Näin toimii antifa vasemmistoliitto Suomessa li ja minja antifa

Vasemmistoliiton Paikallispoliitikon some­tilillä tappo­uhkaus Wille Rydmanille – poliisi selvittää, vasemmisto­liitto reagoi antifa on meidän
2363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

ddd

Äänestä

Yhdysvallat julisti torstaina neljä eri Euroopassa toimivaa antifa-ryhmää terroristijärjestöksi. Ryhmät ovat temmeltäneet väkivaltaisia iskujaan EU:n omien viranomaisten suojeluksessa vuosikymmenten ajan, mutta nyt heille tulee laajempaa poliittista painetta.
Yksi ryhmistä on Antifa Ost-ryhmä, joka syyllistyi Budapestissa tunnetuksi tulleisiin vasara-iskuihin vuonna 2023. Ryhmä hyökkäsi takaapäin kansallismielisiksi epäilemiensä henkilöiden kimppuun hakaten näitä vasaroilla reippaan ylivoiman turvin.

Yksi ryhmän suojelijoista on EU-meppinä tällä hetkellä työskentelevä Li Andersson. Vuosi sitten hän osallistui vasarajengin tukitilaisuuteen, joka järjestettiin EU-parlamentin tiloissa. Andersson toimi tapahtuman juontajana, eli hän ei ollut edes pelkkä riviosallistuja.

Terrorijärjestöksi julistaminen tarkoittaa esimerkiksi hankaluuksia yksityishenkilöiden matkustamiselle, henkilökohtaisten tilien avaamiselle, heidän yhteistyökumppaneilleen sekä heitä suojeleville valtioille.

Äänestä
  • Sama EU:hun!

    Äänestä

Li Andersson esiintyy keskiviikkona brutaaleihin pahoinpitelyihin syyllistyneen äärivasemmistoryhmän tukitilaisuudessa

Entinen opetusministeri ja Vasemmistoliiton entinen puheenjohtaja, nykyinen EU-meppi Li Anderson osoittaa kummallista suhtautumista poliittiseen rikollisuuteen osallistumalla äärimmäisen brutaaleihin vasarahyökkäyksiin syyllistyneen ryhmän tukitilaisuuteen keskiviikkona. Ryhmä hyökkäsi viime vuoden helmikuussa kansallismielisiksi epäilemiensä kimppuun joukolla takaapäin hakaten näitä vasaroilla aiheuttaen vakavia vammoja. Osa ryhmän jäsenistä on vangittu ja heitä vaaditaan luovutettavaksi Unkariin oikeudenkäyntiä varten. Vasemmisto ei tietenkään halua …

Äänestä

Persut ei uhkaile tappaa ihmisiä nälkään ja hoitamattomuuteen.

Äänestä
  • Eipä niin, koska ne on hiljaisia tappajia ja eivät pidä asiasta turhaa ääntä, eivätkä ainakaan myönnä, että hommaa tehdään koko ajan!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Eipä niin, koska ne on hiljaisia tappajia ja eivät pidä asiasta turhaa ääntä, eivätkä ainakaan myönnä, että hommaa tehdään koko ajan!

    Hiljaa hyvä tulee,,, sanotaan!

    1Äänestä

Vasemmistokommarit kohdistavat väkivallan juurikin ihmisryhmään - siihen kansanosaan, joka ylläpitää suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa veroja maksamalla ja rakentamalla infraa. Tuo vassariporukka katsoo oikeudekseen rikkoa, loisia ja kerätä edut toisten tekemästä tuotosta!

Äänestä

Vasemmistolainen uhkailu ja yllytys väkivaltaan on vasemmistolaisen aatteen peruspilareita ja on siten heidän mielestään oikeutettua, Onhan sillä riistoporvarin tappamisuholla jo pitkät perinteet ihan lauluja myöten

Työn orjat sorron yöstä nouskaa
Maan ääriin kuuluu kutsumus
Nyt ryskyin murtuu pakko valta
Tää on viime ponnistus
Pohja vanhan järjestyksen horjuu
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma
Ja valta teidän silloin on

Tää on viimeinen taisto
Rintamaamme yhtykää
Niin huomispäivänä kansat
On veljet keskenään

Äänestä
  • Työn orjat voisi korvata Kelan eläteillä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Työn orjat voisi korvata Kelan eläteillä.

    Kelan elätit jo punkastanne nouskaa
    Jo kuuluu kelan kutsumus
    Ylös nousu on kauhea ponnistus
    Se on kauhee kokemus
    Työllä meitä aina pelotellaan
    Lyttyyn lyökää kaikki työpaikat
    Valta silloin meidän on

    Äänestä

cvcv

Äänestä

dff

Äänestä

Joku viherkommari valitti, että työn tekeminen riistoa! Mistäköhän ne luulee, että raha tulee?

Äänestä

fgfg

Äänestä

ddd

Äänestä

ddd

Äänestä

vccvvc

Äänestä

Haluavat vihervasemmistossa Neuvostoliiton takaisin kuten Putin! Ja Suomen osaksi sitä!

Putin muistelee kaiholla lapsuutensa neukkulaa!

Äänestä
  • Juuri niin!

    Äänestä

Bbb

Äänestä

dsds

Äänestä

gffg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasemmistoliiton Paikallispoliitikon some­tilillä tappo­uhkaus Wille Rydmanille – poliisi selvittää, vasemmisto­liitto reagoi antifa on meidän

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu