Odotin ystävätärtä autossa kun tuli tänään Tokmannilta ja kertoi aivan järkkyä. Oli ollut menossa vessaan, se ei auennut ja alkoi vasta siinä katsoa että oli varattu. Samassa sieltä tuli joku "Orankin ja mölyapinan risteymän oloinen korsto. Ystävätär alkoi esittää pahoittelua oli koettanut varattua ovea, ja tuo korsto oli alkanut hyvin uhkaavan oloisena ja kiinni tulevana kouluttaa, miten punainen tarkoittaa varattua.
Oli asettunut estämään, ettei ystävätär päässyt vessaan. Hän kehotti korstoa poistumaan. Tämä ei uskonut vaan alkoi uhitella ja mennä naisen perässä vessaan, eikä päästänyt naista enää ohitseen pois!
Nainen alkoi kaivaa puhelinta, ja uhkasi soittaa 112, siinä vaiheessa korsto otti muutaman askeleen taaksepäin. Nainen alkoi isoon ääneen huutaa apua, huusi kassalle, että soittakaa johonkin että joku perverssi ahdistelee vessaan meneviä. ja veti oven kiinni.
Joku myyjä oli sitten tullut käytävällä vastaan, ja nainen oli hänellekin kertonut, että joku vessa-ahdistelija yritti tunkea kanssaan vessaan, myyjä oli vaan vahdannut suu auki eikä ollut sanonut mitään?!
Myymälässä oli nähnyt sitten korston menevän kassalle, oli koettanut siellä kassalle selittää toimiaan ja antanut kuulemma itselleen siinä diagnoosin:
Oli todennut että se ei tarvitse olla iso vika kun se on päässä.
Ystävättäreni kanssa hämmästelimme, ettei myymälähenkilökunta reagoinut asiaan mitenkään!? Ei anna kuvaa tekisi mieli asioida. Olisi hyvänen aika edes eri WC:t naisille ja miehille!
Ystävätär totesi, että Varmaan tuolta "sikailevalta korstolta" joka ei ollut edes vessaa vaivautunut vetämään lähtiessään, oli sossusta saadut loppu tai jostain muusta puute mutta että mitä häneen purkaa turhaumaansa.
Eikös siellä myymälässä jotain vartijaakin, että voisivat hiukan valppaammin valvoa. Tuollaisille naistenahdistelijoille pitäisi saman tien porttikielto.

Vastaukset 27
Vanhimmat
Jotenkii ei yllätä. Siälä ne juassee kaikemaailma mentalicaset ympäri kylää, mitkä oli ennen koottuna sinne Tyrvääläse laitoksen seinien sisääle. Sillon ko ajat oli paremmat.
Ostakaa pesäpallomaila se auttaa kummasti tämmösiin lieveilmiöihin.
Hyh!! sis sus saakeli 💩😠
No eipä tule muutenkaan kyseisen lafkan ovia paljoa kulutettua: Tarjouslappua toisensa perään hyllynreunoissa ja kassalla otetaan täysi hinta. 😒
Näin siis muissakin tuon ketjun myymälöissä.
Palkkaisivat enemmän henkilökuntaa jos ei nykyiset kerkiä laittaa hintoja ajan tasalle.
Kassoilla löytyy sitten aina kätevä selitys, milloin tarkoittaa viereistä tuotetta ja milloin mitäkin.
Sekin piruttaa, että miksi hemmetissä sitä kuittia ei Tokmannilla voida antaa siinä ihan automaattisena totuutena niin kuin kaikissa muissakin kaupoissa ja yleisesti tehdään 🫤
Ei minulta ainakaan Citymarketeissa ja Prismoissa kysellä otatko kuitin, se vaan annetaan.
Onko joku suurikin menoerä antaa kuitti asiakkaalle ilman kyselemisiä.
Täysin keksitty juttu. Ja kuka v1ttu ylipäätään edes menisi tokmannille vessaan.
Voinut olla joku joka osaa erottaa I:n ja 1:sen toisistaan. Eisunkas johonkin ole nyt kolahtanut...?
Miksi joku tuollaista keksisi?
Itse olen käynyt siellä useinkin, vaikka samaa toivoisin, että naisille olisi oma vessa.
En ainakaan välittäisi moiseen törmätä.
Koska elämän koulu
Tuntuu kuitenkin kiinnostavan? Olitko ite?
Taitaa vessaöykkäri ihan itte täälläkin puolustella naisen ahdistelujaan, niin kuin siellä Tokmannin kassalla oli tehnyt.
Oliko tullut keskeytetyksi, kun joku sitä ovea kokeili, mitä oli siellä veskissä tekemässä, vetämässä jotain aineita vai mistä niin oli hermostunut.
