet päivääkään työtä Suomessa. Eikö ole hienoa? Lestakepujen taas vaatiessa kuinka työttömien pitää mennä pakkotyöhön esim. risuja keräämään tms. mikäli aikovat saada lakisääteisen perustoimeentulonsa työttömyysturvan nimissä päivitettynä versiona yleistuki.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Milloin sinä Soinia isäksi kutsuva ap haet apua tuohon sinun elämääsi hallitsevaan pakkomielteeseen mitä julki tuot suoIi24 palstoilla 18-22 tuntia vuoden jokaisena päivänä oli arki tai pyhä, joulu tai juhannus? Jotka ajaa tasan tarkkaan politiikkaa mitä sinä omaan pesään paskova Soinisti itsekkin ajat ja kannatat. Mikä sinun persuvainosta tekee yhtä sairasta kuin Soinin vastaavasta joka ei olisi koskaan saanut salkkuaan ilman Halla-aholaisia, EI KOSKAAN!

    Soininkin pitäisi saada lääkitys kohdilleen herran tehdessä taas kaikkensa sen eteen että vihervassaridemarit korvaisi persut hallituksessa. Juuri nämä pride marsseihin osallituvat feministivassarit joita Soini ei voi sietää silmissään sen enempää kuin persutkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    se on käsittämätöntä minkälaiset mittasuhteet voi narsistit kostonhimo saada?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    se on käsittämätöntä minkälaiset mittasuhteet voi narsistit kostonhimo saada?

    Syyttää hautaan asti Halla-aholaisia siitä, että itseltä katosi kannattajat herran "hiukan" myydessä p..rsettä Sipilälle salkkua vastaan. Halla-ahon ollessa ko. ajankohdassa meppinä Brysselistä mistä palasi Suomeen "keräämään sadon" Soiniin pettyneiden kannattajien tarjoillessa Halla-aholle puolueen hopealautasella.

    Äänestä

>>Muistakaa eläkeläiset, että persut valehtelevat kirkkain silmin ja ilman mitään häpeää. Meidän eläkerahamme kelpaavat mieluusti kaikkeen muuhun ja eläkkeiden sijasta meidän pitäisi hakea toimeentulotukea, kun emme ole enää työllisiä.>>

Meinaako pappa muuttaa maan alle asumaan vielä tämän vuoden aikana?

😊😊😊😊😊👻

Äänestä

Kyllä kana tietää.🐔

Äänestä

Sohaisinpa ampiaispesää, kun varoitin muita eläkeläisiä uskomasta persujen vaalilupauksia eläkeläisille. Kauheita kiukun ja vihanpurkauksia ja kanta-mamu-maininta tietenkin. Jos 50 vuotta työelämää ei riitä osoitukseksi oikeudesta työeläkkeeseen, niin mikä sitten? Persujen on tietenkin vaikea ymmärtää sanaa työ, kun ne ovat sellaista porukkaa, että puolet niistä ei ole työtä ajatelleetkaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, aina työntekijöiden kiky-maksujen palauttamisesta työnantajille lähtien.

Hiljaista on ollut. Aina on kysymys yritetty kääntää jonkun muun syyksi. Etenkin edellinen hallitus on ollut suosikkisyyllinen, jopa persujen omiin tekemisiin.

Nyt kun vaalikautta on jäljellä enää vuosi, niin eväät näyttää olevan syöty persuleirissä. Mutta.

Kysytään nyt vielä kuitenkin, ihan vaan tulevia eduskuntavaaleja varten, että mitkä ovat persujen perustelut vaalilupauksiensa pettämiselle, ja oliko päätös ainutkertainen ratkaisu tälle hallituskokoonpanolle, toisin sanoen pakon sanelema tilapäisratkaisu? Pääministeriasemassa kansalaisten kannalta huonot päätökset peruttaisiin ja toteutettaisiin lupaukset, jotka annettiin ennen kevään 2023 vaaleja?

Yksinkertaistaen; jatkossa lupaukset siis pidetään, jos vielä kerran annamme äänenne teille, ja teemme persuista suurimman vallankäyttäjän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu