Raamattu tuomitsee yksiselitteisesti homoseksuaalisen käytöksen ja elämäntavan

Anonyymi-ap

Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä (1. Moos. 19:1-13; 3. Moos. 18:22; Room. 1:26-27; 1. Kor. 6:9). Room. 1:26-27 opettaa nimenomaan, että homoseksuaalisuus on seurausta Jumalan kieltämisestä ja tottelemattomuudesta Häntä kohtaan. Kun ihminen jatkaa elämistä synnissä ja epäuskossa, Raamattu kertoo meille, että Jumala ”luovuttaa” hänet vielä kamalampaan ja paheellisempaan syntiin näyttääkseen hänelle, miten turhaa ja toivotonta on elämä erossa Jumalasta. 1. Kor. 6:9 sanoo, että homoseksuaaliset vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa.

Jumala ei luo homoseksuaalisia ihmisiä. Raamattu sanoo, että ihmisestä tulee homoseksuaali synnin vuoksi (Room. 1:24-27) ja pohjimmiltaan omasta tahdostaan. Ihmisellä saattaa olla synnynnäisesti suurempi taipumus homoseksuaalisuuteen, aivan kuten joillakin on taipumusta väkivaltaisuuteen tai joihinkin muihin synteihin. Tämä ei anna ihmiselle lupaa tehdä syntiä antamalla periksi syntisille mielihaluilleen. Jos jollakulla on taipumusta vihaan tai raivoon, saako hän silloin antaa periksi noille taipumuksille? Eipä tietenkään! Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Raamattu ei kuitenkaan kuvaa homoseksuaalisuutta sen suurempana syntinä kuin mitään muutakaan. Kaikki synti loukkaa Jumalaa. Homoseksuaalisuus on vain yksi niistä asioista, jotka 1. Kor. 6:9-10 luettelee asioina, jotka pitävät ihmisen poissa Jumalan valtakunnasta. Raamatun mukaan Jumalan anteeksianto on tarjolla yhtä lailla homoseksuaalille kuin avionrikkojalle, epäjumalanpalvelijalle, murhaajalle, varkaalle jne. Jumala myös lupaa kaikille Jeesukseen Kristukseen turvautuville voiman voittaa synnin, myös homoseksuaalisuuden (1. Kor. 6:11; 2. Kor. 5:17; Fil. 4:13).

689

848

    Vastaukset 689

    • Anonyymi00001

      Näin on, eikä se muuksi muutu.

      • Anonyymi00002

        Aamen!

      • Anonyymi00135

        pufff...
        Paitsi että Jumala hävisi eikä ole mitenkään kiinnostunut sinun petielämästä.

      • Anonyymi00251
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        pufff...
        Paitsi että Jumala hävisi eikä ole mitenkään kiinnostunut sinun petielämästä.

        Ei ole. Onneksi papitkin on saaneet järjen päähänsä ja hyväksyy ja hyväksyy kaikki ihmiset.

      • Anonyymi00278
        Anonyymi00135 kirjoitti:

        pufff...
        Paitsi että Jumala hävisi eikä ole mitenkään kiinnostunut sinun petielämästä.

        Mistäs sinä sen tiedät, millainen tirkistelijä Jumala on?

    • Anonyymi00003

      Uskonharhaiset voivat ilman muuta olla aivan haluamansa tilavuisia syntisäkkejä, kun taas me tervejärkiset emme ole moksiskaan moisista höperehtimisistä.

      • Anonyymi00004

        Hauku mitä haukut, mutta Raamatun sanaa et voita.

      • Anonyymi00004 kirjoitti:

        Hauku mitä haukut, mutta Raamatun sanaa et voita.

        Aika helppo voittaa muinaisten ihmisten kirjoitukset.

      • Anonyymi00009
        torre3 kirjoitti:

        Aika helppo voittaa muinaisten ihmisten kirjoitukset.

        Et sinä ainakaan. 😂

      • Anonyymi00016
        torre3 kirjoitti:

        Aika helppo voittaa muinaisten ihmisten kirjoitukset.

        Teille nauretaan yleisesti.
        🤓

      • Anonyymi00043
        Anonyymi00016 kirjoitti:

        Teille nauretaan yleisesti.
        🤓

        Et sunkas sinä vaan pidä Raamatun mielikuvitustarinoita totena?

      • Anonyymi00046
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Et sunkas sinä vaan pidä Raamatun mielikuvitustarinoita totena?

        Kuutioko se siinä?

      • Anonyymi00016 kirjoitti:

        Teille nauretaan yleisesti.
        🤓

        Tuollaiset pitäisi Raamatussa tuomita.

      • Anonyymi00093
        torre3 kirjoitti:

        Tuollaiset pitäisi Raamatussa tuomita.

        Sinut tuomitaankin.
        🤓

      • Anonyymi00093 kirjoitti:

        Sinut tuomitaankin.
        🤓

        Sinä et siitä kyllä päätä.

      • Anonyymi00118
        torre3 kirjoitti:

        Sinä et siitä kyllä päätä.

        Sinut tuomitaan.

        Jumala päättää.

      • Anonyymi00137
        Anonyymi00118 kirjoitti:

        Sinut tuomitaan.

        Jumala päättää.

        Oikeustajuahan siltä narsistilta ei voikaan odottaa.

      • Anonyymi00206
        Anonyymi00137 kirjoitti:

        Oikeustajuahan siltä narsistilta ei voikaan odottaa.

        Hyvin oikeudenmukainen tuomio jälleen kerran.

      • Anonyymi00208
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Hauku mitä haukut, mutta Raamatun sanaa et voita.

        Suomessa maan jokainen laki voittaa Raamatun sanan, panipa joku räsänen asiat minkälaiseen järjestykseen tahansa.

      • Anonyymi00252
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Hauku mitä haukut, mutta Raamatun sanaa et voita.

        Höpö höpö. Et itsekään elä raamatun mukaan.

      • Anonyymi00253
        Anonyymi00043 kirjoitti:

        Et sunkas sinä vaan pidä Raamatun mielikuvitustarinoita totena?

        Pitää rassukka.

      • Anonyymi00415
        Anonyymi00253 kirjoitti:

        Pitää rassukka.

        Voi sinua homoa rassukkaa!

      • Anonyymi00492
        Anonyymi00415 kirjoitti:

        Voi sinua homoa rassukkaa!

        Aletaanko täällä homottelemaan? Aika saatanan ala-arvosta...

    • Anonyymi00005

      Kyllä Paavali antaa kautta rantaen ymmärtää, että homous on suurempi synti tai se johtuu muista asioista kuin muut synnit ja että homoutta harjoitetaan juuri sen vuoksi, että ei tunneta Jumalaa ja niin Jumala hylkää sellaiset ihmiset luonnottomuuksiin. Ne luonnottomuudet ovat heille tavallaan Jumalan korvike, kuin epäjumala, jota he palvovat ja siksi heillä ei ole paluuta.

      Mutta se on tietenkin vain Paavalin arviointi ja mielipide ja sen voi helpposti sivuttaa kun tekee Paavalista valehtelijan sekä murhamiehen, niin silloin ei homous paljon purista. Silloin se on vain vaivainen synti muiden joukossa, jonka Jeesus armahtaa kun kaikki muutkin ovat syntiä tehneet ja armon varassa.

      • Tosiaan, Paavali oli aikansa hörhö. Ja hän oli Jeesuksen kanssa aivan eri linjoilla.

      • Anonyymi00010

        Kyllä hän ihan suoraan sanoo, ettei miehimykset peri Jumalan valtakuntaa.

      • Anonyymi00017

        Aamen!
        🙏

      • Anonyymi00030
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kyllä hän ihan suoraan sanoo, ettei miehimykset peri Jumalan valtakuntaa.

        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan perillisiä, joten kukaan meistä jotka käytämme avioseksissämme ehkäisyä emme ole Taivaan perillisiä, samalla tavalla vaille Taivaan perillisyyttä pääsette myös te hedelmällisen iän ohittaneet avioparit avioseksissänne.

      • Anonyymi00031
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Juu, ei ole tunkua sille perinnönjaolle.

      • Anonyymi00032
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Juu, ei ole tunkua sille perinnönjaolle.

        Niin Raamattu sanoo.

      • Anonyymi00033
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan perillisiä, joten kukaan meistä jotka käytämme avioseksissämme ehkäisyä emme ole Taivaan perillisiä, samalla tavalla vaille Taivaan perillisyyttä pääsette myös te hedelmällisen iän ohittaneet avioparit avioseksissänne.

        Missä kohtaa Raamatussa kielletään ehkäisy?

      • Anonyymi00036
        torre3 kirjoitti:

        Tosiaan, Paavali oli aikansa hörhö. Ja hän oli Jeesuksen kanssa aivan eri linjoilla.

        Sinä olet tämän ajan hörhö.
        🤓

      • Anonyymi00039
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kielletään ehkäisy?

        Roomalaiskirjeessään Paavali toteaa etteivät hekumoitsijat ole Taivaan perillisiä,
        Sanakirjan mukaan se voi tarkoittaa henkilöä, joka nauttii aistillisista, lihallisista tai seksuaalisista iloista, Raamatussa taas ihmisiä kehotetaan lisääntymään.

      • Anonyymi00040
        torre3 kirjoitti:

        Tosiaan, Paavali oli aikansa hörhö. Ja hän oli Jeesuksen kanssa aivan eri linjoilla.

        Anustappi siellä käytössä.

      • Anonyymi00044
        Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kyllä hän ihan suoraan sanoo, ettei miehimykset peri Jumalan valtakuntaa.

        "Jumalan valtakunta" on mielikuvituksen tuotetta, joten sen perimisestä puhuminenkin on silkkaa höperehtimistä.

      • Anonyymi00045
        Anonyymi00036 kirjoitti:

        Sinä olet tämän ajan hörhö.
        🤓

        Vai sellainen hurskas hörhö sinä olet.

      • Anonyymi00047
        Anonyymi00045 kirjoitti:

        Vai sellainen hurskas hörhö sinä olet.

        OIet todella perverssi hörhö, Repe.

      • Anonyymi00050
        torre3 kirjoitti:

        Tosiaan, Paavali oli aikansa hörhö. Ja hän oli Jeesuksen kanssa aivan eri linjoilla.

        Kymmenet hemmot ne sinua perään.

      • Anonyymi00062
        torre3 kirjoitti:

        Tosiaan, Paavali oli aikansa hörhö. Ja hän oli Jeesuksen kanssa aivan eri linjoilla.

        Housut kuralla siellä.

      • Aha. Ja missä todisteet? Tuon voi Raamatussa tuomita.

      • Anonyymi00036 kirjoitti:

        Sinä olet tämän ajan hörhö.
        🤓

        Totuus ei ole koskaan mitään hörhöä.

      • Anonyymi00040 kirjoitti:

        Anustappi siellä käytössä.

        Olet tämän ajan hörhö.

      • Anonyymi00094
        torre3 kirjoitti:

        Olet tämän ajan hörhö.

        Niin toki oletkin.

        Ja Pérvo myös.

      • Anonyymi00095
        torre3 kirjoitti:

        Totuus ei ole koskaan mitään hörhöä.

        Täällä kerrotaan aina sinulle Totuus.
        🤓

      • Anonyymi00097
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Ja missä todisteet? Tuon voi Raamatussa tuomita.

        SauIi on roiskinut perääsi.

        Täyttä faktaa.

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Kyllä hän ihan suoraan sanoo, ettei miehimykset peri Jumalan valtakuntaa.

        Paavali voi sanoa mitä vaan, vaikka niillä ei ole mitään merkitystä.

      • Anonyymi00095 kirjoitti:

        Täällä kerrotaan aina sinulle Totuus.
        🤓

        Tässä on kyllä sinkoillut valheita, kuten aina.

      • Anonyymi00123
        torre3 kirjoitti:

        Totuus ei ole koskaan mitään hörhöä.

        Housut kuralla siellä.

      • Anonyymi00151
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kielletään ehkäisy?

        Ja missä kohtaa Raamatussa teitä miehiä kielletään homoilemasta?

      • Anonyymi00153
        Anonyymi00033 kirjoitti:

        Missä kohtaa Raamatussa kielletään ehkäisy?

        Missä kohtaa Raamatussa Jumala kehottaa tai antaa luvan seksiin, jonka ei ole mahdollista johtaa Jumalan tarkoittaman ihmisen syntymiseen?

      • Anonyymi00186
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kyllä sinkoillut valheita, kuten aina.

        Sellainen armoton vaIehtelija oIet.
        🤓

      • Anonyymi00195

        Roomalaiskirjeen sanoista jää itselleni ymmärrys, miten aivan jokainen olemme yhtä kelvottomia Herran edessä. Miksi Jeesus armahtaisi sellaisiakaan jotka tulevat Hänen nimissään pysymättä kuitenkaan tiukasti Herran tuhansia vuosia sitten antamissa sanoissa arvioidessaan lähimmäisiään vähäisintäkään muutosta tekemättä.

      • Anonyymi00240
        torre3 kirjoitti:

        Tässä on kyllä sinkoillut valheita, kuten aina.

        Ainahan sinä tosiaan vaIehtelet.

      • Anonyymi00279

        Kyllä se sinun Jumalasi sinut nyt tuomitsee, kun tuolla tavalla rikot kahdeksatta käskyä.

      • Anonyymi00292
        Anonyymi00031 kirjoitti:

        Juu, ei ole tunkua sille perinnönjaolle.

        Ja nekin, jotka perinnänjakotilaisuuten pääsevät, alkavat tapella keskenään niin että lopulta Piru perii koko Jumalan valtakunnan.

      • Anonyymi00344
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan perillisiä, joten kukaan meistä jotka käytämme avioseksissämme ehkäisyä emme ole Taivaan perillisiä, samalla tavalla vaille Taivaan perillisyyttä pääsette myös te hedelmällisen iän ohittaneet avioparit avioseksissänne.

        Uskovat nautiskelevat seksistä samalla lailla kuin uskottomat, ainakin minun tuntemani uskovaiset. Ei taida olla liikaa taivaan perillisiä. Kertovat vaan että kyllä jeesus ymmärtää, ja antaa anteeksi toistuvat hupailut.

      • Anonyymi00403
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Paavalin mukaan hekumoitsijat eivät ole Taivaan perillisiä, joten kukaan meistä jotka käytämme avioseksissämme ehkäisyä emme ole Taivaan perillisiä, samalla tavalla vaille Taivaan perillisyyttä pääsette myös te hedelmällisen iän ohittaneet avioparit avioseksissänne.

        Miksi homous olisi syntiä.

        Toisaalta synnitön heittäköön ensimmäisen kiven.

        Siinä vertauksessa Jeesus osoitti, että jokainen on syntinen ja jokainen häpeää omaa syntitaakkaansa niin, että vaikenee, ja pitää turpansa kiinni silloin, kun on oma syntisyys kyseessä.

        Mikä onkaan pahempi synti, kuin sellainen, että syntisenä vaikenee omista synneistään mutta hyökkää ja tuomitsee muiden synnit.

        Jeesus myös ymmärtääkseni kuoli ihmisten syntien puolesta? Homojen haukkujat voi lähettää sydämmessään Jeesukselle terveiset, että mitä vittua, menit kuolemaan homojen puolesta?

        Koska herra Jeesus menit tekemään sellaisen synnin, niin nyt tässä ja monessa muussa mediassa anonyymisesti ja piilosta me homojen tuomitsijat kiitämme että kuolit puolestamme, mutta homoja emme hyväksy, korjaa tekosi ja luo homot ilman homoutta, sillä muuten me homoja inhovat tuomitsemme itse ne homot.

      • Anonyymi00557

        Se maailman suurin valehtelija on kylläkin mun exä.

    • Anonyymi00006

      Taas alkavat uskovaiset vainoamaan homoja, väsymättä jankutaavat. Eivät tiedä laupeudesta mitään kunhan saadaan vainota ja sitten uhriutua jos joku on eri mieltä. Paavali taisi vain kehottaa homoja yrittämään parantua muttei ruvennut heitä vainoamaan.

      • Anonyymi00008

        Miten on vainottu?

      • Anonyymi00020
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Miten on vainottu?

        Mitä muuta tämä on samaa aihetta aina uudestaan tuodaan kun vanha täyttyy. Varmaan suuri nautinto, sitä tuntee itsensä niin jumaliseksi kun saa oikein raamatunlauseilla kiusata. oletteko kuulleet koskaan sanan armo.

      • Anonyymi00025
        Anonyymi00020 kirjoitti:

        Mitä muuta tämä on samaa aihetta aina uudestaan tuodaan kun vanha täyttyy. Varmaan suuri nautinto, sitä tuntee itsensä niin jumaliseksi kun saa oikein raamatunlauseilla kiusata. oletteko kuulleet koskaan sanan armo.

        Ei se ole mitään vainoamista. Homous on synti jonka evlut kirkko on päättänyt valkopestä.
        Kai totuudesta saa tämän kirkon valheen vuoksi puhua?

      • Anonyymi00037
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ei se ole mitään vainoamista. Homous on synti jonka evlut kirkko on päättänyt valkopestä.
        Kai totuudesta saa tämän kirkon valheen vuoksi puhua?

        Saa puhua, mutta pitääkö jankuttaa joka väliin kuin rikkinäinen äänilevy, aivan kuin homous olisi tämän maailman ainoa murhe. Teille se taitaakin olla. Jaksatteko jankuttaa yhtä intohimoisesti anteeksiannosta taikka lähimmäisen rakkaudesta, ei taida olla niin intohimoja herättävä aihe kuin homous, se on surullista.

      • Anonyymi00048
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ei se ole mitään vainoamista. Homous on synti jonka evlut kirkko on päättänyt valkopestä.
        Kai totuudesta saa tämän kirkon valheen vuoksi puhua?

        Tokihan te uskonharhaiset voitte olla vaikka sitten niitä syntisäkkejä, kun taas me tervejärkiset emme mokomasta hupattelusta korvaamme lotkauta.

      • Anonyymi00052
        Anonyymi00048 kirjoitti:

        Tokihan te uskonharhaiset voitte olla vaikka sitten niitä syntisäkkejä, kun taas me tervejärkiset emme mokomasta hupattelusta korvaamme lotkauta.

        Hínttihän se siinä jälleen huumehouruissaan.
        🤓

      • Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ei se ole mitään vainoamista. Homous on synti jonka evlut kirkko on päättänyt valkopestä.
        Kai totuudesta saa tämän kirkon valheen vuoksi puhua?

        Mikä on peruste pitää homoutta syntinä? Taidat olla heikoilla.

      • Anonyymi00074
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Hínttihän se siinä jälleen huumehouruissaan.
        🤓

        No niin Einstein myös pääsi ääneen, ja heti tuli ääni itselle.

      • Anonyymi00090
        Anonyymi00074 kirjoitti:

        No niin Einstein myös pääsi ääneen, ja heti tuli ääni itselle.

        Et sinä mikään Einstein ole, Híntti.
        🤓

      • Anonyymi00149
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Ei se ole mitään vainoamista. Homous on synti jonka evlut kirkko on päättänyt valkopestä.
        Kai totuudesta saa tämän kirkon valheen vuoksi puhua?

        Raamatussakaan ei kerrota homouden olevan syntiä, tarkoitatko sen olevan valhetta?

      • Anonyymi00345
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Miten on vainottu?

        Eivätkö homot ole luojan luomia?

      • Anonyymi00493
        Anonyymi00052 kirjoitti:

        Hínttihän se siinä jälleen huumehouruissaan.
        🤓

        ?!HUOMAATKO?!

        TÄMÄ TODISTAA KUINKA EGOKESKEISTÄ MENO ON FUNDIS KIUKUTTELIJOIDEN JOUKOSSA!

        Luullaan että uskonnolla voi oikeuttaa vittuilun, mutta oikeutus se ei ole kun oikeutta sen omalla subjektiivillasi ja rq todella vikkelästi yrität vetoamalla johonkin sen oikeuttaa.

        Objektiivisesti katsottuna uskonto ei yleensä tai alenna, eli kristillisellä ei ole enemmän oikeuksia kuin meillä pakanoillakaan... Moni kristitty katsoisi toimintaas aika hemmetin epäkypsänä ja kehittymättönänä! HÄPEÄ!

    • Anonyymi00011

      Muistakaa, että Jeesus oli homoseksuaali.

      • Anonyymi00012

        Yrität vetää jopa Jumalan Pojan samaan saastaan missä itse ryvet.

      • Anonyymi00067

        Ei ole, mutta Petteri Orpo on.

      • Anonyymi00012 kirjoitti:

        Yrität vetää jopa Jumalan Pojan samaan saastaan missä itse ryvet.

        Ja se Jumalan Poika on olematon.

      • Anonyymi00124
        torre3 kirjoitti:

        Ja se Jumalan Poika on olematon.

        Kuutio se on valtavan Iihavassa kunnossa.

        Ja pökkii sinua perään.

    • Anonyymi00013

      "Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi"
      Tämän säännön mukaan jumalakin pitäisi tuomita.

      • Anonyymi00014

        Miten liittyy aloitukseen?

    • Anonyymi00015

      Homo on ollut edellisessä elämässä nainen ja lesbo mies
      Me kaikki ollaan oltu joskus tai ollaan tulevaisuudessa kuuluva
      Seksuaalivähemmistöön
      Sielu vaihtaa sukupuolta mm.elämänkokemuksia saadakseen.

      Sukupuolenvaihtoleikkus on sama, haku sada edellisen elämän sukupuoli takaisin.

      • Anonyymi00018

        Kyllä se vika on korvien välissä.

      • Anonyymi00021
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kyllä se vika on korvien välissä.

        Palstalla eräs Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja on jo jonkin aikaa epätoivoisesti yrittänyt muuttaa sukupuoleni muuksi kuin synnytyslääkärit, puolisoni, lapseni ja itse olen kuvitellut olevani.
        Onko vika silloin kyseisen "muuttajan" korvien välissä vai onko vika meidän muiden korvien välissä?

      • Anonyymi00024
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Ketähän nyt yrität panetella?

      • Anonyymi00027
        Anonyymi00024 kirjoitti:

        Ketähän nyt yrität panetella?

        Pitänee paikkansa toteamus; sen älähtävän, johon kalikka kalahtaa.

      • Anonyymi00028
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kyllä se vika on korvien välissä.

        Ketähän nyt yrität panetella?

      • Anonyymi00049
        Anonyymi00018 kirjoitti:

        Kyllä se vika on korvien välissä.

        Hyvä että myönnät omien korviesi välissä olevat viat.

      • Anonyymi00060
        Anonyymi00049 kirjoitti:

        Hyvä että myönnät omien korviesi välissä olevat viat.

        Sinusta puhutaan.

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Ketähän nyt yrität panetella?

        Mikä oli panettelua?

      • Anonyymi00091
        Anonyymi00021 kirjoitti:

        Palstalla eräs Uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja on jo jonkin aikaa epätoivoisesti yrittänyt muuttaa sukupuoleni muuksi kuin synnytyslääkärit, puolisoni, lapseni ja itse olen kuvitellut olevani.
        Onko vika silloin kyseisen "muuttajan" korvien välissä vai onko vika meidän muiden korvien välissä?

        Ei sinun homomiehen sukupuolta voi muuttaa.

      • Anonyymi00127
        Anonyymi00091 kirjoitti:

        Ei sinun homomiehen sukupuolta voi muuttaa.

        Juurihan kirjoitit muuttaneesi sukupuoleni, sellainen ihmeidentekijä luulet olevasi.

      • Anonyymi00416
        Anonyymi00127 kirjoitti:

        Juurihan kirjoitit muuttaneesi sukupuoleni, sellainen ihmeidentekijä luulet olevasi.

        Ei sinun homomiehen sukupuolta voi muuttaa, vaikka kuinka yrität.

      • Anonyymi00446
        Anonyymi00416 kirjoitti:

        Ei sinun homomiehen sukupuolta voi muuttaa, vaikka kuinka yrität.

        Ai nytkö jo lasteni isäkin on homo? Sinullahan miehekkäät puheet on.

    • Anonyymi00019

      Luomiskertomuksen mukaan Jumala loi ainoastaan yhden ihmisen, jonka kylkiluusta teki naisen jolloin Luodun ihmisen jäänteisiin pesiytynyt olio sai nimekseen mies.
      Aloitus siis vaikuttaa varsin oudolta nimettäessä vain yksi ihmisryhmä jota Jumala ei ole luonut, kun ketään meitä muitakaan ei ole luotu vaan olemme saaneet syntyä.
      Lisäksi aloituksessa kerrotaan Raamatun tuomitsevan ihmisiä joita kuitenkaan ei ole Jumalan tuhansia vuosia sitten antamissa sanoissa edes mainittu.
      Uskontunnustuksen mukaan Jeesus tuomitsee eläviä ja kuolleita, onko aloittaja siis muuttanut senkin asian?

      • Anonyymi00022

        Aloittaja vaikuttaa varsin erikoiselta uskovalta, kun ei luota Jumalan antamien alkuperäisten sanojen olevan tosia ilman hänen niihin tekemiään muutoksia.

      • Anonyymi00023

        Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi.

      • Anonyymi00026
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi.

        Totta, Jumala loi vai yhden ihmisen jonka kylkiluusta teki naisen ja alkoi kutsumaan mieheksi Luodun ihmisen jäännöksiä.
        Me muut olemme saaneet syntyä.

      • Anonyymi00029
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Totta, Jumala loi vai yhden ihmisen jonka kylkiluusta teki naisen ja alkoi kutsumaan mieheksi Luodun ihmisen jäännöksiä.
        Me muut olemme saaneet syntyä.

        Kukaan ei myöskään synny homoksi.

      • Anonyymi00034
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kukaan ei myöskään synny homoksi.

        Tuntemattomat ovat Herran tiet, mitä me olemme arvioimaan Hänen luomistyöhönsä kuuluvaa erilaisuuta toisissamme?
        Osannet sitten kertoa, mistä homoja maailmaan tulee jos kerran tiedät etteivät he synny?

      • Anonyymi00038
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kukaan ei myöskään synny homoksi.

        Mihin tutkittuun tietoon tällainen lausunto perustuu?

      • Anonyymi00041
        Anonyymi00038 kirjoitti:

        Mihin tutkittuun tietoon tällainen lausunto perustuu?

        Homogeeniä ei ole.

      • Anonyymi00053
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Homogeeniä ei ole.

        Turrella on.

      • Anonyymi00054
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi.

        "Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi."

        Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä epäilemättä tiesi tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan.

      • Anonyymi00056
        Anonyymi00054 kirjoitti:

        "Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi."

        Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhemmin muuttuvan arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä epäilemättä tiesi tästä tulevan vastustajansa ja ihmisen syntiin houkuttajan.

        Lucifer ei ollut alunperin paha.

      • Anonyymi00057
        Anonyymi00029 kirjoitti:

        Kukaan ei myöskään synny homoksi.

        Kukaan ei synny uskonnollisena, vaan se on valinta, joka tehdään kodin ja ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta.
        Minua ei haittaa se, valitseeko ihminen uskonnollisuuden, poliittisen vakaumuksen tai seksuaalisen suuntauksensa.

      • Anonyymi00058
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Uskonnollinen ja usko ovat kaksi eri asiaa.

      • Anonyymi00068
        Anonyymi00041 kirjoitti:

        Homogeeniä ei ole.

        Seksuaalinen suuntaus määräytyy ilmeisesti joidenkin hormonaalisten tai muiden tekijöiden vaikutuksesta raskauden aikana, aivan kuten oikea- tai vasenkätisyys.

        Vaikka yhtä ainoaa tunnistettua homogeeniå ei olisikaan, myös geenit voivat silti vaikuttaa, kuten ne vaikuttavat moneen muuhunkin ihmisen ominaisuuteen.

      • Anonyymi00023 kirjoitti:

        Jumala ei ole luonut ketään homoksi, eikä muutenkaan pahaksi.

        Eikä homo ole paha. Vaan se, joka puhuu ihmisistä pahaa.

      • Anonyymi00038 kirjoitti:

        Mihin tutkittuun tietoon tällainen lausunto perustuu?

        Ei noilla ole edes järkeä.

      • Anonyymi00098
        torre3 kirjoitti:

        Ei noilla ole edes järkeä.

        Sinulla ja sillä toisella Iihavalla ei mitään järkeä.

        Timo ei ole Jurvassa, vaikka yrität niin valehdella.

      • Anonyymi00098 kirjoitti:

        Sinulla ja sillä toisella Iihavalla ei mitään järkeä.

        Timo ei ole Jurvassa, vaikka yrität niin valehdella.

        Sinulla on sisäinen tarve saada valehdella joka asia.

      • Anonyymi00125
        torre3 kirjoitti:

        Eikä homo ole paha. Vaan se, joka puhuu ihmisistä pahaa.

        Totaalinen Pahuus siellä.

      • Anonyymi00126
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on sisäinen tarve saada valehdella joka asia.

        Sellainen VaIehtelun tarve sinulla.

      • Anonyymi00126 kirjoitti:

        Sellainen VaIehtelun tarve sinulla.

        Miksi luulet, että Timo ei ole Jurvassa taas?

      • Anonyymi00144
        torre3 kirjoitti:

        Miksi luulet, että Timo ei ole Jurvassa taas?

        Sinä luulet että on.

      • Anonyymi00338
        Anonyymi00057 kirjoitti:

        Kukaan ei synny uskonnollisena, vaan se on valinta, joka tehdään kodin ja ympäröivän yhteiskunnan vaikutuksesta.
        Minua ei haittaa se, valitseeko ihminen uskonnollisuuden, poliittisen vakaumuksen tai seksuaalisen suuntauksensa.

        Valinta vai henkilökohtainen kehitys eri syystä tai monesta eri syystä. Asioiden muuttuminen ihmisen kehitysvaiheessa? Erilaistuneet toiveet ihmissuhteesta, joka ei ole kapinaa tai hakeutumista synnillisyyteen? Mitä tapahtuu elämämme aikana? Monet asiat vaikuttavat.

    • Anonyymi00035

      Saastainen henki pääsee ihmismieleen. Aja se JEESUKSEN nimessä pois.

      • Anonyymi00059

        Jeesus on mielikuvitusolento, eikä ainakaan minulla ole tarvetta anella mitään sellaisilta.

      • Anonyymi00066
        Anonyymi00059 kirjoitti:

        Jeesus on mielikuvitusolento, eikä ainakaan minulla ole tarvetta anella mitään sellaisilta.

        Kunhan höpiset.

      • Anonyymi00066 kirjoitti:

        Kunhan höpiset.

        Mikä Jeesus on sinun mielestäsi?

      • Anonyymi00073
        torre3 kirjoitti:

        Mikä Jeesus on sinun mielestäsi?

        Kuutio se jaksaa Iykkiä sinua perään.

      • Anonyymi00073 kirjoitti:

        Kuutio se jaksaa Iykkiä sinua perään.

        Ei ole sellaista ollut 16 vuoteen.

      • Anonyymi00080
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole sellaista ollut 16 vuoteen.

        Etkös sinä tyydytä itsesi vetämällä omaan käteesi?

      • Anonyymi00081
        torre3 kirjoitti:

        Mikä Jeesus on sinun mielestäsi?

        Mitä se sinulle kuuluu?

      • Anonyymi00082
        torre3 kirjoitti:

        Ei ole sellaista ollut 16 vuoteen.

        Yhä jatkuu siellä.

      • Anonyymi00081 kirjoitti:

        Mitä se sinulle kuuluu?

        Sen verran, että mikä se Jeesus sinun mielestä on?

      • Anonyymi00099
        torre3 kirjoitti:

        Sen verran, että mikä se Jeesus sinun mielestä on?

        Ajattelet Jeesusta kun Kuutio Iykkii sinua.

      • Anonyymi00099 kirjoitti:

        Ajattelet Jeesusta kun Kuutio Iykkii sinua.

        Niinhän sinä ajettelet.

      • Anonyymi00114
        torre3 kirjoitti:

        Niinhän sinä ajettelet.

        Sinä ajattelet niin kun Kuutio pökkii sinua.

    • Anonyymi00051

      Raamattu ei ole Jumala

      • Anonyymi00055

        Ei niin, vaan Jumalan sanaa ihmisille.

      • Anonyymi00064
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Ei niin, vaan Jumalan sanaa ihmisille.

        Lukuunottamatta valehtelevan ja murhaavan Paavalin höpinöitä. Sen mukaan voi vapaasti homostella.

      • Anonyymi00065
        Anonyymi00064 kirjoitti:

        Lukuunottamatta valehtelevan ja murhaavan Paavalin höpinöitä. Sen mukaan voi vapaasti homostella.

        Olet todella katkera ja pahansuopa!

      • Anonyymi00070
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Ei niin, vaan Jumalan sanaa ihmisille.

        Alkukirjoitukset kyllä, palsta osoittaa miten halpamaisesti uskovat esittävät omia mielipiteitään Jumalan sanoina.

      • Anonyymi00070 kirjoitti:

        Alkukirjoitukset kyllä, palsta osoittaa miten halpamaisesti uskovat esittävät omia mielipiteitään Jumalan sanoina.

        Moni on sanonut, että heidän sanansa on Jumalan sanaa. Varsin röyhkeää.

      • Anonyymi00055 kirjoitti:

        Ei niin, vaan Jumalan sanaa ihmisille.

        Raamattu on koottu ihmisten kirjoituksista, ei Jumalan sanasta.

      • Anonyymi00071
        torre3 kirjoitti:

        Moni on sanonut, että heidän sanansa on Jumalan sanaa. Varsin röyhkeää.

        Kymmenet hemmot ne sinua perään.

      • Anonyymi00072
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu on koottu ihmisten kirjoituksista, ei Jumalan sanasta.

        Housusi taas kuralla.

      • Anonyymi00072 kirjoitti:

        Housusi taas kuralla.

        Olet varsin röyhkeä.

      • Anonyymi00076
        Anonyymi00055 kirjoitti:

        Ei niin, vaan Jumalan sanaa ihmisille.

        Nooo....
        Jumalankuvien höpinöitä nyt vaan.

      • Anonyymi00078
        torre3 kirjoitti:

        Moni on sanonut, että heidän sanansa on Jumalan sanaa. Varsin röyhkeää.

        Mikä sinä luulet olevasi?

      • Anonyymi00079
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu on koottu ihmisten kirjoituksista, ei Jumalan sanasta.

        Eläintenkös pitäisi olla?

      • Anonyymi00083
        torre3 kirjoitti:

        Olet varsin röyhkeä.

        Etkö kestä faktoja?

      • Anonyymi00084
        torre3 kirjoitti:

        Olet varsin röyhkeä.

        Miksi yrität esittää, että Timo on edelleen Jurvassa?

      • Anonyymi00085
        Anonyymi00084 kirjoitti:

        Miksi yrität esittää, että Timo on edelleen Jurvassa?

        Laittoi kuvan parin vuoden takaa.

      • Anonyymi00089
        Anonyymi00085 kirjoitti:

        Laittoi kuvan parin vuoden takaa.

        Timo lähti 5 päivää sitten Helsinkiin mutta turre väittää, että katselivat Jurvassa maaottelua.
        Se on niin tyhmä, ettei itse tajua valehtelevansa.

      • Anonyymi00078 kirjoitti:

        Mikä sinä luulet olevasi?

        Se, joka ihmetellee teidän juttuja.

      • Anonyymi00079 kirjoitti:

        Eläintenkös pitäisi olla?

        Ihminen on eläin. Keksi jotain parempaa.

      • Anonyymi00084 kirjoitti:

        Miksi yrität esittää, että Timo on edelleen Jurvassa?

        Tuli takaisin toki.

      • Anonyymi00089 kirjoitti:

        Timo lähti 5 päivää sitten Helsinkiin mutta turre väittää, että katselivat Jurvassa maaottelua.
        Se on niin tyhmä, ettei itse tajua valehtelevansa.

        Olet todella viheliäinen valehtelija. Maailma pärjää ilman sinua.

      • Anonyymi00100
        torre3 kirjoitti:

        Se, joka ihmetellee teidän juttuja.

        Miksi vaIehtelet että Timo on siellä

      • Anonyymi00101
        torre3 kirjoitti:

        Ihminen on eläin. Keksi jotain parempaa.

        Ei tarvi keksiä.

        Faktat kerrotaan aina. Kuten se että SauIi on vetänyt slnua pérseeseen.

      • Anonyymi00103
        torre3 kirjoitti:

        Moni on sanonut, että heidän sanansa on Jumalan sanaa. Varsin röyhkeää.

        Miksi vaIehtelet että Timo on Jurvassa?

      • Anonyymi00104
        torre3 kirjoitti:

        Olet todella viheliäinen valehtelija. Maailma pärjää ilman sinua.

        OIet päästäsi sairas vaIehtelija.

        Naamastasi näkee kuinka huIiu olet.

      • Anonyymi00105
        torre3 kirjoitti:

        Olet todella viheliäinen valehtelija. Maailma pärjää ilman sinua.

        VaIheesi ei mene läpi.

      • Anonyymi00085 kirjoitti:

        Laittoi kuvan parin vuoden takaa.

        Juu. Oli tosi pitkä puurekka.

      • Anonyymi00103 kirjoitti:

        Miksi vaIehtelet että Timo on Jurvassa?

        Miksi sellaista luulet? Onko sinulla kaikki kotona?

      • Anonyymi00104 kirjoitti:

        OIet päästäsi sairas vaIehtelija.

        Naamastasi näkee kuinka huIiu olet.

        Sinusta näkee hulluuden ilman naamaa.

      • Anonyymi00107
        torre3 kirjoitti:

        Juu. Oli tosi pitkä puurekka.

        Maaotttelukuva oli toissavuotinen

      • Anonyymi00105 kirjoitti:

        VaIheesi ei mene läpi.

        Ei pidäkään, vaan ne tosiasiat.

      • Anonyymi00109
        torre3 kirjoitti:

        Sinusta näkee hulluuden ilman naamaa.

        Puhut itsestäsi, ja siitä toisesta Iihavasta.

      • Anonyymi00110
        torre3 kirjoitti:

        Miksi sellaista luulet? Onko sinulla kaikki kotona?

        OIet päästäsi sairas.

      • Anonyymi00112
        Anonyymi00104 kirjoitti:

        OIet päästäsi sairas vaIehtelija.

        Naamastasi näkee kuinka huIiu olet.

        Vai sellainen hullu valhettelija sinä tunnustat olevasi.
        Otan osaa.

      • Anonyymi00119
        torre3 kirjoitti:

        Ei pidäkään, vaan ne tosiasiat.

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

      • Anonyymi00120
        Anonyymi00112 kirjoitti:

        Vai sellainen hullu valhettelija sinä tunnustat olevasi.
        Otan osaa.

        Sellainen olet, Kuutio.

        Ja miesvaimosi Turre myös.

      • Anonyymi00128
        torre3 kirjoitti:

        Sinusta näkee hulluuden ilman naamaa.

        Myönnät olevasi huIIIu.

      • Anonyymi00107 kirjoitti:

        Maaotttelukuva oli toissavuotinen

        Oli eilinen tietenkin. Maaottelusta ei edes ollut kuvaa, vaan läppäristä takaa.

      • Anonyymi00119 kirjoitti:

        OIet VaIheen ikuinen Orja.

        Sinähän se jatkuvasti valehtelet.

      • Anonyymi00132
        torre3 kirjoitti:

        Sinähän se jatkuvasti valehtelet.

        Älä syytä muuta kun itse valehtelet.

      • Anonyymi00133
        torre3 kirjoitti:

        Oli eilinen tietenkin. Maaottelusta ei edes ollut kuvaa, vaan läppäristä takaa.

        Ei Timo eilen enää Jurvassa ollut. Lähti Helsinkiin jo viikko sitten.
        Miksi valehtelet!?

      • Anonyymi00136
        torre3 kirjoitti:

        Tuli takaisin toki.

        Ei tullut.

        Miksi yrität edelleen valehdella?

      • Anonyymi00138
        torre3 kirjoitti:

        Sinusta näkee hulluuden ilman naamaa.

        Kirjoituksissasi ei ole päätä eikä häntää.
        Käteenvetosi on surkastuttanut lopputkin pienistä aivoistasi.

      • Anonyymi00140
        torre3 kirjoitti:

        Olet todella viheliäinen valehtelija. Maailma pärjää ilman sinua.

        Miksi valehtelet, että Timo olisi ollut maaottelun ajaan Jurvassa?

      • Anonyymi00141
        torre3 kirjoitti:

        Tuli takaisin toki.

        Älä valehtele!

      • Anonyymi00142
        torre3 kirjoitti:

        Ihminen on eläin. Keksi jotain parempaa.

        Sinä tosiaan olet sika!

      • Anonyymi00148
        torre3 kirjoitti:

        Moni on sanonut, että heidän sanansa on Jumalan sanaa. Varsin röyhkeää.

        Niinpä, oikeat uskovat tuskin muuttaisi kirjaintakaan Jumalan antamista sanoista.

      • Anonyymi00133 kirjoitti:

        Ei Timo eilen enää Jurvassa ollut. Lähti Helsinkiin jo viikko sitten.
        Miksi valehtelet!?

        Lähti Helsinkiin tiistaina ja palasi perjantaina. Huomenna tiistaina sitten taas Helsinkiin.

      • Anonyymi00159
        torre3 kirjoitti:

        Lähti Helsinkiin tiistaina ja palasi perjantaina. Huomenna tiistaina sitten taas Helsinkiin.

        Älä valehtele!

      • Anonyymi00159 kirjoitti:

        Älä valehtele!

        Joo. Sinä koet kaiken valehteluna. ja se sinulle sallitaan.

      • Anonyymi00148 kirjoitti:

        Niinpä, oikeat uskovat tuskin muuttaisi kirjaintakaan Jumalan antamista sanoista.

        Aivan. jos Jumala olisi antanut edes yhden sanan.

      • Anonyymi00132 kirjoitti:

        Älä syytä muuta kun itse valehtelet.

        Sinä tässä valehtelet koko ajan.

      • Anonyymi00167
        torre3 kirjoitti:

        Sinä tässä valehtelet koko ajan.

        Olet valheen perikuva!

      • Anonyymi00168
        torre3 kirjoitti:

        Joo. Sinä koet kaiken valehteluna. ja se sinulle sallitaan.

        Sinulta kukaan mihinkään lupaa kysy, pelle!

      • Anonyymi00169
        torre3 kirjoitti:

        Tuli takaisin toki.

        Ääliö pitää olla, että reissaa 6 tuntia edestakas

      • Anonyymi00167 kirjoitti:

        Olet valheen perikuva!

        Olet kumma valehtelija.

      • Anonyymi00177
        torre3 kirjoitti:

        Olet kumma valehtelija.

        Sinä itse elät valheessa.

      • Anonyymi00177 kirjoitti:

        Sinä itse elät valheessa.

        Et tiedä sitä, että elän todellisuudessa ja totuudessa. Kuvat tukena.

      • Anonyymi00169 kirjoitti:

        Ääliö pitää olla, että reissaa 6 tuntia edestakas

        Torstaina menee Helsingistä Kannukseen. Et tiedä mitä on isärakkaus.

      • Anonyymi00168 kirjoitti:

        Sinulta kukaan mihinkään lupaa kysy, pelle!

        Sinulle kuitenkin sallitaan se, että koet kaiken valehteluna.

      • Anonyymi00167 kirjoitti:

        Olet valheen perikuva!

        Vieläkään ei tule sitä yhtä esimerkkiä minun valehtelusta. Ymmärrän.

      • Anonyymi00187
        torre3 kirjoitti:

        Vieläkään ei tule sitä yhtä esimerkkiä minun valehtelusta. Ymmärrän.

        99 prosenttia viesteistäsi.

        Ei tarvitse esimerkkejä siis

        Timo tällä hetkellä Helsingissä.

      • Anonyymi00187 kirjoitti:

        99 prosenttia viesteistäsi.

        Ei tarvitse esimerkkejä siis

        Timo tällä hetkellä Helsingissä.

        Sinulla taas uusi valhe, etkä ikinä osaa sanoa mikä minulla on joku vale.

        Jos näet Timon tänään Helsingissä. niin....

