Pääministeri Petteri Orpo (kok) sanoo Helsingin Sanomille, että kokoomus voisi tarkastella eläkkeitä säästökohteena ensi kaudella.
– Meidän täytyy arvioida eläkejärjestelmää. Esimerkiksi työurakysymykset tai mistä ylipäätään eläkettä kertyy.
Hän ei ota haastattelussa kantaa siihen, pitäisikö nykyisiä eläkkeitä leikata.
– Pitää selvittää, miten eläkejärjestelmän kestävyyttä ja julkista taloutta voitaisiin vahvistaa. Tämä on suuri urakka, Orpo tyytyy toteamaan.
Lue lisää: Eläkekatto tulossa? Näin se on hoidettu muissa maissa
Tällä kaudella eläkkeisiin on tehty joitain muutoksia, kuten eläketulovähennyksen leikkaus ja kansaneläkkeiden poisto ulkomailla asuvilta.
Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2024 Suomessa maksettiin eläkkeitä ja niihin rinnastettavia etuuksia yhteensä 40,2 miljardia euroa. Niistä 36,4 miljardia eli aivan valtaosa muodostui työeläkkeistä. Työeläkkeet rahoitetaan pääosin työeläkemaksuilla, joita maksavat työnantaja ja työntekijä.
Työeläkevakuuttajat Tela ry:n mukaan valtion verovaroista kustannettiin tuona vuonna 7,4 miljardia erilaisia eläkemenoja.
Seuraavalla hallituksella on paineena säästää Suomen julkisesta taloudesta 8–11 miljardia euroa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Huomatteko että porkku arvostelee omiaan!
Jos eläkkeitä leikataan, niin suomen tulot tippuu ja paljon.
Suomessa yli 65-vuotiaat maksavat kaikista henkilötuloveroista noin 25 prosenttia, mikä vastaa yhteensä lähes 10 miljardia euroa. Virallinen ja lopullinen tilasto eläketulojen verokertymästä julkaistaan Verohallinnon julkaisukalenterin mukaan vasta vuoden 2026 joulukuussa.Eläkkeet ja verotus vuonna 2025 pähkinänkuoressaMaksetut eläkkeet: Suomessa maksettiin vuonna 2025 työeläkkeitä ja Kelan eläkkeitä Eläketurvakeskuksen (ETK) tilastojen mukaan yhteensä 39,8 miljardia
Veronmaksajat maksavat maatalous"yrittäjien" eläkkeistä 73 prosenttia ja yrittäjien eläkkeistä 600 miljoonaa euroa vuosittain koska nämä kaksi ryhmää eivät halua maksaa tarpeeksi maksuja eläketurvastaan. Kokoomus Orpo rlää ilmeisesti omassa porvallisessa talouspolitiikka luokassaan🤔
.
Suurituloisia, varakkaita ja rikkaita suojeleva Orpon kokoomus ei eläjekattoja tee tai leskeneläkkeitä poista. Eläkkeistä kokoomus ei enempää ennen vaaleja uskalla kertoa, koska pelkää 16,5 prosenttiin pudonneen kannatuksensa laskevan entisestään. Kokoomus iskisi vaalien jälkeen pieniin ja mataliin eläkkeisiin sekä niiden kertymisen. Ei anneta kokoomukselle ja persuille mandaattia siihen.
kauan tän mulku juttuja vielä pitää kuunnella.
Suurin säästö on ku päästään tosta, hutisalosta,tytistä,marinista,stubusta ja kaikista valtion varojen kuppaajista eroon.
Tämä onnistuu parhaiten sillä ku äänestäminen järjestetään netissä ni noi mulkut ei pysty enää manipuloimaan vaalituloksia.
Kansanedustajien tilitiedot myös julkisiksi ni selväis hyvinpian minne valtion kassa hupenee.
Kaikki mennyt Orpon johdolla vturalleen.
Tässä näkyy syy siihen miksi Suomessa ei talous kasva pitkällä aikavälillä ja alemmassa tilastossa näkyy seuraus siitä kun talous ei kasva !?
Liian suuret julkiset menot ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !?
Lähinnä vasemmiston toimesta !?
Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
EU-komissio ja IMF edellyttävät Suomelta julkisten menojen leikkauksia jotta velkaantuminen sekä alijäämä vähenevät !?
Näitä tilastoja Suomen valtamedia ei julkaise !?
Näillä luvuilla Suomi etenee vain kriisistä toiseen !?
Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !
Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%
Irlanti 21%
Keskim varallisuus aikuista kohti. USD
.🇨🇭 Switzerland: $910,000
2.🇺🇸 USA: $696,000
3.🇱🇺 Luxembourg: $655,000
4.🇭🇰 Hong Kong SAR: $648,000
5.🇦🇺 Australia: $616,000
6.🇸🇬 Singapore: $527,000
7.🇩🇰 Denmark: $523,000
8.🇳🇿 New Zealand: $450,000
9.🇳🇴 Norway: $425,000
10.🇳🇱 Netherlands: $415,000
11.🇧🇪 Belgium: $408,000
12.🇸🇪 Sweden: $406,000
13.🇨🇦 Canada: $400,000
14.🇩🇪 Germany: $347,000
15.🇫🇷 France: $341,000
16.🇹🇼 Taiwan: $333,000
17.🇮🇪 Ireland: $314,000
18.🇮🇱 Israel: $312,000
19.🇰🇷 South Korea: $311,000
20.🇪🇸 Spain: $306,000
21.🇬🇧 UK: $293,000
22.🇦🇹 Austria: $280,000
23.🇮🇹 Italy: $279,000
24.🇯🇵 Japan: $212,000
25.🇫🇮 Finland: $209,000
26.🇵🇹 Portugal: $196,000
27.🇶🇦 Qatar: $189,000
28.🇲🇹 Malta: $164,000
29.🇦🇪 UAE: $158,000
30.🇬🇷 Greece: $143,000
Petteri on pölhö.