Kuulin nimittäin tuosta tapauksesta kanssa ja se ""korsto"" oli kuulemma selvästi ollut jossain aineissa, sekavan oloinen.
Sitä se teettää: ""Päihde ja mielenterveysongelmat. Ja eikun tokmannille vessaan""
Ainakin se <v1ttu > joka oli tossa alottajan kommentisa kuvattuna. Joka oli alkanu opettaa vessan oven käyttöö toiselle vaikka itte ei osannu edes vessaa vetää.
Hyvin tyrvääläistä.
Oletko tietoinen, että kaupoissa on tallentava videovalvonta, josta tämä sinun kuvailema tapahtuma voidaan todentaa ja puuttua siihen?
Jos sinulla on päivämäärä ja kellonaika tallella jolloin kyseessä oleva tapahtuma on tapahtunut niin pyydä vartijaa tarkistamaan se videotallenteesta. Sen jälkeen sinun ystävätär voi sitten päättää lähteekö viemään asiaa eteenpäin vai mitä jatkotoimenpiteitä asialle mahdollisesti päättää tehdä. Poliisi sitten osaa sanoa, että mitkä rikosmerkistöt tuossa kyseisessä tapahtumassa täyttyivät.
Kenelle kirjoitat?
Tuskin tuolla aloittajalla oli muuta tarvetta kuin ilmoittaa tapahtuneesta, niin me naiset osataan olla tietoisia.
Me naiset saadaan valitettavan usein tuollaista kohtelua osaksi :(
Jos jokaisen öykkärin ahdisteluista alkaisi tehdä ilmoitusta niin niitähän piisaisi.
Kertoo kyllä paljon Sastamalasta, käydään puolustelemaan jotain puttepossutouhua ja syyllistämään sitä, joka on joutunut sellaista kohtaamaan.
Samaa mieltä:
NAISILLE OMAT VESSAT. Ällöttävää käydä vessassa, jossa joku puttepossu on käynyt sotkemassa ja haisemassa.
Aloittaja on keksinyt koko tarinan. Mitään tuollaista ei ole oikeasti tapahtunut. Tämä on näitä purte lounasjuttuja.
Sanoo vessaväijy itse?
Naisten vessat on yleensä saastaisia ja haisee kun ne siellä majavaa pesee ja pruttaa veden kanssa.
Tokmannin kiinteistö on täysin turvallinen ostospaikka. Sinne voi mielenvikaiset ja luulotautisetkin mennä ostoksille ja vessaankin. Ei ole kellään mitään vaaraa.
Sellasten ei silti tarvisi alkaa ahdistelemaan siellä asioivia naisihmisiä. Vaikka ei olisi vaarallista, niin on muutoin täysin törkeää!
Meinaten kuinka paljon kusta täytyy olla jonkun hiipparin päässä, jos alkaa vessaan menevää naisihmistä jossain veskin ovella ahdistella ja estää kulkua?!
Nin kuten sanoin pesäpallomaila hillitsee kummasti.
Persukatupartio valmiina? :s
Täysin epäuskottava persumainen tarina ja persumainen tarinankerronta!
Rumat vanhat ämmät fantasioivat että edes ahdistelija kiinnostuisi niistä.
Kukaan nainen, on sitten nuorempi tai vanhempi, ruma tai kaunis, ei ainakaan fantasioi että aloittajan kuvaama tapaus alkaa vessan ovella ahdistella. Tai yleensä kukaan.
Eikö NORMAALI tilanne kuitenkin, että joka sieltä huussista poistuu, poistuu ihan turpa kiinni paikalta ja päästää toisen vuorollaan sisään.
Aika huono iskupaikka, jos minulta kysytään.
kaupoissa on kamerat,jos jotain outoa niin ilmoitus myyjille.
Oma puhelin esille, ja videointi käyntiin. Kyllä sulkeutuu suu monelta rähjäriltä. Tosin voivat huumehörhöt paiskata sen puhelimesikin lattialle.
Tostahan kävi ilmi, oli ilmoitettu myyjälle mutta vahtasi vaan suu auki ja kassakin ilmeisesti kuunteli tyynenä kun häirikkö esitti kuinka HÄN oli joutunut huonon käytöksen kohteeksi.
Itsekin videoin aina vessakäyntini.
Jonkun sekoboltsin kirjoitus. Eikä ole uskottava tarina muutenkaan. Jos jos kuvitellaan että kertomus olisi totta, niin miten tyhmä pitää olla, että toisen puolesta vuodattaa tarinan väritettynä johonkin roskapalstalle. Se olisi kuitenkin poliisijuttu.
Kyllä naiset varottaa toisiaan! Siinnää ole mitään sekoboltsia!
Mieti mies että edessäs seisois tankin kokone naine ja alkasi suoltaa paskaa ja ahdistella työntää edellää vessaan. Tykkäisit?