      • Anonyymi00207
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla taas uusi valhe, etkä ikinä osaa sanoa mikä minulla on joku vale.

        Jos näet Timon tänään Helsingissä. niin....

        Et kestä faktoja.

        OIet tosiaan VaIheen ikuinen Orja.

    • Anonyymi00075

      Uskovaiset joutuu vielä tilille puheistaan. Olihan Jeesus ilmiselvästi homoseksuaali, mikä ei suinkaan ollut sen suurin vika.

      • Anonyymi00077

        Kiusaat vain itseäsi noilla älyttömyyksilläsi.

    • Anonyymi00087

      Hienosti toit tuossa viimeisessä kappaleessa esille Jumalan asennetta.

      Kyllä paljon muitakin syntejä tapahtuu heteropuolellakin ja muissa asioissa. Voi olla, että joku osa on vain melko pieni osuus synneistä, vaikka jokainen toki joutuu itse vastaamaan Jumalan edessä teoistaan.

      Voimia!

      • Anonyymi00088

        Vielä lisään, ettei Jeesus maailmaan turhaan tullut. Kyllä Hän haluaa pelastaa ja armahtaa syntisiä, kun nämä vain Hänen puoleensa kääntyvät. Kaikkea hyvää!

      • Anonyymi00088 kirjoitti:

        Vielä lisään, ettei Jeesus maailmaan turhaan tullut. Kyllä Hän haluaa pelastaa ja armahtaa syntisiä, kun nämä vain Hänen puoleensa kääntyvät. Kaikkea hyvää!

        On vaikea kääntyä sen puoleen, jota ei ole.

      • Anonyymi00102
        torre3 kirjoitti:

        On vaikea kääntyä sen puoleen, jota ei ole.

        Kuutio on Iihonut lisää.
        🤓

      • Anonyymi00106
        Anonyymi00102 kirjoitti:

        Kuutio on Iihonut lisää.
        🤓

        Vai sillä tavalla sinä olet rupsahtanut entisestään.

      • Anonyymi00108
        Anonyymi00088 kirjoitti:

        Vielä lisään, ettei Jeesus maailmaan turhaan tullut. Kyllä Hän haluaa pelastaa ja armahtaa syntisiä, kun nämä vain Hänen puoleensa kääntyvät. Kaikkea hyvää!

        Jeesus on ihmisen mielikuvituksen tuote, eikä mielikuvitusolennot tunnetusti kykene yhtään mihinkään.
        Oliko tämä sinulle vallan yllättävä tieto?

      • Anonyymi00111

        Uskonharhaiset saavat toki olla niitä mainittuja syntisäkkejä, kun taas me tervejärkiset ymmärrämme satuilun ja toden eron.

      • Anonyymi00113
        Anonyymi00106 kirjoitti:

        Vai sillä tavalla sinä olet rupsahtanut entisestään.

        Terve Kuutio!

        OIet todella Iihavassa kunnossa.
        🤓

      • Anonyymi00115
        torre3 kirjoitti:

        On vaikea kääntyä sen puoleen, jota ei ole.

        Kiitos kommentista. Jeesus rakastaa SInua!

      • Anonyymi00115 kirjoitti:

        Kiitos kommentista. Jeesus rakastaa SInua!

        Olematon ei rakasta tietenkään.

      • Anonyymi00131
        torre3 kirjoitti:

        Olematon ei rakasta tietenkään.

        Et sinä Jeesusta olemattomaksi saa vaikka palstalla toiset kymmenen vuotta mölisisit.

      • Anonyymi00134
        torre3 kirjoitti:

        Olematon ei rakasta tietenkään.

        Kymmenet hemmot vedelleet perääsi.

      • Anonyymi00147

        Kokenut kaiken tietää.

      • Anonyymi00150
        Anonyymi00147 kirjoitti:

        Kokenut kaiken tietää.

        Sellaisia kokemuksia sinulla.

      • Anonyymi00131 kirjoitti:

        Et sinä Jeesusta olemattomaksi saa vaikka palstalla toiset kymmenen vuotta mölisisit.

        Kuule: Jeesus on keksitty hahmo esimerkkinä muinaiset Egyptin jumalat. Elämässä pitää oppia kaikenlaista.

      • Anonyymi00157
        torre3 kirjoitti:

        Kuule: Jeesus on keksitty hahmo esimerkkinä muinaiset Egyptin jumalat. Elämässä pitää oppia kaikenlaista.

        Ihan turhaan siinä möliset. Jeesus on ja pysty!

      • Anonyymi00158
        torre3 kirjoitti:

        Olematon ei rakasta tietenkään.

        Sinä ja kuutio olette perverssejä.

      • Anonyymi00158 kirjoitti:

        Sinä ja kuutio olette perverssejä.

        Sinulla on erittäin huono elämäntapa.

      • Anonyymi00157 kirjoitti:

        Ihan turhaan siinä möliset. Jeesus on ja pysty!

        On otettava huomioon tosiasiat, ja niin Jeesuksen puheiden tyhjyys selviää.

      • Anonyymi00165
        torre3 kirjoitti:

        On otettava huomioon tosiasiat, ja niin Jeesuksen puheiden tyhjyys selviää.

        Sinun länkytyksesi ovat ryhmän ihmisen jorinaa

      • Anonyymi00166
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on erittäin huono elämäntapa.

        Sinusta puhutaan!

      • Anonyymi00166 kirjoitti:

        Sinusta puhutaan!

        Siis sinulla on todella huono elämäntapa.

      • Anonyymi00165 kirjoitti:

        Sinun länkytyksesi ovat ryhmän ihmisen jorinaa

        Minulle on selvinnyt miksi Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet.

      • Anonyymi00175
        torre3 kirjoitti:

        Minulle on selvinnyt miksi Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet.

        Ateistin ei kannata puhua yhtään mitään Jeesuksesta.

      • Anonyymi00176
        torre3 kirjoitti:

        Siis sinulla on todella huono elämäntapa.

        Sinä olet kaikinpuolin huono

      • Anonyymi00178

        Sellaisia kokemuksiasi kerrot.

      • Anonyymi00181
        Anonyymi00178 kirjoitti:

        Sellaisia kokemuksiasi kerrot.

        Miten ihanan miehisen selkeästi ja älykkäästi jälleen kerran luet kommenttini niinkuin sen olen kirjoittanut.
        Kaikkea hyvää sinulle, mutta muistakaa kuitenkin Paavalin varoittavat sanat, etteivät hekumoitsijat ja miehimykset ole Taivaan perillisiä.

      • Anonyymi00176 kirjoitti:

        Sinä olet kaikinpuolin huono

        Mitä sinäkin huonona pidät? Sinun juttusi ovat niin huonoja, että ne kuvastavat sinua hyvin.

      • Anonyymi00175 kirjoitti:

        Ateistin ei kannata puhua yhtään mitään Jeesuksesta.

        Kannattaa, sillä Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet tietystä syystä. Tämä ateisti tuntee Raamatun hyvin.

      • Anonyymi00131 kirjoitti:

        Et sinä Jeesusta olemattomaksi saa vaikka palstalla toiset kymmenen vuotta mölisisit.

        En saa Jeesusta myöskään olemaan olemassa.

      • Anonyymi00188
        Anonyymi00181 kirjoitti:

        Miten ihanan miehisen selkeästi ja älykkäästi jälleen kerran luet kommenttini niinkuin sen olen kirjoittanut.
        Kaikkea hyvää sinulle, mutta muistakaa kuitenkin Paavalin varoittavat sanat, etteivät hekumoitsijat ja miehimykset ole Taivaan perillisiä.

        Sellaisia kokemuksiasi jaat ja yrität projisoida ne muille.

      • Anonyymi00189
        torre3 kirjoitti:

        En saa Jeesusta myöskään olemaan olemassa.

        SauIi se roiskeet perääsi.

        Täyttä faktaa.

      • Anonyymi00194
        Anonyymi00188 kirjoitti:

        Sellaisia kokemuksiasi jaat ja yrität projisoida ne muille.

        Älylliset ja kokemusperäiset projisointiesi jakamiset ovat koskettavia ja muistuttavat ettei kukaan ihminen ole toistaan parempi ja kelvollisempi, paitsi tietenkin te miehet olette Jumalasta seuraavia kaikessa pyhyydessänne.

      • Onneksi on ummetusta.

      • Anonyymi00199
        torre3 kirjoitti:

        Onneksi on ummetusta.

        Kuralla se mahasi on jatkuvasti,

      • Anonyymi00200
        torre3 kirjoitti:

        En saa Jeesusta myöskään olemaan olemassa.

        Et tietenkään, olethan ateisti.

      • Anonyymi00201
        torre3 kirjoitti:

        Mitä sinäkin huonona pidät? Sinun juttusi ovat niin huonoja, että ne kuvastavat sinua hyvin.

        Olet surkea yksilö.

      • Anonyymi00201 kirjoitti:

        Olet surkea yksilö.

        Ja sinä ylen ylevä, vai?

      • Anonyymi00200 kirjoitti:

        Et tietenkään, olethan ateisti.

        Saatko sinä Jeesuksen olemassa olevaksi?

      • Anonyymi00199 kirjoitti:

        Kuralla se mahasi on jatkuvasti,

        Ummetusta pääosin.

      • Anonyymi00219
        torre3 kirjoitti:

        Ummetusta pääosin.

        Vanhuksilla yleensä on kun kaikki toiminnot lamautuu pukuhiljaa kohti kuolemaa.

      • Anonyymi00220
        torre3 kirjoitti:

        Saatko sinä Jeesuksen olemassa olevaksi?

        Kyllä.

      • Anonyymi00235
        torre3 kirjoitti:

        Minulle on selvinnyt miksi Jeesuksen puheet eivät ole toteutuneet.

        No kerro, miksi!

      • Anonyymi00238
        Anonyymi00194 kirjoitti:

        Älylliset ja kokemusperäiset projisointiesi jakamiset ovat koskettavia ja muistuttavat ettei kukaan ihminen ole toistaan parempi ja kelvollisempi, paitsi tietenkin te miehet olette Jumalasta seuraavia kaikessa pyhyydessänne.

        Taas jauhat noista peräreikäkokemuksistasi.

      • Anonyymi00220 kirjoitti:

        Kyllä.

        Missä Jeesus on todisteena?

      • Anonyymi00235 kirjoitti:

        No kerro, miksi!

        Varmaan siksi, että Jeesusta ei ole ollut edes olemassa.

      • Anonyymi00268
        torre3 kirjoitti:

        Varmaan siksi, että Jeesusta ei ole ollut edes olemassa.

        Kuutio vetelee sinua ahkerasti pyIIyyn.

      • Anonyymi00269
        torre3 kirjoitti:

        Missä Jeesus on todisteena?

        Jättimäinen maha sinulla.

      • Anonyymi00268 kirjoitti:

        Kuutio vetelee sinua ahkerasti pyIIyyn.

        Sinulla on liian vähän tietoa. Todellisuus karttaa sinua.

      • Anonyymi00300
        Anonyymi00238 kirjoitti:

        Taas jauhat noista peräreikäkokemuksistasi.

        Raamatullisuus vaikuttaa olevan teille miehille pelkkä peräaukkojuttu.
        Ihan ymmärrettävää toki, palstan kommenttien mukaan tehän makaatte vaimonnekin niinkuin miehet makaavat miehen kanssa.
        Miehet on kummallisia.

      • Anonyymi00219 kirjoitti:

        Vanhuksilla yleensä on kun kaikki toiminnot lamautuu pukuhiljaa kohti kuolemaa.

        Puheet sinulla muuttuvat koko ajan.

      • Anonyymi00346
        torre3 kirjoitti:

        Puheet sinulla muuttuvat koko ajan.

        Sinulla on todella pieni piIi.

      • Anonyymi00464
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on liian vähän tietoa. Todellisuus karttaa sinua.

        Kerron miten asiat ovat.

        EIät vaIheessa.

    • Anonyymi00092

      Aku Ankkakin on olemassa.

      • Anonyymi00096

        Aku Ankkaa ei kuitenkaan herjata valehtelijaksi ja murhamieheksi.

        Siten aika siistiä touhua.

    • Anonyymi00116

      Sun höpötysmonologis on kerännyt aika hintsusti lukijakuntaa.

      • Anonyymi00117

        🤣🤣🤣👍

      • Anonyymi00130

        Miksi vastaat itsellesi?

    • Anonyymi00122

      Hörhöillä on hörhöjen jutut.

      • Anonyymi00129

        Olet tosiaan hörhö.

    • Anonyymi00139

      Jeesuskin tuomittiin Raamatussa kuolemaan. Lieneekö lopulta kyse homoseksuaalisesta hyväksikäytöstä josta Juudas, tarinan sankari, hänet ilmiantoi.

      • Anonyymi00143

        Sapatti se kangersi kurkkua ja siksi Jeesus tapettiin.

      • Anonyymi00145

        Yrität vetää Jeesuksen samaan liejuun missä itse ryvet.

    • Anonyymi00154

      Aloitus on erinomainen ja muistuttaa, miten meille heteroille kaikenlainen seksuaalinen nautiskelu on Raamatullisesti hyväksyttävää.

      • Anonyymi00156

        Mitä ”kaikenlainen” pitää sinulle sisällään?

      • Anonyymi00171
        Anonyymi00156 kirjoitti:

        Mitä ”kaikenlainen” pitää sinulle sisällään?

        Tuossa yhteydessä kaikenlainen seksuaalinen nautiskelu ilman lisääntymistarkoitusta.
        Siis seksuaalista himoitsemista ja hekumointia ilman lisääntymistarkoitusta.
        Eipä taida meistä heteroistakaan löytyä Taivaan perillisiä niin kauan kuin seksuaalisia himoja kehosta löytyy.

      • Anonyymi00174
        Anonyymi00171 kirjoitti:

        Tuossa yhteydessä kaikenlainen seksuaalinen nautiskelu ilman lisääntymistarkoitusta.
        Siis seksuaalista himoitsemista ja hekumointia ilman lisääntymistarkoitusta.
        Eipä taida meistä heteroistakaan löytyä Taivaan perillisiä niin kauan kuin seksuaalisia himoja kehosta löytyy.

        Lisääntyminen tosiaan ei ole pakollista.
        Lue laulujen laulu, eli korkea Veisu.

      • Anonyymi00180
        Anonyymi00174 kirjoitti:

        Lisääntyminen tosiaan ei ole pakollista.
        Lue laulujen laulu, eli korkea Veisu.

        Laulujen Lauluko siis kumoaa esimerkiksi Paavalin Roomalaiskirjeessään antaman muistutuksen etteivät hekumoitsijat ja miehimykset ole Taivaan perillisiä, sekä kymmenessä käskyssä ja Jeesuksen Vuorisaarnassa esitetyt kohdat himoitsemisesta?
        Teitä miehiä lisäksi kiellettiin katsomasta naista himoiten ja sellaiseen syyllistyessänne repimään silmän päästänne sekä hakkaamaan kätenne irti.
        Laitatko Laulujen Laulusta kohdan, jossa Jumala antaa luvan/kehottaa miestä ja naista seksiin jonka ei ole mahdollista saada hedelmöitymistä aikaan?

      • Anonyymi00218
        Anonyymi00180 kirjoitti:

        Missä noin väitti?

      • Anonyymi00302
        Anonyymi00218 kirjoitti:

        Missä noin väitti?

        Missä sanoi jonkun väittäneen jotakin?

    • Anonyymi00155

      Onko aitolainen homoseksuaalisuus sitä jalompaa ja kirkastettuna hyväksyttyä homoseksuaalisuutta ?

    • Anonyymi00160

      "Raamattu tuomitsee yksiselitteisesti homoseksuaalisen käytöksen ja elämäntavan"

      Niin se kieltää Jumalan nimen turhan hokemisenkin ja Jumalalla ja pojallaan Jeesuksella ratsastamisen yksiselitteisesti.

      Silti KD:n "vettenpäällä kävelijät" rikkovat Jumalansa sanaa vastaan ja häpäisevät raamatun käyttämällä sitä oikeussaleissa homojen vihaamiseen.

      • Anonyymi00164

        Mikä Jumalan nimi on? Mahdatko edes tietää….

      • Anonyymi00274
        Anonyymi00164 kirjoitti:

        Mikä Jumalan nimi on? Mahdatko edes tietää….

        No meille sionisteille kelpaa se juutalaisten JAHWE.

        Mutta mahdatko sinä tai muut farisealaiset tietää, että mikä jumalan pojan tapetun pojan Jeesuksen toinen nimi on. Jeesus siis elää vaikka kuolikin välillä juutalaisten tappamana.

    • Anonyymi00162

      Hyväksyi Daavidn homouden.

      • Anonyymi00163

        Daavid oli hetero. Älä yritä vetää häntä siihen lokaan missä itse ryvet.

      • Anonyymi00163 kirjoitti:

        Daavid oli hetero. Älä yritä vetää häntä siihen lokaan missä itse ryvet.

        Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus.

      • Anonyymi00173
        torre3 kirjoitti:

        Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus.

        Kyllä. Pyyteetön veljellinen rakkaus on jalompaa kuin rakkaus naiseen johon aina sisältyy seksuaalinen aspekti.

      • Anonyymi00179
        torre3 kirjoitti:

        Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus.

        Homohan se oli.

        Leikit myös heteroa 21 vuoden ajan, oli kaltaisesi Híntti.

      • Anonyymi00182
        torre3 kirjoitti:

        Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus.

        "Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus."

        Ei miehen rakkaus tee vielä homoa, vaan jos tähän tulee mukaan seksuaalinen himo ja aktiviteetit niin tällöin rakkaus muuntuu homoseksuaaliseksi.

        Isä voi rakastaa poikaansa ja poika veljeään tai ketä tahansa ystäväänsä.

      • Anonyymi00173 kirjoitti:

        Kyllä. Pyyteetön veljellinen rakkaus on jalompaa kuin rakkaus naiseen johon aina sisältyy seksuaalinen aspekti.

        Tuskin veljellinen rakkaus vertautuu naisen rakkauteen. Oli ihanampaa, ei jalompaa.

      • Anonyymi00183
        torre3 kirjoitti:

        Tuskin veljellinen rakkaus vertautuu naisen rakkauteen. Oli ihanampaa, ei jalompaa.

        Ei vertaisiaan koska siihen ei liity mitään seksuaalista. Siksi se on puhdasta ja jaloa ja pyyteetöntä.

      • Anonyymi00183 kirjoitti:

        Ei vertaisiaan koska siihen ei liity mitään seksuaalista. Siksi se on puhdasta ja jaloa ja pyyteetöntä.

        Niin heistä ei sanottua ollut. Vain että rakastivat toisiaan ja miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen rakkaus.

      • Anonyymi00193
        Anonyymi00173 kirjoitti:

        Kyllä. Pyyteetön veljellinen rakkaus on jalompaa kuin rakkaus naiseen johon aina sisältyy seksuaalinen aspekti.

        Totta Kain ja Abel osoittivat veljesrakkauden olevan jotakin todella suurta.

      • Anonyymi00197
        Anonyymi00193 kirjoitti:

        Totta Kain ja Abel osoittivat veljesrakkauden olevan jotakin todella suurta.

        Kateus voitti veljesrakkauden Kainin kohdalla. Kai tiedät mikdi hän surmasi veljensä?

      • Anonyymi00198
        torre3 kirjoitti:

        Niin heistä ei sanottua ollut. Vain että rakastivat toisiaan ja miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen rakkaus.

        Kyllä, pyyteetön rakkaus on aina ihanampaa kuin se mihin liittyy
        seksuaalista jännitettä.
        Ikävää, että Suomen kielessä on vain yksi sama rakkaudelle.
        Daavidin ja Joonatanin rakkaus oli alkukielellä filia- rakkautta ja heidän rakkautensa vaimoihinsa Eros-rakkautta.

      • Anonyymi00204
        Anonyymi00197 kirjoitti:

        Kateus voitti veljesrakkauden Kainin kohdalla. Kai tiedät mikdi hän surmasi veljensä?

        Se oli sitä teidän peräänkuuluttamaanne aitoa miehistä veljesrakkautta pyhimmässä ja jaloimmassa muodossaan.

      • Anonyymi00205
        Anonyymi00197 kirjoitti:

        Kateus voitti veljesrakkauden Kainin kohdalla. Kai tiedät mikdi hän surmasi veljensä?

        Kain ja Abel osoittivat miten syvästi veljekset rakastavat toisiaan.

      • Anonyymi00198 kirjoitti:

        Kyllä, pyyteetön rakkaus on aina ihanampaa kuin se mihin liittyy
        seksuaalista jännitettä.
        Ikävää, että Suomen kielessä on vain yksi sama rakkaudelle.
        Daavidin ja Joonatanin rakkaus oli alkukielellä filia- rakkautta ja heidän rakkautensa vaimoihinsa Eros-rakkautta.

        Että miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen. Aivan sama miten sitä kääntelet.

      • Anonyymi00197 kirjoitti:

        Kateus voitti veljesrakkauden Kainin kohdalla. Kai tiedät mikdi hän surmasi veljensä?

        Onhan se selvää. Jumala ei arvostanut sen antamaa pellon tuottoa. Pettymys sai voiton.

      • Anonyymi00212
        torre3 kirjoitti:

        Onhan se selvää. Jumala ei arvostanut sen antamaa pellon tuottoa. Pettymys sai voiton.

        Et edes tiedä miksi syntiuhri piti olla eläinuhri?
        Väität tuntevasi Raamatun mutta olet pihalla kuin lumiukko.

      • Anonyymi00213
        torre3 kirjoitti:

        Että miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen. Aivan sama miten sitä kääntelet.

        Kyllä fiia- veljesrakkaudessa.
        Lopeta jo vänkääminen.

      • Anonyymi00214
        Anonyymi00205 kirjoitti:

        Kain ja Abel osoittivat miten syvästi veljekset rakastavat toisiaan.

        Ilmeisesti Kain ei rakastanut riittävästi.

      • Anonyymi00216
        torre3 kirjoitti:

        Että miehen rakkaus on ihanampaa kuin naisen. Aivan sama miten sitä kääntelet.

        Kuutio se sinua nàismaista perään.

        Ja kymmenet muut hemmot.

      • Anonyymi00217
        Anonyymi00204 kirjoitti:

        Se oli sitä teidän peräänkuuluttamaanne aitoa miehistä veljesrakkautta pyhimmässä ja jaloimmassa muodossaan.

        Tietenkin, mutta ei tähänkään kaikki kykene.

      • Anonyymi00213 kirjoitti:

        Kyllä fiia- veljesrakkaudessa.
        Lopeta jo vänkääminen.

        Sitä ei Raamatussa tule esiin. He Daavid ja Joonatan eivät voineet olla erossa tosistaan, kertoo Raamattu.

      • Anonyymi00212 kirjoitti:

        Et edes tiedä miksi syntiuhri piti olla eläinuhri?
        Väität tuntevasi Raamatun mutta olet pihalla kuin lumiukko.

        Tunnen Raamatun, eikä siinä tiedetty, ettei pellon anti kelpaa Jumalalle. Oliko siinä joku syntiuhri?

      • Anonyymi00229
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen Raamatun, eikä siinä tiedetty, ettei pellon anti kelpaa Jumalalle. Oliko siinä joku syntiuhri?

        Et näytä tuntevan edes alkeita! 😆

      • Anonyymi00230
        torre3 kirjoitti:

        Sitä ei Raamatussa tule esiin. He Daavid ja Joonatan eivät voineet olla erossa tosistaan, kertoo Raamattu.

        Kyllä se tulee hyvin selväksi hepreassa ja kreikassa. Mutta suomenkieli on köyhä, eikä tunne kuin yhden sanan erilaisille rakkauksille.

      • Anonyymi00231
        torre3 kirjoitti:

        Tunnen Raamatun, eikä siinä tiedetty, ettei pellon anti kelpaa Jumalalle. Oliko siinä joku syntiuhri?

        Etkö edes tunne koko asiaa! 😆

      • Anonyymi00239
        torre3 kirjoitti:

        Ja se hetero piti miehen rakkautta ihanampana kuin mitä on naisen rakkaus.

        Kuutio nuohoaa edelleen perääsi.

      • Anonyymi00229 kirjoitti:

        Et näytä tuntevan edes alkeita! 😆

        Syntiuhri on sen verran vähän käytetty, että en muista sitä poikien pontimena olleen. Eihän toinen edes tiennyt siitä.

      • Anonyymi00230 kirjoitti:

        Kyllä se tulee hyvin selväksi hepreassa ja kreikassa. Mutta suomenkieli on köyhä, eikä tunne kuin yhden sanan erilaisille rakkauksille.

        Riittää kuitenkin tarina, että he rakastuivat toisiinsa, kun Joonatan asui heillä, rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan, tekivät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden, sekä miehen rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus. Kyllä yksi rakkaus-sana riittää hyvin.

      • Anonyymi00260

        Tyhmyytesi estää ottamasta vastaan selkeitä tekstejä

      • Anonyymi00261
        torre3 kirjoitti:

        Riittää kuitenkin tarina, että he rakastuivat toisiinsa, kun Joonatan asui heillä, rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan, tekivät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden, sekä miehen rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus. Kyllä yksi rakkaus-sana riittää hyvin.

        Eivät he rakastuneet toisiinsa vaan rakastivat toisiaan parhaina ystävinään.

      • Anonyymi00262
        torre3 kirjoitti:

        Syntiuhri on sen verran vähän käytetty, että en muista sitä poikien pontimena olleen. Eihän toinen edes tiennyt siitä.

        Möliset taas asiasta mistä et mitään tiedä. 😂

      • Anonyymi00265
        torre3 kirjoitti:

        Riittää kuitenkin tarina, että he rakastuivat toisiinsa, kun Joonatan asui heillä, rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan, tekivät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden, sekä miehen rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus. Kyllä yksi rakkaus-sana riittää hyvin.

        Kuutio vetelee sinua nàismaista pyIIyyn.

      • Anonyymi00272
        torre3 kirjoitti:

        Riittää kuitenkin tarina, että he rakastuivat toisiinsa, kun Joonatan asui heillä, rakastivat toisiaan kuin omia sielujaan, tekivät kaksi liittoa keskinäisen rakkautensa tähden, sekä miehen rakkaus oli ihanampaa kuin naisen rakkaus. Kyllä yksi rakkaus-sana riittää hyvin.

        Olivat ystäviä.

        Siellä taas Kuutio vetelee sinua pyIIyyn.

      • Anonyymi00277
        Anonyymi00163 kirjoitti:

        Daavid oli hetero. Älä yritä vetää häntä siihen lokaan missä itse ryvet.

        Hyväksytkö Daavidn homouden.

        Goljat vei kuulemma mahti meisselillään Daavidilta neitsyyden. Daavid olisi halunnut lisää mutta Goljat vain nauraa höhötteli puppelipoikansa vaatimuksille ja siitäkös Daavid suuttui. Taaveti otti lingon ja nappasi kostoksi Goljattia kivellä ohtaan.

      • Anonyymi00272 kirjoitti:

        Olivat ystäviä.

        Siellä taas Kuutio vetelee sinua pyIIyyn.

        Hyvä kuulla, että noin toimivat ystävät. En vain itse ole sellaista havainnut.

        Taidat puhua silti omiasi, paljastaa tuo viimeinen rivi.

      • Anonyymi00262 kirjoitti:

        Möliset taas asiasta mistä et mitään tiedä. 😂

        Tiedän, että toinen ei tiennyt kyseessä olevan syntiuhri. Näin sinä sen esität.

      • Anonyymi00261 kirjoitti:

        Eivät he rakastuneet toisiinsa vaan rakastivat toisiaan parhaina ystävinään.

        Sitä ei Raamatussa lue. He rakastivat toisiaan kuten omia sielujaan ja tekivät kaksi liittoa sen tähden, joka ei ole normaalia parhailla ystävillä. Minulla ei ainakaan koskaan.

      • Anonyymi00303
        Anonyymi00217 kirjoitti:

        Tietenkin, mutta ei tähänkään kaikki kykene.

        Ainoastaan siis herätysliikkeen miehet kykenevät rakastamaan toisiaan aidosti Kain ja Abelin tavoin?

      • Anonyymi00352
        Anonyymi00303 kirjoitti:

        Ainoastaan siis herätysliikkeen miehet kykenevät rakastamaan toisiaan aidosti Kain ja Abelin tavoin?

        Tavallaan, koska ensin pitää rakastaa Jumalaa yli kaiken.

      • Anonyymi00353
        torre3 kirjoitti:

        Sitä ei Raamatussa lue. He rakastivat toisiaan kuten omia sielujaan ja tekivät kaksi liittoa sen tähden, joka ei ole normaalia parhailla ystävillä. Minulla ei ainakaan koskaan.

        Hyvin kuvasit heidän veljellinen rakkautensa.

      • Anonyymi00354
        torre3 kirjoitti:

        Tiedän, että toinen ei tiennyt kyseessä olevan syntiuhri. Näin sinä sen esität.

        Tietenkin tiesi! Älä typerä ole!

      • Anonyymi00356
        Anonyymi00352 kirjoitti:

        Tavallaan, koska ensin pitää rakastaa Jumalaa yli kaiken.

        Voitko tarkentaa, miten te Rakastatte Jumalaa yli kaiken ihan käytännön elämässä?

      • Anonyymi00354 kirjoitti:

        Tietenkin tiesi! Älä typerä ole!

        Millä tavalla se ilmeni, että tiesi. Miksi hän sitten vei viljaa, jota Jumala inhosi?

      • Anonyymi00352 kirjoitti:

        Tavallaan, koska ensin pitää rakastaa Jumalaa yli kaiken.

        Rakkaus Jumalaan ei koske sitä miten miehet rakastavat toisiaan ja tekevät liittoja sen takia.

      • Anonyymi00441
        torre3 kirjoitti:

        Hyvä kuulla, että noin toimivat ystävät. En vain itse ole sellaista havainnut.

        Taidat puhua silti omiasi, paljastaa tuo viimeinen rivi.

        Kuutio veteIee sinua pyIIyyn.

        SauIikin on vedellyt.

      • Anonyymi00442
        torre3 kirjoitti:

        Rakkaus Jumalaan ei koske sitä miten miehet rakastavat toisiaan ja tekevät liittoja sen takia.

        Siellä kaksi todella nàismaista ja Iihavaa.

    • Anonyymi00170

      Sillä ei ole minkäänlaista merkitystä tuomitseeko joku ahdasmielinen satukirja jotakin vai ei. Ja Raamattuhan ei ole yhtään mitään muuta kuin ahdasmielinen satukirja. Eli se on täysin yhdentekevää mitä se sillon mistään asiasta sanoo, mukaanlukien se homoseksuaalisuus ja sen mukainen elämäntapa. Raamattu on pelkkä ihmisen mielikuvituksen tuottama roskaromaani ja satukirja eikä mitään muuta eikä sellasen kirjan asenteilla ole yhtään minkäänlaista merkitystä.

      • Anonyymi00172

        Tämän kirjoittajalla tulee olemaan tukalat oltavat!

      • Anonyymi00184
        Anonyymi00172 kirjoitti:

        Tämän kirjoittajalla tulee olemaan tukalat oltavat!

        Karmeaa kuvitella että tämä kaveri joutuu 120 asteeseen saunaan missä löylyä heittää joku pikkupiru ja kuiskii samalla että et pääse täältä saunasta koskaan pois. Kuvitteles ensi kerralla saunassa ollessasi kun löylyt on heitetty ja hiki on muuntunut tuskan hieksi ja pois pitää päästä ja heti viileeseen ja virkistävään suihkuun, mutta kun pikkupiru on pistänyt oven säppiin ja heittää yhä säännöllisesti löylyä ja kuiskii korvaan että katsotaan nyt ensin vuosi täällä istumista ja sitten onkin jo vuorossa toinen vuosi ja ...

      • Anonyymi00191
        Anonyymi00172 kirjoitti:

        Tämän kirjoittajalla tulee olemaan tukalat oltavat!

        No eikä tule. Älkää olko lapsellisia.

      • Raamattu on sen ajan ihmisten tuotos.

      • Anonyymi00211
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu on sen ajan ihmisten tuotos.

        Tietenki on ja pätee edelleen UT kristityille.

      • Anonyymi00211 kirjoitti:

        Tietenki on ja pätee edelleen UT kristityille.

        Ikävä kuulla. UT on muinaista aikaa ja sen ajan tapoja.

      • Anonyymi00226
        torre3 kirjoitti:

        Ikävä kuulla. UT on muinaista aikaa ja sen ajan tapoja.

        Ei suinkaan. Moraalisäännöt ovat ihan samat kautta aikain.

      • Anonyymi00241
        Anonyymi00172 kirjoitti:

        Tämän kirjoittajalla tulee olemaan tukalat oltavat!

        Hah hah. Taas nähdään millasia höyrypäitä uskovat on. Kuules, minä ateistina en ole yhtään huolissani. Ja totuudenhan minä raamatusta sanoin.

      • Anonyymi00242
        Anonyymi00184 kirjoitti:

        Karmeaa kuvitella että tämä kaveri joutuu 120 asteeseen saunaan missä löylyä heittää joku pikkupiru ja kuiskii samalla että et pääse täältä saunasta koskaan pois. Kuvitteles ensi kerralla saunassa ollessasi kun löylyt on heitetty ja hiki on muuntunut tuskan hieksi ja pois pitää päästä ja heti viileeseen ja virkistävään suihkuun, mutta kun pikkupiru on pistänyt oven säppiin ja heittää yhä säännöllisesti löylyä ja kuiskii korvaan että katsotaan nyt ensin vuosi täällä istumista ja sitten onkin jo vuorossa toinen vuosi ja ...

        Just joo. Olet höyrypää hihhuli. Ihan sulle tiedoksi: Mitään jumalia, piruja, helvettejä ja taivaita ei ole olemassakaan. Ne on pelkkää ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Niitä ei ole koskaan ollut olemassa vaikka se olisi sulle kuinka kova pala. Ja kyllä olen sama, joka edellä sano raamattua satukirjaksi.v

      • Anonyymi00244
        Anonyymi00242 kirjoitti:

        Lisäksi on naurettavaa uhitella tollasellasellaselle, joka käy jatkuvasti yleisissä saunoissa ja istuu saunalla koko illan aukeamisesta sulkemisaikaan asti :-D Noi uskontohihhulien kuvitelmat helveteistä jne on höyrypäiden hihhulointia. Mutta jos nyt leikitään mukana hetki niin tiedätkös mitä tekisin? No nappaisin sen löylykauhan siltä sun pirultasi ja näyttäsin sille kuinka heitetään löylyä :-D Taitais se sun pirusi paeta itse sieltä helvetistään :-Dnyt on

      • Anonyymi00226 kirjoitti:

        Ei suinkaan. Moraalisäännöt ovat ihan samat kautta aikain.

        Maailmalla on niin, että moraaliasiat vaihtelevat.

      • Anonyymi00258
        torre3 kirjoitti:

        Maailmalla on niin, että moraaliasiat vaihtelevat.

        Mikä ei maailmassa vaihtelisi?
        Möliset itsestään selvyyksiä. 😆
        Mutta Raamatun moraalisäännöt pysyvät.

      • Anonyymi00259
        Anonyymi00242 kirjoitti:

        Just joo. Olet höyrypää hihhuli. Ihan sulle tiedoksi: Mitään jumalia, piruja, helvettejä ja taivaita ei ole olemassakaan. Ne on pelkkää ihmisen mielikuvituksen tuotetta. Niitä ei ole koskaan ollut olemassa vaikka se olisi sulle kuinka kova pala. Ja kyllä olen sama, joka edellä sano raamattua satukirjaksi.v

        Tulet vielä yllättymään kun sääresi suoristat.

      • Anonyymi00273
        torre3 kirjoitti:

        Maailmalla on niin, että moraaliasiat vaihtelevat.

        Sinulla kyllä.

        OIet irstailija ja pervertikko.

      • Anonyymi00273 kirjoitti:

        Sinulla kyllä.

        OIet irstailija ja pervertikko.

        Jos Thaimaassa toimit kuten Suomessa on tapana, saat syytteen.

      • Anonyymi00258 kirjoitti:

        Mikä ei maailmassa vaihtelisi?
        Möliset itsestään selvyyksiä. 😆
        Mutta Raamatun moraalisäännöt pysyvät.

        Yksi moraalisääntö on tappaa muita Jumalan käskystä ja esimerkistä. Heikkoa moraalia minun mielestäni.

      • Anonyymi00561
        torre3 kirjoitti:

        Jos Thaimaassa toimit kuten Suomessa on tapana, saat syytteen.

        Mistä asiasta?

      • Anonyymi00562
        torre3 kirjoitti:

        Yksi moraalisääntö on tappaa muita Jumalan käskystä ja esimerkistä. Heikkoa moraalia minun mielestäni.

        Tietenkin pahuus pitää rangaista.

    • Anonyymi00185

      Entäs se, että Jeesus ei sanonut mitään homoseksuaalisuudesta? Kuljeskeli vain poikaporukassa ja rakasti Johannesta (Raamatussa sanotaan niin!).

      Mutta toisaalta, mitä väliä sillä on, mitä Raamattu sanoo?

      • Anonyymi00196

        Kyllä Jeesus sanoi homoista sen mitä Mooseskin sanoi, koska opetti tooraa.
        Miksi naiset olisi pitänyt ottaa mukaan kun Jeesus ja opetuslapset kiersivät julistamassa Jumalan valtakuntaa?

      • Anonyymi00203
        Anonyymi00196 kirjoitti:

        Kyllä Jeesus sanoi homoista sen mitä Mooseskin sanoi, koska opetti tooraa.
        Miksi naiset olisi pitänyt ottaa mukaan kun Jeesus ja opetuslapset kiersivät julistamassa Jumalan valtakuntaa?

        Laitatko Kirkkoraamatusta kohdan, jossa Mooses ja Jeesus kertovat jotakin homoista?
        Raamatullisena aikakautena nainen kuului jollekin miehelle, joten omistajan olisi pitänyt lähteä mukaan.
        Onneksi tuollainen naisia halveksuva ja vähättelevä aika on takanapäin ja teidän on turha yrittää saada vastaavaa Raamatullista asetelmaa Suomeen.

      • Anonyymi00196 kirjoitti:

        Kyllä Jeesus sanoi homoista sen mitä Mooseskin sanoi, koska opetti tooraa.
        Miksi naiset olisi pitänyt ottaa mukaan kun Jeesus ja opetuslapset kiersivät julistamassa Jumalan valtakuntaa?

        Eli Mooses ei sanonut mitään homoista, koska ei Jeesuskaan. Mikä uskovilla on, kun eivät noudata Raamattua?

        Eikö nainen voi julistaa?

      • Anonyymi00209

        "Entäs se, että Jeesus ei sanonut mitään homoseksuaalisuudesta? Kuljeskeli vain poikaporukassa ja rakasti Johannesta (Raamatussa sanotaan niin!)."

        Jeesus toteaa himoitsemisen synniksi!. Siinä ihan riittävästi käskyä homoseksuaaleille.

        Matt. 5:28

        Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

      • Anonyymi00210
        torre3 kirjoitti:

        Eli Mooses ei sanonut mitään homoista, koska ei Jeesuskaan. Mikä uskovilla on, kun eivät noudata Raamattua?

        Eikö nainen voi julistaa?

        Lue aloitus, eläkä taas vänkää ilmiselvää asiaa.

        Naisilla oli koti ja lapset hoidettavanaan.

      • Anonyymi00215
        Anonyymi00209 kirjoitti:

        "Entäs se, että Jeesus ei sanonut mitään homoseksuaalisuudesta? Kuljeskeli vain poikaporukassa ja rakasti Johannesta (Raamatussa sanotaan niin!)."

        Jeesus toteaa himoitsemisen synniksi!. Siinä ihan riittävästi käskyä homoseksuaaleille.

        Matt. 5:28

        Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

        Jos haluaa homot tuomita, niin kannattaa lukea Paavalia. Jeesus oli sen suhteen liian leväperäinen kun näki vain naiskauneutta ja oli silmää sille.

        Paavali asettaa homot ruotuun eikä tarvitse arvailla eikä yrittää etsiä missä muka homot tuomitaan, kun Paavali täräyttää asian ytimeen.

      • Anonyymi00210 kirjoitti:

        Lue aloitus, eläkä taas vänkää ilmiselvää asiaa.

        Naisilla oli koti ja lapset hoidettavanaan.

        Selvä asia, että Raamattu kertoo liian vanhasta elämästä, jossa naisia ei laskettu edes lukumäärään. Oli sitten lapsia tai ei.

      • Anonyymi00221
        Anonyymi00215 kirjoitti:

        Jos haluaa homot tuomita, niin kannattaa lukea Paavalia. Jeesus oli sen suhteen liian leväperäinen kun näki vain naiskauneutta ja oli silmää sille.

        Paavali asettaa homot ruotuun eikä tarvitse arvailla eikä yrittää etsiä missä muka homot tuomitaan, kun Paavali täräyttää asian ytimeen.

        Paavali olikin kiihkouskovainen fanaatikko. Pilasi Jeesuksen opit.

      • Anonyymi00209 kirjoitti:

        "Entäs se, että Jeesus ei sanonut mitään homoseksuaalisuudesta? Kuljeskeli vain poikaporukassa ja rakasti Johannesta (Raamatussa sanotaan niin!)."

        Jeesus toteaa himoitsemisen synniksi!. Siinä ihan riittävästi käskyä homoseksuaaleille.

        Matt. 5:28

        Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

        Älä katso naista himoiten, siis. Miten se koskee homoja?

      • Anonyymi00222
        torre3 kirjoitti:

        Älä katso naista himoiten, siis. Miten se koskee homoja?

        Olet katsonut Päiviä 21 vuotta himoiten.

      • Anonyymi00223
        Anonyymi00221 kirjoitti:

        Paavali olikin kiihkouskovainen fanaatikko. Pilasi Jeesuksen opit.

        Paavali oli Jeesuksen itsensä valitsema apostoli.

      • Anonyymi00224
        torre3 kirjoitti:

        Selvä asia, että Raamattu kertoo liian vanhasta elämästä, jossa naisia ei laskettu edes lukumäärään. Oli sitten lapsia tai ei.

        Ei tietenkään naisia laskettu kun kartoitettiin miesvoimaa.

      • Anonyymi00225
        torre3 kirjoitti:

        Selvä asia, että Raamattu kertoo liian vanhasta elämästä, jossa naisia ei laskettu edes lukumäärään. Oli sitten lapsia tai ei.

        Raamatun aikaan naisia ei laskettu mukaan virallisiin väkimääriin, koska muinaisen Lähi-idän patriarkaalisessa yhteiskunnassa väestönlaskennat tehtiin pääasiassa sotilaallisia ja verotuksellisia tarkoituksia varten, jolloin vain täysi-ikäiset, asevelvolliset miehet olivat juridisesti merkityksellisiä yksiköitä.

      • Anonyymi00227
        torre3 kirjoitti:

        Älä katso naista himoiten, siis. Miten se koskee homoja?

        Aitolaiset tietää, että mies voi maata naisen niin kuin mies maataan eli niin kuin mies makaa naisen.

      • Anonyymi00228
        Anonyymi00227 kirjoitti:

        Aitolaiset tietää, että mies voi maata naisen niin kuin mies maataan eli niin kuin mies makaa naisen.

        Kyllä sinäkin tiedät, että mies toimii ihan samoin oli kumpi teikä tahansa.

        Jos olet eri mieltä, kerro toki mikä se ero miehen toiminnassa on.

      • Anonyymi00232
        Anonyymi00228 kirjoitti:

        Kyllä sinäkin tiedät, että mies toimii ihan samoin oli kumpi teikä tahansa.

        Jos olet eri mieltä, kerro toki mikä se ero miehen toiminnassa on.

        Jos herjaa Paavalia niin toimii noin, mutta jos uskoo mitä Paavali sanoo, niin vähän silloin miettii omia toimiaan ja niiden seurauksia.

      • Anonyymi00236
        Anonyymi00210 kirjoitti:

        Lue aloitus, eläkä taas vänkää ilmiselvää asiaa.

        Naisilla oli koti ja lapset hoidettavanaan.

        Kyllä miehet tekevät lähetysmatkoja nykyäänkin, kuten Raamattu opettaa, kaksin ja kaksin,

      • Anonyymi00237
        torre3 kirjoitti:

        Älä katso naista himoiten, siis. Miten se koskee homoja?

        Vielä pahempaa, että katsot miestä himoiten!

      • Anonyymi00247
        Anonyymi00223 kirjoitti:

        Paavali oli Jeesuksen itsensä valitsema apostoli.

        Miten niin Jeesuksen itsensä valitsema? Eihän ne edes tunteneet toisiaan ja Paavali vastusti Jeesuksen opetuksia.

        Paavali vain näki harhanäkyjä epilepsiakohtauksessaan. Ei Jeesus itse sanonut Paavalille mitään.

        Eikö nämä uskovaiset edes tunne Raamattua?

      • Anonyymi00248
        Anonyymi00196 kirjoitti:

        Kyllä Jeesus sanoi homoista sen mitä Mooseskin sanoi, koska opetti tooraa.
        Miksi naiset olisi pitänyt ottaa mukaan kun Jeesus ja opetuslapset kiersivät julistamassa Jumalan valtakuntaa?

        Sanopas se kohta evankeliumeista, jossa Jeesus puhui homoseksuaaleista. Etpä taida sellaista löytää.

        Ja Jeesuksen seuraajissa oli myös naisia, kuten oli myös alkuseurakunnassa.

      • Anonyymi00249
        Anonyymi00209 kirjoitti:

        "Entäs se, että Jeesus ei sanonut mitään homoseksuaalisuudesta? Kuljeskeli vain poikaporukassa ja rakasti Johannesta (Raamatussa sanotaan niin!)."

        Jeesus toteaa himoitsemisen synniksi!. Siinä ihan riittävästi käskyä homoseksuaaleille.

        Matt. 5:28

        Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

        Onko homoseksuaalien välinen rakkaus sinusta vain himoa? Niinkö oikeasti kuvittelet? Taitaa olla lahkosaarnaajien levittämää kuvitelmaa.

        Ja mies ja nainenhan eivät koskaan himoitse toisiaan edes avioliitossa? Kummasti noita lapsiakin kuitenkin vain sikiää, varsinkin lahkolaisten keskuudessa...

      • Anonyymi00255
        Anonyymi00248 kirjoitti:

        Sanopas se kohta evankeliumeista, jossa Jeesus puhui homoseksuaaleista. Etpä taida sellaista löytää.

        Ja Jeesuksen seuraajissa oli myös naisia, kuten oli myös alkuseurakunnassa.

        Hölmö, et kai kuvittele, että kaikki Jeesuksen sanat olisi kirjoitettu Raamattuun?

      • Anonyymi00225 kirjoitti:

        Raamatun aikaan naisia ei laskettu mukaan virallisiin väkimääriin, koska muinaisen Lähi-idän patriarkaalisessa yhteiskunnassa väestönlaskennat tehtiin pääasiassa sotilaallisia ja verotuksellisia tarkoituksia varten, jolloin vain täysi-ikäiset, asevelvolliset miehet olivat juridisesti merkityksellisiä yksiköitä.

        Aha. Ja sitten naisia ei laskettu lukumäärään, kun Jeesus ruokki 5000 miestä kalalla ja leivällä.

      • Anonyymi00237 kirjoitti:

        Vielä pahempaa, että katsot miestä himoiten!

        Sitä ei Raamatussa kukaan kiellä.

      • Anonyymi00255 kirjoitti:

        Hölmö, et kai kuvittele, että kaikki Jeesuksen sanat olisi kirjoitettu Raamattuun?

        Te sitten puhutte siitä mitä ei ole Jeesuksen puheeksi kirjoitettu, ehkä vähäpätöisenä?

      • Anonyymi00263
        torre3 kirjoitti:

        Aha. Ja sitten naisia ei laskettu lukumäärään, kun Jeesus ruokki 5000 miestä kalalla ja leivällä.

        Näytät Jammu SiItavuorelta.

      • Anonyymi00264
        torre3 kirjoitti:

        Sitä ei Raamatussa kukaan kiellä.

        Perä pystyssäsi ja Kuutio Iykkii.

      • Anonyymi00266
        Anonyymi00228 kirjoitti:

        Kyllä sinäkin tiedät, että mies toimii ihan samoin oli kumpi teikä tahansa.

        Jos olet eri mieltä, kerro toki mikä se ero miehen toiminnassa on.

        Kerro ihmeessä mihin te miehet sen taikasauvanne toisissanne työntelette kun makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

      • Anonyymi00270
        Anonyymi00266 kirjoitti:

        Kerro ihmeessä mihin te miehet sen taikasauvanne toisissanne työntelette kun makaatte toistenne kanssa niinkuin naisen kanssa maataan?

        Onko kukaan mies edes maannut sinua?

      • Anonyymi00271
        torre3 kirjoitti:

        Te sitten puhutte siitä mitä ei ole Jeesuksen puheeksi kirjoitettu, ehkä vähäpätöisenä?

        Älä sinä mölise kun mitään et ymmärrä.

      • Anonyymi00280
        Anonyymi00228 kirjoitti:

        Kyllä sinäkin tiedät, että mies toimii ihan samoin oli kumpi teikä tahansa.

        Jos olet eri mieltä, kerro toki mikä se ero miehen toiminnassa on.

        Aitolaisten mukaan kun mies makaa naisen niin kuin mies maataan se on sama kuin mies makaa miehen niin kuin nainen maataan.
        Fiksuja ovat

      • Anonyymi00271 kirjoitti:

        Älä sinä mölise kun mitään et ymmärrä.

        Tuosta ymmärrän sanoa, että te puhutte siitä mitä Jeesus ei, tiettävästi ei kirjattu vähäpätöisenä, toisin kuin teille elintärkeä tuo homoista puhuminen.

      • Anonyymi00263 kirjoitti:

        Näytät Jammu SiItavuorelta.

        Jeesus kun ruokki Raamatun mukaan 5000 miestä, kun naisista ei välitetty pitää lukua.

      • Anonyymi00282
        torre3 kirjoitti:

        Jeesus kun ruokki Raamatun mukaan 5000 miestä, kun naisista ei välitetty pitää lukua.

        Siellä kaksi ahmattia.

        Mässäys koko ajan.

      • Anonyymi00285
        torre3 kirjoitti:

        Tuosta ymmärrän sanoa, että te puhutte siitä mitä Jeesus ei, tiettävästi ei kirjattu vähäpätöisenä, toisin kuin teille elintärkeä tuo homoista puhuminen.

        Näytät tosiaan aivan Jammu SiItavuorelta.
        👴

      • Anonyymi00288
        Anonyymi00255 kirjoitti:

        Hölmö, et kai kuvittele, että kaikki Jeesuksen sanat olisi kirjoitettu Raamattuun?

        Mistäs sinä sitten tiedät Jeesuksen sanoneen jotain, jos niitä ei ole Raamattuun kirjoitettu? Eli onkohan vain omaa kuvitteluasi eli sinun oma mielipiteesi asiasta.

        Raamattu pitää siis ottaa sananmukaisesti, mutta kuitenkin voi lisätä sinne omia juttuja omien kuvitelmien mukaan. Eli siis joku voisi yhtä hyvin lisätä sinne kohdan, jossa homous hyväksytään. Vai eikö se käykään?

      • Anonyymi00290
        Anonyymi00288 kirjoitti:

        Mistäs sinä sitten tiedät Jeesuksen sanoneen jotain, jos niitä ei ole Raamattuun kirjoitettu? Eli onkohan vain omaa kuvitteluasi eli sinun oma mielipiteesi asiasta.

        Raamattu pitää siis ottaa sananmukaisesti, mutta kuitenkin voi lisätä sinne omia juttuja omien kuvitelmien mukaan. Eli siis joku voisi yhtä hyvin lisätä sinne kohdan, jossa homous hyväksytään. Vai eikö se käykään?

        Jeesus opetti Moosesta ja muita profeettoja.
        Eikö ole itsestään selvää, että Hän opetti myös homoudesta?

      • Anonyymi00290 kirjoitti:

        Jeesus opetti Moosesta ja muita profeettoja.
        Eikö ole itsestään selvää, että Hän opetti myös homoudesta?

        Mitä Mooses homoudesta? Jeesus ei varmaan siitä ymmärtänyt puhua.

      • Anonyymi00296
        torre3 kirjoitti:

        Mitä Mooses homoudesta? Jeesus ei varmaan siitä ymmärtänyt puhua.

        Leikit heteroa 21 vuoden ajan.

      • Anonyymi00298
        Anonyymi00280 kirjoitti:

        Aitolaisten mukaan kun mies makaa naisen niin kuin mies maataan se on sama kuin mies makaa miehen niin kuin nainen maataan.
        Fiksuja ovat

        Onko sitten ihme, että syntyvyys laskee Suomessa uskovien ollessa malliesimerkkinä makaamassa Raamatullisesti vaimoaan niinkuin miehet makaavat miehen kanssa. Miehet on kummallisia.

      • Anonyymi00314
        Anonyymi00298 kirjoitti:

        Onko sitten ihme, että syntyvyys laskee Suomessa uskovien ollessa malliesimerkkinä makaamassa Raamatullisesti vaimoaan niinkuin miehet makaavat miehen kanssa. Miehet on kummallisia.

        Uskovat jos ketkä nimenomaan lisääntyy.
        Mutta kerro sinä vihdoin miten eri tavalla työnnät kakkoseen kuin ykköseen?

      • Anonyymi00316

        Juuri näin. Toki poikaporukatkin ovat voineet olla homofobisia silloin kuten nyt. Uskon kuitenkin, että Jeesus Kristus on ymmärtänyt rakkauden laajasti, tietänyt ihmisyyden ja käsittänyt asian persoonallisuuden osaksi. Vihaan homofobiaa ja ilkeitä puheita, jotka liittyvät toisen seksiin.

      • Anonyymi00317
        Anonyymi00222 kirjoitti:

        Olet katsonut Päiviä 21 vuotta himoiten.

        Anteeksi, mutta täytyi nauraa.

      • Anonyymi00318
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        Onko kukaan mies edes maannut sinua?

        Luulin, että homoporno on yleisesti katseltua.

      • Anonyymi00322
        Anonyymi00314 kirjoitti:

        Uskovat jos ketkä nimenomaan lisääntyy.
        Mutta kerro sinä vihdoin miten eri tavalla työnnät kakkoseen kuin ykköseen?

        Tilastot siis eivät kerro totuutta vaan uskovat Suomessa lisääntyvät ja täyttävät maan?
        Kerrohan vielä mitä minun pitäisi työntää ykköseesi ja kakkoseesi, sormianiko?

      • Anonyymi00323
        Anonyymi00221 kirjoitti:

        Paavali olikin kiihkouskovainen fanaatikko. Pilasi Jeesuksen opit.

        Koska antiikin aikana rehotti "vapaa seksi" (varsinkin isäntä vs. orja, sotilas vs. nuori sotilasvalmennettava jne.) Kulttuurihistorioitsija kertokoon lisää. Itse en ole.

      • Anonyymi00324
        Anonyymi00237 kirjoitti:

        Vielä pahempaa, että katsot miestä himoiten!

        Suomi on näissä seksuaalisissakin asioissa periferia. Ajatusmaailma ei laajenee koskaan ja Raamattu pelastusrenkaana ainut ajatus.

      • Anonyymi00337
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        Onko kukaan mies edes maannut sinua?

        Onko teillä molemmilla nyt ongelm(i)a?

      • Anonyymi00357
        Anonyymi00270 kirjoitti:

        Onko kukaan mies edes maannut sinua?

        Miksi olisi maannut? Todelliset miehet osaavat rakastella.

      • Anonyymi00372
        Anonyymi00290 kirjoitti:

        Jeesus opetti Moosesta ja muita profeettoja.
        Eikö ole itsestään selvää, että Hän opetti myös homoudesta?

        Mutta eikös Jeesuksen opetuksessa ollut kyse uudesta liitosta, jossa ei tarvinnut enää noudattaa kaikkia Vanhan testamentin (vanhan liiton) määräyksiä?

        Mutta jostakin syystä uskovaiset luulevat nyt kuitenkin tietävänsä, mitä määräyksiä Jeesus opetti ja käski pitää, vaikka evankeliumeissa ei niistä sanottaisikaan mitään. Eli eiköhän ne ole vain uskovaisten omia mielipiteitä eli sitä kuuluisaa mutua...

        Paavali oli alunperin kiihkojuutalainen, joten otti juutalaisuudesta asioita, joista itse sattui tykkäämään. Ja ohitti tällä tavalla Jeesuksen! Ja Jeesushan myös opetti: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi."

      • Anonyymi00481
        Anonyymi00372 kirjoitti:

        Et näköjään ymmärrä yhtään mitään kun et erota liittoja, käskyjä ja määräyksiä toisistaan.
        Jeesus Vuorisaarnassa kiristi kymmentä käskyä pl sapattikäsky.

      • Anonyymi00482
        Anonyymi00357 kirjoitti:

        Miksi olisi maannut? Todelliset miehet osaavat rakastella.

        Vaikutat todella vastenmieliseltä, muru.

      • Anonyymi00483
        Anonyymi00322 kirjoitti:

        Tilastot siis eivät kerro totuutta vaan uskovat Suomessa lisääntyvät ja täyttävät maan?
        Kerrohan vielä mitä minun pitäisi työntää ykköseesi ja kakkoseesi, sormianiko?

        Työnnä sormeesi itseesi! 😆

      • Anonyymi00484
        torre3 kirjoitti:

        Selvä asia, että Raamattu kertoo liian vanhasta elämästä, jossa naisia ei laskettu edes lukumäärään. Oli sitten lapsia tai ei.

        Oletko mielisairas kun jankutat samoja asioita vuodesta toiseen?

      • Anonyymi00485
        Anonyymi00248 kirjoitti:

        Sanopas se kohta evankeliumeista, jossa Jeesus puhui homoseksuaaleista. Etpä taida sellaista löytää.

        Ja Jeesuksen seuraajissa oli myös naisia, kuten oli myös alkuseurakunnassa.

        Apostoleissa ei ollut yhtään naista .

      • Anonyymi00511
        Anonyymi00483 kirjoitti:

        Työnnä sormeesi itseesi! 😆

        Teillä herätysliikkeen edustajilla on sitten älykkäitä kommentteja muistuttamassa palstalla julistamastanne evankeliumista.

      • Anonyymi00519
        Anonyymi00482 kirjoitti:

        Vaikutat todella vastenmieliseltä, muru.

        Varmasti, teille herätysliikkeessänne nainen varmasti vaikuttaa vastenmieliseltä.

    • Anonyymi00233

      Montakohan kertaa aloittaja on toistanut ja toistanut samaisen aloituksen, voisi jo edes sanajärjestystä muuttaa...

      • Anonyymi00234

        Minä näen sen ensimmäistä kertaa.
        Katsos kun me kaikki emme asu tällä palstalla kuten sinä.

      • Anonyymi00257
        Anonyymi00234 kirjoitti:

        Minä näen sen ensimmäistä kertaa.
        Katsos kun me kaikki emme asu tällä palstalla kuten sinä.

        Sama.

    • Anonyymi00243

      Höpö höpö. Sitä Raamattua ei tarvitse tulkita fundamentalistisesti. Ne jutut on kirjoitettu joskus tuhansia vuosia sitten, ei ehkä kannata ottaa ihan kirjaimellisesti. Raamattua voi tulkita muillakin, maltillisemmilla tavoilla. Vai otatko kaiken muunkin elämässä kirjaimellisesti, esim. sananlaskut?

      • Anonyymi00480

        Ota pari esimerkkiä mitä ei saisi tulkita kirjaimellisesti.

    • Anonyymi00245

      Omassa kulttuurissamme, täällä pohjoisessa, virallinen lainsäädäntö kehittyi aiemmin käräjäkokousten päätösten perusteella. Myöhemmin tämä omalla pohjalla syntynyt oikeusperinne kerättiin yksiin kansiin lakikirjaksi, ja siitä tuli valtiopäivien perusteellisen työn jälkeen Vuoden 1734 laki.

      Vuoden 1734 laki ei moiti miesten välisiä suhteita sanallakaan. Kruunu eli valtio ei siis tuomitse eikä moiti ihmisiä siitä, jos he rakastavat toisiaan. Tämän mukaan täällä perinteisesti on eletty.

    • Anonyymi00246

      Eihän homoilla ole muuta ongelmaa kuin se Paavali. Ja siitä pääsee eroon kun väittää valehtelijaksi ja murhamieheksi. Sitten voi homottaa aivan vapaasti.

      • Anonyymi00281

        Turmella iso ongelma.

        Himoitsee myös edelleen Pertsaa.

      • Paavali oli harmiton aikansa hörhö. Ei mikään ongelma.

      • Anonyymi00283
        torre3 kirjoitti:

        Paavali oli harmiton aikansa hörhö. Ei mikään ongelma.

        Sinä olet tämän ajan hörhö.

        Ja se toinen Iihava siellä.

      • Anonyymi00295
        torre3 kirjoitti:

        Paavali oli harmiton aikansa hörhö. Ei mikään ongelma.

        Himoitset Pertsaa.

      • Anonyymi00308
        torre3 kirjoitti:

        Paavali oli harmiton aikansa hörhö. Ei mikään ongelma.

        Paavali oli hyvin opinut ja arvostettu henkilö.
        Eli kaikkea mitä sinä et ole.

        Paavalin poikkeuksellinen oppineisuusTeologinen huippukoulutus: Paavali (alun perin Saul) oli tiukka fariseus, joka tunsi juutalaiset kirjoitukset ja lain läpikohtaisin.

        Raamatun mukaan hän oli opiskellut Jerusalemissa aikansa kuuluisimman lakitieteen opettajan, Gamalielin, alaisuudessa.

        Kielellinen ja kulttuurinen monipuolisuus: Paavali oli kotoisin Kilikian Tarsoksesta, joka oli merkittävä helleenisen kulttuurin ja sivistyksen keskus.

        Hän puhui sujuvasti kreikkaa ja hepreaa (sekä todennäköisesti arameaa ja jonkin verran latinaa), mikä mahdollisti sen, että hän kykeni väittelemään sujuvasti sekä juutalaisten kirjanoppineiden että kreikkalaisten filosofien kanssa.

        Kirjallinen lahjakkuus: Hänen Uuden testamentin kirjeensä osoittavat erinomaista retoriikan, argumentaation ja kreikkalaisen kirjeenkirjoitustyylin hallintaa.

      • Anonyymi00308 kirjoitti:

        Paavalia oli kyllä vaikea ymmärtää. Sen ajan hörhö. Koulutus ei kaikkia auta.

      • Ymmärrän paljon. Myös sen, että sinä olet halveksiva tyyppi.

      • Anonyymi00339
        torre3 kirjoitti:

        Ymmärrän paljon. Myös sen, että sinä olet halveksiva tyyppi.

        Sellaista halveksuntaa sinulla, RumaJammu.

      • Anonyymi00339 kirjoitti:

        Sellaista halveksuntaa sinulla, RumaJammu.

        Sinulla halveksunta on verissä ja elämäntapa.

      • Anonyymi00393
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla halveksunta on verissä ja elämäntapa.

        Sellainen elämäntapa sinulla.

      • Anonyymi00393 kirjoitti:

        Sellainen elämäntapa sinulla.

        En ole sellainen, että halveksin kuten sinä.

      • Anonyymi00465
        torre3 kirjoitti:

        En ole sellainen, että halveksin kuten sinä.

        OIet tosiaan halveksuja.

      • Anonyymi00563
        torre3 kirjoitti:

        En ole sellainen, että halveksin kuten sinä.

        Olet sekunda homo.

    • Anonyymi00250

      Lopeta paskanpuhuminen.

      • Anonyymi00254

        Sinä siinä paskaa jauhat!

    • Anonyymi00256

      Ei kahta sanaa!

    • Anonyymi00267

      Paavali joko puhuu totta tai valehtelee.

      • Anonyymi00275

        Miksi valehtelisi?

      • Anonyymi00275 kirjoitti:

        Miksi valehtelisi?

        Mitä totta Paavali kirjoitteli?

      • Anonyymi00294
        torre3 kirjoitti:

        Mitä totta Paavali kirjoitteli?

        OIet järkyttävä vaIehtelija.

      • Anonyymi00294 kirjoitti:

        OIet järkyttävä vaIehtelija.

        Siis että mitä totta Paavali kirjoitteli muuta kuin, että tekee sitä pahaa mitä ei tahtoisi tehdä?

      • Anonyymi00299
        torre3 kirjoitti:

        Siis että mitä totta Paavali kirjoitteli muuta kuin, että tekee sitä pahaa mitä ei tahtoisi tehdä?

        SauIikin se sinua perään.

      • Anonyymi00306
        torre3 kirjoitti:

        Siis että mitä totta Paavali kirjoitteli muuta kuin, että tekee sitä pahaa mitä ei tahtoisi tehdä?

        Niin, mitä sitten.

      • Anonyymi00307
        torre3 kirjoitti:

        Mitä totta Paavali kirjoitteli?

        Kaiken mitä kirjoitti on totta.

      • Anonyymi00307 kirjoitti:

        Kaiken mitä kirjoitti on totta.

        Ota edes yksi esimerkki, niin voin olla kärryillä.

      • Anonyymi00311
        torre3 kirjoitti:

        Ota edes yksi esimerkki, niin voin olla kärryillä.

        Miksi ottaisin kun voit itsekin lukea.

      • Anonyymi00311 kirjoitti:

        Miksi ottaisin kun voit itsekin lukea.

        Olen lukenut, mutta mitä sinä pidät toteena mitä Paavali kirjoitti.

      • Anonyymi00340
        torre3 kirjoitti:

        Olen lukenut, mutta mitä sinä pidät toteena mitä Paavali kirjoitti.

        Et ymmärrä lukemaasi.

        Osaatko kunnolla edes lukea, OIet heikkolahjainen.

      • Anonyymi00340 kirjoitti:

        Et ymmärrä lukemaasi.

        Osaatko kunnolla edes lukea, OIet heikkolahjainen.

        Mitä totta Paavalin kirjoituksissa on? Saattaa olla totta, että hän teki pahaa ja ennen aikaan kristityt toivat tavaransa muiden saataville.

      • Anonyymi00394
        torre3 kirjoitti:

        Mitä totta Paavalin kirjoituksissa on? Saattaa olla totta, että hän teki pahaa ja ennen aikaan kristityt toivat tavaransa muiden saataville.

        Sinun kirjoituksissa ei mitään totta.

        OIet tämän ajan hörhö.

      • Anonyymi00404
        torre3 kirjoitti:

        Mitä totta Paavalin kirjoituksissa on? Saattaa olla totta, että hän teki pahaa ja ennen aikaan kristityt toivat tavaransa muiden saataville.

        Mitä möliset?

      • Anonyymi00404 kirjoitti:

        Mitä möliset?

        Nuo Paavalin sanat voivat olleet totta.

    • Anonyymi00276

      Pitäisi huomioida mikä kirja raamattu on. Se on kokoelma satuja ja tarinoita joissa asioita ollaan liioiteltu, selitetty ja keksitty ja joku asia on historiassa jopa totta. Kirjaa ollaan muokattu alojen kuluessa isosti ja käännösvirheitä täynnä.
      Yhteenvetona voimme todeta, että kirja on humpuukia ja vastaava kuin mikä tahansa ”uskonnollinen” ja harhaopillinen kirja.

      • Anonyymi00287

        Paavalin herjaajan harhaopilla tietenkin on kannatusta, että Raamattu on valhetta.

        Eihän sitä muutoin julistettaisi.

    • Anonyymi00284

      Oikein kirjoitettu varmasti. Turhan suuriin saappaisiin ei kannata kiiruhtaa. Tyylikkään ihmisen voi tunnistaa siitä, minkä kokoisen vaatteen hän valitsee.

    • Anonyymi00286

      Raamatun opetuksessa on monta ristiriidassa olevaa asiaa. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jos hiuskaan ei voi katketa päästä jos Jumala ei sitä halua, niin miksi ihmisissä on paljon homoja? Jotkut antaa ymmärtää homouden olevan syntiä. Ei voi olla. Jos Jumala todella vastustaa homoutta ja itse ihmiset loi, niin kaipa hänestä virheettömän teki. Homous ei siis voi olla Jumalan laskelmissa synti.

      • Anonyymi00289

        Jumala ei pakota ketään tottelemaan ja rakastamaan itseään.
        Ihmisellä on vapaa tahto joko homostella tai olla homostelematta.

      • Anonyymi00289 kirjoitti:

        Jumala ei pakota ketään tottelemaan ja rakastamaan itseään.
        Ihmisellä on vapaa tahto joko homostella tai olla homostelematta.

        Ihmiset tekevät kaikkea mitä haluavat ja osaavat. Eivät kuitenkaan liiemmin rikoksia.

      • Anonyymi00293
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiset tekevät kaikkea mitä haluavat ja osaavat. Eivät kuitenkaan liiemmin rikoksia.

        Siellä pervoiIu.

      • Anonyymi00297
        Anonyymi00289 kirjoitti:

        Jumala ei pakota ketään tottelemaan ja rakastamaan itseään.
        Ihmisellä on vapaa tahto joko homostella tai olla homostelematta.

        Juuri noin. Homostelu on kiellettyä ainoastaan vapaalla tahdollaan toteutettuna, kun taas Raamatussa miehen makaamisesta seurasi kuolemanrangaistus niin makaajalle kuin maatuksi tulleellekin.
        Naisen saitte maata ilman rangaistusta, nykyään jos makaatte vastoin naisen lupaa niin olette tehneet rangaistavan teon.

      • Anonyymi00293 kirjoitti:

        Siellä pervoiIu.

        Riippuu sitä mikä sinulle on pervoilua.

      • Anonyymi00305
        torre3 kirjoitti:

        Ihmiset tekevät kaikkea mitä haluavat ja osaavat. Eivät kuitenkaan liiemmin rikoksia.

        Toki, mutta vääriä tekemisiä seuraa aina rangaistus!

      • Anonyymi00305 kirjoitti:

        Toki, mutta vääriä tekemisiä seuraa aina rangaistus!

        Siis rikollinen toiminta. Kannattaa lakia noudattaa.

      • Sinäkö siitä päätät?

      • Anonyymi00310
        torre3 kirjoitti:

        Sinäkö siitä päätät?

        Et sinä ainakaan.

      • Anonyymi00310 kirjoitti:

        Et sinä ainakaan.

        Ajattelin, että sinäkö siitä päätät.

      • Anonyymi00327
        Anonyymi00297 kirjoitti:

        Juuri noin. Homostelu on kiellettyä ainoastaan vapaalla tahdollaan toteutettuna, kun taas Raamatussa miehen makaamisesta seurasi kuolemanrangaistus niin makaajalle kuin maatuksi tulleellekin.
        Naisen saitte maata ilman rangaistusta, nykyään jos makaatte vastoin naisen lupaa niin olette tehneet rangaistavan teon.

        Toisin sanoen uskovan isänsä makaamaksi joutunut pikkupoikakin oli itse ansainnut rangaistuksensa?
        Miehet on outoja.

      • Anonyymi00335
        Anonyymi00289 kirjoitti:

        Jumala ei pakota ketään tottelemaan ja rakastamaan itseään.
        Ihmisellä on vapaa tahto joko homostella tai olla homostelematta.

        Oikein näin!

      • Anonyymi00341
        torre3 kirjoitti:

        Ajattelin, että sinäkö siitä päätät.

        Sinä et päätä.

        Eikä se toinen Iihava.

      • Anonyymi00341 kirjoitti:

        Sinä et päätä.

        Eikä se toinen Iihava.

        Kukaan ei päätä, sillä asia on avoin.

      • Anonyymi00395
        torre3 kirjoitti:

        Kukaan ei päätä, sillä asia on avoin.

        Että sinä et päätä tosiaankaan.

      • Anonyymi00395 kirjoitti:

        Että sinä et päätä tosiaankaan.

        Asia on koko ajan avoin. Kukaan ei siitä päätä.

      • Anonyymi00538
        torre3 kirjoitti:

        Asia on koko ajan avoin. Kukaan ei siitä päätä.

        Ei ole avoin.

        Sinä ja se toinen Iihava ette päätä.

    • Anonyymi00291

      Ja vaikka homostelee, ei ole pakko herjata Paavalia.

      • Anonyymi00301

        Turrelle Paavali on pakkomielle.

      • Anonyymi00301 kirjoitti:

        Turrelle Paavali on pakkomielle.

        Ei hörhö ole pakkomielle.

      • Anonyymi00309
        torre3 kirjoitti:

        Ei hörhö ole pakkomielle.

        Hörhö tosiaan olet.

      • Anonyymi00312
        torre3 kirjoitti:

        Ei hörhö ole pakkomielle.

        Olet nykyajan hörhö.

      • Anonyymi00313
        Anonyymi00312 kirjoitti:

        Olet nykyajan hörhö.

        Ei entisajan hörhöjä ole edes ollut olemassa

      • Anonyymi00319

        Meille opetettiin koulussa, että Paavalin suhtautuminen "tällaiseen seksuaaliseen erilaisuuteen" johtui paljolti siitä, että antiikin ajan maailmassa oli tyypillistä "temppeliprostituutio" luultavasti uskonnollisten paikkojen lähellä ja yleisenä käytäntönä naisiksi pukeutuneet miehet. Lapsi tietysti tällaista opetusta oudoksui. Tarina lienee kuitenkin totuudenmukainen. Itse ajattelen, että seksuaalisuus parhaimmillaan on nautintoa.

    • Anonyymi00315

      Onneksi on muitakin uskontoja kuin tämä ja valistuneempia näkemyksiä, kuten vaikkapa antiikin ajan Kreikassa oli. Mikään seksi ei ole Jumalasta luopumista, vaan oman persoonallisuuden toteuttamista seksuaalisesti. Uskonnollisten ihmisten puolesta olen pahoillani, että ihminen on seksuaalinen olento. Ajatus puhtaudesta kärsii.

    • Anonyymi00320

      Huorinteosta kyllä taidettiin rangaista vain naista. Kun Jeesuksen luo tuotiin nainen, joka oli tavattu itse teosta, niin olihan silloin myös mies tiedossa, mutta kukaan ei puhunut mitään miehen kivittämisestä tai että olisi edes tehnyt väärin. Vain naiselle luettiin kivitystuomio. Minkä lain Jeesus kumosi sanomalla, että joka teistä on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Jos fariseuksilla olisi ollut siihen pokkaa, nainen olisi tapettu siihen paikkaan. Ei Jeesus sitä silloin olisi kieltänyt. Mutta miestä ei tuomittu puolella sanallakaan.

      Homouden suhteen on vähän toisin. Paavali tosin sanoi myös siitä että naispuolet ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden naispuoleen ja hekin saaneet villiintymisestään sen palkan mikä kuuluu saada. Mutta yleensä Paavalilla herjataan vain homoja tai puolustellaan homoja, että Paavali valehtelee heistä, ei homous ole mitään.

      • Anonyymi00326

        Kirkkoraamatusn mukaan; "naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
        Vaimot ovat siis tarjonneet miehelleen luonnonvastaisia yhteyksiään välttääkseen raskaaksi tulemisen miehelleen joka pettää häntä toisten miesten kanssa.

      • Anonyymi00326 kirjoitti:

        Siis Paavalin kirjeen roomalaisille mukaan.

      • Anonyymi00330
        torre3 kirjoitti:

        Siis Paavalin kirjeen roomalaisille mukaan.

        Hyvä, sinähän alat oppia.

      • Anonyymi00336
        torre3 kirjoitti:

        Siis Paavalin kirjeen roomalaisille mukaan.

        Roomassa on kerrottu sen temppeliprostituution rehottaneen ja siksi Paavali on halunnut sanoa varoituksen sanan sille kristilliselle seurakunnalle. Eri seurakunnille erilaisia juttuja.
        Kaikki vapaa seksi oli aikanaan vaarallistakin, kun lääkkeitä sukupuolitauteihin ei ollut (AIDS tuli myöhemmin).

      • Anonyymi00330 kirjoitti:

        Hyvä, sinähän alat oppia.

        Olen oppinut jo ajat sitten.

      • Anonyymi00336 kirjoitti:

        Roomassa on kerrottu sen temppeliprostituution rehottaneen ja siksi Paavali on halunnut sanoa varoituksen sanan sille kristilliselle seurakunnalle. Eri seurakunnille erilaisia juttuja.
        Kaikki vapaa seksi oli aikanaan vaarallistakin, kun lääkkeitä sukupuolitauteihin ei ollut (AIDS tuli myöhemmin).

        Ennen kuoltiin muutenkin nuorempana kuin nykyään. Seksi yleensä varmaan pidentää ikää.

      • Anonyymi00342
        torre3 kirjoitti:

        Olen oppinut jo ajat sitten.

        Et oppinut mitään.

        Kännäsit vain.

      • Anonyymi00343
        torre3 kirjoitti:

        Ennen kuoltiin muutenkin nuorempana kuin nykyään. Seksi yleensä varmaan pidentää ikää.

        SauIi Iykki perääsi.

        Nautit suuresti.

      • Anonyymi00351
        torre3 kirjoitti:

        Ennen kuoltiin muutenkin nuorempana kuin nykyään. Seksi yleensä varmaan pidentää ikää.

        Älä puhu potaskaa!

        Alussa ihmiset elivät jopa yli 900-vuotiaaksi.

      • Anonyymi00342 kirjoitti:

        Et oppinut mitään.

        Kännäsit vain.

        Olen oppinut elämän aikana vaikka mitä esimerkiksi mitä uskonnot ovat.

      • Anonyymi00351 kirjoitti:

        Älä puhu potaskaa!

        Alussa ihmiset elivät jopa yli 900-vuotiaaksi.

        Kun siinä Raamatussa liioitellaan valtavasti. Sen mukaan silloin Israelissa oli ihmisiä kuten taivaalla tähtiä: tuhansia miljardeja.

      • Anonyymi00370
        torre3 kirjoitti:

        Kun siinä Raamatussa liioitellaan valtavasti. Sen mukaan silloin Israelissa oli ihmisiä kuten taivaalla tähtiä: tuhansia miljardeja.

        Alat aina sönköttää kun jäät valheistasi kiinni. 😂

      • Anonyymi00371
        torre3 kirjoitti:

        Olen oppinut elämän aikana vaikka mitä esimerkiksi mitä uskonnot ovat.

        Olet harvinaisen tietämätön ja tyhmä

      • Anonyymi00370 kirjoitti:

        Alat aina sönköttää kun jäät valheistasi kiinni. 😂

        Ei Israelissa ole ikinä ollut ihmisiä kuten taivaalla tähtiä. Raamattu on hullu kirja.

      • Anonyymi00379
        torre3 kirjoitti:

        Ei Israelissa ole ikinä ollut ihmisiä kuten taivaalla tähtiä. Raamattu on hullu kirja.

        Olet pähkähuIIu sekopää.

      • Anonyymi00392
        torre3 kirjoitti:

        Ei Israelissa ole ikinä ollut ihmisiä kuten taivaalla tähtiä. Raamattu on hullu kirja.

        Ressukka et edes ymmärrä kuvakieltä. 😂

      • Anonyymi00379 kirjoitti:

        Olet pähkähuIIu sekopää.

        Vai niin. Siitä huolimatta mikä minä olen, ei Israelissa ole voinut olla kansaa kuin taivaalla tähtiä. Usko sitten Raamattuun!

      • Anonyymi00392 kirjoitti:

        Ressukka et edes ymmärrä kuvakieltä. 😂

        Oli että Israelin kansa oli lisääntynyt niin paljon. Raamatun uskottavuus menee kun pitää niin paljon liioitella.

      • Anonyymi00418
        torre3 kirjoitti:

        Oli että Israelin kansa oli lisääntynyt niin paljon. Raamatun uskottavuus menee kun pitää niin paljon liioitella.

        Tyhmyytesi on tullut jo selväksi.

      • Anonyymi00419
        torre3 kirjoitti:

        Oli että Israelin kansa oli lisääntynyt niin paljon. Raamatun uskottavuus menee kun pitää niin paljon liioitella.

        Israelin väkiluvun kasvu on yksi kehittyneiden maiden suurimpia.

      • Anonyymi00419 kirjoitti:

        Israelin väkiluvun kasvu on yksi kehittyneiden maiden suurimpia.

        Samaa luokkaa kuin Israelin naapurimaiden väen lisääntyminen.

    • Anonyymi00325

      Homo ei missään vaiheessa vaihda mitään mihinkään. Homoja on muutama prosentti väestöstä. Tämä on se asia, mikä on ymmärretty nykyaikaisen tutkimuksen ansiosta.

      • Anonyymi00329

        Kenenkään ei ole pakko homostella!

      • Anonyymi00334
        Anonyymi00329 kirjoitti:

        Kenenkään ei ole pakko homostella!

        Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään.

        Parisuhdetta ei voi kaikille varmasti tarjota, mutta mahdollisuus sellaiseen on hyvä olla olemassa.

      • Anonyymi00350
        Anonyymi00334 kirjoitti:

        Ihmisen ei ole hyvä olla yksinään.

        Parisuhdetta ei voi kaikille varmasti tarjota, mutta mahdollisuus sellaiseen on hyvä olla olemassa.

        Jos silmäsi viettelee sinut ….

      • Anonyymi00329 kirjoitti:

        Kenenkään ei ole pakko homostella!

        Mitään ei ole pakko tehdä.

      • Anonyymi00369
        torre3 kirjoitti:

        Mitään ei ole pakko tehdä.

        Älä sitten homostele!

      • Anonyymi00369 kirjoitti:

        Älä sitten homostele!

        Mitään ei ole pakko tehdä. Ei mitään, mutta kaikkea voi tehdä.

      • Anonyymi00380
        torre3 kirjoitti:

        Mitään ei ole pakko tehdä. Ei mitään, mutta kaikkea voi tehdä.

        Otat perääsi innoissasi.

      • Anonyymi00381
        Anonyymi00329 kirjoitti:

        Kenenkään ei ole pakko homostella!

        Mutta homoko sitten saa olla, jos ei "homostele" (mitä se sitten lieneekään). Onko kahden miehen kesken suutelu homostelua?

      • Anonyymi00390
        Anonyymi00381 kirjoitti:

        Mutta homoko sitten saa olla, jos ei "homostele" (mitä se sitten lieneekään). Onko kahden miehen kesken suutelu homostelua?

        Toki. Teot ovat syntiä.

      • Anonyymi00391
        torre3 kirjoitti:

        Mitään ei ole pakko tehdä. Ei mitään, mutta kaikkea voi tehdä.

        Vedät käteesi.

      • Anonyymi00380 kirjoitti:

        Otat perääsi innoissasi.

        Sinulla on liioittelua ja tyhjiä tarinoita, kuten Raamatussa on tapana.

      • Anonyymi00402
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on liioittelua ja tyhjiä tarinoita, kuten Raamatussa on tapana.

        Etkös sinä vedä omaan käteesi?

      • Anonyymi00402 kirjoitti:

        Etkös sinä vedä omaan käteesi?

        Etkös ollut sitä mieltä, että olen perä pystyssä?

      • Anonyymi00408
        torre3 kirjoitti:

        Sinulla on liioittelua ja tyhjiä tarinoita, kuten Raamatussa on tapana.

        Sellainen liioittelija ja tyhjäpää olet.

      • Anonyymi00417
        torre3 kirjoitti:

        Etkös ollut sitä mieltä, että olen perä pystyssä?

        En ollut. Sinä siis vedät omaan käteesi?

      • Anonyymi00431
        torre3 kirjoitti:

        Etkös ollut sitä mieltä, että olen perä pystyssä?

        Otat samalla perääsi.

      • Anonyymi00431 kirjoitti:

        Otat samalla perääsi.

        Olet sitä mieltä. Hullua tosiaan.

      • Anonyymi00448
        torre3 kirjoitti:

        Olet sitä mieltä. Hullua tosiaan.

        Sellaista harrastat.

        HuIIua se on, mutta sinulla on ääretön himo homosteluun.

      • Anonyymi00448 kirjoitti:

        Sellaista harrastat.

        HuIIua se on, mutta sinulla on ääretön himo homosteluun.

        Täällä esitetään tosissaan mitä kaikkea minä teen. Ja kaikki ihan väärin. Ette tunne minua yhtään.

      • Anonyymi00467
        torre3 kirjoitti:

        Täällä esitetään tosissaan mitä kaikkea minä teen. Ja kaikki ihan väärin. Ette tunne minua yhtään.

        Täällä kerrotaan sinulle miten asiat ovat.

    • Anonyymi00347

      Salliihan Raamattu orjuudenkin.

      • Anonyymi00348

        Homous on Jumalalle kauhistus, todetaan Raamatussa...jo vanhassa testamentissa!

      • Anonyymi00349

        Orjuus ei ole syntiä.

      • Anonyymi00355

        Jumala salli orjuuden mutta Jumalan tahdon mukaisen orjan elämä oli turvattu koko perheelle eliniäksi ja oli elinikäinen työpaikka.

        Toisin on nykyisten työorjien elämä, koko ajan pitää pelätä toimeentulon ja työpaikan puolesta. Palkkatyöläisen elämä nykyään on yhtä helvettiä ja nykyihminen sallii tämän - jopa ay-liike sallii.

      • Anonyymi00358
        Anonyymi00355 kirjoitti:

        Jumala salli orjuuden mutta Jumalan tahdon mukaisen orjan elämä oli turvattu koko perheelle eliniäksi ja oli elinikäinen työpaikka.

        Toisin on nykyisten työorjien elämä, koko ajan pitää pelätä toimeentulon ja työpaikan puolesta. Palkkatyöläisen elämä nykyään on yhtä helvettiä ja nykyihminen sallii tämän - jopa ay-liike sallii.

        Trumpin vika kun lietsoo sotia, eikä markkinatalous toimi.

      • Anonyymi00359
        Anonyymi00348 kirjoitti:

        Homous on Jumalalle kauhistus, todetaan Raamatussa...jo vanhassa testamentissa!

        Ja nykyaikana varsinainen kauhistus naapureille oli jo pelkkä epäily, että naapurin kelvoton tyttö olisi vietellyt heidän poikansa seksiin vanhojen tansseissa.

      • Anonyymi00348 kirjoitti:

        Homous on Jumalalle kauhistus, todetaan Raamatussa...jo vanhassa testamentissa!

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

      • Anonyymi00360
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Eikä usko Paavalia.

      • Anonyymi00368
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Et onnistu valkopesemään homouttasi

      • Anonyymi00375
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Miltä tuntuu kun Petteri Orpo on samanlainen homo kuin sinäkin olet?

      • Anonyymi00376
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Kymmenet hemmot ne sinua perään.

      • Anonyymi00368 kirjoitti:

        Et onnistu valkopesemään homouttasi

        Homous on eräs ihmisen ominaisuus, eikä sitä tarvitse valkopestä.

      • Anonyymi00375 kirjoitti:

        Miltä tuntuu kun Petteri Orpo on samanlainen homo kuin sinäkin olet?

        Orpo on epävarma ääliö.

      • Anonyymi00382
        torre3 kirjoitti:

        Jumala ei ole homoutta edes maininnut. Riittää kun ei makaa miehen kanssa kuten naisen kanssa maataan.

        Jälleen mässäystä kahdella ja kuvassa irvistys.

      • Anonyymi00388
        torre3 kirjoitti:

        Orpo on epävarma ääliö.

        Sinä olet pelkkä mitättömyys ja turhake.

      • Anonyymi00389
        torre3 kirjoitti:

        Homous on eräs ihmisen ominaisuus, eikä sitä tarvitse valkopestä.

        Pedofiliakin on ominaisuus.

      • Anonyymi00396
        torre3 kirjoitti:

        Orpo on epävarma ääliö.

        Kuten sinäkin.

      • Anonyymi00382 kirjoitti:

        Jälleen mässäystä kahdella ja kuvassa irvistys.

        Kuvaa on usein hankala ottaa kolmen sekunnin aikana. Ilme on sitten mitä on.

      • Anonyymi00389 kirjoitti:

        Pedofiliakin on ominaisuus.

        Sitä pidetään pahuutena ja rikollisena toimintana.

      • Anonyymi00400
        torre3 kirjoitti:

        Sitä pidetään pahuutena ja rikollisena toimintana.

        Ihan kuten homouttakin.

      • Anonyymi00401
        torre3 kirjoitti:

        Kuvaa on usein hankala ottaa kolmen sekunnin aikana. Ilme on sitten mitä on.

        😂😂😂😂 kuvat ovat juuri yhtä tolloja kuin tekin.

      • Anonyymi00406
        Anonyymi00389 kirjoitti:

        Pedofiliakin on ominaisuus.

        Ja pedofilinen teko saattaa olla lakiemme mukaisesti rangaistava rikos.

      • Anonyymi00400 kirjoitti:

        Ihan kuten homouttakin.

        On kyse siitä mitä yleisesti pidetään.

      • Anonyymi00414
        torre3 kirjoitti:

        On kyse siitä mitä yleisesti pidetään.

        Valtaosa maailman maista tai ihmisistä pitää homoutta perversiona.

      • Anonyymi00422
        Anonyymi00414 kirjoitti:

        Valtaosa maailman maista tai ihmisistä pitää homoutta perversiona.

        Maailma on täynnä tyhmiä ja suvaitsemattomia ihmisiä. Taitavat vain pelätä omia homoseksuaalisia tunteitaan...

      • Anonyymi00423
        Anonyymi00389 kirjoitti:

        Pedofiliakin on ominaisuus.

        Homoseksuaalit ovat yhdessä omasta halustaan ja suostumuksestaan. Pedofiili ja pedofiilin "uhri" eivät ole.

        Ja heterotkin voivat olla pedofiileja!

      • Anonyymi00424
        Anonyymi00423 kirjoitti:

        Homoseksuaalit ovat yhdessä omasta halustaan ja suostumuksestaan. Pedofiili ja pedofiilin "uhri" eivät ole.

        Ja heterotkin voivat olla pedofiileja!

        Mistä sinä tiedät kenenkään vapaaehtoisuuden?

      • Anonyymi00425
        Anonyymi00422 kirjoitti:

        Maailma on täynnä tyhmiä ja suvaitsemattomia ihmisiä. Taitavat vain pelätä omia homoseksuaalisia tunteitaan...

        Yrität tehdä heterosta kaltaisiasi? 😂

      • Anonyymi00414 kirjoitti:

        Valtaosa maailman maista tai ihmisistä pitää homoutta perversiona.

        Niinkö? Onko tuosta tilastoa?

        Kumman itse panisit vankilaan: homon vai pedofiilin?

      • Anonyymi00468
        torre3 kirjoitti:

        Niinkö? Onko tuosta tilastoa?

        Kumman itse panisit vankilaan: homon vai pedofiilin?

        Molemmat!

      • Anonyymi00469
        torre3 kirjoitti:

        Sitä pidetään pahuutena ja rikollisena toimintana.

        Taas OIit mässäämässä sen toisen ToIIon kanssa huoltoasemalla.

      • Anonyymi00502
        Anonyymi00469 kirjoitti:

        Taas OIit mässäämässä sen toisen ToIIon kanssa huoltoasemalla.

        Halpaa soppaa jo ennen yhtätoista. Loppupäivä puoluettaan leipää.

      • Anonyymi00502 kirjoitti:

        Halpaa soppaa jo ennen yhtätoista. Loppupäivä puoluettaan leipää.

        Hyvää soppaa tosiaan. Eikä ole tainnut mennä yhtään leipää koko päivänä. Olet tietämätön tollo.

      • Anonyymi00517
        torre3 kirjoitti:

        Hyvää soppaa tosiaan. Eikä ole tainnut mennä yhtään leipää koko päivänä. Olet tietämätön tollo.

        Sellaisella lirulla ei nälkää pidetä.
        Mussutatte loppupäivän leipää ja makkaraa.
        Katso peiliin. Kuutio vielä lihavampi ja löllömpi.

      • Anonyymi00517 kirjoitti:

        Sellaisella lirulla ei nälkää pidetä.
        Mussutatte loppupäivän leipää ja makkaraa.
        Katso peiliin. Kuutio vielä lihavampi ja löllömpi.

        Hyvin täysi olo on ollut sen jälkeen, joka torstai hernekeitolle. Miksi olet suursyömäri?

      • Anonyymi00468 kirjoitti:

        Molemmat!

        Et haluasi noudattaa lakia.

      • Anonyymi00539
        torre3 kirjoitti:

        Hyvin täysi olo on ollut sen jälkeen, joka torstai hernekeitolle. Miksi olet suursyömäri?

        Kaksi ahmattia siellä.

        Se toinen Iihava mässää sinuakin enemmmän.

      • Anonyymi00540
        torre3 kirjoitti:

        Et haluasi noudattaa lakia.

        Sellainen rikollinen olet.

      • Anonyymi00541
        torre3 kirjoitti:

        Hyvää soppaa tosiaan. Eikä ole tainnut mennä yhtään leipää koko päivänä. Olet tietämätön tollo.

        Mässäystä läpi päivän.

        Kuutio paisunut entisestään.

    • Anonyymi00361

      Hienoa, miten aloittaja suorasanaisesti osoittaa miten tärkeää on olla tekemättä syntiä.
      Aloituksen mukaan Jumala ei luo syntiä tekeviä ihmisiä ja silloinhan ketään meistä ei ole luotu, koska teemme syntiä seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.
      Kaikkien ihmisten kelvottomuus Taivaan perilliseksi tulee aloituksesta hyvin esille ja pelastuksen ehtona ollessa Raamatun Kirjoitusten tarkka noudattaminen kaikessa elämässämme, lienee syytä todeta ettei kellään meistä palstalle kirjoittelevistakaan ole asiaa pilaamaan Taivaan kirkkautta epäpuhtaudellamme.
      Vaikka miten epätoivoisesti osoittelisimme toistemme pahoja tekoja pyhällä sormellamme, niin kolme sormea osoittaa kuitenkin itseemme syyttävästi.

      • Anonyymi00364

        Tarkotakko ettei edes upotuskaste ja suullinen tunnustus riittäis pelastaan meitä pahoilta teoiltamme ja kelvottomuudeltamme?

      • Anonyymi00365
        Anonyymi00364 kirjoitti:

        Tarkotakko ettei edes upotuskaste ja suullinen tunnustus riittäis pelastaan meitä pahoilta teoiltamme ja kelvottomuudeltamme?

        Raamatun mukaan ainoastaan Jumala voi ihmisen pelastaa ja miksi Hän hyväksyisi yhtään epätäydellistä ihmistä, jotka eivät itsekään hyväksy toisia ihmisiä.

      • Anonyymi00367
        Anonyymi00365 kirjoitti:

        Raamatun mukaan ainoastaan Jumala voi ihmisen pelastaa ja miksi Hän hyväksyisi yhtään epätäydellistä ihmistä, jotka eivät itsekään hyväksy toisia ihmisiä.

        Homouden syntiä eikä muitakaan syntejä tule hyväksyä missään tilanteessa.

      • Anonyymi00378
        Anonyymi00367 kirjoitti:

        Homouden syntiä eikä muitakaan syntejä tule hyväksyä missään tilanteessa.

        Ainoa joka ne voi hyväksyä tai olla hyväksymättä on Jeesus.

      • Anonyymi00367 kirjoitti:

        Homouden syntiä eikä muitakaan syntejä tule hyväksyä missään tilanteessa.

        Miksi sinä hyvä ihminen pidät syntinä homoutta?

      • Anonyymi00386
        torre3 kirjoitti:

        Miksi sinä hyvä ihminen pidät syntinä homoutta?

        Koska se on synti.

      • Anonyymi00387
        Anonyymi00378 kirjoitti:

        Ainoa joka ne voi hyväksyä tai olla hyväksymättä on Jeesus.

        Ei todellakaan! Ihmiselle on annettu järki ja kyky kertoa asioita.

      • Anonyymi00386 kirjoitti:

        Koska se on synti.

        Miksi sinä pidät sitä syntinä. Sen hokeminen on aika tyhmää.

      • Anonyymi00399
        torre3 kirjoitti:

        Miksi sinä pidät sitä syntinä. Sen hokeminen on aika tyhmää.

        Lue aloitus ja lopeta typerä mölinäsi!

      • Anonyymi00405
        Anonyymi00387 kirjoitti:

        Ei todellakaan! Ihmiselle on annettu järki ja kyky kertoa asioita.

        Kaikkivaltias on asettanut synnin tahtonsa vastaiseksi, ei sellaisen hyväksyminen tai hyväksymättä jättäminen voi olla ihmiselle mahdollista.
        Siis ihminen ei voi edes vapaalla tahdollaan pakottaa Jumalaa tekemään syntistä tekoa hyväksyttäväksi tai olemaan olemaan hyväksymättä.
        Tuskin edes te aidot Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajatkaan pystytte vaikuttamaan Jumalan päätöksiin tuossa asiassa, vaikka muuten saattekin ihmeitä tehtyä.

      • Anonyymi00399 kirjoitti:

        Lue aloitus ja lopeta typerä mölinäsi!

        On hyvä kysyä miksi pidetään syntinä, että mikä on sen tarkoitus kyseisellä henkilöllä.

      • Anonyymi00412
        torre3 kirjoitti:

        On hyvä kysyä miksi pidetään syntinä, että mikä on sen tarkoitus kyseisellä henkilöllä.

        Vastaus on aloituksessa, mutta ethän sinä tollo edes osaa lukea saati ymmärtää lukemaasi.

      • Anonyymi00413
        Anonyymi00405 kirjoitti:

        Kaikkivaltias on asettanut synnin tahtonsa vastaiseksi, ei sellaisen hyväksyminen tai hyväksymättä jättäminen voi olla ihmiselle mahdollista.
        Siis ihminen ei voi edes vapaalla tahdollaan pakottaa Jumalaa tekemään syntistä tekoa hyväksyttäväksi tai olemaan olemaan hyväksymättä.
        Tuskin edes te aidot Uudestisyntyneet Jeesuksen seuraajatkaan pystytte vaikuttamaan Jumalan päätöksiin tuossa asiassa, vaikka muuten saattekin ihmeitä tehtyä.

        Mikä on ongelmasi, muru?

      • Anonyymi00429
        Anonyymi00413 kirjoitti:

        Mikä on ongelmasi, muru?

        Onko sinulla mielestäsi valta ja kyky hyväksyä tai olla hyväksymättä Jumalan asettamaa asiaa?

      • Anonyymi00399 kirjoitti:

        Lue aloitus ja lopeta typerä mölinäsi!

        Aloitus on muinaisten ihmisten höpinää, on hyvä jos tässä sanotaan miksi pitää homoutta syntinä.

      • Anonyymi00439
        torre3 kirjoitti:

        Aloitus on muinaisten ihmisten höpinää, on hyvä jos tässä sanotaan miksi pitää homoutta syntinä.

        Kyllä se ihan nykyään elävän ihmisen aloitus on.

      • Anonyymi00440
        Anonyymi00429 kirjoitti:

        Onko sinulla mielestäsi valta ja kyky hyväksyä tai olla hyväksymättä Jumalan asettamaa asiaa?

        Sekö ongelmasi on, muru?

      • Anonyymi00453
        Anonyymi00440 kirjoitti:

        Sekö ongelmasi on, muru?

        Missä sanoi olevan ongelman?

      • Anonyymi00466
        Anonyymi00453 kirjoitti:

        Missä sanoi olevan ongelman?

        Eilen.

      • Anonyymi00439 kirjoitti:

        Kyllä se ihan nykyään elävän ihmisen aloitus on.

        Kun tässä joku kirjoitti homouden olevan synti, niin kyllä se pitää hyvin perustella.

      • Anonyymi00472
        Anonyymi00466 kirjoitti:

        Eilen.

        Hyvin sanottu 🙏

      • Anonyymi00479
        Anonyymi00472 kirjoitti:

        Hyvin sanottu 🙏

        Arvostan

      • Anonyymi00528
        torre3 kirjoitti:

        Kun tässä joku kirjoitti homouden olevan synti, niin kyllä se pitää hyvin perustella.

        Yhdellä sanalla, koska se on Jumalan Sana!

      • Anonyymi00528 kirjoitti:

        Yhdellä sanalla, koska se on Jumalan Sana!

        Ei Jumala noin ole sanonut ainakaan Raamatun mukaan.

    • Anonyymi00362

      Jaa vai oli se Paavali sitten homoseksuaali.
      No se selittää monta asiaa hänen sekavista kirjoituksistaan.

      • Paavali tuskin oli mikään totuuden mies. Omahyväisyys siinä inhottaa.

      • Anonyymi00421

        Juurikin niin.

      • Kehen minä omat syntini yritän siirtää: pyhäpäivinä touhuamisen, kun ei rakasta muita kuten itseäni, kun ei käy katsomassa vankeja.

        Sinulla ei aivot toimi.

      • Paavalin toiminta oli kyllä ihan toista luokkaa. Hänen kirjeensä todistaa häntä vastaan.

      • Sinun kirjoituksesi todistaa sinua vastaan.

    • Anonyymi00373

      Raamattu tuomitsee, koska on ihmisten kirjoittama. Ottaa ylimmän tuomiovallan Jumalan yli. Homoseksuaalisuutta ei voi valita, eli hekin ovat luojan luomia. Maksavat karmaansa, kun ovat edellisessä elämässä vainonneet ihmisiä.

      • Anonyymi00374

        Paavalin keksintö se mitä hylklöitä homot ovat.

        Paavalia herjaamalla siitä pääsee.

      • Anonyymi00384
        Anonyymi00374 kirjoitti:

        Paavalin keksintö se mitä hylklöitä homot ovat.

        Paavalia herjaamalla siitä pääsee.

        Ei mikään keksintö vaan tosiasia.

      • Anonyymi00385

        Kenen muun tiedät kirjoittaneen yleensä mitään kuin ihmisten?
        Mieti vähän mitä viitsit kirjoittaa. 😂

    • Anonyymi00377

      Minkä sortin ihminen se jeesuksen äiti oli kun raamatun mukaan ei ole munaa saanut vaan sikisi pyhästä hengetä..Hyvä mielikuvitus tuolla raamattu nimisen kirjan kirjoittajalla

      • Anonyymi00383

        Sen sortin nainen oli, että Jumala valitsi hänet Poikansa synnyttäjäksi ja kasvattajaksi.

      • Anonyymi00383 kirjoitti:

        Sen sortin nainen oli, että Jumala valitsi hänet Poikansa synnyttäjäksi ja kasvattajaksi.

        Siis että niin kekkasi Raamattuun kirjoituksiaan saaneet.

      • Anonyymi00398
        torre3 kirjoitti:

        Siis että niin kekkasi Raamattuun kirjoituksiaan saaneet.

        Mitä möliset?’

      • Anonyymi00398 kirjoitti:

        Mitä möliset?’

        Että joku kekkasi kirjottaa, että joku Maria synnytti Jeesuksen. Tarina mikä tarina.

      • Anonyymi00410
        torre3 kirjoitti:

        Että joku kekkasi kirjottaa, että joku Maria synnytti Jeesuksen. Tarina mikä tarina.

        Sellaista satuilet.

      • Anonyymi00432
        torre3 kirjoitti:

        Että joku kekkasi kirjottaa, että joku Maria synnytti Jeesuksen. Tarina mikä tarina.

        Petteri Orpo on kaltaisesi paatunut homo.

      • Raamattu on ihmisten kirjoituksia, joten siellä ne jutut ovat.

      • Anonyymi00438
        torre3 kirjoitti:

        Raamattu on ihmisten kirjoituksia, joten siellä ne jutut ovat.

        Mitä jankutat samaa vuodesta toiseen?

      • Juuri kympin ruokia ei juuri ole. Aamulla puuro ja mustikkasoppa tai vispipuuro ja leipäpala. Jugurtti jossain vaiheessa ja pullakahvit, iltapäivällä leipää ja illalla saunan yhteydessä lenkkiä tai kananmunaa.

      • Oletko sen nähnyt joko Seurasaaressa tai Torreviejassa nakurannoilla?

      • Anonyymi00477
        torre3 kirjoitti:

        Juuri kympin ruokia ei juuri ole. Aamulla puuro ja mustikkasoppa tai vispipuuro ja leipäpala. Jugurtti jossain vaiheessa ja pullakahvit, iltapäivällä leipää ja illalla saunan yhteydessä lenkkiä tai kananmunaa.

        Halpaa soppaa tänäänkin vedätte ja jo on nälkä! Pelkkä leipää ja makkaraa puputatte nälkäänne.

      • Anonyymi00477 kirjoitti:

        Halpaa soppaa tänäänkin vedätte ja jo on nälkä! Pelkkä leipää ja makkaraa puputatte nälkäänne.

        Missä sinun järkesi on?

      • Nakurannoilla on kaikenlaisia miehiä. Et näköjään ole niissä käynyt.

      • Anonyymi00500
        torre3 kirjoitti:

        Missä sinun järkesi on?

        Totuus teidän leivän puputuksesta!
        Ette te noin lihavia olisi jos terveellisesti söisitte.

      • Anonyymi00501
        torre3 kirjoitti:

        Missä sinun järkesi on?

        Ai, ettet ollut tämän seolla hernesopalla jo ennen yhtätoista?

      • Olen ollut nakurannoilla kymmeniä vuosia, tosin en enää sen jälkeen kun korona oli maassa.

      • Anonyymi00501 kirjoitti:

        Ai, ettet ollut tämän seolla hernesopalla jo ennen yhtätoista?

        Oltiin kyllä sitä ennen.

      • Anonyymi00503
        Anonyymi00383 kirjoitti:

        Sen sortin nainen oli, että Jumala valitsi hänet Poikansa synnyttäjäksi ja kasvattajaksi.

        Avioliiton ulkopuolinen seksi on siis hyväksyttävää mikäli sen seurauksena syntyy lapsi?

      • Anonyymi00500 kirjoitti:

        Totuus teidän leivän puputuksesta!
        Ette te noin lihavia olisi jos terveellisesti söisitte.

        Esimerkiksi olen katsonut jokaisen tuotteen mitä salaatissa on, että on huipputerveellistä, parikymmentä ainesta. Itse olen huono syömään leipää, ja menee usein monta päivää ilman kun on puuroa ja mustikkasoppaa.

      • Anonyymi00506
        Anonyymi00383 kirjoitti:

        Sen sortin nainen oli, että Jumala valitsi hänet Poikansa synnyttäjäksi ja kasvattajaksi.

        Siihen aikaan ei ollut isyystestiä. Torinon käärinliinasta saadaan jumalan DNA kunhan jerusalemin yliopiston tutkimus valmistuu.

      • Anonyymi00507

        Silmä söis, mutta kun ei vatsa vedä. Ei ole vielä nälkää koskaan koettu tässä maassa meidän aikana.

      • Anonyymi00531
        torre3 kirjoitti:

        Juuri kympin ruokia ei juuri ole. Aamulla puuro ja mustikkasoppa tai vispipuuro ja leipäpala. Jugurtti jossain vaiheessa ja pullakahvit, iltapäivällä leipää ja illalla saunan yhteydessä lenkkiä tai kananmunaa.

        No nyt ei ihmetytä enää…!

      • Kymmeniä vuosia nakurannoilla, mutta korona-aikana pantiin karsinat rannoille naruista. Meni mielenkiinto.

      • Puuro ja soppa riittävät minulle hyvin aamulla. Erittäin hyvin minulle.

      • Parikymmentä ainesta, jotka ovat huipputerveellisiä. Porkkana on käytännön syistä raasteena, ja kuuleman mukaan soseena olisi vielä parempi.

      • Luotan suuresti niihin ravintoarvoihin. Oma painoni oli ennen 95 kg, nykyään 76-77 kg.

      • Ei niin halpaa ole ollut, mutta jotenkin ollaan pärjätty.

    • Anonyymi00426

      Niin tuomitsee.

      • Anonyymi00428

        Teidän raamattu kansalle kirjasenne tosiaan tuomitsee homouden.
        Raamatun alkukirjoituksissa sen sijaan ei edes mainita homoutta.

      • Anonyymi00430
        Anonyymi00428 kirjoitti:

        Teidän raamattu kansalle kirjasenne tosiaan tuomitsee homouden.
        Raamatun alkukirjoituksissa sen sijaan ei edes mainita homoutta.

        Homouteen vapautuu kun mitätöi Paavalin ja hänen juttunsa.

      • Anonyymi00434
        Anonyymi00430 kirjoitti:

        Homouteen vapautuu kun mitätöi Paavalin ja hänen juttunsa.

        Ei teidän miesten tarvitse mitätöidä Raamatun kirjoituksista mitään, kunhan pitäydytte Raamatun alkuteksteissä joita ei tule Raamatun mukaan muuttaa vähäisimmältäkään osin.

      • Anonyymi00436
        Anonyymi00434 kirjoitti:

        Ei teidän miesten tarvitse mitätöidä Raamatun kirjoituksista mitään, kunhan pitäydytte Raamatun alkuteksteissä joita ei tule Raamatun mukaan muuttaa vähäisimmältäkään osin.

        Muru, en ihmettele enää miksi olet niin katkera.

      • Anonyymi00437
        Anonyymi00428 kirjoitti:

        Teidän raamattu kansalle kirjasenne tosiaan tuomitsee homouden.
        Raamatun alkukirjoituksissa sen sijaan ei edes mainita homoutta.

        Miehimys = miesten kanssa makaava mies = homo!

      • Anonyymi00437 kirjoitti:

        Miehimys = miesten kanssa makaava mies = homo!

        Toisaalta kuka tahansa mies makaa miesten kanssa olematta homo.

        Joku on antanut vääriä tietoja.

      • Anonyymi00454
        Anonyymi00436 kirjoitti:

        Muru, en ihmettele enää miksi olet niin katkera.

        Hienoa, ettei sinun enää tarvitse ihmetellä miehekkäästi luulemaasi asiaa?

      • Anonyymi00457
        Anonyymi00437 kirjoitti:

        Miehimys = miesten kanssa makaava mies = homo!

        raamattu kansalle kirja siis kieltää teiltä miehiltä miesten kanssa makaamisen ainoastaan homoilta, jolloin kaikille muille miehille se on sallittua.
        Aika velikultia olette.

      • Anonyymi00460
        Anonyymi00457 kirjoitti:

        raamattu kansalle kirja siis kieltää teiltä miehiltä miesten kanssa makaamisen ainoastaan homoilta, jolloin kaikille muille miehille se on sallittua.
        Aika velikultia olette.

        Missä kohtaa?

      • Anonyymi00462
        Anonyymi00460 kirjoitti:

        Missä kohtaa?

        Tarkoitatko, ettei raamattu kansalle kirjasessa olekaan kielletty homoseksuaalisia tekoja miehimysten tekojen sijaan, kuten palstalla on aiemmin kerrottu?

      • Anonyymi00463
        Anonyymi00462 kirjoitti:

        Tarkoitatko, ettei raamattu kansalle kirjasessa olekaan kielletty homoseksuaalisia tekoja miehimysten tekojen sijaan, kuten palstalla on aiemmin kerrottu?

        Sinua pyydettiin esittämään ne kohdat joista puhuit.

      • Kuka tahansa voi maata miehen kanssa.

      • Himosta en tiedä, mutta minun kanssani seksiä on harrastanut hetero, biseksuaali ja homo, sekä nainen.

      • Anonyymi00473
        Anonyymi00463 kirjoitti:

        Sinua pyydettiin esittämään ne kohdat joista puhuit.

        Menin "uskomaan," sielunveljiäsi, kun "luulin" heidän puhuvan totta raamattu kansalle kirjasesta.
        Pahoitteluni, että "luulin" raamattu kansalle kirjasen tuomitsevan teidän homoutenne.
        Hienoa, että tuokin asia nyt korjaantui.

      • Olet erittäin väärässä. Sinulta puuttuu selvästi oma kokemus.

      • Tuomitset ilman näkemistä. Varma kokemus hänestä, joka oli Mensan jäsen.

      • Anonyymi00496
        torre3 kirjoitti:

        Olet erittäin väärässä. Sinulta puuttuu selvästi oma kokemus.

        Miksi olisi pakko työnnellä tikkuja silmiinsä, että tietää sen olevan kivuliasta?

      • Miten voit noin sanoa ilman näkemistä. Hän vähän, että en käytä sivisyssanoja.

      • Ei niin, vaan hän sanoi, etten käytä sivistyssanoja.

      • Ei todellakaan. Hänellä ei ollut minuun minkäänlaisia romanttisia tunteita.

      • Olen ollut aina se hiljainen tyyppi kylläkin.

    • Anonyymi00443

      olet aloittaja kaappimiehimys

      • Anonyymi00449

        Itse sinä olet!

    • Anonyymi00456

      Paavalin herjaaminen helpottaa homoutta.

    • Anonyymi00458

      Raamattu opettaa myös, että jollei aviovuoteessa morsiamesta vuoda verta, pitää morsian kivittää kuoliaaksi. 🤔. En tiedä asiasta muuta, kuin lukemani että Kaikki neitsyeet eivät vuoda verta. Jne. Jne. Jeesus sanoi, että hän ei tullut kumoamaan vanhoja lakeja, vaan täyttämään niitä. Eli vieläkin pitäisi morsiamia tappaa oikein urakalla. Jeesus lupasi palata vielä, kun opetuslapsista osa oli elossa. Ja muuta virheellistä tietoa löytyy. En pidä siitä itsekään, että retostellaan että olla gay, niinkuin se olisi jokin ylpeyden aihe ja hienoa. Suvaitsevaisuutta tarvitaan, jos jollain on jokin poikkeama.

      • Anonyymi00459

        Voitko antaa kohdat Raamatusta niin tarkistan väitteesi!?

      • Anonyymi00478
        Anonyymi00459 kirjoitti:

        Voitko antaa kohdat Raamatusta niin tarkistan väitteesi!?

        5. Moos. 22:13–21

        Jokainen lain piirto on voimassa kuten Jeesus sanoi. Mutta vain niille, jotka eivät usko, ne tuomitaan sen mukaan miten ovat noita jokaista lain piirtoa noudattaneet. Uskovat Jeesuksessa Kristuskessa ovat noista lain kirouksista vapaat ja pelastuvat laista riippumatta kun sana myöhemmin opettaa. Se ei kuitenkaan tee heistä sotahulluja eikä Paavalin herjaajia, vaan uudestisyntyneitä sivistyneitä ihmisiä.

      • Anonyymi00495
        Anonyymi00478 kirjoitti:

        Eihän tuossa puhuta yhtään mitään mitä väitit.

      • Anonyymi00510
        Anonyymi00495 kirjoitti:

        Eihän tuossa puhuta yhtään mitään mitä väitit.

        5.Moos. 22:13-20. ...Tässä on todistus tyttäreni neitsyydestä.’ Sitten vanhempien tulee levittää veren tahrima vaate kaupungin vanhimpien eteen, 18 ja näiden on ruoskittava mies 19 ja määrättävä hänelle sakkoa sata hopeasekeliä, jotka annetaan tytön isälle.
        Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että tyttö oli koskematon, 21 vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä;

      • Anonyymi00512
        Anonyymi00510 kirjoitti:

        Ei mitään mitä väitit!

      • Anonyymi00520
        Anonyymi00512 kirjoitti:

        Ei mitään mitä väitit!

        Enhän toki ole väittänyt yhtään mitään, avasin vain aiemman kommentoijan viittausta hieman.
        Teille Uudestisyntyneille Jeesuksen seuraajilleko viittaus Raamatunkohtaan ei riitä asian ymmärtämiseksi?

    • Anonyymi00486

      Makasiko Paavali muuten koskaan naista aidosti tai miestä niin kuin naista ei maata aidosti ?

    • Anonyymi00487

      Joo... Tälleen ei kristillisenä voin sanoa, että mielestäni on hyvin egokeskeistä manata homoja equaalisti pahaksi väkivaltaisten kanssa ja mainita niitä samana päivänäkään!

      Tiedä, että kun kristitty puhuu Raamatun sanoja, niin he puhuu vain omasta perspektiivistään, eikä kenenkään muun! Useimmiten fundisteleva ei kykene näkemään muuta kuin raamatun sisällön ja kirja on niin suuri heille että ei pysty sen ylitse näkemään.

      • Anonyymi00488

        "Joo... Tälleen ei kristillisenä voin sanoa, että mielestäni on hyvin egokeskeistä manata homoja equaalisti pahaksi väkivaltaisten kanssa ja mainita niitä samana päivänäkään!

        Tiedä, että kun kristitty puhuu Raamatun sanoja, niin he puhuu vain omasta perspektiivistään, eikä kenenkään muun! Useimmiten fundisteleva ei kykene näkemään muuta kuin raamatun sisällön ja kirja on niin suuri heille että ei pysty sen ylitse näkemään."

        Eihän fundis kristillinen poikkea juurikaan fundis tiede uskovaisesta... Molemmilla on oma vakaumuksensa, vaikka kieli rakenne onkin eri! Se mikä tiedeuskovaista fundistelijaa ja kristillistä fundistelijaa yhdistää, on juuri se, että molempien uskonto on autoritääristä!

        Toki voidaan sanoa, että se on monelle niin luonnollista, mutta sekään ei oikeuta mtn... Silloin kun fundisteleva (what ever leirin oletkaan), niin asia ei ole silloin omasi kun yritetään iskostaa sitä muihin!

        Vaikka olisikin homo kristitty, niin se ei ole kenenkään muun ongelma kuin sen yksilön. Jos on homo ja ei kristitty, silloinkaan sen ei kuuluisi olevan kenenkään muun päänvaiva!

        Eikö tahdon pitänyt olla vapaa? "Vapaa tahto tuo vastuuta"... Joo, mutta se ei silti oletuksella tee totta tietyistä uskonnoista!

        Tietenkin, sinulla saa olla omat uskomukset koska sinulla on vapaa tahto, mutta onko sinun vapaan tahtosi oikeus verottaa muiden vapaasta tahdosta vain koska sinä yksilönä satut uskomaan johonkin?

      • Anonyymi00489
        Anonyymi00488 kirjoitti:

        "Tietenkin, sinulla saa olla omat uskomukset koska sinulla on vapaa tahto, mutta onko sinun vapaan tahtosi oikeus verottaa muiden vapaasta tahdosta vain koska sinä yksilönä satut uskomaan johonkin?"

        Saa olla yksilöllä omat uskonnot, mutta pitää osata niinku nähdä että kaikki ei ole sinä! Jotkut palvoo muinais jumalia kuten Ukko Ylijumala, jotkut palvoo edelleenkin muinaisia Afrikan heimo jumalia, jotkut palvoo Krishnaa ja jotkut Odinia. Huomaatko että ihmisillä on toisistaan niin poikkeavat uskonnot ja filosofiat?

        Miksi ei vois ihmiset elää sovussa?

      • Anonyymi00490
        Anonyymi00489 kirjoitti:

        Eihän sotahulluus edes ole enää tässä ajassa pahasta, vaan siinä on uskonnollinen sävy.

        Kuka enää puhuu sovusta?

      • Anonyymi00499
        Anonyymi00490 kirjoitti:

        Eihän sotahulluus edes ole enää tässä ajassa pahasta, vaan siinä on uskonnollinen sävy.

        Kuka enää puhuu sovusta?

        Kyllä on konflikti energiat pahasta, kun huomataan että tällaiset konflikti energiat on keinotekoisesti aiheutettu!

        Jotkut ihmiset täällä s24 sivustolla saa jotain kiksejä siitä että haukutaan toisiaan ja tarkoituksella aiheutetaan toiselle paha mieli... Onko vitu kivaa?! Sit tuota käytöstä puoleltaan ja kannatetaan joidenkin toinesta!

      • Anonyymi00499 kirjoitti:

        Ei nämä palstan huutelijat kenellekään pahaa mieltään kykene siirtämään.

      • Anonyymi00522
        aito_Iainen kirjoitti:

        Ei nämä palstan huutelijat kenellekään pahaa mieltään kykene siirtämään.

        Olet siis sentään jotakin oppinut "pökkimisestäsi"?

      • Anonyymi00523
        aito_Iainen kirjoitti:

        Ei nämä palstan huutelijat kenellekään pahaa mieltään kykene siirtämään.

        Joo mut silti... mielestäni toi nyt ei vaan oo kypsää...

      • Anonyymi00522 kirjoitti:

        Olet siis sentään jotakin oppinut "pökkimisestäsi"?

        Mitähän minun pitäisi oppia?

        Oletko muuten unohtanut kokonaan, että minä juon cokis zeroa? Sitähän jaksoit jauhaa kolme vuotta. 😹

      • Anonyymi00523 kirjoitti:

        Joo mut silti... mielestäni toi nyt ei vaan oo kypsää...

        Ei se olekaan. Mutta nimettöminä ihmiset huutelee ilman mitään pidäkkeitä.

      • Anonyymi00525
        aito_Iainen kirjoitti:

        Mitähän minun pitäisi oppia?

        Oletko muuten unohtanut kokonaan, että minä juon cokis zeroa? Sitähän jaksoit jauhaa kolme vuotta. 😹

        Kaikkitietävyytesi on siis hävinnyt tunnusmerkeistäsi, en ole ennen tätä kommenttiasi edes tiennyt sinun juovan tuollaista litkua.
        Hienoa kuitenkin nähdä sinun pystyvän kirjoittamaan muustakin aiheesta kuin "pökkimisestäsi".

      • Anonyymi00526
        aito_Iainen kirjoitti:

        Ei se olekaan. Mutta nimettöminä ihmiset huutelee ilman mitään pidäkkeitä.

        Sinähän sen tiedät,

      • Anonyymi00535
        Anonyymi00526 kirjoitti:

        Sinähän sen tiedät,

        Sinut on siis paljastettu.

      • Anonyymi00536
        Anonyymi00525 kirjoitti:

        Kaikkitietävyytesi on siis hävinnyt tunnusmerkeistäsi, en ole ennen tätä kommenttiasi edes tiennyt sinun juovan tuollaista litkua.
        Hienoa kuitenkin nähdä sinun pystyvän kirjoittamaan muustakin aiheesta kuin "pökkimisestäsi".

        Sinä näköjään et ole pääsyt eroon pökkimisestäsi. 😹

      • Anonyymi00552
        Anonyymi00535 kirjoitti:

        Sinut on siis paljastettu.

        Missä niin väitti?

      • Anonyymi00553
        Anonyymi00536 kirjoitti:

        Sinä näköjään et ole pääsyt eroon pökkimisestäsi. 😹

        Hyvin nähty, muistutin vain sinua ahkeroinnistasi "pökkimistesi" parissa.

      • Anonyymi00566
        Anonyymi00553 kirjoitti:

        Hyvin nähty, muistutin vain sinua ahkeroinnistasi "pökkimistesi" parissa.

        Sellaista pökkimistä sinulla jatkuvasti.

      • Anonyymi00570
        Anonyymi00566 kirjoitti:

        Sellaista pökkimistä sinulla jatkuvasti.

        Etkö kehtaa myöntää kirjoittaneesi halpamaisesti Torrelle "pökkimisestäsi"?

    • Anonyymi00491

      Aika helvetin toksinen bs energia isolla osalla:

      Henkilö on joutunut puolet elämästään piilottelemaan homouttaan, koska pelkää että häntä aletaan maalittamaan ja sylkemään sen takia tai että hänet leimataan pahaksi sen takia että hänellä on tunteita toista miestä kohtaan! Ja sit hänen pitäis muka tuntee siitä syyllisyyttä ja ruoskia itseään!

      Terveisin. proud pagan philosopher!

      • Anonyymi00524

        Osaavat sentään hävetä.

      • Anonyymi00527
        Anonyymi00524 kirjoitti:

        Osaavat sentään hävetä.

        Osaakko sentään reflektoida, esim sen kautta että jotkut ei uskalla kertoa että uskoo kristinuskon juttuihin, koska pelkää että hänet jätetään pois kaveriporukasta, vaikka olis kuinka rento tyyppi?

        Tämä ei ole nimittäin uskonto tai filosofia kohtainen asia, vaan ihan siitä että on yksilöitä jotka ei hyväksy että ollaan eri mieltä!

      • Anonyymi00524 kirjoitti:

        Osaavat sentään hävetä.

        Kuka osaa hävetä ja miksi?

      • Anonyymi00534
        torre3 kirjoitti:

        Kuka osaa hävetä ja miksi?

        Sinä et ainakaan.

      • Anonyymi00534 kirjoitti:

        Sinä et ainakaan.

        Eipä tässä ole mitään häpeämistä.

      • Anonyymi00551

        Oletko siis samanlainen kuin Torre, koska et kehtaa esiintyä tunnetulla nimimerkilläsi?

      • Anonyymi00554
        Anonyymi00551 kirjoitti:

        Oletko siis samanlainen kuin Torre, koska et kehtaa esiintyä tunnetulla nimimerkilläsi?

        Mikset kirjoita nikilläsi, Repe?

      • Anonyymi00555
        Anonyymi00551 kirjoitti:

        Oletko siis samanlainen kuin Torre, koska et kehtaa esiintyä tunnetulla nimimerkilläsi?

        OIet siis yhtä häpeällisen ruma kuin Turrekin.

      • Minkä näköinen sinä olet, kun minä 69 v.

      • Anonyymi00558
        torre3 kirjoitti:

        Minkä näköinen sinä olet, kun minä 69 v.

        Näytät 99-vuotiaalta.

        Ne elämäntavat ja irstailu.

      • Anonyymi00559
        torre3 kirjoitti:

        Minkä näköinen sinä olet, kun minä 69 v.

        Olet vielä vanhemman näköinen ja huonnossa kunnossa.

      • Anonyymi00559 kirjoitti:

        Olet vielä vanhemman näköinen ja huonnossa kunnossa.

        Kunto lähti romahtamaan koronan aikaan, ja kun oli se ulkonaliikkumiskielto, ja siihen aikaan tullut vatsakipu. Siihen lässähti esimerkiksi juoksuharrastus: ei moneen vuoteen juoksuaskelia, kun yritän vain pysyä hengissä.

      • Anonyymi00568
        Anonyymi00554 kirjoitti:

        Mikset kirjoita nikilläsi, Repe?

        Eihän mun nimeni Repe ole, sä olet hassu.

      • Anonyymi00569
        Anonyymi00555 kirjoitti:

        OIet siis yhtä häpeällisen ruma kuin Turrekin.

        Ainoastaan te miehet voitte olla häpeällisen rumia niin kasvoiltanne kuin Jumalattomilla puheillannekin.

      • Anonyymi00572

        Kertokaa nyt: mitä tässä pitäs kenenkin hävetä sitten? Jos tämä "häpeä" homma on vain homofobiaa, niin sitten kysyn: mitä eroa on kristittyfobialla ja homofobialla?

    • Anonyymi00504

      Aivan oikein se on. Turhat rahat pois-seminaarit pitääkin lakkauttaa.

    • Anonyymi00505

      Homous kuitataan Paavalin valheilla.

    • Anonyymi00508

      En ymmärrä

    • Anonyymi00509

      Ei mutta mitä minun pitikään nyt sanoa
      olkoot

    • Anonyymi00518

      Kun Paavali on valehtelija ja murhamies, kuten joku lahko sitkeästi väittää, luonnollisesti myös homoselitykset on valetta ja voi homostella niin paljon kuin sielu sietää.

    • Anonyymi00532

      Tuomitsee myös köyhien riiston!

      • Anonyymi00533

        Mitä köyhiltä on riistetty?

    • Anonyymi00537

      Näin se on vaikka mitä muuta väitetään.

    • Anonyymi00556

      Harhaoppi se on Paavalin valehtelijaksi väittäminen

    • Anonyymi00564

      Seksuaalinen himo on vain yksi himoitsemisen muoto mikä johtaa kadotukseen.

      • Raamatussa ei ole sellaista syntiä kuitenkaan.

      • Anonyymi00565
        torre3 kirjoitti:

        Raamatussa ei ole sellaista syntiä kuitenkaan.

        On ja sielläkin kahdella se homostelu jatkuvasti.

      • Anonyymi00565 kirjoitti:

        On ja sielläkin kahdella se homostelu jatkuvasti.

        Raamatussa ei ole seksuaalisen himon syntiä. Yksikään kirjoittaja ei ollut sellaista syntiä hoksannut kirjoittaa.

    • Anonyymi00567

      Paavali kyllä lataa homoudesta aika teesit.

      Siksi häntä herjataankin.

    • Anonyymi00571

      Paavali lataa homoille sellaisen tuomion, että siinä on kakit ja pisit yhtäaikaa housuissa.

      Ei sitä voi kestää.

      • Anonyymi00573

        Jaa... Uskonto pohjaiset "tuomiot" joita jaeskellaan ovat aina yksilöiden tai sen ryhmän subjektiiveja ja niitä pitää totisimpana totena vain ne jotka siihen uskoo ja niille jotka kietoo elämänsä näiden kyseisten oppien sisään. Siispä, esimerkiksi ateistilta on turha odottaa, että hän jotenkin olisi samaa mieltä että "homous on paha", koska objektiivisesti katsoen tämä on uskonnon sisäinen käsite. Kaiken lisäksi homous on jokaisen yksityis asia eikä sitä ole muiden sorkkivan, kun oikeastaan: Ei tehdä jonkun heteroudesta suurta numeroa, niin miks sitten pitäis sen enempää jonkun homoudesta? Yhtä itsestään selvää se homous on kuin heterous. Hyviin tapoihin ei muuten kuulu kylillä huudella onko homo vai hetero tms, koska tuntemattomia ei kiinnosta.

        Terveisin. proud pagan philosopher

      • Anonyymi00574
        Anonyymi00573 kirjoitti:

        Paavalista voi tehdä valehtelijan, niin ei paljon homous purista.

        Jotkut lahkot tekee niin.

    Ketjusta on poistettu 61 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haapaveden upea kurvikuningatar

      No nyt on kyllä mahtava uutinen että Haapaveden rohkea ja toimelias nainen ja yrittäjä on päässyt finaaliin kurvikuninga
      Haapavesi
      105
      1284
    2. Uskaltaisitko ihana nuorempi nainen lähettää

      WhatsApp -viestiä, jos sulla on mun numero. Olisin ihan haltioitunut... Tykkään ja kaipaan ❤️❤️
      Ikävä
      91
      787
    3. Meinasi nainen mennä pasmat sekaisin

      Rupesin vapisemaan, kun huomasin sinut. Mutta sain sentään juuri ja juuri koottua itseni, etten ihan häpäissyt itseäni.
      Ikävä
      35
      691
    4. Sinulle viestiä

      Me sitten oikeasti tutustutaan ensin!!
      Ikävä
      47
      667
    5. Suomi meni ihan itse sössimään peruskoulunsa

      Nyt syytellään maahanmuuttoa, vaikka ihan itse lopetettiin vaatimaan oppilailta koulunkäynnin tarkoitus eli opiskelu ja
      Maailman menoa
      119
      558
    6. Lidilikö Suomussalmelle

      Tännekki Lidili. Loppus tuo kiskominen näillä jäljellä olevilla. K-Market ihan sikakallis ja hyvin ylimieliset omistajat
      Suomussalmi
      30
      531
    7. Ei makeat pimut sytytä

      sen jälkeen kun on nähnyt sinut. Olet vain ihastus vailla vertaa. Kun sinut tuntee muut eivät tunnu miltään. Tajuatko ol
      Ikävä
      32
      516
    8. Upeaa Google!

      Kohta on töitä tarjolla kaikille! Suomen taloushistorian suurin investointi ja Kajaani mainittu! Sähkö kyllä riittää, tö
      Kajaani
      182
      498
    9. Huomasitko? Elämä Lapselle -konsertti tänään suorana tv:ssä - Aika kova kattaus huippuartisteja!

      Lastenklinikoiden Kummien järjestämä Elämä Lapselle -konsertti tukee Suomen viiden yliopistollisen lastensairaalan toimi
      Viihde ja kulttuuri
      23
      497
    10. Miten vaikuttaa

      Jos kaivatustasi on moni muukin kiinnostunut?
      Ikävä
      59
      483
    Aihe